tiistaina, kesäkuuta 12, 2018

Lotta Lainehilla

Ehkä vähän huono sanaleikki, mennään nyt kuitenkin sillä.

Sain katsos suuren innostuksen neuloa Lotta-mekko uusimmasta Laine-lehdestä. Ihan silleen käsiä tärryytti. Lankakin löytyi omista varastoista, joten puikot teräviksi ja menoksi. Enkä taida olla ihan ainoa, joka on mekkoon ihastunut.


Seuraavana päivänä inhosin koko työtä sydämeni kyllyydestä. Neuleeseen oli ujuttautunut muutamia kohtia, jotka saivat ärsytyksen nousemaan ihan sfääreihin. Ohje on siis ok (vaikka riviriviltä ohjeen lukeminen on ihan kamalaa) ja malli on kiva. Mutta joskus vaan ei itelle kelpaa. Ja sitten pitää vielä törttöillä kaikenlaista.

Ärsytystä paikatakseni loin silmukat samaisesta Laine-numerosta löytyvään hurjan kokoiseen pitsineulehuiviin. Sitä kun tuuttasin menemään, pystyin miettimään mitä kohtia Lotta-mekossa pitäisi korjata, jotta se olisi minulle mieluisampi.  

Ensinnäkin aloitus. Ohjeessa tehdään ensin kaksi kerrosta sileää oikeaa ja aloitetaan sitten kuvio.


Ei sopinut mun pirtaan. Aloitin heti kuviolla. Paljon parempi mun mielestä. Tästä sitten poimitaan silmukat kauluksen resoria varten.


Sitten suurta päänvaivaa tuotti takakappaleen alun lisäykset. En heti hoksanut miten ne kuuluisi tehdä ja sain aikaiseksi ihan järkyttävää äpöstystä.


Korjatakseni asian, tein hihan viereiset lisäykset nurin ja sitten sisemmän lisäykset vuorotellen nurin tai oiken, miten ne osuivat parhaiten kuvioon. Samoin vähensin takakappaleen aloituksesta pois 4 silmukkaa, jotta pystyraitoja olisi pariton määrä. (Teen kokoa M, muitten kokojen raitojen asettelusta en tiedä.)Näin saan keskelle joko lyhyen tai pitkän rivin ja molemmat reunat lähtevät samalla tavalla. Parillisella määrällä se ei onnistu.  


Sitten omaa hörhöilyä oli se, etten ensimmäisellä yrityksellä saanut hihojen lisäyksiä pysymään ruodussa. Johtuu varmaan siitä, että tapitin Top of Lake: China Girl -sarjaa tellusta. 

Mutta nyt ovat silmukat kurissa ja järjestyksessä ja huonotuulisuus mallia kohtaan on kaikonnut. Olen myös jatkanut pystyraitoja pidemmiksi, koska jos olisin totellut ohjetta, olisi raidoilla ollut n. 2 cm pituuseroa.

Ihan pieniä asioita kaikki, mutta kun alkaa ärsyttää niin ärsyttää. Pitää vielä katsoa sen vaakaraidan paikka. Jos se on keskellä rintaa niin nöy nöy. Mutta se on helppo nakki siirtää.

Lankana on Uncommon Threadin Everyday Sportisa sävyssä Smudge. En tiijä riittääkö. Eletään vaarallisesti!

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2018

Kettu Kuningatar - yhden paidan syntytarina

Taisi olla vielä lumi maassa, kun piirtelin erilaisia eläinaiheita ruutuparerille. Kuvioihin mukaan tunki aina ketunpää. Kun se sitten niin tiiviisti halusi olla mukana, aloin kehitellä sille kuosia. Mieleen tuli ajatus Kettu-medaljongista. Hetken aikaa äherretyä erilaisia vipstaakeja, käteeni osui vanha nimikoimiskirja ja bingo! Sieltähän se sopivan koukeroinen medajonki löytyi. Ketun korvien väliin kehittelin kruunua, mutta kyllä se sydän sitten vei voiton.


Kun kuvio oli selvillä tuli se hankala vaihe: tehdäänkö koko paidan pinta täyteen medaljonkikuviota vai olisiko se sittenkin takki, jossa kuvio menisi etukappaleitten keskellä vai mitenpäin sen nyt sitten pitäisi olla. Mahdollisuuksia on monia!


Lopulta päädyin harvemmin käyttämääni malliin: kaarrokepaitaan. Minulla ja kaarrokepaidoilla ei ole ollut erityisen hyvä suhde. Joku niissä on aina mättänyt, ovat olleet jotenkin hankalan tuntuisia päällä ja jostain kohtaa liian isoja ja toisaalta liian pieniä.

Sellainen muodoksi kuitenkin valittiin. Kuviolle piti kuitenkin kehitellä jotain lisää. Aikani hahmoteltuani päädyin lehtikuvioihin ja kukkasiin. Sitten vaan mallitilkkua neulomaan! Erinäisten hyvin tieteellisten laskutoimitusten jälkeen päädyin erinäisiin silmukkamääriin ja siitä edelleen innokkaana neulomaan. Kuvion mallikerta on aikas iso, joten se aiheutti pientä päänvaivaa lisäysten sijoittelun kanssa.


Aika pian tuli todettua etteivät rouvan laskelmat olleet sillä seinälläkään. Purkuun ja uutta versiota vielä innostuneenpana ja vakuuttuneenpana omista matemaattisista taidoista. Purkuun meni sekin.


Alkoi jo vähän sapettaa. Olin kokeillut aloitukseen muutamaakin eri silmukkamäärää. Pikkasen pisti ihmetettyämään kun pienemmällä silmukkamäärällä sai isomman kaula-aukon. 

Uusia suureellisia laskutoimituksia ja kolmatta versiota kehiin. Alkuun se vaikuttikin oikein hyvältä ja pätevältä, kunnes taas. Kaikissa kolmessa versiossa alku oli tosi hyvä, mutta jotenkin lisäykset eivät toimineet niinkuin olin ajatellut. Paita ei mennyt kunnolla hartioitten yli. Tai meni jos oikein änkesi.


Nyt oli hyvä hetki mököttää vähän. Onnekseni sitten löysin Tincanknitsin Strange Brew -kaarrokepaitareseptin, maksullinen reseptin kaarrokepaidan tekoon. Ainoa hankaluus oli se, että ohjeen tiheys ei passannut omani kanssa, mutta jotenkin se kuitenki sai asioita loksahtamaan paikoilleen. Erityinen oivallus oli se ettei niskan korotusta ole pakko laittaa niskaan vaan sen voi laittaa alemmaksi, kirjoneuleosuuden jälkeen. Sen niskan korotuksen kanssa kun oli ongelmia riittänyt. Jotenkin se muutti kaula-aukon muotoa epäsuotuisalla tavalla ja joihinkin versioihin onnistuin saamaan sellaisen "jännän" pussiin niskaan. 

Lopetin sen kauhean laskemisen ja ajattelin järjellä. Loin silmukat ja sittenhän se oli yhtä voittokulkua se. Samalla muutin kaavion lisäyksiä vähän eri tahtiseksi. Ja aurinko paistoi ja elämä hymyili. Alareunaan suunnitellut kukkasetkin saatiin samalla parempaan kuriin ja järjestykseen.

Kirjoneuleosuuden jälkeen painelin suoraan sudenkuoppaan. Unohdin onnenhuumassani täysin erään erityisen asian nimeltä tiheys. Kirjoneuleessa on eri tiheys kuin sileässä oikeassa. Pieni pakitus taaksepäin ja vähensin silmukoita sopivaksi arvelemani määrän ennen sileään siirtymistä. Ja voi onni! Se toimi. Niskan kortus tuli sitten kirjoneuleen jälkeen. Sitten vaan hihat omikseen ja pätkyti pätkyti. Aika äkkiä huomasin, että kaiken kaarrokeseikkaulun ja-saikkailun jälkeen, sileän neulominen tuntui tooooodella tylsältä. 

Ainoa mikä toi jännitystä elämään oli langakerän vankkumaton pieneneminen. Noh, jäi sitä sellaisen golf-pallon verran jäljelle.



Sitten yksi ilta se oli valmis. Päättelin langanpäät ja pidettiin kylpyhetki. Kun asettelin paitaa aurinkoon kuivumaan, ajattelin ettei taida ihan hetkeen tulla käyttöä. Tänään katselin ensi viikon säätiedotusta, jossa luvattiin huikeat 10 astetta lämpöä. Joten voipi hyvinkin olla ettei paitaa vielä tartte kaappiin viikata.

Lankana paidassa on Louhittaren luolan Luohitar II -lankaa. Oikein ihanaa kirjoneuleeseen, tosin sileää en mitä ilmeisemmin osannut siitä neuloa. Ihmeen kuhmuraista sain aikaiseksi. Tosin lankahan oli pariin kertaan neulottua ja purettua, joten sekin sai varmasti oman efektinsä aikan. Mukavan pehmoinen ja kevyt kuitenkin. Harmaata pohjaväriä meni se pikkasta vaille 300 g ja kuviovärejä sitten pienet nöttöset kaikkia. Vartalo-osa on väljä. Vähän kyllä mietin, että olisiko pitänyt tehdä jonkinlaisia vyötärömuotoiluita. Päätin sitten kuitenkin jättää ne pois. Ainoa korjauslike mikä pitää tehdä on laittaa niskaan joku merkki merkiksi paidan selkäpuolesta.


Kettu Kuningatar 
Malli: oma
Lanka: Louhittaren Luola Louhitar II, sävyissä Hopea, Porkkana, Pistaasi ja Karpalo
Puikot: 2,5 ja 3 mm
Fiilis: jesh!

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2018

Läpi harmaan kiven...

...perse edellä puuhun. 

Olen neulonut. Olen neulonut ihan hirmuisen paljon, mutta mitään ei ole saatu erityisesti valmiiksi. Siis siihen neulomisen määrään suhteutettuna. 

Viimeksi kirjoitinkin, ettei oikein edisty ja toivoin, että jos se kolmas kerta. Toisen kanssa se tepsi, toinen vaati vielä sen neljännenkin kerran. Että jos on neulottu niin on muuten myös purettukin.


Ensimmäinen murheenkryyni oli briochea ja ainaoikeaa yhdistävä paita. Siinä sakkasi pääntienmuotoilu. Halusin sihen jotain mutkaa ja ajattelin ensin, että tehdään etukappaleen pääntie luomalla silmukoita lisää. No, ei tehdä. Tuli niin ruma ettei tosikaan. Sitten ihmettelin lyhennettyjä kerroksia. Mutta en sitten saanut selvyyttä miten ne hoidetaan, jos väri vaihtuu joka kerros. Kunnes sain pienen idean, jota kokeilemaan. Sillä systeemillä sain pienen korotuksen takakappaleeseen ja sittenhän tuota mentiin.


Nyttemmin on saatu jo hihat erilleen vartalosta ja neulominen on muuttunut tylsäksi. Tosin vartalo-osaa neuloessa on hyvä miettiä hihoja. Että miten tuo kuvio tuosta jatkuu ja miten hoidetaan hihakavennukset sun sellaiset. Kuviota kun ei ole tarkoitus tehdä koko hihaan vaan vähän kikkailla. Ja senhän voi arvata ettei se tule menemään ihan tuosta vaan. Eipähän ole enää tylsää.

Se suurempi vastus ja kivi kengässä on ollut sitten kirjoneulekaarrokepaita. En ole kovin montaa kaarrokepaitaa neulonut, (jotka nekään eivät mitään erityisiä suosikkeja ole olleet) joten siksikin tämä oli aikamoista takkuamista. Ensimmäisissä viritelmissä tein niskaan korotuksia ja sain aina aikaiseksi kummallisen pussin niskaan ja muutenkin epäasiallisesti käyttäytyvän kaarrokkeen. Kun olin kolmannenkin viritelmän neulonut ja todennut sen ihan huonoksi, alkoi jurppia jo pahemman kerran. 

Menin ja ostin TinCanknitsin Strange Brew -kaarrokepaidan reseptin, jota sitten tavasin ja tankkasin. Ihan suoraan en voinut siitä ottaa, mutta jotain taikaa siinä kuitenkin oli. Sain ahaa-elämyksenä, että se niskan korotus voi myös olla kaarrokkeen alapuolella. Ja että kaula-aukon resorin jälkeen lisätään ja reippaasti silmukoita. Ja että lisäyksiä voi sitten vähentää alaspäin mennessä. Tämä takia myös mallipiirustusta piti hieman muokata, mutta nyt sainkin alareunan kukkaskuvion menemään kivemmin.


Eli ensin resori, sitten reipas silmukoiden lisäys ja suoraan kirjoneuleosioon. En tiedä olenko oikeassa mutta kun tsekkasi, että neuleen muoto pystyi tasaisena ympyränä aina siihen saakka kunnes neule meni hartioiden yli niin oltiin turvallisilla vesillä. Sen jälkeen harvensin lisäysten määrää.

Kirjoneuleosion jälkeen meinasi ajatus livetä ja jouduttiin taas purkuhommiin. Kirjoneuleen ja sileän oikean tiheys kun eivät ole samat. Kirjoneuleessa tiheys on noin 26-27 silmukkaa 10 sentissä kun taas sileässä oikeassa 20 silmukkaa. Se on sen verran suuri ero, että aikamoista A-linjaa pukkasi. Purin sitten takaisin kirjoneuleen viimeiselle kerrokselle ja tein sitä seuraavalla kerroksella kavennuksia, joilla yritin kompensoida tiheyden vaihtumista. Hämmästyttävää kyllä: onnistuin heti ensimmäisellä yrittämällä. Vähän luulen, että se niskaan yritetty korotus kärsi myös tästä samaisesta tiheysasiasta. Kun niskaan ensin neuloo sileää oikeaa ja sen jälkeen vaihdetaan kirjoneuleeksi, niin kyllähän se vetää vähän suppuun ja pussi on valmis.

Nyt sitten vaan posotellaan sileää (ja on kyllä aikas tylsää). Vielä pohdin, että tulisiko helmaan tai hihojen suihin jotain kirjoneuletta. Vaikka noita lehtiä tai jottain. En vielä tiedä, ehkä ei. 

perjantaina, toukokuuta 04, 2018

Päiväni murmelina

Numero kolmonen on viime päivinä ollut vähän turhan usein vieraisilla tässä residenssissä. Viime postauksessa kirjoitin kokeilutilkuistani ja kun olin oman sisäisen swot-analyysini niitten kanssa tehnyt sekä vähän harrastanut matematiikkaa, alkoi riivattu neulominen. Ja nyt ihan oikeasti paino sanalla riivattu. Koska onhan tämä taas...


Ensimmäinen yritelmä purettiin koska kaula-aukko ja toinen yritelmä, koska lanka. Se puuvillainen täplälanka oli kivaa kun se oli kellertävää mutta sitten kun mentiin kohti violettia alkoi tökkiä ja pahasti.



Siinä vaiheessa vaihdettiin langat ja otettiin versio kolmonen käyttöön. Ja sitä sitten ahkerasti nitkuttamaan. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin tuo lanka. Värihän on mitä ihaninta Hedgehogin Villainia. Lankalaatu on sockia ja se on täysin joustamaton ja siksi nuot nypyt eivät meinaa pelittää.  Lisäksi värikin vähän häiritsee: se olisi mieluisampi jos se olisi keltainen, kuten Fools Gold. Tässä nyt olen vatkanut ihan urakalla väri- ja nyppykysymysten kanssa.

Joten siitäkin johtuen, mieleen hiipi myös yksi kirjoneuleajatelma. Piirsin yötä myöten kaavioita ja tein mitä mahdottomampia laskutoimituksia. Sitten vaan eräs lauantaiaamu kello 7.00 laitoin silmukkaa puikolle ja menoksi. Puoleenpäivään mennessä tajusin, etteivät laskutoimitukseni ihan pitäneet kutiaan. Palikkamatikka, minkäs teet.



Kun mainitsin tuon luvun kolme tuossa aikasemmin, niin myös tästä on tulossa versio numero kolme. Koska eivät ne uusintalaskelmatkaan ihan toivottua tulosta tuoneet. Vähän kyllä sylettää taas purkaa kaikki mitä on saanut räpisteltyä muutaman illan aikana kasaan. Mutta eihän se auta. Ja jos ihmetyttää miksi kuvissa on vain nurjaa puolta niin haluan vielä pitää kuvion ihan omana tietonani.

Kyllä se tästä vielä kait jotenkin, toivottavasti. Argh. 

Niin ja kiitos ainakin Merjalle ja Tiitille teepaketeista!

perjantaina, huhtikuuta 20, 2018

Testejä

Heti alkuun kun vielä muistan: terveisiä Hetalle Osloon! Kiitos, teepaketit tulivat turvallisesti perille ja pääsevät seinälle kunhan saan hankittua uuden terän mattoveitseen. 

Minulla on ollut mielenvieressä ajatelma briochea ja ainaoikeinnneuletta yhdistävästä paidasta. Nyt olen päässyt jo sen verran pitkälle, että kävin hankkimassa pari erityyppistä lankaa testattavaksi, että jos vaikka ihan jollekin alkaisi.



Ensimmäisenä kokeilin Perminin Maja-puuvillalankaa. Ensimmäistä kertaa törmäsin kirjavasti värjättyyn puuvillalankaan, melki ihan speckelä pukkaa! Ainoa vaan, että lankaa on värjätty myös liuku, josta en ole ihan varma. Varsinkaan kun etsin tälle sopivaa kaveria. Ensin kokeiltiin hyvin tummaa puuvillan ja merinon sekoitetta. Sitten limevihreää puuvillaa ja sitten vielä harmaata. Että mikä se sitten oisi kiva kaveri. Nyt kun katselen tilkkua, niin tämähän on ihan Outin väripaletti! Raidoitettunakin hienoa, mutta kun mulla on semmoinen asennevamma raitojen kanssa.


Se mikä kuitenkin eniten ehkä aiheutti sydämen pomputusta oli Onionin silkkimohair. Löytämäni värit olivat jotenkin uskomattoman hienot, enkä harmillisesti mitenkään osaa vangita niitä valokuvaan. Langat suorastaan hehkuvat. Toinen on tummaa kultaa ja toinen tummaa hopeaa. Ja niin makeat yhdessä että! Näillä paidasta tulisi tosi upea, mutta täysin läpinäkyvä. Lanka on todella ohutta. Puikkosuosituksena oli 3,5 mm puikot, mutta vaihdoin aikas äkkiä 2,75 millisiin, koska sormien ei välttämättä tarvitse mennä neuloksestä läpi. 


Nyt sitten vaan pitäisi päättää, että mille alkaisi vai virittelisikö vielä jonkun toisen kanssa.  

Niin ja hei, Jyväskylän neulefestareilla tuli uusia järjestelyitä ja saimme tilaa myös toiselle minun vetämälle briochekurssille. Kurssille on vielä muutama paikka jäljellä. Jos sinulla on ollut haaveissa opetella kaksivärisen briochen neulomista niin nyt kipin kapin Jyväskylän neulefestareitten sivuille lukemaan lisää!

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2018

Kirjontakärpänen

Taitoliitto on nimennyt tämän vuoden käsityötekniikaksi kirjonnan ja onhan se mitä mahtavin tekniikka! Kirjonnalla on niin monenmoista alalajia, joista jokainen varmasti löytää sen oman juttunsa. On ristipistoja, kanavatöitä, vilakirjontaa, käsin ja koneella. Yksinkertaisesttuna: neula, lankaa ja kangasta. Materiaalit voivat olla mitä tahansa villasta paperiin. Aika pienellä vaivalla voi saada jotain kaunista arkeansa sulostuttamaan. Toisaalta jos siltä tuntuu niin voihan sitä pistellä menemään jotain oikein suurtakin. Ja jos oikein suututtaa, niin senkin voi kirjoa. Voi olla söpöä ja suloista tai anarkistista ja kantaaottavaa. 




Kuluneella viikolla on tullut pelattua muliinilankojen ja häive-, etupistojen ja solmupistojen maailmassa. Mollie Makes -lehden verkkosivuilla kun oli tämän viikon ajan kimppakirjontaa. Joka päivä tuli kirjonnasta yksi osa ladattavaksi ohjeiden kera. Joten innostuinpa minäkin puuhaamaan.  


Ensimmisenä tehtiin keskelle pioni, joka oli kyllä se työläin ja vaikein osuus. En ole ihan varma, olenko koskaan pelannut häivepistojen kanssa. Niistä sanotaan, että se on kuin maalaisi langalla. Oli miten oli, niin ei se ihan helppoa ollut. Varsinkin kun ihmettelin miksi olin valinnnut pionia varten ne värit mitkä oli. Että miksi olin ottanut tummimmaksi väriksi ihan kummallisen värin. Niillä sitten kuitenkin ähersin menemään, huomatakseni seuraavana päivä, että se oika väri oli jäänyt käsiveskan pohjalle jemmaan. Höh. 


Tässä työssä hauskimmat olivat nuot leinikin kukat, eli nuot tuommoiset ympyrähässäkät, jotka nousevat ylös pohjasta. Pisto tehdään siten, että ensin piställään viisisakarainen "hyrrä" ja sitten kieputetaan lankaa vuoroin sakaroiden yli ja ali, vähän niinkuin kudottaisiin. Helppoa kuin mikä ja lopputulos todellakin näyttää leinikin kukalta. Tai mikä ranunculus se nyt onkaan, jaloleinikki?


Lopuksi oli bannerin ja tekstien vuoro. Alkuperäisessä oli teksti "hello spring". Minusta se, yhdistettynä kauniisiin kukkasiin, tuntui vähän imelältä. Mietin, että mitäs muuta siinä voisi olla. "Hello" on kirjoitusasultaan ja ääntämykseltään aika lähellä sanoja "hell of a" ja kun kevät on ollut sitä mitä on niin "hell of a spring" siihen sitten tuli. 


Kaiken kaikkiaan omaan osaamistasooni nähden olen tyytyväinen lopputulokseen. Aikoa mikä harmittaa on se, ettei kirjontakynän jälki lähtenyt irti kaikista kohdin ja se on jopa värjännyt vaaleimmat langat. Mehiläisen siivet esimerkiksi ovat sinertävät. Toisaalta, ei tätä niin läheltä tiirata, että sitä ensimmäisenä huomaisi.


Eikä tekemistä ilman välinevarustelua. Olin pojan kanssa Tigerissa ja huomasin siellä mitä mainioimpia lokerikkolaatikoita. Hintakaan ollut kuin neljä euroa ja nytminulla on hienoa lokerikko kirjontalangoille. Lokerikossa on kolme eri kerrosta, jotka saa päällekkän ja ne voi irrottaa toisistaan. Niin kätevä että! Saas nähdä pitääkö hankkia heti toinen samanlainen. Lisäksi löysin Nappi-Kikasta pahvisia puolia, joihin voi kieputtaa muliinilangan tokalta. Niitä näkyy alapuolen kuvassa takavasemmalla olevassa laatikossa.
 

Taito-lehdessä alkoi vuoden alussa yhteiskirjonta. Olen siitä saanut jo sen kukkasen valmiiksi ja nyt sitten loihimme sille aurinkoa kaveriksi. Vähän ketjupistot tulevat jo korvista ulos, mutta ei olisi enää paljoa ja aurinko saisi helottaa täydeltä terältä.


Onko sitten syy vai seuraus vai mikä, mutta seuraavaksi on vuorossa tämmöistä.


Kanavatyöt olen aina mieltänyt jotenkin vanhempien ihmisten hommaksi. Ehkä sitten itse alan olla sen ikäinen, että tämä kirjonnanmuoto kutsuu. Oikeastaan tämä on hyvin meditatiivista. Pistelee vaan menemään ja samalla voi antaa ajatusten mennä ja tulla. Sormepäät ja yläselkä vaan joutuvat aka lujille. Enkä ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärykseen muutaman värin kanssa, että mikä kuuluu ja mihin. 

tiistaina, huhtikuuta 03, 2018

Cliffhanger josta tuli pannukakku

Viimeksi jäimme tilanteeseen, jossa neulojasankarittaremme hyppää auton rattiin ja kiitää määrätietoisesti, ehkä hieman nopeusrajoituksia uhmaten, etsimään varastoistaan sopivaa lankaa ja siitä edelleen neulomaan. Oikea cliffhanger siis. Mitä mahtaakaan tapahtua seuraavassa jaksossa?

Seuraavassa jaksossa palataan taas autoon. Sakarittaremme istuu tällä kertaa apukuskin paikalla ja toteaa, että tämä oli nyt tässä. Neule tuntuu kaikinpuolin väärältä: erityisesti värit. Vaikka värit ovatkin kivat ja huiput, niin eivät ne tästä nyt välity. Painavakin on mokoma rötväke. Loppumatkan hän keskittyy karkin jauhamiseen ja saattaa ehkä ottaa pienet nokoset. Ei siis hirmuista supersankarimeininkiä enää. Korkeintaan ankeaa laskuhumalaa. Kotona vielä heitetään mekko päälle ja todetaan, että se TODELLAKIN oli siinä. Ehkä ne keltaiset vauhtiraidat saattaisivat pelastaa jotain, mutta koska kaikki neulomisfiilis, ja erityisesti hinku saada käyttää tätä vaatetta, on mennyt niin se siitä. Bye bye beibi, beibi goodbye. 



Sitten vaan nokka kohti keväisiä tuulia. Vähän kyllä pyryttää.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2018

Väriä

Taito-lehdessä alkoi vuoden alussa Salainen puutarha -yhteiskirjonta. Sitä olen mieleni vieressä hellitellyt. Toisaalta kirjonta muliinilangoilla kiinnosti mutta ei ne villalangatkaan hullummat olisi. Pohjakin voisi olla vaikka joku keltainen tai semmoinen. Tällä viikolla ilmestyneessä numerossa oli jo kirjonnan toinen osa, ja nyt viimeistään hinku päästä neulan kanssa hommiin sai minut kauppaan kirjontalankahyllyn viereen ihmettelemään. Ja ihmettelemistähän siinä riitti. Ensin ajattelin, että sellaista kultaisen keltaista aurinkoon ja tymäkkää punaista ruusuihin. Paitsi, että violetitkin olisivat aika kivoja. Ja katos, tämmönen säpäkkä vihreä ja raikuva oranssi. Hikeä pukkasi, koska vaihtoehtojahan piisasi. Sitten yhtä rekkiä pyörittäessäni silmiin iskeytyi sellaisia pehmeitä värejä. Sellaisia, jotka itse miellän vanhoihin kirjontoihin kuuluvina: auringossa haalistuneita värejä. Poimin niitä kourallisen, enkä enää laittanut takaisin. Vielä pitäisi hankkia kangas ja tulostaa mallipiirustukset ja sitten lähtee!


Värien kanssa on tässä muutenkin tullut värkättyä. Joitakin aikoja sitten Stephen West meni julkaisemaan Kangarullover-paitamekon ohjeen. Ekat kuvat mallista ajoivat syvän hämmennyksen valtaan, koska kuvissa huomio lähinnä kiinnittyi herran pinkkiin peruukkiin ja muutenkin aika villiin stailaukseen. Joku paidan muodossa jäi silti kaihertamaan. Sitten eräänä päivänä Outi-rouvan luona teekutsuilla neuloessa, selasin Westiknits-kirjaa, jossa kyseinen neule myös oli. Siellä siitä oli mustakeltainen versio, joka iski ihan tuhatta ja sataa. Hyvä, että kupin sain ryystettyä tyhjäksi ennenkuin säntäsin renkaat sutien kotia. 


Sitten armotonta lankojen metsästystä. Koko koti taas kerran täynnä ihan vääränlaisia lankoja! Sitten ihan vahingossa katse kiinnittyi vyyhtiin Hedgehogin Villan-sävyistä lankaa ja purettavian korissa pitkään majailleeseen harmaaseen neuleeseen. Purin neuleesta hieman lankaa ja neuloin sitä siililangan kanssa yhteen. Ja se oli sitten siinä. Toki purkulanka, Uncommonin Everyday Sport sävyssä Smudge, piti ensin kastella ja kaikkea. Kuivumisen apuna käytettiin myös hiustenkuivainta, koska ei jaksanut odottaa. Ja saattoi se lanka olla vielä vähän kosteaa kuin aloin neulomaan. Kun on lähöllään niin silloin kannattaa mennä!


Neulomisen myötä on syntynyt uusia väriyhdistelmiä, jotka kutkuttavat. Kuvassa on Hedgehogin merinosingleä sävyssä Foolsgold ja KVG:n merinosinkkua sävyssä Avalon. Aikas ihanat. Ja sama kiva tunnelma kuin niissä muliinilangoissakin.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

Räjähtelevät hihat

Syksyllä sain uutiskirjettä rouva Wallinilta, että olisi ilmestynyt uusi neulekokoelma nimeltä Shetland. Kirjan kuvat aiheuttivat erinäisiä sydämenläpätyksiä ja tihentynyttä hengitystä, joiden seurauksena Posti sai hommia. Kun kirja sitten saapui kotia, sitä tutkattiin kera laajentuneiden pupillien ja väräjävien sieraimin. Ja taas Posti sai hommia, tällä kertaa Skotlannin suunnilta Jamiesonsilta. 



Yell
Malli: Marie Wallin, kirjasta Shetland
Lanka: Jamieson's Shetland Spindrift sävyissä Charcoal, Sholmit, Moss, Mooskit, Paprika, Camel, Tundra, Blue lovat, Thistledown, Bramble, Yellow ochre ja Laurel 
Puikot: 2,5 ja 3 mm
Fiilis: jes jes, mutta eiväthän hihat räjähdä?

Tiheyden kanssa oli pientä säätöä. Ohjessa on käytetty puikkoja 3,25 mm ja niillä on saatu 29 silmukkaa 10 sentille. Minä sain kolmosilla 28 silmukkaa. Yksi silmukka ei nyt kesää saati syksyä tee, mutta kun niitä luodaan yhteensä 358 niin sitten pitää jo vähän miettiä. Joidenkin, tänä päivänä arvoituksellisten, laskutoimituksien jälkeen päädyin luomaan 304 silmukkaa. Mallihan on todella väljä, s-koon ympärys on 122 cm. Ihan tuohon lukemaan en päässyt, oma takkini on n. 115 cm. Kerrostiehys näyttää täsmäävän. 


Neule neulotaan suljettuna neuleena ylös asti. Edessä ja hiha-aukoissa on steekit, eli suomeksi sanottuna ne leikataan auki kun neule on valmis. Kun sekä etukappale että hihat ovat kiinni niin vaatetta ei pysty sovittamaan. Päätin matkan varrella vielä soveltaa hiha-aukon korkeutta, koska ohjeenmukainen hiha oli minusta hirmuisen leveä. Tästä tietysti seurasi pieni aivopieru, joka valkeni minulle kun olin leikannut etukappaleen ja hihat auki ja pääsin sovittamaan neuletta ensimmäisen kerran. Jos lyhentää hiha-aukkoa niin on hyvä pidentää helmaa, jos haluaa samanmittaisen vaatteen kuin ohjeessa. Täysin päivänselvää, mutta jotenkin se sitten jäi ajattelematta. Jos asiasta etsii sen hyvän puolen, niin eipä olisi tumma pohjalanka riittänyt pidempään neuleeseen. 

Kun sitten neule oli leikelty auki, poimittiin hiha-aukosta silmukat ja posotettiin ranteeseen. Kun hihaan sovittelin, tajusin miksi hihat olivat mallissa leveät. Shetland Spindrift lanka on takertuvaista, pikkasen karheaa muttei millään lailla kutittavaa. Kun sellaisen sitten vetää vaikkapa pitkähihaisen trikoopaidan päälle, niin eipä sitten luista ei mikään. Siihen jämähtää kiinni ja pitää nykiä oikeille paikoilleen.


Hihojen jälkeen poimin silmukat etukappaleiden reunasta. Kun olin neulonut kaksi kerrosta, tajusin, että tulipa poimittua ihan liikaa ja purin silmukat ja aloin poimia uudellen. Sittenpä kävi se asia mikä steekatuissa neuleissa on minua aina pelottanut: steekkaus plörähti kahdesta kohtaa auki. Steekkikohdassa neuleeseen luodaan lisäsilmukoita, tässä neuleessa viisi silmukkaa. Kun neule on valmis niin keskimmäisen silmukan (ja sen viereisen silmukan) kumpaankin reunaan virkataan kiinteillä silmukoilla ylhäältä alas ja takaisin ylös reuna, jonka tarkoitus on pitää silmukat kurissa. Sitten neule leikataan niiden keskeltä auki. Ylimääräiset taitetaan nurjalle ja taitteelta sitten poimitaan silmukat. Tiedä sitten, että poiminko silmukat liian läheltä vai olinko leikannut huonosti, mutta niin vaan sieltä muutama lanka nousi irti ja taas syke ja hengitys tihenivät. Onneksi lanka on takertuvaista. Vaikka ne langanpäät siinä sojottivatkin niin ne eivät kuitenkaan sen enempää omille teilleen pyrkineet. Varovasti purin vielä kertaalleen poiminnan ja poimin silmukat puoli silmukkaa kauempaa. Sitten tein joitain pistoja purkautuneeseen kohtaan ja lausuin muutaman taian ja toivon kaiken olevat hyvin nyt. Toki siinä vaiheessa se ärsyttävä ääni päässä muistutti, että mistäkös kohtaa poimit hihojen silmukat. Huolestenutta hihasauman tiiraamista. Siellä on kaikki kunnossa, mutta vähän pelottaa, että jos nekin räjähtävät. Veikkaan, että käytössä lanka kuitenkin "muhjaantuu" sen verran, ettei se purkaannu yhtään mihinkään. Sen kuitenkin päätin, että seuraavan kerran kun teen aukileikattavan neuleen niin siihen tulee 7 silmukan steekki. Silloin ei tule ainakaan poimittua liian läheltä aukileikausta. 


Muutoinhan malli on kiva. Niskassa ei ole yhtään silmukkaa, jonka takia takki asettuu päälle vähän takakenoon ja etuhelma nousee. Olkasauma menee liki 10 cm olkapäiden alapuolella selässä. Etuliepeet asettuvat ihan itsekseen päällekkäin eikä neuletta tartte nykiä mihinkään. Ainoa vähän miinusmerkkinen asia on todella kapeat reunat. Helmaan neulottiin kuusi kerrosta helmineuletta. Sehän rullautuu iloisesti sykkyrälle. Tästä viisastuneena tein hihojen reunoihin muutaman silmukan kavennukset ensimmäisellä helmineulekerroksella. Mun neulomana helmineule on paljon leveämpää kuin kirjoneule, vaikka käytinkin siinä 2,5 millisä puikkoja. Saman sovelluksen tein etureunaankin. Sekä etu- että alareunalle on näytetty kuumaa höyrä ja pikkasen ne sitä jopa tottelivatkin. Selkään kyllä jää vähän pussittavuutta. En ole varma johtuuko tämä omista modauksistani vai onko mallissa sellaiset muutenkin. Kirjassa kun ei ole yhtään kuvaa neuleen selkäpuolesta, josta kyllä iso miinus.

Neuleen kuviot ovat helppoja. Helmassa on pieniä kuvioita, joita tehdessä ei tartte pahemmin kaaviota katsella. Langanpäitä tulee kyllä ihan tarpeeksi. Tummalla pohjalla oleva kuvio tuotti aluksi hankaluuksia, mutta senkin oppi ulkoa kun tarpeeksi monta kertaa toisti. Lankaa oli kiva neuloa ja kerän koko, 25 g/105 m, on kuin tehty kirjoneuletta varten. Langassa on ihan kiva värikarttakin 220 eri värillä!

Nyt tässä vähän tiiraan yhtä toista mallia samaisesta kirjasta, mutta mielenviereen on yhtäkkiä pölähtänyt niin pitkä jono kaikenlaisa neuleita, jotka haluan tehdä nyt ja heti, joten toinen näin suuri urakka saapi nyt hetken verran odotella.

lauantaina, maaliskuuta 03, 2018

Briochea forever

Siitä on nyt muutama vuosi kun ensimmäistä kertaa neuloin briochea, tai kaksiväristä patenttineuletta kuten se kait suomeksi olisi. Kokemus oli sen verran järisyttävä ettei se jäänyt yhteen kertaan. En osaa sanoa mikä siinä tekniikassa minua viehättää, ehkä se sama asia kuin kirjoneuleessakin: värit ja kuviot. Nykyisin huomaan lankojen äärellä aina tutkaavani kahtaa eriväristä vyyhtiä ja miettiväni, että minkähänmoinen yhdistelmä nämä olisivat ja mikä voisi olla kuvio. Bricohessa on kivaa myös yhdistellä erilaisia materiaaleja, vaikkapa mohairia ja merinoa. Myös eri vahvuiset langat toimivat hyvin. Viehkointa on kuitenkin värien yhdistäminen. joistakin väreistä ei todellakaan voi ennakkoon tietää miten ne toimivat brioche-neuloksessa.



Ylläoleva kuva on otettu muutama viikko sitten Taito Pohjois-Pohjanmaan järjestämässä viikonlopussa. Opetin siellä briochen neulomista. Olin levittänyt omia brioche-neuleitani pöydälle kun aurinko kurkki ikkunoista sisään. Pörröinen persikan ja mintun värinen Lumimarja-huivi on julkaistu viime syksynä ET-lehden käsityönumerossa. Tumman violetti huivi pienillä vaaleanpunaisilla kukilla löytyy taasen Taito-lehden numerosta 1/18 ja sen nimi on Pikku krookuksia. 


Viikonlopun pajaa varten suunnitelin pipon, jonka myötä porukka pääsi tutustumaan briochen neulomiseen. Lankana pipossa on käytetty Louhittaren Luolan Louhitar II -lankaa. Värit pipossa ovat keltamulta ja kanerva. Pipon kuvio on suht helppo vaikka kyllä se yksi kerros, missä kavennetaan oikein olan takaa, aiheutti erinäisiä huokauksia.
 


Jos nyt tuntuu siltä, että olisipa kiva oppia neulomaan bricohea niin nyt siihen olisi tilaisuus. Heinäkuun alussa, tarkemmin sanottuna 5.-8.7. on taas Jyväskylän neulefestarit! Pidän siellä lauantaina 7.7. brioche-pajan. Pajassa tutustutaan briochen sielunelämään: opetellaan luomaan kaksivärinen aloitus ja neulotaan perusbriochea. Kun se on hallussa, siirrytään kuvioiden ihmeelliseen maailmaan. 

Liput tulevat myyntiin maanantaina 5.3. kello 10. Lipun ostamista varten tarvitset Zup ticket -sovelluksen. Festareilla on tänä vuonna paljon erilaisia neulepajoja. Itse tässä tuumaan muutamaa pajaa. Kun nyt osaisi päättää! Suosituimmat pajat saattavat myydä loppuun muutamassa minuutissa, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä. 

Nähdään Jyväskylässä!

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2018

Taustamusiikilla

Olisi muuten aika kätevää jos elämää voisi ryydittää taustamusiikilla. Aatteleppa kun ajat polkupyörällä, tukka ylväänä hulmuten ja taustalla soi Valkyrian ratsastajat! Vielä vähän tuulikonetta kehiin. Tai niin, ei meillä tartteta tuulikonetta: aina on vastatuuli.

Ja kun todellisuus on kuitenkin se, että taivaalta tulee räntää ja ties mitä muuta rapaa, tai on miljoona astetta pakkasta ja on se vastatuulikin ja saavut pahantuulisena, nälkäisenä ja väsyneenä kotiin, niin olisipa hienoa avata eteisen ovi Darth Waderin teeman tahdissa. Älyäsivät penskatkin olla hiljaa, eikä heti tulla kyselemään milloin ruoka on valmista.

Joten nyt olisi hyvä jos kajahtaisi Game of Thornesin tunnari.  

Turkis-liivi
Malli: Sanna Vatasen Bää!-kirjasta modifoitu liivi
Puikot: 8 mm
Lanka: hahtuvaa, suomenlampaan villaa, erilaisia käsivärjättyjen sukkalankojen loppuja, mohairia, pellavaa ja kaikkea mahdollista
Fiilis: no sitä taustamusiikkia kiitos! 


Kiertelin ja kaartelin tämän mallin kanssa ihan hyvän tovin. Kuvissa lenkkivirkattu liivi vain näytti niin älyttömän hienolta, että sitten yksi päivä sitä oli vain kokeiltava. Mutta se virkkaaminen tuntui niin kummalliselta. Pinnasta tuli kauhean kovaa,  joustamatonta, paksua ja muutenkin plääh. 

 

Tästä sisuuntuneenä päätin kokeilla onnistuisiko vastaavan pinnan neulomista. Löysin Youtubesta aiheesta videon ja sitä sitten testaamaan. Tein lenkeistä noin 3 cm pitkiä ja neuloin ne jokaiseen silmukkaan. Kerroksen ensimmäisen silmukan aina nostin neulomatta ja viimeisen neuloin ilman lenkkiä. Kun sitten katselin aikaansaamaani mallitilkun pintaa niin se johti erinäisiin riemastumisiin ja langan haalimiseen. 

Pääteemana oli löytää kaikenlaiset langat, joita saattoi villaksi nimittää ja olisivat harmaita. Runkolankana oli hahtuva, jotta pinnasta tulisi mahdollisimman turkismainen ja kuohkea. Sen kaveriksi joko kaksi tai kolme säiettä muuta lankaa, joka saattoi olla mohairia, pellavaa, suomelampaan villaa tai erinäisiä käsivärjättyjen sukka- ja huivilankojen loppuja. Kaikkea mitä koreista ja laatikoista löytyi. Ja löytyihän noita.




Loin 80 silmukkaa etu- ja takakappaletta varten. Tiedä sitten miten loin silmukat ja miten kerrokset neuloin, koska rivin alku, eli oikea etukappale on viistonmallinen. Taitaa käsiala vaihdella lenkuja neulossa. En ole kastellut neuletta ja kokeillut saisinko siten korjattua lempotuksen. Vähän pelkään, että liivin kuivuminen voisi viedä sen verran paljon aikaa, että neuleeseen tulisi paha haju. Höyryttäminen taitaisi tässä tapauksessa toimia paremmin. Jotkut hakasetkin voisi hankkia.

Lenksuneuletta on ehkä pikkasen hidas neuloa, mutta kyllä se siitä aika nopeasti syntyy, koska yksi silmukka on aika iso. Kerroksia ei taida kovin paljoa yli 50 olla. Lenksujen vääntäminen oli kyllä välillä vähän tuskaista. Jos tämmöisen neulomiseen herää intomieli niin suosittelen metallipuikkoja. Saivat meinaan sen verran kovaa kyytiä.  


Neuloessa minua huvitti ajatus, että lammas keritään ensin ja siitä villasta tehdään lankaa. Sitten se lanka neulotaan näyttämään uudelleen lampaan turkilta. 

Se, että onko tämä liivi mitenkään käytännöllinen tai muuta on sitten ihan asia erikseen, jota en nyt aio kommentoida. Mutta tuo pinta on aivan ihana!


lauantaina, helmikuuta 24, 2018

Pakkanen, siitä suomalainen tykkää

Vihdoin sain kaivauduttua töitten ja influenssan seasta ihmisten ilmoille. Lähinnä huomaamaan, että on kylmä! Tänä aamuna herätessä mittari näytti -22 °C ja ensimmäinen puuha olikin laittaa takkaan tulet. Sen kyljestä olikin sitten vähän vaikea irtautua ja Bertta muuten nukkuu edelleenkin kiipeilypuussaan takan vieressä. Bertan lempipaikka on ollut viimepäivinä kylppärin matolla, koska lattialämmitys. 

Pakkasesta tai oikeammin auringonpaisteesta intoutuneena päätin, että nyt pitää lähteä kuvaamaan viimepäivinä valmistuneita neuleita. Ja minnekäs muualle sitä ihminen suuntaa kuin meren jäälle.

Siinähän on sitten mukava riisua toppahousut ja untuvatakki pois vain huomatakseen, että kamera on hyytynyt. Povitaskussa lämmitellyt kännykkä onneksi toimi, joten ei ihan turha reissu sitten kuitenkaan. 

Vaikka ei niistä kuvista nyt niin järkeviä tullut.



Marled mania leggings
Malli: Stephen West
Puikot: 4 mm
Langat: kaikenmaailman sukkalankajämiä
Fiilis: eipä pakkanen haittaa!

Westin setä oli mennyt julkaisemaan villit neulehousut, joita piti ensin vähän silmät kierossa tillittää. Että kaikenlaista sitä. Samoihin aikoihin kuitenkin pukkasi angstia kaikkialla lojuvista jämälangoista. Että mitähän niistäkin. Kun sitten alkoi pakkasta ilmiintymään enemmänkin, tajusin että villahousuthan ovat juurikin ne mitä tarvitaan! Ei muuta kuin kaikki omituiset kirjavat sukkalanganloput kasaan ja kaveriksi niille tummia yksivärisiä ja menoksi. Ohje oli kirjoitettu 5 millisille puikoille, mutta minulla 4 milliset tottelivat paremmin joten niillä. Housut on neulottu kaksikertaisella ohuella sukkalangalla nurjapuoli päällepäin.

Aloitin 3. pienimmän koon mukaan, mutta jatkoin yläosaa pidemmäksi, jotta takapuolikin saatiin mahtumaan housujen sisäpuolelle. Koska silleen on kätevämpää. Sitten vaan posotettiin. Värilankaa vaihdettiin aina fiiliksen mukaan. Tummaa lankaa piti varmuuden vuoksi käydä hankkimassa lisää. Välillä kyllä hieman yllätyin siitä, mitä kaikkea lankaa taloudesta löytyikään. Ihan ei ole varmaa käsitystä milloin ja miksi olen ostanut ruman ruskeaa Fabelin sukkalankaa. Ja ihan kaksi kerää. 


Lahkeet taisin kavennella joka 5. kerroksella ja lahkeensuuhun tein reippaasti resoria. Koosta tuli lähes erinomainen. Lahkeet ovat tarpeeksi napakat. Tosin ahkeran käytön myötä, olen saanut housuihin ihan kohtalaiset polvipussit aikaiseksi. Housut ovat todella loistavat talvipyöräilyssä. Ei pahimmin palele reisiä tai persausta. Toimivat myös kuumeessa - silloin kun palelee niin ettei mikään riitä - pyjamahousuina.

Lankaa kului yhteensä n. 450 g joten muutamasta epämääräisestä jaloissa pyörijästä päästiin eroon, jes! Voin suositella mallia lämpöisesti! Kirjaimellisesti lämpöisesti.



Viimeisen kuvan muihin varusteisiin palaan sitten seuraavissa postauksissa.

Niin ja vähän pitää jo ennakkotiisata: Kesällä Jyväskylän neulefestareilla!

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2018

Pikku Krookuksia

Tänään ilmestyvässä Taito-lehdessä on suunnittelemani Pikku Krookuksia -tuubihuivin ohje.

Huivi sai alkunsa itseasiassa Mesiangervo-lapasten peukalokiilasta. Siinä se viiden silmukan lisäyskohta näyttää minun mielestä pikkuiselta kukalta. Mieleen tulivat Tove Janssonin Muumi-piirustuksissa olevat pikkaiset tulppaanin näköiset kukkaset. Jotain pienten kukkasten muodostamaa kukkamerta oli siis ajatuksissa. Pieniä kokeiluja kehiin, ja kohta jo luotiin useampi sata silmukkaa ja posotettiin menemään!


Lankana huivissa on Louhittaren Luolan Kytöläinen II lankaa sävyissä Utu ja Munakoiso. Kytöläinen on ohutta 550m/100 g suomenlampaan lankaa, jota oli todellinen ilo neuloa. Ohuesta langasta tulee notkea huivi, jota voi kieputella kaulan ympäri ilman, että tulee fiilistä myllynkiven sisään joutumisesta. Huiviin meni kumpaakin väriä melkein yksi vyyhti. Joku keväisen kelta-vihreä värimaailma olisi varmasti myös hieno.

Huivin kuvion mallikerta on aika pieni, joten kuvion oppii helposti. Toki tietyissä kohdissa, joissa on sekä oikein-nurin kerroksia ja briochea, kannattaa olla tarkkana, ettei mene jatsin puolelle. Itsellä välillä meni. Samoin niissä kohdin, jossa kerroksen vaihtumiskohdassa pitää tehdä manöövereja. 


Kuvion pienuuden vuoksi huivin kokoa on helppo muuttaa. Jos ei tykkää kieputeltavista tuubeista, niin vähentää vaan reilusti, vaikka puoleen tai jopa enemmän, silmukoita ja saa tavallisen tuubihuivin. Paksummallakin langalla luonnistuu.

Monen mielestä huivin pinta näyttää kauempaa katsottuna pitsiltä. Tiedätte sen sellaisen mustan pitsin, jossa osa kuvioista on hopealla. Bertta kuitenkin taisi kiinnittää eniten huomiota ehtaan suomivillaan ja pehmoisuuteen, koska se oli salamana paikalla kun laitoin huivia nuppineulojen avustuksella kuivumaan. Kissa läsähti keskelle huivia eikä suostunut liikahtamaan mihinkään. 


Kaikista vaikeinta oli taas kerran kaavion teko. Miten ihmeessä se voi olla sellaista vääntöä? Brioche-kaaviossa pitää aina ajatella niitä lisäyksiä ja vähennyksiä ja niistä johtuvia tyhjiä ruutuja. Tässä tapauksessa vielä ne kerroksen ylimenevät kavennukset saivat aikaan ylimääräisiä aivojen kivistyskohtauksia. Toivon kovasti, että sain ne oikeaan järjestykseen paperille. 


En ole vielä nähnyt painettua lehteä, siinä on varmasti paremmat kuvat kuin nämä pikaisesti marraskuun lopulla ruokiksella napatut kuvat. Oli kiire saada huivi postiin ja tajusin, ettei illalla ole enää valoista.