lauantaina, marraskuuta 18, 2017

Tampereella

Eilen oli herätys kello 4.30. Äkkiä aamupalaa nassuun ja junalle kohti Tamperetta ja Kädentaitomessuja.
 
Titityyn karkkihylly

Junassa päätimme Outi-rouvan kanssa, että olemme messuilla hillittyjä, liki lady-like ja tuumaamme rauhassa hankintoja. Kaksi sekuntia hiljaisuutta ja sitten naurua vedet silmissä. Niinkuin siellä voisi analyyttisen viileästi tehdä hankintoja: täysi höry vaan päälle!

Messukuljetukset on kyllä hoidettu hienosti. Heti juna-aseman edestä lähti täyteen ympättyjä busseja kohti messuhallia. Perillä ei tartte pahemmin jonotella vaan sisään halleihin pääsee helposti. Meillä oli Outin kanssa messuorganisaation blogisteille tarjoamat liput, joten nimilaput kaulaassa suhasimme halleissa.
Kisskiss-sukkiksia ja Petrichoryarnisin väritykitystä
Siinä tuumasimme, että mihin ensiksi ja päädyimme, että Petrichoryarnsin langat houkuttivat kaikken eniten. Ankaraa kartan tutkaamista, eksymistä väärään halliin ja sitten Lankaidean koju löytyi. Alkoi armoton lankojen hypistely ja peli saatiin avattua muutamalla vyyhdillä. Arvatenkin junasa hiottu ja hoettu lady-like -ajatus häipyi samoin tein, kuten myös vakaa aikomus koluta halleja järjestyksessä: singahtelimme sinne tänne fiiliksen mukaan. Ja fiilistähän oli vaikka minne.

Snurren houkutuksia
Titityyn osastolla harjoitin erittäin hyvää itsepetoksen muotoa. Olin tilannut heltä kirjan, jonka toimituksen olin pyytänyt messuille. Oli vähän niinkuin olisin saanut lahjan! Ja ihan ilmaiseksi, eikös vaan! 
 
Ihania lampaataljoja. Tuo kirjava olisi ollut niin ihana!

Kaffepausilla pläräsin hankkimaani kirjaa ja sittenhän siinä kävi niin, että pukkasi ihan ideaa. Annan ja Eilan kojulla silmät pullistuivat päästä, kun huomasin juuri sellaista ja sen väristä lankaa kuin ideani oli vailla. Ja se oli sitten siinä. Samaisella kojulla saikin pitää hankinnoistaan lujasti kiinni: jos ne laskit käsistäsi lompakkoa etsiessäsi, oli joku toinen heti vyyhdissä kiinni. Enkä nyt mainise nimiä. Asianosaiset tietävät. 
 
Ei me ihan kaikkea ostttu vaikka oltaisiinkin haluttu
Taito-kaudulla oli vaikka mitä ihanuutta. Eniten minua kiinnosti kirjotut opetustaulut. Sellainen perunajuttu olisi aikas kiva. Se, että jaksaisinko sitten pistoja vääntää on ihan toinen kysymys, johon vastaus voisi olla hieman välttelevä. Samoin ne trikoohapsuista solmutut matot olivat hurmaavia. Sanotaanko vaikka olkkarinmaton kokoisena, noin alkuunsa? Ei kait siinä paria iltaa enempää voi aikaa mennä?

Messujen jälkeen köröteltiin takaisin keskustaan, köröttelyä hyvinkin, ihan järkyttävät ruuhkat. Päätimme suunnata Stokkalle, meidän korkeuksillahan se kauppa on vain mennyt muisto. Stokkalla menimme suoraan joulupallo-osastolle ihmettelemään. Vähän oli pieni koppi, mutta mukaan tarttui ihana maatuskanalle, jonka sisällä on muita metsän eläimiä. Kupposet nallen vieressä on hankittu messuilta ja ne ovat Tuias keramiikan kupposia. Taito-lehdessä oli vinkkaus heidän Instatilillieen ja uteliaana ihmisenä sitä heti stalkkaamaan. Kupposet ovat minusta vallan ihanat. Vaikka ne ovat aika isot, teekuppiinhan pitää mahtua kunnolla teetä, ovat ne sirot, kevyet ja ennenkaikkea ohkaiset. Paksusta mukista juominen on tympeää. Ja iso plussaa, että ovat konepestäviä!



Paluumatkalla kotia oltiinkin sitten jo aika hiljaisia. Tuksutettiin pimessä ja pohjoista kohti lumisateisessa yössä ja toivottiin, ettei juna ole myöhässä. Perillä oltiin tasan Tuhkimoaikaa. Nyt väsyttää sen verran, että päiväunet on ehkä otettava. Samalla voi kuitenkin hypistellä tyytyväisenä messuhankintojaan.


Tässä on villapaita, tekemistä vaille valmis. Lanka on Pirtin kehräämön kaksisäikeistä silkkivillaa, jota hypistelyäni en voinut enää takaisin hyllyyn laittaa. 


Kisskissiltä piti liki perinteiseen tapaan ostaa sukkahousut, tällä kertaa kuosiinkudotut kukkaset sääriä somistamaan. Siis minun sääriä, ei Bertan.



Lisäksi käsinvärjättyjä herkkuja Manosilta, La bien aimeelta ja Hedgehogilta. 


Ja sen Nancyn kirja ja kirjan siivittämänä mitä muikeimmissa väreissä Rosy Green Woolin Cheeky erinoa. Bongaa kuvasta yksi utelias kissa.  

Messut jatkuvat vielä tänään lauantaina ja huomenna Tampereella ja ne ovat Euroopan suurimmat käsityömessut, joilta kyllä löytyy vaikka mitä ja ihmettä, vaikka virkatuja moottorisahoja, jos sellaisille on tarvetta. Lauantaisin siellä on kuulemma ihan järjettömästi ihmisiä, eilen oli uutisten mukaan vähän päälle 15 000 kävijää. Sunnuntaina on sitten pikkasen väljempää. Rennolla menolla ja kiristämättömällä pipolla pärjää hyvin. 

Vilkutus kaikille, jotka tulivat juttelmaan, oli suuri ilo kuulla kuinka montaa olen onnistunnut blogihöpötyksilläni innostamaan.
Oulun messuraati kiittää kaikkia kaikkia vanhoja ja uusia tuttuja sekä tuntemattomia. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: cin cin!


ps. Metsä kukkii -paidassa ihan tarkeni :)

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Mesiangervo

Kun Taito-lehdestä kysyivät, että suunnittelisinko heille brioche-lapaset, olin heti mukana. Pää höyryten piirtelin erinäisiä kuvioita kunnes se sitten kirkastui: lehti, nuppeja ja iso kukka. Orgaaniset kuviot vaan sopivat niin hyvin briocheen.

Ensin tein kämmenselästä mallitilkun. Nyt monet minut tuntevat vetävät kauhusta henkeä: se teki mallitilkun! No, oli pakko, että tiesi missä kohtaa olisi syytä tehdä mitäkin. Sitten neulomaan. 



Minulla on briochen kanssa se paha juttu, että osaan neuloa sitä tuosta vaan mutta kaavion kanssa sitten tuhrataan aikaa ihan urakalla. Sama homma tälläkin kertaa. Millään meinannut keksiä, että miten kärjen kaavio muka pitäisi piirtää. Kaavion teossa kun on periaatteena, että kavennusten ja lisäysten pitää olla kaaviossa samoissa kohdin kuin ne neuloessakin on. Tämän takia kaavioon pitää piirtää niitä tyhjiä ruutuja, jotta homma pysyy kasassa. Välillä ei vaan millään meinaa tajuta, että mihn ne tyhjät ruudut pitää laittaa. Bricohen kuningatar Nancy Marchant kertoi, että hän tekee ensin kaaviot ja neuloo sitten. Ei onnistu. Eka pitää neuloa ja siten ihmetellä paperille, että mitä teki. 


Ensimmäisen parin, tuon ruskea-vaaleanpunaisen, neuloin fingering-paksuisesta Tukuwoolista. Puikkoina käytin 2,25 millisiä puikkoja. Tukuwool on sen verran kuohkeaa lammasta, että minä en pysty neulomaan sitä erityisen napakaksi. Kun lapaset olivat valmiit niin alkoi vähän mieli kaihertamaan miltä lapaset näyttäisivät käsinvärjätystä ohuesta sukkalangasta tehtyinä. Turkoosi-keltaiset lapaset onneulottu Väinänöisestä puikoilla 2,5 mm. Vaikka niissä puikkokoko onkin suurempi niin ne ovat pikkasen pienemmät kuin Tukusta tehdyt. Väiskin pystyy neulomaan paljon napakammaksi kuin Tukun. Kummatkin lapaset ovat minulle ihan sopivan kokoiset. Se lieneekin makukysymys tykkääkö väljistä vai napakoista lapasista. 

Testineulojani Outi neuloi mallikappaleensa pikkasen paksummasta suomenlampaasta ja hänen siippansa sai hienot musta-harmaan angervot. Iso käsi Outille! Olet iihhana muija!


Ja mikä parasta, lapasista lähti idea yhteen toiseen bricohe-juttuun! Siitä sitten myöhemmin lisää. 

Perjantaina käännämme tutkan kohti Tamperetta. Juna starttaa 5.37, vaunun numero on muistaakseni 5, jos joku lukija haluaa tulla moikkaamaan niin sieltä löytää. Messukarttaa on tutkittu ja kojuja ruksittu. Mukaan lähtee ainakin Metsä kukkii -paita, jotta pääsen mukaan niiden kokoontumisajoihin. Saas nähdä miten kamala hiki sen kanssa on.

lauantaina, marraskuuta 04, 2017

Metsä kukkii

Olin vuosia haaveillut neulovani toisen Metsä Kukkii -paidan ja erityisesti sen tumman version. Kun keväänkorvilla Taito-lehdessä julkaistiin ohje ja tarvipakettikin oli alennuksessa, en voinut olla tarttumatta toimeen. 


Metsä Kukkii on, ainakin minusta, aika ikoninen neulepaita, jonka on suunnitellut Sirkka Könönen, yksi minun neuleidoleistani. Tykkään Könösen käyttämistä väreistä sekä luontoaiheisista kuvioista, erityisesti ketuista ja saniaisista. Niitä kumpaakaan ei toisin Metsässä ole. 


Kun langat sitten tulivat, alkoi kova vyyhtien keriminen. Paidassa on käytetty 12 väriä ja jokainen oli omalla 100 g vyyhdellään, joten puuhaa piisasi. Koskapa paita on 90-luvun tyyliin hyvin leveä, päätin tehdä koon S. Neuloin paidan myös pyörönä, koska miksi neuloa tasona? Langanpäitäkin tulee vähemmän.


Kuusiraidan jälkeen päätin sovittaa paitaa, koska ne näytti erittäin leveältä. Katselin paitaa peilistä ja totesin, että ihan hyvähän se on. Vilkaisin sitten selkäpuolelle. Sanovat tämmöisiä paksuja neuleita ulkoiluneuleeksi. Ja sitähän se tosiaan oli: rinkan olisi voinut hyvin laittaa selkään ja sekin olisi mahtunut paidan sisään. Vähän aikaa hengittelin ja purin kaiken resoria lukuunottamatta pois. Sitten tehtiin laskutoimituksia. Ohjeessa lisätään resorin jälkeen iso määrä silmukoita. Päädyin lisäämään vain kaksi silmukkaa, jotta mallikerta menisi tasan. Pilkkuraidan jälkeen sitten sovitettiin ja tuumattiin kuinka monta silmukkaa olisi syytä kaventaa pois ja erityisesti missä. Päätin ottaa 24 silmukkaa pois kuusien välistä. Aluksi yksi silmukka joka toisesta kuusen välistä pois. Sitten muutama kierros ja seuraava kavennuskierros eri kohdassa. Näin jatkaen kunnes jäljellä oli 200 silmukkaa. Kuusien jälkeisin raitahässäkän jätin kokonaan pois, koska minusta se ei ollut sopusoinnussa muitten kuvioiden kanssa.


Mallissa myös hiha on hyvin leveä ja hihan leveys määräytyy tietysti vartalo-osan kädentien korkeuden mukaan. Ison kukkaraidan jälkeen tein enää pilkkuraidan, jolloin kädentien korkeudeksi tuli sopivat 21 senttiä. 


Silmukkamäärien muokkaamisen lisäksi vaihdoin myös värejä. Ensimmäinen versio kun näytti jotenkin hirmuisen tummalta ja synkältä. Värikikkailujen takia piti käydä ostamassa yksi vyyhti lisää oranssia lankaa. Kun vartalo-osa oli valmis, oli kelikin lämminyt sen verran, että kepeämmät neuleet valtasivat puikot ja Metsä sai rehottaa yksinään.


Sitten tuli syksy ja oivallus siitä, että Tampereen Käsityömessuilla on Metsä Kukkii -paitojen kokoontumisajot. Ja eihän sinne kehtaa mennä jos paita ei ole valmis. Eli oli hihojen aika. Jotenkin olin unohtanut täysin, ettei resorin jälkeen kannata lisätä niin paljoa silmukoita kun ohjeessa. Olin vain keskittynyt siihen, että hihan yläreuna mätsää kädentielle. Tuli aika ruman mallinen hiha, jonka kohtalona oli purkaminen. Ei kun uutta puikoille. Resorissa on 48 silmukkaa ja sen jälkeen 6 kerroksen välein lisäyksiä, kunnes on 80 slmukkaa. Otin oikein loppukirin ja sain molemmat hihat kolmessa päivässä valmiiksi! Langanpäitä päättelin kaksi iltaa. Siippakin kysyi, että paljonko niitä oli, 100? Eikä varmaan kovin kauaksi heittänyt.

Kun vartalo-osan oli neulonut kahteen kertaa ja hihat kolmena kappaleena oli kauluksen aika. Eikä sekään ollut kerralla valmis. Mallissa on erivärinen kaulus kuin helman ja hihojen resorit. Mutta sitä asiaa ei ole otettu huomioon lankojen määrässä. Kaulus on tarkoitettu neulottavaksi violetista mutta sitä on paketissa vain yksi vyyhti. Ja sehän riittää vaan hätäseen kaulukseen. Testasin. Sen sijaan tummaa vihreää ja tummaa sinustä oli jäljellä kokonaiset vyyhdit. Samoin ohjeessa on nappilista neulottu eri värillä kuin itse kaulus. Ja kun sen neuloo eri värillä niin saakin kikkailla etteivät lankapoiminnat näy rumasti. Testasin. Loppujen lopuksi päätin tehdä kauluksen sillä tummalla sinisellä ihan kokonaan, en jaksanut enää kikkailla. 

Lankaa jäi sen verran paljon tähteeksi, että ne riitäisivät taatusti toiseenkin paitaan, ei tämmöiseen samanlaiseen, mutta jonkinlaiseen.


Sitten paitaa vaan kylpyyn ja parin päivän jälkeen se oli kuivunut. Napit olalle ja testaamaan. Erittäin lämmin tuulisella merenrannalla. Tampereella nähdään!