lauantaina, joulukuuta 29, 2018

Haaleita raitoja

Tampereen kässämessuilla tapahtui jotain sen verran kummaa, että olen neulonut raitoja! Raidallisia vaatteita ei vaatekaapistani löydy kuin tasan tarkkaan yksi yöpaita. Mutta nyt sillä on kaveri. Ja se on messujen antia se.

Messuillahan oli suuren vaikutuksen ainakin minuun tehnyt G-uldin osasto. Hipelsin siellä lankoja, malleja, tekemispaketteja ja kirjoja, myyjät jätin jotenkuten rauhaan. Osastolla oli kiva huivipaketti, jossa ainaoikean sekaan oli ujutettu henkäyksen ohutta lankaa, jolla huiviin saatiin raidat. Pinta oli minusta hirmuisen kaunis, joten aloin samoin tein kehittelemään jotain omaa vastinetta.

Haaleita Raitoja
Malli: oma
Lanka: G-uld New Zealandsk Lammeuld (100 % villa, 450 m /100g) sävyissä NZLb3 (melkein luonnon valkoinen harmaa), NZLg2 (vaalea harmaa), NZLg3 (keskiharmaa) 1 vyyhti kutakin väriä ja G-uldin kirjontalankaa (100 % villa, 960 m /100 g) useita eri värejä, Louhittaren Luola Kytöläinen (100 % suomenlampaanvilla, 1100 m /100g) kahtaa eri keltaista.
Puikot: olikohan ne nyt 3 milliset? Miksi näitä on niin vaikea muistaa jälkikäteen? Ja miksi niitä ei voi kirjata muistiin mihinkään?
Fiilis: paita päällä liki joka päivä


Koska en osannut päättää minkä värjäämättömän harmaan haluasin mukaani, päätin ottaa kolme eri väristä harmaata. Kirjontalankapuntit olivat osta viisi, joten valkkasin mukaani kymmenen eri väriä. Tässä vaiheessa ei malli ihan ollut valmiina mielessä, joten valkkaaminen oli vähän vaikeaa. 

Kotimatkalla, silmien lupsahdellessa kiinni, mietin millaisen takin langoista rakentelisin. Silloin jo tiesin, että raitoja tulee olemaan ja se hieman jännitti. Osaisinko pitää raitapaitaa?

Lauantaina aamulla keitin ison motin teetä ja aloin silmät sikkuralla paitaa kehittelemään. Lankaa oli todella kivaa neulottavaa. Se on hieman karkeaa, mutta silti niin ihanaa ja harmaan sävyt olivat mitä kauneimmat. Tietysti, jos olisin ollut yhtään fiksumpi, niin yhdellä pohjavärillä olisi ollut helpompi pelata. Samoin kirjontalankojen sävyjä olisi voinut vielä tarkemmin miettiä. Sellaiset asiat ovat kuitenkin messuhälyssä hieman vaikeita asioita. Osan valkkaamistani kirjontalangoista korvasin Louhittaren Luolan Kytöläisellä. Korvatut langat olivat väriltään minusta liian tummia ja muodostivat liian jyrkkiä raitoja. 

Koska kirjontalanka on niin ohutta verrattuna pohjalankaan, raidoista tuli hyvin haaleita. Tykkään itse eniten olalla olevista vaaleanpunaisesta ja keltaisesta raidasta, jotka melkein katovat, mutta näkyvät kuitenkin. 


Neule on aloitettu hartioilta, jotka on muotoiltu lyhennetyin kerroksin. Sitten on vaan jatkettu alaspäin ja muotoiltu hihan alareuna siinä samalla ja sitten vaan posotettu alas. Kaksi vaaleampaa harmaata loppuivat sen verran sopivasti, että tein tummimmasta harmaasta ala- ja etureunan sekä hihojen suut. Niissä on vinoa joustinta ja sitten icord-reunus.

Eikä se raitojen kanssa elämä nyt niin kauheaa ole ollut. Takki on ollut aika monena päivänä valmistumisensa jälkeen päällä. Se tuntuu hyvältä ja on sopiva sisäneule, lämmittää muttei ole kuuma. Itse tehty on ihanin, kuten Taito-lehden osastolta hankittu pinssikin tietää!

Tämä ei kuitenkaan ole viimeisin tänä vuonna valmistunut neule. Tämän jälkeen olen tehnyt vielä pitkän ja paksun neuletakin sekä tänään sain valmiiksi pitkään nurkissa pyörineen kirjoneuletakin, oikea loppukiri siis! Bertta on ahkerasti seurannut kirjoneuletakin kuivumista. Kunhan saan räkätautini jokinlaiseen kuriin niin otetaan kuvat näistäkin. 

Sitä ennen: oikein mahtavaa Uutta vuotta 2019! Veikkaan, että ensi vuonna jatketaan näillä samoilla askelmerkeillä. Olen sen verran paljon intoutunut tekemään omia malleja, että niitä tullaan jatkossakin näkemään. Omassa mallissa kun ei tarvitse seurata ohjetta :D mikä vapauttava tunne!

torstaina, joulukuuta 13, 2018

Kehräsaunio

Vuosi sitten Tampereen käsityömessuilla sain käteeni Nancy Marchantin Tuck stitch -kirjan. Sitä sitten teekupin ääressä messuhulinassa tutkattiin. Päässä alkoi surista mitä ihmeellisempiä ajatuksia. Että sellaisia lehtiä ja oikein reippaat 70-lukulaiset värit!

Annan ja Eilan kojussa tärppäsi. Käpälään osui Rosy Green Wool Cheeky Merino Joy -lankavyyhdit, joissa oli juuri sellainen väri kuin olin mielessäni ajatellut: syvä keltainen Sunflower ja reipas violetti Blackberry. 

Sitten kotona pläräsin kirjaa vähän lisää ja tutkin erilaisia lehtiä muistuttavia kuoseja. Ihan juuri sellaista mitä hain ei löytynyt, mutta kun vähän muuttelee kuviota niin kyllähän se siitä lähtee. 

Aika pian pelkät lehdet alkoivat kyllästyttää ja ajattelin, että jos lehtien päähän tekisi kukan. Vähän kokeiluita sinne tänne ja yhtäkkiä siinä oli pieni kukka. Sitten posotettiin ihan hulluna.

Samoihin aikoihin Taito-lehdessä julkaistiin ensimmäiset Taito-lehteä varten suunnittelemani mallit. Ensin vuoden lopussa (6/17)  Mesiangervo-lapaset ja tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä (1/18) Pikku Krookuksia -huivi. Päätin sitten tarjota myös tätä mallia lehteen, mutta siinä vaiheessa puhuttiin jo keväisemmistä jutuista ja neule jäi hautumaan. 

Kunnes sitten tänä syksynä palattiin asiaan. Aloin vähän jänistämään värien kanssa, koska niin monesti olin kuullut muilta tahoilta, että mallikappaleiden on syytä olla vähän seesteisempiä väritykseltään, jotta se "myy" paremmin. Tämä lause ei tietenkään koska herra Stephen Westiä :)

Sitten miettimään pehmeämpiä ja huurteisempia värejä. Kaikenlaista kokeilua ja ratkaisu löytyi sitten ihan omasta lankahyllystä: Kässäkerho Pompomin merino single sävyissä Kaupungin valot ja Flamingo. Se oli siinä. Sitten vaan neuloa vätkytettiin, piirrettiin kaaviota ja kirjotettiin ohjetta. Enpä muuten silloin tiennyt, kuinka hienosti se tulisi sopimaan yhteen uuden talvitakkini kanssa! 



Nyt ohje on sitten saanut päivänvalon ja komeilee tämän vuoden viimeisessä (6/18) Taito-lehden kannessa. 



Vaikka neule näyttääkin kirjoneuleelta niin se ei ole sitä. Työssä itseasiassa neulotaan raitoja ja nostellaan silmukoita sopivissa kohdin langankiertojen kanssa. Sitten välillä niitä nostettuja silmukoita ja langankiertoja neulotaan yhteen ja näin syntyy kuviota. Kaavio ei näytä lopputulemalta ollenkaan ja sekös on mukavaa kun sitä tarkastaa...

Nostojen sijaan voi toki käyttää esim. Kupla-lapasista tuttua silmukoiden purkamistekniikkaakin. Eli puretaan silmukka raitarivin alkuun ja neulotaan se yhteen niitten purkusilmukoista jääneiden lankojen kanssa yhteen. Mutta tämä nostelu on itseasiassa nopsempi tapa tehdä. 

Tekniikan nimi on enkuksi tuck stitch ja olen vapaasti suomentanut sen niputetuiksi silmukoiksi, joka sekään nyt mikään näppärä käännös ole. Kertoo kuitenkin aika hyvin, mitä neuloessa tehdään: niputetaan silmukoita, jotta saadaan kuvioita. Toinen kiva termi mitä tästä tekniikasta voisi käyttää on valekirjoneule. 

Ohje on kirjoitettu fingering-paksuiselle langalle. Tuubihuiviin ja pipoon riittää kaksi vyyhtiä, kunhan kääntää pipon värityksen toisinpäin. Mallikerta on leveydeltään vain 6 silmukkaa, joten kuviota on helppo säätää jos haluaa käyttää esim. paksumpaa lankaa. 

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2018

Kirjontajuttuja

Sain Kirjapajalta arvioitavaksi uuden Kirjontajuttuja kirjan, jonka on tehnyt Cristin Morgan. 



Jo kannen perusteella olin aika täpinöissäni, eikä sisältökään mikään pettymys ollut. 20 erilaista, kivaa pientä kirjontatyötä. Ja pienillä tarkoitan sellaisia, jotka tekee jo yhdessä illassa. Tämmöisiä pienempiä kirjontajuttuja minunkin pitäisi suosia, eikä aina rynnätä sen vaikeimman ja suurimman perään, ne kun aina jäävät kesken. Kuten vaikkapa nuot taustalla olevat kanavatyöt. Olenkin päättänyt, että joululomalla voisi hyvinkin edistää niitten valmistumista, sellaista rennon rauhallista puuhaa. Paitsi tuo perunataulu on oikea sielunvihollinen liian lähellä olevien värisävyjen takia. Kannen työhön ei kirjassa ole ohjetta vaan se on yhdistelmä kirjan eri malleista.

Kirjan mallit ovat rentoja ja sellaisia "nykyaikaisia". On silmiä, käsiä, sateenkaaria, kukkia, mehiläisiä ja meloneja. On kirjontatöitä kehyksissä ja ilman. Tyynyä, lautasliinaa ja vaatteita. Mikään ei näyttänyt erityisen työläältä ja hankalalta ja siksi uskaltaisin suositella kirjaa jopa aloittelijalle. 


Oma suosikkini olivat nämä vihreään takkiin kirjotut punaiset kukat. Bertta teki kuvaamisesta vähän vaikeaa, koska oli niin peijakkaan innostunut touhottamaan mukana. Lisäkertoimena tämä vuodenaika: tuntuu, että se valoisin hetki kestää noin 5 minuuttia ja sitten peli on menetetty.

Ohjeiden yhteydessä on selkeästi työn eri vaiheet selitettyinä kuvien kera. Ikänäköisenä teksti voisi ehkä olla vähän isompaa :) Lisäksi kirjassa oli hyvät vinkit miten viimeistellä kirjotakehyksisen työn nurjapuoli. 


Kaikki ohjeet on kirjoitettu suomeksi ja kirjan lopussa on kuvien kera ohjeet käytettävistä pistoista. Se mikä harmitti pikkasen oli se, että töissä käytetyt värit oli listattu värien nimen mukaan. Joku aika piti penkoa, että mikä mahtaa olla värin numerokoodi, koska niillä numeroillahan ne kirjontalangat ostetaan. Numerolista löytyy kirjan lopusta ja yllätys yllätys, siinä värien nimet onkin enkuksi. Onneksi ne on jaoteltu aina työn mukaan, että kyllä siitä selvän ottaa. Paitsi yhteen työhön oli ohjeessa merkitty viisi väriä ja numerolistassa siinä oli kuusi väriä.


Noh, se on pieni juttu se. Kirjan ihan paras juttu oli silitettävät kirjontakuvat! Siis ihan huippua! Musta se kuvien kopioiminen kankaalle on monesti se kohta, jolloin koko into hiipuu, edes aloittaa. Eihän se nyt vaikeaa ole, mutta ärsyttävää. Kirjan takakannessa on tasku, josta löytyy kaikki mallit silityskuvina. Miksi tämmöistä ei ole ollut muissa kirjontakirjoissa? Silityskuvat ovat ihan ässiä!

Joten millähän aloittaisi? Sellaiset pikkuiset ruusut voisivat olla kivoja villatakin olkapäällä.