perjantaina, huhtikuuta 20, 2018

Testejä

Heti alkuun kun vielä muistan: terveisiä Hetalle Osloon! Kiitos, teepaketit tulivat turvallisesti perille ja pääsevät seinälle kunhan saan hankittua uuden terän mattoveitseen. 

Minulla on ollut mielenvieressä ajatelma briochea ja ainaoikeinnneuletta yhdistävästä paidasta. Nyt olen päässyt jo sen verran pitkälle, että kävin hankkimassa pari erityyppistä lankaa testattavaksi, että jos vaikka ihan jollekin alkaisi.



Ensimmäisenä kokeilin Perminin Maja-puuvillalankaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin kirjavasti värjättyyn puuvillalankaan, melki ihan speckelä pukkaa! Ainoa vaan, että lankaa on värjätty myös liuku, josta en ole ihan varma. Varsinkaan kun etsin tälle sopivaa kaveria. Ensin kokeiltiin hyvin tummaa puuvillan ja merinon sekoitetta. Sitten limevihreää puuvillaa ja sitten vielä harmaata. Että mikä se sitten oisi kiva kaveri. Nyt kun katselen tilkkua, niin tämähän on ihan Outin väripaletti! Raidoitettunakin hienoa, mutta kun mulla on semmoinen asennevamma raitojen kanssa.


Se mikä kuitenkin eniten ehkä aiheutti sydämen pomputusta oli Onionin silkkimohair. Löytämäni värit olivat jotenkin uskomattoman hienot, enkä harmillisesti mitenkään osaa vangita niitä valokuvaan. Langat suorastaan hehkuvat. Toinen on tummaa kultaa ja toinen tummaa hopeaa. Ja niin makeat yhdessä että! Näillä paidasta tulisi tosi upea, mutta täysin läpinäkyvä. Lanka on todella ohutta. Puikkosuosituksena oli 3,5 mm puikot, mutta vaihdoin aikas äkkiä 2,75 millisiin, koska sormien ei välttämättä tarvitse mennä neuloksestä läpi. 


Nyt sitten vaan pitäisi päättää, että mille alkaisi vai virittelisikö vielä jonkun toisen kanssa.  

Niin ja hei, Jyväskylän neulefestareilla tuli uusia järjestelyitä ja saimme tilaa myös toiselle minun vetämälle briochekurssille. Kurssille on vielä muutama paikka jäljellä. Jos sinulla on ollut haaveissa opetella kaksivärisen briochen neulomista niin nyt kipin kapin Jyväskylän neulefestareitten sivuille lukemaan lisää!

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2018

Kirjontakärpänen

Taitoliitto on nimennyt tämän vuoden käsityötekniikaksi kirjonnan ja onhan se mitä mahtavin tekniikka! Kirjonnalla on niin monenmoista alalajia, joista jokainen varmasti löytää sen oman juttunsa. On ristipistoja, kanavatöitä, vilakirjontaa, käsin ja koneella. Yksinkertaisesttuna: neula, lankaa ja kangasta. Materiaalit voivat olla mitä tahansa villasta paperiin. Aika pienellä vaivalla voi saada jotain kaunista arkeansa sulostuttamaan. Toisaalta jos siltä tuntuu niin voihan sitä pistellä menemään jotain oikein suurtakin. Ja jos oikein suututtaa, niin senkin voi kirjoa. Voi olla söpöä ja suloista tai anarkistista ja kantaaottavaa. 




Kuluneella viikolla on tullut pelattua muliinilankojen ja häive-, etupistojen ja solmupistojen maailmassa. Mollie Makes -lehden verkkosivuilla kun oli tämän viikon ajan kimppakirjontaa. Joka päivä tuli kirjonnasta yksi osa ladattavaksi ohjeiden kera. Joten innostuinpa minäkin puuhaamaan.  


Ensimmisenä tehtiin keskelle pioni, joka oli kyllä se työläin ja vaikein osuus. En ole ihan varma, olenko koskaan pelannut häivepistojen kanssa. Niistä sanotaan, että se on kuin maalaisi langalla. Oli miten oli, niin ei se ihan helppoa ollut. Varsinkin kun ihmettelin miksi olin valinnnut pionia varten ne värit mitkä oli. Että miksi olin ottanut tummimmaksi väriksi ihan kummallisen värin. Niillä sitten kuitenkin ähersin menemään, huomatakseni seuraavana päivä, että se oika väri oli jäänyt käsiveskan pohjalle jemmaan. Höh. 


Tässä työssä hauskimmat olivat nuot leinikin kukat, eli nuot tuommoiset ympyrähässäkät, jotka nousevat ylös pohjasta. Pisto tehdään siten, että ensin piställään viisisakarainen "hyrrä" ja sitten kieputetaan lankaa vuoroin sakaroiden yli ja ali, vähän niinkuin kudottaisiin. Helppoa kuin mikä ja lopputulos todellakin näyttää leinikin kukalta. Tai mikä ranunculus se nyt onkaan, jaloleinikki?


Lopuksi oli bannerin ja tekstien vuoro. Alkuperäisessä oli teksti "hello spring". Minusta se, yhdistettynä kauniisiin kukkasiin, tuntui vähän imelältä. Mietin, että mitäs muuta siinä voisi olla. "Hello" on kirjoitusasultaan ja ääntämykseltään aika lähellä sanoja "hell of a" ja kun kevät on ollut sitä mitä on niin "hell of a spring" siihen sitten tuli. 


Kaiken kaikkiaan omaan osaamistasooni nähden olen tyytyväinen lopputulokseen. Aikoa mikä harmittaa on se, ettei kirjontakynän jälki lähtenyt irti kaikista kohdin ja se on jopa värjännyt vaaleimmat langat. Mehiläisen siivet esimerkiksi ovat sinertävät. Toisaalta, ei tätä niin läheltä tiirata, että sitä ensimmäisenä huomaisi.


Eikä tekemistä ilman välinevarustelua. Olin pojan kanssa Tigerissa ja huomasin siellä mitä mainioimpia lokerikkolaatikoita. Hintakaan ollut kuin neljä euroa ja nytminulla on hienoa lokerikko kirjontalangoille. Lokerikossa on kolme eri kerrosta, jotka saa päällekkän ja ne voi irrottaa toisistaan. Niin kätevä että! Saas nähdä pitääkö hankkia heti toinen samanlainen. Lisäksi löysin Nappi-Kikasta pahvisia puolia, joihin voi kieputtaa muliinilangan tokalta. Niitä näkyy alapuolen kuvassa takavasemmalla olevassa laatikossa.
 

Taito-lehdessä alkoi vuoden alussa yhteiskirjonta. Olen siitä saanut jo sen kukkasen valmiiksi ja nyt sitten loihimme sille aurinkoa kaveriksi. Vähän ketjupistot tulevat jo korvista ulos, mutta ei olisi enää paljoa ja aurinko saisi helottaa täydeltä terältä.


Onko sitten syy vai seuraus vai mikä, mutta seuraavaksi on vuorossa tämmöistä.


Kanavatyöt olen aina mieltänyt jotenkin vanhempien ihmisten hommaksi. Ehkä sitten itse alan olla sen ikäinen, että tämä kirjonnanmuoto kutsuu. Oikeastaan tämä on hyvin meditatiivista. Pistelee vaan menemään ja samalla voi antaa ajatusten mennä ja tulla. Sormepäät ja yläselkä vaan joutuvat aka lujille. Enkä ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärykseen muutaman värin kanssa, että mikä kuuluu ja mihin. 

tiistaina, huhtikuuta 03, 2018

Cliffhanger josta tuli pannukakku

Viimeksi jäimme tilanteeseen, jossa neulojasankarittaremme hyppää auton rattiin ja kiitää määrätietoisesti, ehkä hieman nopeusrajoituksia uhmaten, etsimään varastoistaan sopivaa lankaa ja siitä edelleen neulomaan. Oikea cliffhanger siis. Mitä mahtaakaan tapahtua seuraavassa jaksossa?

Seuraavassa jaksossa palataan taas autoon. Sakarittaremme istuu tällä kertaa apukuskin paikalla ja toteaa, että tämä oli nyt tässä. Neule tuntuu kaikinpuolin väärältä: erityisesti värit. Vaikka värit ovatkin kivat ja huiput, niin eivät ne tästä nyt välity. Painavakin on mokoma rötväke. Loppumatkan hän keskittyy karkin jauhamiseen ja saattaa ehkä ottaa pienet nokoset. Ei siis hirmuista supersankarimeininkiä enää. Korkeintaan ankeaa laskuhumalaa. Kotona vielä heitetään mekko päälle ja todetaan, että se TODELLAKIN oli siinä. Ehkä ne keltaiset vauhtiraidat saattaisivat pelastaa jotain, mutta koska kaikki neulomisfiilis, ja erityisesti hinku saada käyttää tätä vaatetta, on mennyt niin se siitä. Bye bye beibi, beibi goodbye. 



Sitten vaan nokka kohti keväisiä tuulia. Vähän kyllä pyryttää.