sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2019

Mojo

Pitkästä aikaa iski oikein kunnon neulemojo! Instan kautta törmäsin Junko Okamoton suunnittelemaan Bouquet Sweater -paitaan. Se iski vähintäänkin kuin sata volttia ja erinäisiä voltteja tulikin heiteltyä kun etsin paitaan sopivaista lankaa. Ensin yritin kuuliaisesti oman varastoni langoilla, muttei siitä mitään tullut. Olen yrittänyt olla järkevästi lankahankintojeni kanssa vuoden alusta. Periaateena on ollut, että joka kuukausi täytyy 500 g lankaa hävitä eikä uutta lankaa saa ostaa jollei se mene heti puikoille.

Tämä tapaus luokitellaan jälkimmäiseksi, koska lanka tosiaan meni heti puikoille kun sen kanssa kotia pääsin. 

Bouquet Sweater
Malli: Junko Okamoto
Lanka: Rowan Felted Tweed, keltainen ja pinkki. Keltaista n. 4 kerää ja pinkki pikkasen toista kerää, yhteensä 252 g
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Fiilis: ai että!



Paidan kuviot näyttävät hauskasti osittain kirjotuilta. Efekti saadaan aikaiseksi sillä, että langanjuoksuja kuljetellaan välillä työn edessä. Ei siis mitään uutta tai ihmeellistä mutta silti hirmuisen inspiroivaa ja kivaa neulottavaa. Tietty vähän hirvittää pisimmät langanjuoksut että jäävätkö käytössä kiinni johonkin. Felted tweedin kyllä pitäisi vähän "tarrautua" käytössä, joten jospa ne kuosissaan pysyisivät.

Paita neulotaan ylhäältä alaspäin. Kauluksen kanssa oli vähän huolta, koska sovitusvaiheessa se tuppasi töröttämään. Ja sen kertoo ettei paita levene tarpeeksi suhteessa hartioihin. Reippaasti kastelun voimaan uskoen mennä pösötin ja kyllä: kastelu ja neuleen oikominen muotoonsa teki tehtävänsä ja kaula-aukko istuu nätisti. 


Pikkasen myös pelkäsin lisäyskohtien takia. Paidassa kun tehdään kaarrokkeen lisäyksiä kolmessa kohdin. Etukappaleella lisäykset osuvat kainaloihin ja niiden muoto sopii siihen kohtaan oikein hyvin. Takakappaleella lisäyskohta on keskellä selkäruotoa ja sovitusvaiheessa siinä oli kiva pussi. Mutta koska villa tottelee vettä sain sen avattua ja silloin helmastakin tulee kivan kellomainen.

Tein mallin lyhythihaisena, koska olen tykästynyt lyhythihaisiin neuleisiin, lämmittävät olematta liian kuumia. Paidan kuviot ovat lisäksi tosi kauniita ja hartioita lukuunottamatta, kaikki kuviot ovat erilaisia. 

Pääsee siis muiden keltaisten lyhythihaisten neuleiden joukkoon. Tammikuussa meinaan valmistui edellinen samaan sarjaan kuuluva, jota voimme nimittää vaikkapa

Helminauha
Malli: oma, Tampereen messumatkalla ideoitu
Lanka: Isager Alpaca 1 ja Knitting for Olive mohair silk, yhteensä 150 g, ja Petrichor Yarnin mohair-silkkiä "pampuloihin"
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm.
Fiilis: just sellainen kun halusinkin!


Tämän mallin kehittelin junassa kotimatkalla. Seuraavana aamuna tein mallitilkunkin, mutta sitten neule jäi, koska oli muutakin mielessä. Sitten kun sain mielen siivottua muista niin lankaa vaan puikolle ja menoksi. Mohair-silkin ja alpakan tuntu on aikas kiva ja sinänsä hauskaa, että kahden eri lankamerkin värit olivat just samat. Kahdella säikeellä on kyllä aika ikävä neuloa ja valmiista neuleesta on bongattu pari kohtaa, jossa alpakka on jäänyt nenäänsä kaivelemaan. 

Näitten lisäksi sain vielä kolmannenkin paidan valmiiksi, mutta kerrotaan siitä sitten toisella kerralla, koska on niin paljon muutakin kerrottavaa. 

Meille kun on tullut uusi perheenjäsen: Martta!


Martta on nelivuotias lyhytkarvainen brittityttö. Omassa kodissaan se joutui muitten kissojen kiusaamaksi ja muutti sitten meille. Edellisessä elämässään Martta kulki nimellä Bertta, ja sattuneesta syystä sai sitten uuden nimen. Bertta suhtautui uuteen tulokkaaseen murisemalla ja sihisemällä pari päivää. Muitten kissojen seuraan tottunut Martta juoksi innokkaasti Berttaa vastaan ja sekös oli Bertasta vähintäänkin arveluttavaa. Tulokasta kytättiin joka kulmasta niin intensiivisesti, ettei muistettu edes syödä. Martta kyllä muistaa syödä ja paljon! Ja siksi Bertalle pitää välillä antaa salaa ruokaa, koska ruokakupilla Martta ei todellakaan väistä. Bertta miettii ja nuuhkii ja samalla Martta vetää koko kupin tyhjäksi. 

Muutaman päivän päästä sihinä ja suhina lakkasi ja alettiin varovaisesti nenätellä. Välillä kyllä näkyi yläfemmaa mutta tosi hyvin on mennyt. Ainoa mikä välit saa kuumentumaan on se, että Martta juoksee Bertan nähden. Silloin Bertan katse valpastuu ja juostaan peräkanaa.

Martta on muutoin tosi rauhallinen ja ihmisiin luottava kissa. Ja kun se nukkuu niin se on täysin taju kankaalla. 

Lopuksi vielä Jyväskylän neulefestareista: torstain briochekurssille on vielä kolme paikkaa vapaana, kaikki muut minun pajojen paikat menivät samantien loppuun. Itse olen myös menossa kirjoneulekurssille sunnuntaina. Pitäisi tässä pikkuhiljaa suunnitella pajojen sisällöt valmiiksi. Kirjoneulekurssille tulevat kun saavat ennakkotehtäviäkin. Tosin se neulemojo asustaa edelleenkin tässä talossa, pitkään aioittu Ixchel on pyyssyt vihdoinkin puikoille, joten ihan tänään en taida vielä tehtäviä tehdä.


sunnuntaina, helmikuuta 24, 2019

Nyt korvat hörölle ja silmät tötterölle!

Nyt on kuulkaas niin, että ihan kohta on heinäkuu ja Jyväskylän Neulefestarit! Liput festareiden kursseille tulevat myyntiin Titityyn verkkokaupassa 1.3. klo 11. Ja mitä viime vuosista on opittu, niin paikalla kannattaa olla kärppänä, koska nopeat todellakin syövät hitaat. Kurssitarjontaan voit tutustua Neulefestareiden sivulla.

Minulla on tänä vuonna festareilla kolme kurssia: kaksi briochen peruskurssia ja uutena kirjoneulekurssi.

Brioche-kurssit ovat torstaina 4.7. klo 14-17 ja lauantaina 6.7. klo 10-13. Brioche-kurssilla opetellaan kaksivärinen aloitus, briochen perussilmukat sekä miten brioche-neuleeseen tehdään kuvioita. Viime kesänä brioche-kurssi myytiin loppuun reilussa kymmenessä minuutissa, joten jos haluat oppia neulomaan briochea niin suosittelen olemaan heti kello 11 hollilla. 


Kirjoneule kaveriksi -kurssi on myös lauantaina 6.7. klo 14-17. Kurssilla annan vinkkejä miten onnistut kirjoneuleen kanssa. Miten valitset sopivat langat, värit tai miten sen kirjoneulepinnan saisi tasaiseksi jo neuloessa sekä miten kirjoneuleen neulomisesta saisi mahdollisimman kivaa. Kurssille tulijat saavat ennen kurssia tehtävän ennakkotehtävän. Kurssilla myös neulotaan mallitilkkuja, joiden avulla pääset parantamaan omaa kirjoneulekäsialaasi. 


Paikkoja torstain broche-kurssille ja lauantaina kirjoneulekurssille on 14, lauantaina bricohe-kurssille paikkoja on 12. 

Tarkemmat kuvaukset kursseistani löydät Festareiden kurssi-sivuilta.

Lisätietoja festareista löydät Jyväskylän Neulefestareiden sivuilta. 

Ja sitten heinäkuuta odottamaan! 

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2019

Time Stands Still

Alkukesästä kävin Helsingissä Snurressa. Olin etukäteen stalkannut Lichen and Lacen lankoja. Lähtivät aika vilkkaasti mukaan kun ne livenä pääsin näkemään. Otin mukaani vaaleanpunaista (Orchid), korallia (Coral), tummaa keltaista (Amber) ja sinisenmustaa (Sooth). Tarkoituksena oli tehdä jotain kirjoneuleen tapaista ainesosaa.

Siinä sitten kesä livisti käsistä hikeä pyyhkiessä. Elokuun alkupuolella sain kehiteltyä kuvion, joka mielestäni passasi väreihin. Hain vähän melankolista tunnelmaa ja siksi kuvioihin valikoitui liljoja, sudenkorentomedaljonkeja ja mehiläisen ja pääkallokiitäjän sekoitelma. 

Ensin ajatuksena oli käyttää kaikkia värejä mutta päädyin sitten vain tummankeltaisen ja sinertävän mustan liittoon. Ja se oli hyvä päätös. 

Time Stands Still
Malli: oma
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm
Lanka: Lichen and Lace, Merino Single sävyissä Amber ja Soot. Amber sävyä yksi vyyhti ja Sootia kolme
Fiilis: no kylläpä!



Kirjoneulekuvion suuri koko aiheutti erilaista päänvaivaa. Olisin halunnyt neuloa takin ylhäältä alas, mutta en päässyt itseni kanssa sopimukseen siitä kuin korkea kuvio olisikaan neulottuna. Varsinkin kun kuvioon tuli vielä neulomisen aikanakin pari muutosta. Siksi aloitinkin alareunasta, jotta yläosan voi sitten neuloa sen pituiseksi kuin haluaa. Kuvio on myös leveä, joten piti hieman pohtia sopivaa mallikerran määrää ja varsinkin, miten kuvion katkaisee etukappaleiden keskeltä. Näitten jälkeen se oli neulomista vaan.

Julkaisin kuviosta muutamia yksityiskohtia Instassa ja niiden perusteella huomasin, että mallikuvion koukeroissa piileskeli tuimailmeinen apina. Samoin liljojen alareunassa oli lisää erilaisten kiitäjien siipiä. Näiden pohjalta olen piirtänyt uusia kuviokaavioita. Näytin pojilleni piirtämääni apinakuviota ja mielipide oli: näyttää vihaiselta Homer Simpsonilta. Kuvion kehittely on siis edelleen vaiheessa. 


Olen neulonut takin tasona, jota työtapaa moni pitää ihan pähkähulluna. Kuten olen monesti todennut, kirjoneuleen neulominen nurjalta ei ole minulle mikään ongelma. Itseasiassa tuntuu, että pinnasta tulee tasaisempaa kun joka toinen kerros tehdään nurjalta. Lisäksi en ole erityisen vakuuttunut, että superwash-käsitellyn merino singlen steekaaminen eli aukileikkaaminen olisi mitenkään viisasta. 

Kun kirjoneuleosio oli valmis, takki unohtui jonnekin keskeneräisten valtakuntaan. Joulun aikaan päätin pinnistellä takin valmiiksi. Ja se oli sitten rytinää se. Siinä samalla kun tiirasin Rare Exportia sun muita, ei tullut kauhean tarkkaan tarkkailtua hihan silmukkamääriä saati kavennuksia ja hihoista tuli aika kapoiset. Veri kuitenkin kiertää sormissa saakka, joten eipä hätää. 

Lichen and Lace oli siis uusi tuttavuus. Kivaa merinoa sinkkua ja semisolidit värit syviä ja hienoja. Ainoa mikä vähän ärsytti olisi se, että Soot-sävyssä yksi vyyhti oli reilusti yksivärisempi kuin muut. 

Nyt ei sitten olekaan yhtään paitaprojektia kesken. Sain eilen yhden messujen huumassa synnytetyn idean valmiiksi ja siihen palataan taas kun olen kotona valoisaan aikaan. Tässä nyt pohdin, että ottaisin tekoseen toissa vuonna Tampereen messuilta ostetut Pirtin Kehräämön villasilkit. Niille kun olen vihdoin idean kehitellyt. Toinen vaihtoehto on käydä Ixelin kimppuun. Se tosin vaatisi kaavioiden tulostamista: ohjekirjan kaavioiden lukeminen vaatii suurennuslasia.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2019

Takki ja lankapohdintoja

Joulun tienoolla sain vision pitkästä neuletakista. Ajatus lähti oikeastaan kaupassa hipelletystä takista, joka oli ihanan kuohkea ja kaikkea hyvyyttä. Tuoteseloste- ja hintalappu vaan eivät miellyttäneet. Kaupassa kun aikas harvoin on jotain 100 % luonnonainetta olevaa tuotetta. 

Ajatelma takista jäi kuitenkin itämään ja kun yksi ilta äkkäsin hyllyssäni pötköttelevät Kainuun harmakset ja likipitäen saman värisen mohairin niin se oli sitten menoa se. 

Takki
Malli: oma
Lanka: Rintalan tilan Kainuun harmas n. 500 g, Rowanin Kidsilk Haze, n. 125 g
Puikot: 5 mm
Fiilis: lämmin, mutta missä on taskut?

Tämän neuleen neulominen taas kerran paiskasi kasvoilleni sen,  etten osaa neuloa paksuilla puikoilla. Tulee niin epätasaista ettei tosikaan. Samoin ohuen ohuen mohairin ja paksumman villalangan yhdessä neulominen on kanssa aikamoista. Sieltä täältä löytyy yksinäisiä mohairlenkkejä, jotka eivät ole päässeet mukaan silmukkaan.



Jos näistä kuitenkin pääsee yli ja ympäri on harmaksen ja mohairin yhdistelmä mitä ihanin! Salaa toivon napakoita pakkasia, jolloin takkiin olisi ihana uppotua. Takkan tulet ja kissa syliin kehräämään.

Varastosta löytynyt harmas ei tietenkään riittänyt ja jouduin tilaamaan sitä lisää. Ja silloinhan lopputulema on se, että on kahtaa erisävyistä harmaata. Ratkaisin ongelman neulomalla hihat ja etuliepeet eri harmaalla. Vähänhän ne kyllä erottuvat mutta tämän kanssa voidaan kyllä elää. 

Takki on neulottu ylhäältä alas ilman mitään muotoiluja. Helmassa ja etuliepeissä on helmineuletta ja icord-reuna. Ainoa mitä tässä nyt kaivataan on taskut. Lanka kun jäi vähiin ennenkuin loppui eikä materiaalia taskuja varten ollut. Toisaalta myös hyvä etten tehnyt taskuja ennen kuin takki oli kasteltu ja tasoiteltu kuivumaan. Helma meinaan venähti sen verran paljon, että taskut olisivat olleet aika hassulla  korkeudella. Pitää katella, jos joskus saisin haalittua pikkasen harmasta, niin saisin taskut. 

Haalimisesta päästääkin sitten toiseen aiheeseen, joka aina silloin tällöin mietityttää: sopivan lankastashin, eli varaston määrä. Mikä on sopiva määrä lankaa? Vaikea kysymys. On äärimmäisen mahtavaa kun lauantai-iltana iskevään ideaan voi tuosta vaan tempaista langat oamsta hyllystä eikä tartte roikkua suu vaahdossa nettikauppoja luuraamassa. Ja sitten vielä odottaa jokunen päivä, että postipoika tuo paketin. 

Sitten taas se toisaalta. Laskeskelin tuossa yksi ilta, että multa löytyy ainakin kuuteen suunniteltuun paitaan langat. Varmaan toiset kuusi saisin niitä ei suunnitelluista ja jo tulevaisuutensa unohtaneista. Sitten on vielä kaikki yksittäiset ihanuudet ja jämämeri. Tämä määrä herättää minussa aina välillä ahdistusta ja tällä hetkellä erittäin suuresti ahdistusta. Lankaahan on ihana ostaa ja omalla tavallaan materiaalin hankkiminen kuuluu tähän harrastukseen. Miten kivaa onkin kieriskellä kaikissa ihanissa uusissa herkuissa ja miettiä mitä kaikkea mahtavaa niistä voisikaan tehdä. Kaikki värit, kuidut, kaikki! Ihan vaan silleen spontaanisti. Harmi vaan, että monet spontaanit ovat sitten vuosikausia hyllyssä odottamassa tilaisuuttaan, jota ei luultavammin koskaan tule. Hyllyt täynnä toinen toistaan ihanampia vyyhtejä.

Pari päivää sitten näin Instassa kuvan, jossa oli erään henkilön stash. Jos en väärin muista niin se mahtui kenkälaatikkoon ja painoi 125 g. En oikein tiedä oliko päällimmäinen tunteeni kateus mutta joku sinne päin viittaava tunne. Tuijotin omaa varastoani ja tunsin, ettei se ainakaan sillä hetkellä aiheuttanut minussa minkäänmoista iloa. Aika surullista siis. Kokemuksesta tiedän, että jos laitan itseni langanostolakkoon niin olen parin päivän päästä hypistelemässä lankeriä tai ainakin selaan jotain nettikauppaa. Totaalikieltäytyminen ei ole minun juttu. Jollain konstilla tuota määrää pitäisi saada sellaiseksi, että tuntisin määrän olevan ihan oikeasti neulottavissa. 

Joku kuriin ja ruotuun järjestäytyminen tässä nyt tarvitaan. Reippaasti olen jo tälle vuodelle neulonut kaksi Oslo-pipoa (-180 g lankaa) ja antanut pois kaksi vyyhtiä (-200 g lankaa.) Minnes ne loput ainakin 10 kiloa sitten sujauttaisi? Saattaa olla syksyn Portin kirppasi/lahjoituspöydässä paljon tavaraa jos en ole siihen mennessä kehittänyt jotain visiota.