lauantaina, elokuuta 30, 2008

Olen aivan hurahtanut kehräämiseen. Rukki on pyörinyt ilta toisensa jälkeen ja itseasiassa oikea jalka on aika kipeä polkemisesta. Mitään neulomisia tai muuta en ole kerinnyt harrastamaan. Medaljongin eka hiha on edelleen vähän päälle hiharesorin ja Minivaarakin lennokkaasta lähdöstään huolimatta on siinä vaiheessa mihin viime viikonloppuna jäi.


Merinoa on ollut suht helppo kehrätä. Ensimmäinen satsi opetti sen että sen voi nyhtää aika ohkaseksi ja silti se pysyy kasassa. Mutta siitä saa todella helposti möykkyistä. Pienetkin epätasaisuudet näkyvät ja kauas. Mutta on se vaan niin älyttömän pehmoista ja kaikkea!

Kun valmis vyyhti pötkötti pöydällä iski pieni epäilys. Jos kaupan hyllyllä olisi tämmöinen vyyhti, ja nyt puhutaan värityksestä, niin sinne saisi myös jäädä. En ikinä kuuna päivänä ostaisi sitä.




Mutta mitä sitten menettäisin? Hauskasti raidoittuvan, unelman pehmeän langan! En olisi ikinä kuvitellut vyyhteä katsoessani että neulottuna se näyttäisi tältä, näinkin kivalta.


Eli joskus vyyhdellä rumalta näyttävä lanka voikin olla jopa kaunista. Kyllähän tämmöisen kanssa voi elää. Itseasiassa lanka jopa puhuu minulle. Se haluaisi kovasti olla joku kaulurin tai pienen kaulaliinan tapainen. Sellaiseksi se varmaan pääseekin. Vyyhdellä on n. 72 metriä lankaa ja painoa karvan alle 100 grammaa.

Myös ne kaksi muuta topsia on kehrätty, niistä lisää huomenna. Nyt nautin hiljasuudesta koska kumpikin lapsi meni päikkäreille. Koitan vaikka saada Medaljongin hihan edistymään?

Ps. tein itelleni uuden bannerin tuohon ylös. On vähän syksyisempi, ja hmm, aikuisempi? Mähän olen nyt niin seesteinen aikuinen? *hih*

12 kommenttia:

  1. Oih miten kaunista lankaa! Ihaillen seurailen edistymistäsi :)

    VastaaPoista
  2. Ja toisinaan kerällä kauniilta näyttävä lanka on sit neulottuna ihan hirveää.

    Mistä muuten hankit nuo topsit? *Kyselee toinen hurahtanut*

    VastaaPoista
  3. Herranen aika, kateellisena seuraan miten edistyt! Ihailen jaksamistasi ja innostustasi ja ennen kaikkea aikaansaavuuttasi (mikä sana!), mä jos saisin rukin niin varmaan menis vuosi ennenko saisin jotain tehtyä :D.

    Banneri on kiva, joskus on hauska olla vähän "seesteinen aikuinen" ulkoisesti, äkkiä se totuus sieltä paljastuu ko tarkemmin tutkii :D

    VastaaPoista
  4. Tuohan näyttää ihan Colinetten langalta! Kaunista mun mielestä.

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis lanka, ja neulottuna ihanat raidat. Pehmeydenkin melkein tuntee. Ja banneri on hieno!!!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi18.50

    Lankasi on neulottuna kaunis.Peesaan Tainaa, nimittäin juuri tuskailen yhden kerällä kauniin langan kanssa, joka raidoittui täysin ennakolta arvaamattomasti, eikä niin kivasti.

    VastaaPoista
  7. marianne18.51

    Ei ollut tarkoitus laittaa viestiä ilman nimeä, mielestäni kirjoitinkin sen.

    VastaaPoista
  8. Siis ihanan näköistä lankaa! Ja nimenomaan neulottuna, ei arvais tuosta vyyhdeltä tosiaankaan, että tulee noin kaunista neuletta:o)

    Ja hieno uusi banneri, oikein tyylikäs!

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista seurata kehruuharrastuksesi kehittymistä. Itsekin aloittelija vielä.

    VastaaPoista
  10. Huomio kiinnittyi heti tyylikkääseen banneriisi. Itsellä sama vanha, kun en osaa tehdä asialle mitään. Kai se vuodatuksessakin jotenkin onnistuisi.
    Kivan näköistä tuli langastasi neulottuna.

    VastaaPoista
  11. liina: kiitos, ei olisi vyyhdellä uskonut, melki pelotti neuloa mallitilkku.

    taina: vyyhdillä olevasta kirjavasta langasta on monesti paha sanoa miltä se näyttää neulottuna. villat on ostettu: merinovilla.com

    susanna: kun innostus iskee niin silloin unohtuu kaikki muu! "äiti kehrää nyt ja tekee ruoat/vaihtaa vaipat/vie yöunille sitten vähän myöhemmin"

    kaisa: itseasiassa mulle tuli tuo mainitsemasi lanka myös mieleen

    jaana: leveämmässä tilkussa raidat varmaan sekoittuvat toisella tapaa, mutta tässä koossa ne menevät aikas mukavasti

    marianne: esim. colinetten cadenza on just tuommoista. vyyhdillä jumalaisen upea ja neulottuna oksettava

    iinu: kiitos, pehmoista se kyllä on, kuin pumpulia. tiedä sitten onko kova nyppyyntymään?

    pia: kehrääminen on tosi mielenkiintoista, toisaalta kiva opetella ihan uutta ja välillä niin kauhean raivostuttavaa kun tuntuu ettei opi/osaa mitään. haluaisi kovasti olla taitavampi kuin onkaan. mutta nöyrtyä pitää...

    päivi: kyllä niitä bannereita voi vuodatuksenkin puolella vaihtaa, luulisin. tuo kuva on tehty photoshopilla yhdistelemällä useampaa kuvaa. sitten vaan linkitys paikoilleen ja siinä lepää.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi14.34

    Eiku ihanaa lankaa toi lilan-vihreän kukertava, uuhhh ja nami!

    Siitä vois tulla ihan mun makuset lapaset, tosin kyllä näyttää aikas herkuilta nuo toisetkin sävyset.

    Ootsie vaan taitava - meikäläinen ei voi kun ihastella..

    VastaaPoista