sunnuntaina, tammikuuta 20, 2019

Time Stands Still

Alkukesästä kävin Helsingissä Snurressa. Olin etukäteen stalkannut Lichen and Lacen lankoja. Lähtivät aika vilkkaasti mukaan kun ne livenä pääsin näkemään. Otin mukaani vaaleanpunaista (Orchid), korallia (Coral), tummaa keltaista (Amber) ja sinisenmustaa (Sooth). Tarkoituksena oli tehdä jotain kirjoneuleen tapaista ainesosaa.

Siinä sitten kesä livisti käsistä hikeä pyyhkiessä. Elokuun alkupuolella sain kehiteltyä kuvion, joka mielestäni passasi väreihin. Hain vähän melankolista tunnelmaa ja siksi kuvioihin valikoitui liljoja, sudenkorentomedaljonkeja ja mehiläisen ja pääkallokiitäjän sekoitelma. 

Ensin ajatuksena oli käyttää kaikkia värejä mutta päädyin sitten vain tummankeltaisen ja sinertävän mustan liittoon. Ja se oli hyvä päätös. 

Time Stands Still
Malli: oma
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm
Lanka: Lichen and Lace, Merino Single sävyissä Amber ja Soot. Amber sävyä yksi vyyhti ja Sootia kolme
Fiilis: no kylläpä!



Kirjoneulekuvion suuri koko aiheutti erilaista päänvaivaa. Olisin halunnyt neuloa takin ylhäältä alas, mutta en päässyt itseni kanssa sopimukseen siitä kuin korkea kuvio olisikaan neulottuna. Varsinkin kun kuvioon tuli vielä neulomisen aikanakin pari muutosta. Siksi aloitinkin alareunasta, jotta yläosan voi sitten neuloa sen pituiseksi kuin haluaa. Kuvio on myös leveä, joten piti hieman pohtia sopivaa mallikerran määrää ja varsinkin, miten kuvion katkaisee etukappaleiden keskeltä. Näitten jälkeen se oli neulomista vaan.

Julkaisin kuviosta muutamia yksityiskohtia Instassa ja niiden perusteella huomasin, että mallikuvion koukeroissa piileskeli tuimailmeinen apina. Samoin liljojen alareunassa oli lisää erilaisten kiitäjien siipiä. Näiden pohjalta olen piirtänyt uusia kuviokaavioita. Näytin pojilleni piirtämääni apinakuviota ja mielipide oli: näyttää vihaiselta Homer Simpsonilta. Kuvion kehittely on siis edelleen vaiheessa. 


Olen neulonut takin tasona, jota työtapaa moni pitää ihan pähkähulluna. Kuten olen monesti todennut, kirjoneuleen neulominen nurjalta ei ole minulle mikään ongelma. Itseasiassa tuntuu, että pinnasta tulee tasaisempaa kun joka toinen kerros tehdään nurjalta. Lisäksi en ole erityisen vakuuttunut, että superwash-käsitellyn merino singlen steekaaminen eli aukileikkaaminen olisi mitenkään viisasta. 

Kun kirjoneuleosio oli valmis, takki unohtui jonnekin keskeneräisten valtakuntaan. Joulun aikaan päätin pinnistellä takin valmiiksi. Ja se oli sitten rytinää se. Siinä samalla kun tiirasin Rare Exportia sun muita, ei tullut kauhean tarkkaan tarkkailtua hihan silmukkamääriä saati kavennuksia ja hihoista tuli aika kapoiset. Veri kuitenkin kiertää sormissa saakka, joten eipä hätää. 

Lichen and Lace oli siis uusi tuttavuus. Kivaa merinoa sinkkua ja semisolidit värit syviä ja hienoja. Ainoa mikä vähän ärsytti olisi se, että Soot-sävyssä yksi vyyhti oli reilusti yksivärisempi kuin muut. 

Nyt ei sitten olekaan yhtään paitaprojektia kesken. Sain eilen yhden messujen huumassa synnytetyn idean valmiiksi ja siihen palataan taas kun olen kotona valoisaan aikaan. Tässä nyt pohdin, että ottaisin tekoseen toissa vuonna Tampereen messuilta ostetut Pirtin Kehräämön villasilkit. Niille kun olen vihdoin idean kehitellyt. Toinen vaihtoehto on käydä Ixelin kimppuun. Se tosin vaatisi kaavioiden tulostamista: ohjekirjan kaavioiden lukeminen vaatii suurennuslasia.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2019

Takki ja lankapohdintoja

Joulun tienoolla sain vision pitkästä neuletakista. Ajatus lähti oikeastaan kaupassa hipelletystä takista, joka oli ihanan kuohkea ja kaikkea hyvyyttä. Tuoteseloste- ja hintalappu vaan eivät miellyttäneet. Kaupassa kun aikas harvoin on jotain 100 % luonnonainetta olevaa tuotetta. 

Ajatelma takista jäi kuitenkin itämään ja kun yksi ilta äkkäsin hyllyssäni pötköttelevät Kainuun harmakset ja likipitäen saman värisen mohairin niin se oli sitten menoa se. 

Takki
Malli: oma
Lanka: Rintalan tilan Kainuun harmas n. 500 g, Rowanin Kidsilk Haze, n. 125 g
Puikot: 5 mm
Fiilis: lämmin, mutta missä on taskut?

Tämän neuleen neulominen taas kerran paiskasi kasvoilleni sen,  etten osaa neuloa paksuilla puikoilla. Tulee niin epätasaista ettei tosikaan. Samoin ohuen ohuen mohairin ja paksumman villalangan yhdessä neulominen on kanssa aikamoista. Sieltä täältä löytyy yksinäisiä mohairlenkkejä, jotka eivät ole päässeet mukaan silmukkaan.



Jos näistä kuitenkin pääsee yli ja ympäri on harmaksen ja mohairin yhdistelmä mitä ihanin! Salaa toivon napakoita pakkasia, jolloin takkiin olisi ihana uppotua. Takkan tulet ja kissa syliin kehräämään.

Varastosta löytynyt harmas ei tietenkään riittänyt ja jouduin tilaamaan sitä lisää. Ja silloinhan lopputulema on se, että on kahtaa erisävyistä harmaata. Ratkaisin ongelman neulomalla hihat ja etuliepeet eri harmaalla. Vähänhän ne kyllä erottuvat mutta tämän kanssa voidaan kyllä elää. 

Takki on neulottu ylhäältä alas ilman mitään muotoiluja. Helmassa ja etuliepeissä on helmineuletta ja icord-reuna. Ainoa mitä tässä nyt kaivataan on taskut. Lanka kun jäi vähiin ennenkuin loppui eikä materiaalia taskuja varten ollut. Toisaalta myös hyvä etten tehnyt taskuja ennen kuin takki oli kasteltu ja tasoiteltu kuivumaan. Helma meinaan venähti sen verran paljon, että taskut olisivat olleet aika hassulla  korkeudella. Pitää katella, jos joskus saisin haalittua pikkasen harmasta, niin saisin taskut. 

Haalimisesta päästääkin sitten toiseen aiheeseen, joka aina silloin tällöin mietityttää: sopivan lankastashin, eli varaston määrä. Mikä on sopiva määrä lankaa? Vaikea kysymys. On äärimmäisen mahtavaa kun lauantai-iltana iskevään ideaan voi tuosta vaan tempaista langat oamsta hyllystä eikä tartte roikkua suu vaahdossa nettikauppoja luuraamassa. Ja sitten vielä odottaa jokunen päivä, että postipoika tuo paketin. 

Sitten taas se toisaalta. Laskeskelin tuossa yksi ilta, että multa löytyy ainakin kuuteen suunniteltuun paitaan langat. Varmaan toiset kuusi saisin niitä ei suunnitelluista ja jo tulevaisuutensa unohtaneista. Sitten on vielä kaikki yksittäiset ihanuudet ja jämämeri. Tämä määrä herättää minussa aina välillä ahdistusta ja tällä hetkellä erittäin suuresti ahdistusta. Lankaahan on ihana ostaa ja omalla tavallaan materiaalin hankkiminen kuuluu tähän harrastukseen. Miten kivaa onkin kieriskellä kaikissa ihanissa uusissa herkuissa ja miettiä mitä kaikkea mahtavaa niistä voisikaan tehdä. Kaikki värit, kuidut, kaikki! Ihan vaan silleen spontaanisti. Harmi vaan, että monet spontaanit ovat sitten vuosikausia hyllyssä odottamassa tilaisuuttaan, jota ei luultavammin koskaan tule. Hyllyt täynnä toinen toistaan ihanampia vyyhtejä.

Pari päivää sitten näin Instassa kuvan, jossa oli erään henkilön stash. Jos en väärin muista niin se mahtui kenkälaatikkoon ja painoi 125 g. En oikein tiedä oliko päällimmäinen tunteeni kateus mutta joku sinne päin viittaava tunne. Tuijotin omaa varastoani ja tunsin, ettei se ainakaan sillä hetkellä aiheuttanut minussa minkäänmoista iloa. Aika surullista siis. Kokemuksesta tiedän, että jos laitan itseni langanostolakkoon niin olen parin päivän päästä hypistelemässä lankeriä tai ainakin selaan jotain nettikauppaa. Totaalikieltäytyminen ei ole minun juttu. Jollain konstilla tuota määrää pitäisi saada sellaiseksi, että tuntisin määrän olevan ihan oikeasti neulottavissa. 

Joku kuriin ja ruotuun järjestäytyminen tässä nyt tarvitaan. Reippaasti olen jo tälle vuodelle neulonut kaksi Oslo-pipoa (-180 g lankaa) ja antanut pois kaksi vyyhtiä (-200 g lankaa.) Minnes ne loput ainakin 10 kiloa sitten sujauttaisi? Saattaa olla syksyn Portin kirppasi/lahjoituspöydässä paljon tavaraa jos en ole siihen mennessä kehittänyt jotain visiota.