torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Keski-Suomen kierroksella käytiin myös Keuruulla. Kamera vaan unehtui matkasta. Ensin poimittiin mahat ja kopat täyteen mansikoita. Sitten moikattiin mummu ja tädit, jonka jälkeen suunnattiin Vehkomäen lammastilalle. Rapsuteltiin minipossuja Pirkkoa ja Paavoa, sekä tietysti lampaita. Taustalla lemmenkipeä lehmä huuteli naapurin pojille, josko tulisivat taasen visiitille. Yksi emukin löytyi, mutta se näytti siltä ettei sen kanssa tohi kaveerata, varsinkin kun isäntä kertoi sen laittaneen kaverinsa kylmäksi.

Pitihän lammastilalta tietty ostaa villoja. Harmaan raidallista villaa, pikantilla maalaistuoksulla ja rasvalla.


Sekä hahtuvaa, samaisella tuoksulla.


Lammastilan isäntä vinkkasi lähistöltä löytyvällä jylkynkivellä, mitä tietty piti käydä tutkimassa. Äänikin saatiin aikaiseksi, aikamoista jylkettä!

Jylkynkiven viereisen mäen päällä on Herpamannin poikien muistokappeli, jonne suunnattiin myös. Vaikka se pikku nyppylältä vaikuttikin niin sieltä näki useiden kymmenien kilometrien päähän. Kannattaa käydä katsomassa, jos lähistölle sattuu.

Nyt ollaan sitten takaisin kotona. Ensimmäiseksi pitänee käydä villiintyneen nurmikon kimppuun.

5 kommenttia:

  1. Melkein voin haistaa tuoksun. Minusta se on yksi parhaista tuoksuista. Villa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Käännän Mirkun pyörät kohti Vehkomäen lammastilaa vielä tänä kesänä.

    VastaaPoista
  3. kanerva: minäkin pidän villan tuoksusta, se on jotenkin turvallinen tuoksu

    wrs: käykää ihmeessä. siellä oli jotenniin maaseutu sellaisena kuin se on aina ollutkin ja pitää aina ollakin. ja käykää jylkynkivelläkin!

    VastaaPoista
  4. Hei! Täällä ilmoittautuu blogisi uusi lukija. Kysyisin heti häikäilemättömästi pellavakankaan värjäämisestä pesukoneessa (kun siitä aiemmin kirjoitit) Kutistuukohan pellava paljon, jos laittaa 60 asteeseen (dylonit muistaakseni tarvitsivat sen 60 astetta)? Ajattelin värjätä haalistuneita pellavavaatteitani mutta en haluaisi niitä minikokoisina takaisin koneesta...

    VastaaPoista
  5. echo: hei vaan! musta tuntuisi noin näppituntumalta ettei pesuissa jo aiemmin pyörinyt pellava enää kutistuisi. Kokeile ensin jollain ei niin tärkeällä vaatteella.

    VastaaPoista