keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Non niin, kuulen kuinka puikot kilkuttavat ympäri Suomenmaan. Kisa on siis käynnistynyt ja käynnistyy myös minun osaltani kunhan saan työpäivän pulkkaan ja pääsen kotia. Pojat saavat luvan lähteä käymään kirjastossa ja sillä välin paukutetaan menemään niin että rystyset rytisee! Uhoaa hän. Ainoa ongelma että suunnitelmistani huolimatta en ole vieläkään päättänyt millä työllä tulen urakkani aloittamaan. Lapaset, villahousut? Ja se hartiajumi joka majailet oikeassa hartiassani, hus pois kiusaamasta! Muuten ei ole mitään mahdollisuuksia.

Vähän myös kuvaakin tekeleistä, kamera on täynnä uusia kuvia mutta koska en ole jaksanut etsiä piuhaa ja liittää sitä tiekkuun niin kuvat ovat ja pysyvät kamerassa, joten näitä vanhojen kaivelua. Nii-iin, ei ole neulottu tiedetään mutta esitellään siksi että olen tähän niin tyytyväinen. Malli on ollut joskus muinoin Suuressa Käsityölehdessä sinisävyisenä, mutta kun mulla on asennevamma sinistä kohtaan niin tulikin punainen. Kirjottu muliinilangalla pellavalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti