sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007

Laukkutehtaalta hyvää huomenta! Ylpeänä esittelemme uuden tulokkaamme:


Sininen mansikkapaikka-laukku
Koko: n. 35xx24x10 senttiä.
Kankaat ja muut: Cath Kidston, Ikea, kiinnisilitettävää tukihuopaa, kovikekangasta ja kiinniliimattavaa tukikangasta. Yksi katkennut neula.
Ylpeysaste: korkea!

Mallin esiaste on tietty Weekenderi, sitä sitten pienentämään ja sieltä täältä nipsimään. Ei kait tätä täysin omaksi malliksi voi sanoa mutta vähän sinnepäin. Oma älynväläys oli nuot lärpykkeet vetskarin päissä, helpottavat vetskarin avaamista ja sulkemista. Kahvoistakin tuli just oikean pituiset ja levyiset.


Ompelu sujui yllättävän kivuttomasti. En laittanut etu- ja takapaneeliin kuin pelkkää tukihuopaa. Laukku on kuitenkin sen verran pieni että pysyy näinkin jaloillaan. Sitä paksua kovikekangasta laitoin ainostaan pohjaan sellaisen irtolärpäkkeen, joten se tukee laukkua pohjasta ja antaa muotoa. Tereenyöriksi otin vähän pehmeämpää nyöriä. Sitä oli helpompi ommella läheltä, ilman että neula hakkasi pistolevyn reunaa, joka muuten piti hioa kahden edellisen laukun jäljiltä. Ongelmana vain oli paikantaa tereen reunaa huopakerrosten alta. Niin ja tereeksi olisin halunnut tietty vaaleanpunaista mansikkakangasta, mutta sitä oli niin pienet suikaleet jäljellä ettei onnistunut.


Olin vielä niin urhoollinen että kiinnitin vuorin käsin kaikkialta kiinni päällisen sisäsaumoihin, vaikka hankalaa se olikin etenkin pohjan kulmissa. Isossa kassissa tuo sama homma ei sujunut lainkaan ja siinä tein omia sovelluksia.


Suuri kyssäri on nyt se, että kuinka monta tämmöistä laukkua voin ommella? Sanonta ettei käsilaukkuja voi olla liikaa ei ehkä kuitenkaan täysin pidä kutiaan, kyllä niitä VOI olla liikaa.

16 kommenttia:

  1. No siinähän se sininen mansikkakangas sitten on! :)

    Aivan ihana muunnos. Sie oot kyllä uskomattoman nopea ompelija.

    VastaaPoista
  2. Voi jestas sentään! Kuinka ihana! Opetatko muakin ompelemaan? :)

    VastaaPoista
  3. Ui, mielettömän ihania laukkuja ja tosi taitavaa työtä! Nostan hattua ja korkealle ja olen todella kateellinen :-).

    VastaaPoista
  4. Nämä on ihania ♥
    Ehkä pitää tuo ompelun jalo taitokin opetella.

    VastaaPoista
  5. Käsilaukkuja ei voi olla koskaan liikaa... Tiedän tämän, koska niitä on 3 kaapillista ja koskaan ei löydy oikeanlaista käsilaukkua :)

    Hienoja ompeluksia.

    VastaaPoista
  6. Upea, taas kerran!

    VastaaPoista
  7. Ihanainen mansikkainen jälleen!

    Ja jos mulla ois noin ihania laukkuja, niin laittaisin ne johonkin esille roikkumaan vieri viereen, ihailisin ja huokailisin.

    VastaaPoista
  8. En minä kyllä mikään nopea ompelija ole. Tämän kanssa tuli tuusattua useampi ilta ja yhdet aamu-unetkin. Pelkkien kappaleitten leikkaaminen ja silittäminen taisi viedä toista tuntia. Ja tiijä siitä taitavuudesta. Paljon harjoitusta ja mönkään menneitä juttuja.

    Mutta jos kerran kolme kaapillista ei ole tarpeeksi niin voin minä sitten vielä muutavan väskyn ommella. Siipan on siis turha mullistella!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi20.41

    Ei voi olla totta! Sinulla on ylläsi juuri sama mekko, minkä äitini ullakolta kesäkuussa itselleni hamstrasin! OIva kapine :)

    LÖysin blogisi ihan justiisa, tuon äänestyksen tiimoilta.

    Ihanat laukut!!!

    Tippi

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva laukun malli ja hyvännäköiset laukutkin. Saisikohan sitä itse aikaiseksi...

    VastaaPoista
  11. Tippi: löysin mekon muutama vuosi sitten kirppikseltä. Koko oli mulle vähän liian iso joten olen ottanut saumoja sisään. Frotee tuntuu jotenkin turvalliselta. Valmistaja on Finnfashion/SOK. Ei taida olla enää toiminnassa? :)

    VastaaPoista
  12. Aivan kertakaikkisen ihania laukkuja! Teetkö niitä tilaustyönä?

    VastaaPoista
  13. Minnu: kiitos, tästä voidaan tietty keskustella. Laita sähköpostia: neulovapistenarttuätbaanamailpistefi

    VastaaPoista
  14. Alma14.06

    Oi miten ihanat mansikka laukut!!!
    Juuri miun näköiset, heh!

    www.kassi-alma.vuodatus.net

    VastaaPoista
  15. Hei jos alkaa tuntua että noita laukkuja on LIIKAA niin kyllä mä voin ihan hyvin majoittaa yhden. :D
    Aivan ihania, tahtoisin kovasti yrittää, mutta pelkään että sössin...

    VastaaPoista
  16. Anonyymi15.21

    Tosi hienoja laukkuja. :)

    VastaaPoista