sunnuntaina, toukokuuta 20, 2018

Läpi harmaan kiven...

...perse edellä puuhun. 

Olen neulonut. Olen neulonut ihan hirmuisen paljon, mutta mitään ei ole saatu erityisesti valmiiksi. Siis siihen neulomisen määrään suhteutettuna. 

Viimeksi kirjoitinkin, ettei oikein edisty ja toivoin, että jos se kolmas kerta. Toisen kanssa se tepsi, toinen vaati vielä sen neljännenkin kerran. Että jos on neulottu niin on muuten myös purettukin.


Ensimmäinen murheenkryyni oli briochea ja ainaoikeaa yhdistävä paita. Siinä sakkasi pääntienmuotoilu. Halusin sihen jotain mutkaa ja ajattelin ensin, että tehdään etukappaleen pääntie luomalla silmukoita lisää. No, ei tehdä. Tuli niin ruma ettei tosikaan. Sitten ihmettelin lyhennettyjä kerroksia. Mutta en sitten saanut selvyyttä miten ne hoidetaan, jos väri vaihtuu joka kerros. Kunnes sain pienen idean, jota kokeilemaan. Sillä systeemillä sain pienen korotuksen takakappaleeseen ja sittenhän tuota mentiin.


Nyttemmin on saatu jo hihat erilleen vartalosta ja neulominen on muuttunut tylsäksi. Tosin vartalo-osaa neuloessa on hyvä miettiä hihoja. Että miten tuo kuvio tuosta jatkuu ja miten hoidetaan hihakavennukset sun sellaiset. Kuviota kun ei ole tarkoitus tehdä koko hihaan vaan vähän kikkailla. Ja senhän voi arvata ettei se tule menemään ihan tuosta vaan. Eipähän ole enää tylsää.

Se suurempi vastus ja kivi kengässä on ollut sitten kirjoneulekaarrokepaita. En ole kovin montaa kaarrokepaitaa neulonut, (jotka nekään eivät mitään erityisiä suosikkeja ole olleet) joten siksikin tämä oli aikamoista takkuamista. Ensimmäisissä viritelmissä tein niskaan korotuksia ja sain aina aikaiseksi kummallisen pussin niskaan ja muutenkin epäasiallisesti käyttäytyvän kaarrokkeen. Kun olin kolmannenkin viritelmän neulonut ja todennut sen ihan huonoksi, alkoi jurppia jo pahemman kerran. 

Menin ja ostin TinCanknitsin Strange Brew -kaarrokepaidan reseptin, jota sitten tavasin ja tankkasin. Ihan suoraan en voinut siitä ottaa, mutta jotain taikaa siinä kuitenkin oli. Sain ahaa-elämyksenä, että se niskan korotus voi myös olla kaarrokkeen alapuolella. Ja että kaula-aukon resorin jälkeen lisätään ja reippaasti silmukoita. Ja että lisäyksiä voi sitten vähentää alaspäin mennessä. Tämä takia myös mallipiirustusta piti hieman muokata, mutta nyt sainkin alareunan kukkaskuvion menemään kivemmin.


Eli ensin resori, sitten reipas silmukoiden lisäys ja suoraan kirjoneuleosioon. En tiedä olenko oikeassa mutta kun tsekkasi, että neuleen muoto pystyi tasaisena ympyränä aina siihen saakka kunnes neule meni hartioiden yli niin oltiin turvallisilla vesillä. Sen jälkeen harvensin lisäysten määrää.

Kirjoneuleosion jälkeen meinasi ajatus livetä ja jouduttiin taas purkuhommiin. Kirjoneuleen ja sileän oikean tiheys kun eivät ole samat. Kirjoneuleessa tiheys on noin 26-27 silmukkaa 10 sentissä kun taas sileässä oikeassa 20 silmukkaa. Se on sen verran suuri ero, että aikamoista A-linjaa pukkasi. Purin sitten takaisin kirjoneuleen viimeiselle kerrokselle ja tein sitä seuraavalla kerroksella kavennuksia, joilla yritin kompensoida tiheyden vaihtumista. Hämmästyttävää kyllä: onnistuin heti ensimmäisellä yrittämällä. Vähän luulen, että se niskaan yritetty korotus kärsi myös tästä samaisesta tiheysasiasta. Kun niskaan ensin neuloo sileää oikeaa ja sen jälkeen vaihdetaan kirjoneuleeksi, niin kyllähän se vetää vähän suppuun ja pussi on valmis.

Nyt sitten vaan posotellaan sileää (ja on kyllä aikas tylsää). Vielä pohdin, että tulisiko helmaan tai hihojen suihin jotain kirjoneuletta. Vaikka noita lehtiä tai jottain. En vielä tiedä, ehkä ei. 

perjantaina, toukokuuta 04, 2018

Päiväni murmelina

Numero kolmonen on viime päivinä ollut vähän turhan usein vieraisilla tässä residenssissä. Viime postauksessa kirjoitin kokeilutilkuistani ja kun olin oman sisäisen swot-analyysini niitten kanssa tehnyt sekä vähän harrastanut matematiikkaa, alkoi riivattu neulominen. Ja nyt ihan oikeasti paino sanalla riivattu. Koska onhan tämä taas...


Ensimmäinen yritelmä purettiin koska kaula-aukko ja toinen yritelmä, koska lanka. Se puuvillainen täplälanka oli kivaa kun se oli kellertävää mutta sitten kun mentiin kohti violettia alkoi tökkiä ja pahasti.



Siinä vaiheessa vaihdettiin langat ja otettiin versio kolmonen käyttöön. Ja sitä sitten ahkerasti nitkuttamaan. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin tuo lanka. Värihän on mitä ihaninta Hedgehogin Villainia. Lankalaatu on sockia ja se on täysin joustamaton ja siksi nuot nypyt eivät meinaa pelittää.  Lisäksi värikin vähän häiritsee: se olisi mieluisampi jos se olisi keltainen, kuten Fools Gold. Tässä nyt olen vatkanut ihan urakalla väri- ja nyppykysymysten kanssa.

Joten siitäkin johtuen, mieleen hiipi myös yksi kirjoneuleajatelma. Piirsin yötä myöten kaavioita ja tein mitä mahdottomampia laskutoimituksia. Sitten vaan eräs lauantaiaamu kello 7.00 laitoin silmukkaa puikolle ja menoksi. Puoleenpäivään mennessä tajusin, etteivät laskutoimitukseni ihan pitäneet kutiaan. Palikkamatikka, minkäs teet.



Kun mainitsin tuon luvun kolme tuossa aikasemmin, niin myös tästä on tulossa versio numero kolme. Koska eivät ne uusintalaskelmatkaan ihan toivottua tulosta tuoneet. Vähän kyllä sylettää taas purkaa kaikki mitä on saanut räpisteltyä muutaman illan aikana kasaan. Mutta eihän se auta. Ja jos ihmetyttää miksi kuvissa on vain nurjaa puolta niin haluan vielä pitää kuvion ihan omana tietonani.

Kyllä se tästä vielä kait jotenkin, toivottavasti. Argh. 

Niin ja kiitos ainakin Merjalle ja Tiitille teepaketeista!

perjantaina, huhtikuuta 20, 2018

Testejä

Heti alkuun kun vielä muistan: terveisiä Hetalle Osloon! Kiitos, teepaketit tulivat turvallisesti perille ja pääsevät seinälle kunhan saan hankittua uuden terän mattoveitseen. 

Minulla on ollut mielenvieressä ajatelma briochea ja ainaoikeinnneuletta yhdistävästä paidasta. Nyt olen päässyt jo sen verran pitkälle, että kävin hankkimassa pari erityyppistä lankaa testattavaksi, että jos vaikka ihan jollekin alkaisi.



Ensimmäisenä kokeilin Perminin Maja-puuvillalankaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin kirjavasti värjättyyn puuvillalankaan, melki ihan speckelä pukkaa! Ainoa vaan, että lankaa on värjätty myös liuku, josta en ole ihan varma. Varsinkaan kun etsin tälle sopivaa kaveria. Ensin kokeiltiin hyvin tummaa puuvillan ja merinon sekoitetta. Sitten limevihreää puuvillaa ja sitten vielä harmaata. Että mikä se sitten oisi kiva kaveri. Nyt kun katselen tilkkua, niin tämähän on ihan Outin väripaletti! Raidoitettunakin hienoa, mutta kun mulla on semmoinen asennevamma raitojen kanssa.


Se mikä kuitenkin eniten ehkä aiheutti sydämen pomputusta oli Onionin silkkimohair. Löytämäni värit olivat jotenkin uskomattoman hienot, enkä harmillisesti mitenkään osaa vangita niitä valokuvaan. Langat suorastaan hehkuvat. Toinen on tummaa kultaa ja toinen tummaa hopeaa. Ja niin makeat yhdessä että! Näillä paidasta tulisi tosi upea, mutta täysin läpinäkyvä. Lanka on todella ohutta. Puikkosuosituksena oli 3,5 mm puikot, mutta vaihdoin aikas äkkiä 2,75 millisiin, koska sormien ei välttämättä tarvitse mennä neuloksestä läpi. 


Nyt sitten vaan pitäisi päättää, että mille alkaisi vai virittelisikö vielä jonkun toisen kanssa.  

Niin ja hei, Jyväskylän neulefestareilla tuli uusia järjestelyitä ja saimme tilaa myös toiselle minun vetämälle briochekurssille. Kurssille on vielä muutama paikka jäljellä. Jos sinulla on ollut haaveissa opetella kaksivärisen briochen neulomista niin nyt kipin kapin Jyväskylän neulefestareitten sivuille lukemaan lisää!

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2018

Kirjontakärpänen

Taitoliitto on nimennyt tämän vuoden käsityötekniikaksi kirjonnan ja onhan se mitä mahtavin tekniikka! Kirjonnalla on niin monenmoista alalajia, joista jokainen varmasti löytää sen oman juttunsa. On ristipistoja, kanavatöitä, vilakirjontaa, käsin ja koneella. Yksinkertaisesttuna: neula, lankaa ja kangasta. Materiaalit voivat olla mitä tahansa villasta paperiin. Aika pienellä vaivalla voi saada jotain kaunista arkeansa sulostuttamaan. Toisaalta jos siltä tuntuu niin voihan sitä pistellä menemään jotain oikein suurtakin. Ja jos oikein suututtaa, niin senkin voi kirjoa. Voi olla söpöä ja suloista tai anarkistista ja kantaaottavaa. 




Kuluneella viikolla on tullut pelattua muliinilankojen ja häive-, etupistojen ja solmupistojen maailmassa. Mollie Makes -lehden verkkosivuilla kun oli tämän viikon ajan kimppakirjontaa. Joka päivä tuli kirjonnasta yksi osa ladattavaksi ohjeiden kera. Joten innostuinpa minäkin puuhaamaan.  


Ensimmisenä tehtiin keskelle pioni, joka oli kyllä se työläin ja vaikein osuus. En ole ihan varma, olenko koskaan pelannut häivepistojen kanssa. Niistä sanotaan, että se on kuin maalaisi langalla. Oli miten oli, niin ei se ihan helppoa ollut. Varsinkin kun ihmettelin miksi olin valinnnut pionia varten ne värit mitkä oli. Että miksi olin ottanut tummimmaksi väriksi ihan kummallisen värin. Niillä sitten kuitenkin ähersin menemään, huomatakseni seuraavana päivä, että se oika väri oli jäänyt käsiveskan pohjalle jemmaan. Höh. 


Tässä työssä hauskimmat olivat nuot leinikin kukat, eli nuot tuommoiset ympyrähässäkät, jotka nousevat ylös pohjasta. Pisto tehdään siten, että ensin piställään viisisakarainen "hyrrä" ja sitten kieputetaan lankaa vuoroin sakaroiden yli ja ali, vähän niinkuin kudottaisiin. Helppoa kuin mikä ja lopputulos todellakin näyttää leinikin kukalta. Tai mikä ranunculus se nyt onkaan, jaloleinikki?


Lopuksi oli bannerin ja tekstien vuoro. Alkuperäisessä oli teksti "hello spring". Minusta se, yhdistettynä kauniisiin kukkasiin, tuntui vähän imelältä. Mietin, että mitäs muuta siinä voisi olla. "Hello" on kirjoitusasultaan ja ääntämykseltään aika lähellä sanoja "hell of a" ja kun kevät on ollut sitä mitä on niin "hell of a spring" siihen sitten tuli. 


Kaiken kaikkiaan omaan osaamistasooni nähden olen tyytyväinen lopputulokseen. Aikoa mikä harmittaa on se, ettei kirjontakynän jälki lähtenyt irti kaikista kohdin ja se on jopa värjännyt vaaleimmat langat. Mehiläisen siivet esimerkiksi ovat sinertävät. Toisaalta, ei tätä niin läheltä tiirata, että sitä ensimmäisenä huomaisi.


Eikä tekemistä ilman välinevarustelua. Olin pojan kanssa Tigerissa ja huomasin siellä mitä mainioimpia lokerikkolaatikoita. Hintakaan ollut kuin neljä euroa ja nytminulla on hienoa lokerikko kirjontalangoille. Lokerikossa on kolme eri kerrosta, jotka saa päällekkän ja ne voi irrottaa toisistaan. Niin kätevä että! Saas nähdä pitääkö hankkia heti toinen samanlainen. Lisäksi löysin Nappi-Kikasta pahvisia puolia, joihin voi kieputtaa muliinilangan tokalta. Niitä näkyy alapuolen kuvassa takavasemmalla olevassa laatikossa.
 

Taito-lehdessä alkoi vuoden alussa yhteiskirjonta. Olen siitä saanut jo sen kukkasen valmiiksi ja nyt sitten loihimme sille aurinkoa kaveriksi. Vähän ketjupistot tulevat jo korvista ulos, mutta ei olisi enää paljoa ja aurinko saisi helottaa täydeltä terältä.


Onko sitten syy vai seuraus vai mikä, mutta seuraavaksi on vuorossa tämmöistä.


Kanavatyöt olen aina mieltänyt jotenkin vanhempien ihmisten hommaksi. Ehkä sitten itse alan olla sen ikäinen, että tämä kirjonnanmuoto kutsuu. Oikeastaan tämä on hyvin meditatiivista. Pistelee vaan menemään ja samalla voi antaa ajatusten mennä ja tulla. Sormepäät ja yläselkä vaan joutuvat aka lujille. Enkä ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärykseen muutaman värin kanssa, että mikä kuuluu ja mihin. 

tiistaina, huhtikuuta 03, 2018

Cliffhanger josta tuli pannukakku

Viimeksi jäimme tilanteeseen, jossa neulojasankarittaremme hyppää auton rattiin ja kiitää määrätietoisesti, ehkä hieman nopeusrajoituksia uhmaten, etsimään varastoistaan sopivaa lankaa ja siitä edelleen neulomaan. Oikea cliffhanger siis. Mitä mahtaakaan tapahtua seuraavassa jaksossa?

Seuraavassa jaksossa palataan taas autoon. Sakarittaremme istuu tällä kertaa apukuskin paikalla ja toteaa, että tämä oli nyt tässä. Neule tuntuu kaikinpuolin väärältä: erityisesti värit. Vaikka värit ovatkin kivat ja huiput, niin eivät ne tästä nyt välity. Painavakin on mokoma rötväke. Loppumatkan hän keskittyy karkin jauhamiseen ja saattaa ehkä ottaa pienet nokoset. Ei siis hirmuista supersankarimeininkiä enää. Korkeintaan ankeaa laskuhumalaa. Kotona vielä heitetään mekko päälle ja todetaan, että se TODELLAKIN oli siinä. Ehkä ne keltaiset vauhtiraidat saattaisivat pelastaa jotain, mutta koska kaikki neulomisfiilis, ja erityisesti hinku saada käyttää tätä vaatetta, on mennyt niin se siitä. Bye bye beibi, beibi goodbye. 



Sitten vaan nokka kohti keväisiä tuulia. Vähän kyllä pyryttää.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2018

Väriä

Taito-lehdessä alkoi vuoden alussa Salainen puutarha -yhteiskirjonta. Sitä olen mieleni vieressä hellitellyt. Toisaalta kirjonta muliinilangoilla kiinnosti mutta ei ne villalangatkaan hullummat olisi. Pohjakin voisi olla vaikka joku keltainen tai semmoinen. Tällä viikolla ilmestyneessä numerossa oli jo kirjonnan toinen osa, ja nyt viimeistään hinku päästä neulan kanssa hommiin sai minut kauppaan kirjontalankahyllyn viereen ihmettelemään. Ja ihmettelemistähän siinä riitti. Ensin ajattelin, että sellaista kultaisen keltaista aurinkoon ja tymäkkää punaista ruusuihin. Paitsi, että violetitkin olisivat aika kivoja. Ja katos, tämmönen säpäkkä vihreä ja raikuva oranssi. Hikeä pukkasi, koska vaihtoehtojahan piisasi. Sitten yhtä rekkiä pyörittäessäni silmiin iskeytyi sellaisia pehmeitä värejä. Sellaisia, jotka itse miellän vanhoihin kirjontoihin kuuluvina: auringossa haalistuneita värejä. Poimin niitä kourallisen, enkä enää laittanut takaisin. Vielä pitäisi hankkia kangas ja tulostaa mallipiirustukset ja sitten lähtee!


Värien kanssa on tässä muutenkin tullut värkättyä. Joitakin aikoja sitten Stephen West meni julkaisemaan Kangarullover-paitamekon ohjeen. Ekat kuvat mallista ajoivat syvän hämmennyksen valtaan, koska kuvissa huomio lähinnä kiinnittyi herran pinkkiin peruukkiin ja muutenkin aika villiin stailaukseen. Joku paidan muodossa jäi silti kaihertamaan. Sitten eräänä päivänä Outi-rouvan luona teekutsuilla neuloessa, selasin Westiknits-kirjaa, jossa kyseinen neule myös oli. Siellä siitä oli mustakeltainen versio, joka iski ihan tuhatta ja sataa. Hyvä, että kupin sain ryystettyä tyhjäksi ennenkuin säntäsin renkaat sutien kotia. 


Sitten armotonta lankojen metsästystä. Koko koti taas kerran täynnä ihan vääränlaisia lankoja! Sitten ihan vahingossa katse kiinnittyi vyyhtiin Hedgehogin Villan-sävyistä lankaa ja purettavian korissa pitkään majailleeseen harmaaseen neuleeseen. Purin neuleesta hieman lankaa ja neuloin sitä siililangan kanssa yhteen. Ja se oli sitten siinä. Toki purkulanka, Uncommonin Everyday Sport sävyssä Smudge, piti ensin kastella ja kaikkea. Kuivumisen apuna käytettiin myös hiustenkuivainta, koska ei jaksanut odottaa. Ja saattoi se lanka olla vielä vähän kosteaa kuin aloin neulomaan. Kun on lähöllään niin silloin kannattaa mennä!


Neulomisen myötä on syntynyt uusia väriyhdistelmiä, jotka kutkuttavat. Kuvassa on Hedgehogin merinosingleä sävyssä Foolsgold ja KVG:n merinosinkkua sävyssä Avalon. Aikas ihanat. Ja sama kiva tunnelma kuin niissä muliinilangoissakin.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

Räjähtelevät hihat

Syksyllä sain uutiskirjettä rouva Wallinilta, että olisi ilmestynyt uusi neulekokoelma nimeltä Shetland. Kirjan kuvat aiheuttivat erinäisiä sydämenläpätyksiä ja tihentynyttä hengitystä, joiden seurauksena Posti sai hommia. Kun kirja sitten saapui kotia, sitä tutkattiin kera laajentuneiden pupillien ja väräjävien sieraimin. Ja taas Posti sai hommia, tällä kertaa Skotlannin suunnilta Jamiesonsilta. 



Yell
Malli: Marie Wallin, kirjasta Shetland
Lanka: Jamieson's Shetland Spindrift sävyissä Charcoal, Sholmit, Moss, Mooskit, Paprika, Camel, Tundra, Blue lovat, Thistledown, Bramble, Yellow ochre ja Laurel 
Puikot: 2,5 ja 3 mm
Fiilis: jes jes, mutta eiväthän hihat räjähdä?

Tiheyden kanssa oli pientä säätöä. Ohjessa on käytetty puikkoja 3,25 mm ja niillä on saatu 29 silmukkaa 10 sentille. Minä sain kolmosilla 28 silmukkaa. Yksi silmukka ei nyt kesää saati syksyä tee, mutta kun niitä luodaan yhteensä 358 niin sitten pitää jo vähän miettiä. Joidenkin, tänä päivänä arvoituksellisten, laskutoimituksien jälkeen päädyin luomaan 304 silmukkaa. Mallihan on todella väljä, s-koon ympärys on 122 cm. Ihan tuohon lukemaan en päässyt, oma takkini on n. 115 cm. Kerrostiehys näyttää täsmäävän. 


Neule neulotaan suljettuna neuleena ylös asti. Edessä ja hiha-aukoissa on steekit, eli suomeksi sanottuna ne leikataan auki kun neule on valmis. Kun sekä etukappale että hihat ovat kiinni niin vaatetta ei pysty sovittamaan. Päätin matkan varrella vielä soveltaa hiha-aukon korkeutta, koska ohjeenmukainen hiha oli minusta hirmuisen leveä. Tästä tietysti seurasi pieni aivopieru, joka valkeni minulle kun olin leikannut etukappaleen ja hihat auki ja pääsin sovittamaan neuletta ensimmäisen kerran. Jos lyhentää hiha-aukkoa niin on hyvä pidentää helmaa, jos haluaa samanmittaisen vaatteen kuin ohjeessa. Täysin päivänselvää, mutta jotenkin se sitten jäi ajattelematta. Jos asiasta etsii sen hyvän puolen, niin eipä olisi tumma pohjalanka riittänyt pidempään neuleeseen. 

Kun sitten neule oli leikelty auki, poimittiin hiha-aukosta silmukat ja posotettiin ranteeseen. Kun hihaan sovittelin, tajusin miksi hihat olivat mallissa leveät. Shetland Spindrift lanka on takertuvaista, pikkasen karheaa muttei millään lailla kutittavaa. Kun sellaisen sitten vetää vaikkapa pitkähihaisen trikoopaidan päälle, niin eipä sitten luista ei mikään. Siihen jämähtää kiinni ja pitää nykiä oikeille paikoilleen.


Hihojen jälkeen poimin silmukat etukappaleiden reunasta. Kun olin neulonut kaksi kerrosta, tajusin, että tulipa poimittua ihan liikaa ja purin silmukat ja aloin poimia uudellen. Sittenpä kävi se asia mikä steekatuissa neuleissa on minua aina pelottanut: steekkaus plörähti kahdesta kohtaa auki. Steekkikohdassa neuleeseen luodaan lisäsilmukoita, tässä neuleessa viisi silmukkaa. Kun neule on valmis niin keskimmäisen silmukan (ja sen viereisen silmukan) kumpaankin reunaan virkataan kiinteillä silmukoilla ylhäältä alas ja takaisin ylös reuna, jonka tarkoitus on pitää silmukat kurissa. Sitten neule leikataan niiden keskeltä auki. Ylimääräiset taitetaan nurjalle ja taitteelta sitten poimitaan silmukat. Tiedä sitten, että poiminko silmukat liian läheltä vai olinko leikannut huonosti, mutta niin vaan sieltä muutama lanka nousi irti ja taas syke ja hengitys tihenivät. Onneksi lanka on takertuvaista. Vaikka ne langanpäät siinä sojottivatkin niin ne eivät kuitenkaan sen enempää omille teilleen pyrkineet. Varovasti purin vielä kertaalleen poiminnan ja poimin silmukat puoli silmukkaa kauempaa. Sitten tein joitain pistoja purkautuneeseen kohtaan ja lausuin muutaman taian ja toivon kaiken olevat hyvin nyt. Toki siinä vaiheessa se ärsyttävä ääni päässä muistutti, että mistäkös kohtaa poimit hihojen silmukat. Huolestenutta hihasauman tiiraamista. Siellä on kaikki kunnossa, mutta vähän pelottaa, että jos nekin räjähtävät. Veikkaan, että käytössä lanka kuitenkin "muhjaantuu" sen verran, ettei se purkaannu yhtään mihinkään. Sen kuitenkin päätin, että seuraavan kerran kun teen aukileikattavan neuleen niin siihen tulee 7 silmukan steekki. Silloin ei tule ainakaan poimittua liian läheltä aukileikausta. 


Muutoinhan malli on kiva. Niskassa ei ole yhtään silmukkaa, jonka takia takki asettuu päälle vähän takakenoon ja etuhelma nousee. Olkasauma menee liki 10 cm olkapäiden alapuolella selässä. Etuliepeet asettuvat ihan itsekseen päällekkäin eikä neuletta tartte nykiä mihinkään. Ainoa vähän miinusmerkkinen asia on todella kapeat reunat. Helmaan neulottiin kuusi kerrosta helmineuletta. Sehän rullautuu iloisesti sykkyrälle. Tästä viisastuneena tein hihojen reunoihin muutaman silmukan kavennukset ensimmäisellä helmineulekerroksella. Mun neulomana helmineule on paljon leveämpää kuin kirjoneule, vaikka käytinkin siinä 2,5 millisä puikkoja. Saman sovelluksen tein etureunaankin. Sekä etu- että alareunalle on näytetty kuumaa höyrä ja pikkasen ne sitä jopa tottelivatkin. Selkään kyllä jää vähän pussittavuutta. En ole varma johtuuko tämä omista modauksistani vai onko mallissa sellaiset muutenkin. Kirjassa kun ei ole yhtään kuvaa neuleen selkäpuolesta, josta kyllä iso miinus.

Neuleen kuviot ovat helppoja. Helmassa on pieniä kuvioita, joita tehdessä ei tartte pahemmin kaaviota katsella. Langanpäitä tulee kyllä ihan tarpeeksi. Tummalla pohjalla oleva kuvio tuotti aluksi hankaluuksia, mutta senkin oppi ulkoa kun tarpeeksi monta kertaa toisti. Lankaa oli kiva neuloa ja kerän koko, 25 g/105 m, on kuin tehty kirjoneuletta varten. Langassa on ihan kiva värikarttakin 220 eri värillä!

Nyt tässä vähän tiiraan yhtä toista mallia samaisesta kirjasta, mutta mielenviereen on yhtäkkiä pölähtänyt niin pitkä jono kaikenlaisa neuleita, jotka haluan tehdä nyt ja heti, joten toinen näin suuri urakka saapi nyt hetken verran odotella.