lauantaina, marraskuuta 18, 2017

Tampereella

Eilen oli herätys kello 4.30. Äkkiä aamupalaa nassuun ja junalle kohti Tamperetta ja Kädentaitomessuja.
 
Titityyn karkkihylly

Junassa päätimme Outi-rouvan kanssa, että olemme messuilla hillittyjä, liki lady-like ja tuumaamme rauhassa hankintoja. Kaksi sekuntia hiljaisuutta ja sitten naurua vedet silmissä. Niinkuin siellä voisi analyyttisen viileästi tehdä hankintoja: täysi höry vaan päälle!

Messukuljetukset on kyllä hoidettu hienosti. Heti juna-aseman edestä lähti täyteen ympättyjä busseja kohti messuhallia. Perillä ei tartte pahemmin jonotella vaan sisään halleihin pääsee helposti. Meillä oli Outin kanssa messuorganisaation blogisteille tarjoamat liput, joten nimilaput kaulaassa suhasimme halleissa.
Kisskiss-sukkiksia ja Petrichoryarnisin väritykitystä
Siinä tuumasimme, että mihin ensiksi ja päädyimme, että Petrichoryarnsin langat houkuttivat kaikken eniten. Ankaraa kartan tutkaamista, eksymistä väärään halliin ja sitten Lankaidean koju löytyi. Alkoi armoton lankojen hypistely ja peli saatiin avattua muutamalla vyyhdillä. Arvatenkin junasa hiottu ja hoettu lady-like -ajatus häipyi samoin tein, kuten myös vakaa aikomus koluta halleja järjestyksessä: singahtelimme sinne tänne fiiliksen mukaan. Ja fiilistähän oli vaikka minne.

Snurren houkutuksia
Titityyn osastolla harjoitin erittäin hyvää itsepetoksen muotoa. Olin tilannut heltä kirjan, jonka toimituksen olin pyytänyt messuille. Oli vähän niinkuin olisin saanut lahjan! Ja ihan ilmaiseksi, eikös vaan! 
 
Ihania lampaataljoja. Tuo kirjava olisi ollut niin ihana!

Kaffepausilla pläräsin hankkimaani kirjaa ja sittenhän siinä kävi niin, että pukkasi ihan ideaa. Annan ja Eilan kojulla silmät pullistuivat päästä, kun huomasin juuri sellaista ja sen väristä lankaa kuin ideani oli vailla. Ja se oli sitten siinä. Samaisella kojulla saikin pitää hankinnoistaan lujasti kiinni: jos ne laskit käsistäsi lompakkoa etsiessäsi, oli joku toinen heti vyyhdissä kiinni. Enkä nyt mainise nimiä. Asianosaiset tietävät. 
 
Ei me ihan kaikkea ostttu vaikka oltaisiinkin haluttu
Taito-kaudulla oli vaikka mitä ihanuutta. Eniten minua kiinnosti kirjotut opetustaulut. Sellainen perunajuttu olisi aikas kiva. Se, että jaksaisinko sitten pistoja vääntää on ihan toinen kysymys, johon vastaus voisi olla hieman välttelevä. Samoin ne trikoohapsuista solmutut matot olivat hurmaavia. Sanotaanko vaikka olkkarinmaton kokoisena, noin alkuunsa? Ei kait siinä paria iltaa enempää voi aikaa mennä?

Messujen jälkeen köröteltiin takaisin keskustaan, köröttelyä hyvinkin, ihan järkyttävät ruuhkat. Päätimme suunnata Stokkalle, meidän korkeuksillahan se kauppa on vain mennyt muisto. Stokkalla menimme suoraan joulupallo-osastolle ihmettelemään. Vähän oli pieni koppi, mutta mukaan tarttui ihana maatuskanalle, jonka sisällä on muita metsän eläimiä. Kupposet nallen vieressä on hankittu messuilta ja ne ovat Tuias keramiikan kupposia. Taito-lehdessä oli vinkkaus heidän Instatilillieen ja uteliaana ihmisenä sitä heti stalkkaamaan. Kupposet ovat minusta vallan ihanat. Vaikka ne ovat aika isot, teekuppiinhan pitää mahtua kunnolla teetä, ovat ne sirot, kevyet ja ennenkaikkea ohkaiset. Paksusta mukista juominen on tympeää. Ja iso plussaa, että ovat konepestäviä!



Paluumatkalla kotia oltiinkin sitten jo aika hiljaisia. Tuksutettiin pimessä ja pohjoista kohti lumisateisessa yössä ja toivottiin, ettei juna ole myöhässä. Perillä oltiin tasan Tuhkimoaikaa. Nyt väsyttää sen verran, että päiväunet on ehkä otettava. Samalla voi kuitenkin hypistellä tyytyväisenä messuhankintojaan.


Tässä on villapaita, tekemistä vaille valmis. Lanka on Pirtin kehräämön kaksisäikeistä silkkivillaa, jota hypistelyäni en voinut enää takaisin hyllyyn laittaa. 


Kisskissiltä piti liki perinteiseen tapaan ostaa sukkahousut, tällä kertaa kuosiinkudotut kukkaset sääriä somistamaan. Siis minun sääriä, ei Bertan.



Lisäksi käsinvärjättyjä herkkuja Manosilta, La bien aimeelta ja Hedgehogilta. 


Ja sen Nancyn kirja ja kirjan siivittämänä mitä muikeimmissa väreissä Rosy Green Woolin Cheeky erinoa. Bongaa kuvasta yksi utelias kissa.  

Messut jatkuvat vielä tänään lauantaina ja huomenna Tampereella ja ne ovat Euroopan suurimmat käsityömessut, joilta kyllä löytyy vaikka mitä ja ihmettä, vaikka virkatuja moottorisahoja, jos sellaisille on tarvetta. Lauantaisin siellä on kuulemma ihan järjettömästi ihmisiä, eilen oli uutisten mukaan vähän päälle 15 000 kävijää. Sunnuntaina on sitten pikkasen väljempää. Rennolla menolla ja kiristämättömällä pipolla pärjää hyvin. 

Vilkutus kaikille, jotka tulivat juttelmaan, oli suuri ilo kuulla kuinka montaa olen onnistunnut blogihöpötyksilläni innostamaan.
Oulun messuraati kiittää kaikkia kaikkia vanhoja ja uusia tuttuja sekä tuntemattomia. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: cin cin!


ps. Metsä kukkii -paidassa ihan tarkeni :)

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Mesiangervo

Kun Taito-lehdestä kysyivät, että suunnittelisinko heille brioche-lapaset, olin heti mukana. Pää höyryten piirtelin erinäisiä kuvioita kunnes se sitten kirkastui: lehti, nuppeja ja iso kukka. Orgaaniset kuviot vaan sopivat niin hyvin briocheen.

Ensin tein kämmenselästä mallitilkun. Nyt monet minut tuntevat vetävät kauhusta henkeä: se teki mallitilkun! No, oli pakko, että tiesi missä kohtaa olisi syytä tehdä mitäkin. Sitten neulomaan. 



Minulla on briochen kanssa se paha juttu, että osaan neuloa sitä tuosta vaan mutta kaavion kanssa sitten tuhrataan aikaa ihan urakalla. Sama homma tälläkin kertaa. Millään meinannut keksiä, että miten kärjen kaavio muka pitäisi piirtää. Kaavion teossa kun on periaatteena, että kavennusten ja lisäysten pitää olla kaaviossa samoissa kohdin kuin ne neuloessakin on. Tämän takia kaavioon pitää piirtää niitä tyhjiä ruutuja, jotta homma pysyy kasassa. Välillä ei vaan millään meinaa tajuta, että mihn ne tyhjät ruudut pitää laittaa. Bricohen kuningatar Nancy Marchant kertoi, että hän tekee ensin kaaviot ja neuloo sitten. Ei onnistu. Eka pitää neuloa ja siten ihmetellä paperille, että mitä teki. 


Ensimmäisen parin, tuon ruskea-vaaleanpunaisen, neuloin fingering-paksuisesta Tukuwoolista. Puikkoina käytin 2,25 millisiä puikkoja. Tukuwool on sen verran kuohkeaa lammasta, että minä en pysty neulomaan sitä erityisen napakaksi. Kun lapaset olivat valmiit niin alkoi vähän mieli kaihertamaan miltä lapaset näyttäisivät käsinvärjätystä ohuesta sukkalangasta tehtyinä. Turkoosi-keltaiset lapaset onneulottu Väinänöisestä puikoilla 2,5 mm. Vaikka niissä puikkokoko onkin suurempi niin ne ovat pikkasen pienemmät kuin Tukusta tehdyt. Väiskin pystyy neulomaan paljon napakammaksi kuin Tukun. Kummatkin lapaset ovat minulle ihan sopivan kokoiset. Se lieneekin makukysymys tykkääkö väljistä vai napakoista lapasista. 

Testineulojani Outi neuloi mallikappaleensa pikkasen paksummasta suomenlampaasta ja hänen siippansa sai hienot musta-harmaan angervot. Iso käsi Outille! Olet iihhana muija!


Ja mikä parasta, lapasista lähti idea yhteen toiseen bricohe-juttuun! Siitä sitten myöhemmin lisää. 

Perjantaina käännämme tutkan kohti Tamperetta. Juna starttaa 5.37, vaunun numero on muistaakseni 5, jos joku lukija haluaa tulla moikkaamaan niin sieltä löytää. Messukarttaa on tutkittu ja kojuja ruksittu. Mukaan lähtee ainakin Metsä kukkii -paita, jotta pääsen mukaan niiden kokoontumisajoihin. Saas nähdä miten kamala hiki sen kanssa on.

lauantaina, marraskuuta 04, 2017

Metsä kukkii

Olin vuosia haaveillut neulovani toisen Metsä Kukkii -paidan ja erityisesti sen tumman version. Kun keväänkorvilla Taito-lehdessä julkaistiin ohje ja tarvipakettikin oli alennuksessa, en voinut olla tarttumatta toimeen. 


Metsä Kukkii on, ainakin minusta, aika ikoninen neulepaita, jonka on suunnitellut Sirkka Könönen, yksi minun neuleidoleistani. Tykkään Könösen käyttämistä väreistä sekä luontoaiheisista kuvioista, erityisesti ketuista ja saniaisista. Niitä kumpaakaan ei toisin Metsässä ole. 


Kun langat sitten tulivat, alkoi kova vyyhtien keriminen. Paidassa on käytetty 12 väriä ja jokainen oli omalla 100 g vyyhdellään, joten puuhaa piisasi. Koskapa paita on 90-luvun tyyliin hyvin leveä, päätin tehdä koon S. Neuloin paidan myös pyörönä, koska miksi neuloa tasona? Langanpäitäkin tulee vähemmän.


Kuusiraidan jälkeen päätin sovittaa paitaa, koska ne näytti erittäin leveältä. Katselin paitaa peilistä ja totesin, että ihan hyvähän se on. Vilkaisin sitten selkäpuolelle. Sanovat tämmöisiä paksuja neuleita ulkoiluneuleeksi. Ja sitähän se tosiaan oli: rinkan olisi voinut hyvin laittaa selkään ja sekin olisi mahtunut paidan sisään. Vähän aikaa hengittelin ja purin kaiken resoria lukuunottamatta pois. Sitten tehtiin laskutoimituksia. Ohjeessa lisätään resorin jälkeen iso määrä silmukoita. Päädyin lisäämään vain kaksi silmukkaa, jotta mallikerta menisi tasan. Pilkkuraidan jälkeen sitten sovitettiin ja tuumattiin kuinka monta silmukkaa olisi syytä kaventaa pois ja erityisesti missä. Päätin ottaa 24 silmukkaa pois kuusien välistä. Aluksi yksi silmukka joka toisesta kuusen välistä pois. Sitten muutama kierros ja seuraava kavennuskierros eri kohdassa. Näin jatkaen kunnes jäljellä oli 200 silmukkaa. Kuusien jälkeisin raitahässäkän jätin kokonaan pois, koska minusta se ei ollut sopusoinnussa muitten kuvioiden kanssa.


Mallissa myös hiha on hyvin leveä ja hihan leveys määräytyy tietysti vartalo-osan kädentien korkeuden mukaan. Ison kukkaraidan jälkeen tein enää pilkkuraidan, jolloin kädentien korkeudeksi tuli sopivat 21 senttiä. 


Silmukkamäärien muokkaamisen lisäksi vaihdoin myös värejä. Ensimmäinen versio kun näytti jotenkin hirmuisen tummalta ja synkältä. Värikikkailujen takia piti käydä ostamassa yksi vyyhti lisää oranssia lankaa. Kun vartalo-osa oli valmis, oli kelikin lämminyt sen verran, että kepeämmät neuleet valtasivat puikot ja Metsä sai rehottaa yksinään.


Sitten tuli syksy ja oivallus siitä, että Tampereen Käsityömessuilla on Metsä Kukkii -paitojen kokoontumisajot. Ja eihän sinne kehtaa mennä jos paita ei ole valmis. Eli oli hihojen aika. Jotenkin olin unohtanut täysin, ettei resorin jälkeen kannata lisätä niin paljoa silmukoita kun ohjeessa. Olin vain keskittynyt siihen, että hihan yläreuna mätsää kädentielle. Tuli aika ruman mallinen hiha, jonka kohtalona oli purkaminen. Ei kun uutta puikoille. Resorissa on 48 silmukkaa ja sen jälkeen 6 kerroksen välein lisäyksiä, kunnes on 80 slmukkaa. Otin oikein loppukirin ja sain molemmat hihat kolmessa päivässä valmiiksi! Langanpäitä päättelin kaksi iltaa. Siippakin kysyi, että paljonko niitä oli, 100? Eikä varmaan kovin kauaksi heittänyt.

Kun vartalo-osan oli neulonut kahteen kertaa ja hihat kolmena kappaleena oli kauluksen aika. Eikä sekään ollut kerralla valmis. Mallissa on erivärinen kaulus kuin helman ja hihojen resorit. Mutta sitä asiaa ei ole otettu huomioon lankojen määrässä. Kaulus on tarkoitettu neulottavaksi violetista mutta sitä on paketissa vain yksi vyyhti. Ja sehän riittää vaan hätäseen kaulukseen. Testasin. Sen sijaan tummaa vihreää ja tummaa sinustä oli jäljellä kokonaiset vyyhdit. Samoin ohjeessa on nappilista neulottu eri värillä kuin itse kaulus. Ja kun sen neuloo eri värillä niin saakin kikkailla etteivät lankapoiminnat näy rumasti. Testasin. Loppujen lopuksi päätin tehdä kauluksen sillä tummalla sinisellä ihan kokonaan, en jaksanut enää kikkailla. 

Lankaa jäi sen verran paljon tähteeksi, että ne riitäisivät taatusti toiseenkin paitaan, ei tämmöiseen samanlaiseen, mutta jonkinlaiseen.


Sitten paitaa vaan kylpyyn ja parin päivän jälkeen se oli kuivunut. Napit olalle ja testaamaan. Erittäin lämmin tuulisella merenrannalla. Tampereella nähdään!

tiistaina, lokakuuta 31, 2017

Ihan(an) superia!

Viime viikonloppuna vietettiin Kuopiossa Kässäkerho Pompomin järjestämää Superviikonloppua. Kokonainen viikonloppu neulomista, lankojen ihastelua ja uusiin ihmisiin tutustumista, sekä vanhojen tuttujen moikkailuja. Oikein mainiota!


Itse köröttelin bussilla huudeille jo perjantaina ja linnottauduin neuleeni kera neuleloungen nojatuoliin. Toki siinä kauaa malttanut istua kun piti päästä paijaamaan lankoja. Kun ovet avautuivat virallisesti kello viisi, sisään ryntäsi iso lauma ihmisiä villoja hypistelemään. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt pitää toimia jos jotain tiettyä halajaa. 

Lauantaina oli vuorossa brioche-paja. Oppilaina oli 14 asiasta innostunutta neulojaa. Siinä opeteltiin kaksivärinen aloitus, perusbrioche kahdella värillä ja siitä sitten kuvioiden tekoon. Yksi oppilasta ihmetteli kurssin jälkeen, että on mulla lehmän hermot kun jaksan kaikkia kysymyksiä. Noh, minusta on ihanaa opettaa kun porukka on innostunutta ja haluaa oppia. Käämi palaa heti jos opetettavat ovat vastahankaisia, eli koulun opettajaa minusta ei saisi tekemälläkään. 

Lauantaina illalla käytiin porukalla syömässä ja muutenkin iltaa viettämässä Hygge Brossa ja sunnuntaina aamuna meitä odotti brunssi. Sunnuntaina piti sitten heittää heipat ja suunnata kohti valkoiseksi muuttunutta Oulua.


Viikonlopun hitti oli Petrichoryarnsin Johannan Neulisti-Johannalle maalaama Viimeinen ehtoollinen -sukkablankki. Tästä väännettiin vitsi jos toinenkin. Erityisesti silloin kun opetuslasten seasta löytyi ryyppäävä kissa. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että sukkaneulokseen ilmiintyy Jeesus. 


Lankaakin tuli hankittua muutama nöttönen. Kesällä aloiteltu paita Lumimarja-huivin vanavedessä kaipasi lisää lankaa. Ja KVG:n sinkut nyt vaan olivat niin viehkoissa väreissä.


PetrichorYarnisilta ostin loistavan vihreää mohairia kakkaroiskeilla sekä sunnuntaihin saakka minua kiltisti odotelleen vaaleanpunaisen vyyhdin mitä pehmeintä merinoa. Myös Lystigin valmis fade-suora puhutteli sen verran voimakkaasti, että se oli pakko napata völjyyn.

Kiitos Pompomin Liinulle järjestämisestä, Maijalle majapaikasta, Johanna rouville yöpaikkaseurasta, kurssilaisille innostuneesta meiningistä ja kaikillen muillekkin, oli kivaa. Ensi vuonna uudestaan vaikka mikä olisi!

Nyt pitää mennä tekemään se halavatun Metsä Kukkii paita valmiiksi. Olen veivannut kauluksen kanssa nyt sen verran hartaasti, että lievästi sanottuna harmittaa jo koko touhu. Enää puuttuu yksi nappilista ja sitten löytyikin vielä lisää päättelemättömiä langanpäitä. Mulla on vakaa aikomus laittaa se päälle Tampereen käsityömessuille, siellä kun on Metsä Kukkii kalin kokoontumisajot. Paita on sen verran paksu, että se kestää kuivua varmaan viikon...  

maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Lumimarja


Kuva: Karoliina Paatos
Viime viikolla ilmestyneessä ET-käsityö -lehdessä oli minun suunnittelemani huivimalli nimeltä Lumimarja. 
Kuva: Karoliina Paatos
Malli lähti Krysanteemi-pipon vanavedessä. Olin kehitellyt köynnöskuviota tietämättä vielä mihin se tulisi ja miten. Kun ET-lehdestä ottivat yhteyttä niin kaivelin luonnokset (hah, raapustelut) esille ja aloin kehitellä mallia eteenpäin. 



Jyväskylän Neulefestareilla tutustuin enimmäistä kertaa Petrichor Yarnsin silkkimohairiin ja aika äkkiä oli selvillä, että huivi pitäisi neuloa ehdottomasti siitä. Langan sävyinä ovat Icy Mint ja Peach. Molemmat ovat erikseen aika säpäköitä värejä, mutta neuloksessa ne molemmat kesyyntyvät harmoniseksi yhdistelmäksi. Huivin koko on n. 40 x 190 cm ja se painaa alle 200 g. Neulepinnassa on kiva pörröhalo. Lanka ei kutita ja neule on ihanan lämmin.

Tälläkin kertaa ruutupiirustuksen tekeminen oli se vaikein asia, neulosta kyllä syntyi helposti. Muutaman tunnin kovan ähräämisen taivaat aukenivat ja älysin miten kaavio pitää tehdä, jotta kaikki kavennukset ja levennykset saadaan kulkemaan nätisti. Minulla kun on sellainen pakkomielle, että ruutupiirustuksessa juttujen pitää olla samassa kohdin kuin itse neuleessakin. Levennykset eivät saa lähteä kaaviossa liiraamaan milloin minnekin. Ruutupiirustuksesta pitää pystyä hahmottamaan tuleva kuvio. Mahtavintahan oli siinä vaiheessa kun olin lähettämässä kaaviota lehteen ja tajusin etten ollut merkinnyt nurjan puolen silmukoita eri tavalla. Alkoi sellainen kaavion syynääminen että! 


Brioche ja mohair ovat monen mielestä se vihonviimeinen yhdistelmä. Briocheen saa tehtyä todella helposti virheitä ja mohairia taas on vaikea purkaa. Noh, minäkin neuloin välillä jatsia tämän kanssa ja purkamaanhan sitä joutui. Hyvin purkautui. Nuppien eli noiden nypylöiden kohdalla piti kaivaa avuksi neula avaamaan pörröä, mutta muutoin ei ollut mitään ongelmia. 


Kuva: Karoliina Paatos

Malli ei ole ehkä aloittelijalle se paras ensitutustuminen briochen-maailmaan. Se ei ole erityisen vaikea mutta vaatii paljon keskittymistä. Se missä siinä menee helposti pieleen on nupit. Niiden kohdalla pitää olla tarkkana, että neuloo nupin kaikki lenkit yhteen eikä ota mukaan viereisen silmukan lenkkejä. (Been there, done that.) Samoin lisäysten paikkojen kanssa on syytä olla hereillä. Nurjalla puolella pitää muistaa neuloa silmukat päinvastoin, ihan kuten resoriakin neuloessa. Muutaman mallikerran jälkeen kuvio alkaa näkyä selkeästi neuloksessa, jolloin sen seuraaminen on helpompaa. Suosittelen opettelemaan brioche-neuleen lukemista, eli katsomaan mitä on neulonut. Kun katsoo alempaa mallikertaa niin siitä saa "ohjeet" seuraavaan mallikertaan. 

Huivin mallikuvat on kuvannut valokuvaaja Karoliina Paatos ja merenrantakuvat on kuvattu tuossa meidän lähirannassa, joka tunnetaan myös nimellä Pateniemen veneranta. Siellä minä seisoin avojaloin rantaliejussa ja yritin näyttää eteeriseltä tai edes joltain. Ehkä välillä jopa onnistuin.

tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Taistelu ykkösijasta

Viime viikonloppuna oli Portin aika. Eli tiivistettynä perjantai illasta sunnuntaille saakka neulomista, neulomista, hihittämistä, syömistä ja vähän lisää neulomista. Olipahan kivaa taas kerran! Tällä kertaa mukana oli myös Kässäkerho Pompomin Liinu, jonka lempeällä opastuksella tutustuimme sukkalankkujen maalaamiseen. Siinähän homma menee niin, että esikäsitellylle neulokselle maalatataan mitä mieleen juolahtaa. Kun maalaus on valmis niin neulos kuivatetaan ja sitten sen voipi neuloa. Millaista se neulos sitten on, on täysin herrassaan. Piti ihan hillitä itteään, että tein vain yhden, koska mopo osoitti sen verran reippaasti erinäisiä keulumishaluja. 



Lankkujen värjäämisessä syyllistyy myös hyvin helposti annoskateuteen, kun näkee minkälaisia muut tekee. Kun lankut olivat kuivumassa ne näyttivät kauempaa katsottuina silkkihuiveilta tai räväköiltä urheilutrikoilta.


Pompomilla oli myös myyntipöytä, ja kotiin mukaani lähti kaksi vyyhteä Donegal tweediä. Näistä voisi tulla jotain brioche-asiaa tai sitten kirjoneuletta. Mahdollisuudet ovat monet. 



Minulla oli tavoitteena saada hihat valmiiksi Metsä kukkii -paitaan. Heti perjantaina oltiin hyvissä tarkkailuasemissa kun sain ekan hihan puuttuneet sentit valmiiksi. Vaan miten kävikään. Olin onnistunut eri tavalla ja hihan levennykset olivat vähän, noh huonosti. Pikkasen pidi sadatella ja sitten vaan kiltisti ruveta tuumaamaan levennyksiä toiseen tahtiin. Siinä jo väsy painoi simmua, joten tuli tehtyä kaikenlaisia typeryyksiä. Sehän sitten johtaa todella nopeasti erinäisten turhatumien syntyyn ja vilkuiluihin viereisiin pöytiin. 


Minuahan on jo jonkin aikaa kuumottamut Isabel Kramerin A Girls Best Friend -huivi ja juuri niissä väreissä kuin se ohjeessakin on. Omista varannoista löytyi Madelinetoshin sävyssä Glazed Pecan. Tuulian kaupalla oli sitten Luonnotarta Platinan ja Udun väreissä. Ja siitähän se niin sanotusti lähti. Nämä värit kyllä passaavat enemmän kuin hyvin yhteen.


Tosin sitten kävi niin, että huivin alkukin saattaa joutua luopumaan ykkössijastaan, koska shetlannin poikien paketti tuli eilen, ja sekös sai sydämen pamppailemaan entistäkin kiihkeämmin. Näistä olisi tarkoitus tulla Marie Wallinin Shetland-kokoelmasta Yell-takki. Eilen piti ennen nukkumaanmenoa tikkustaa vähän mallitilkun tapaista. Minun tiheys ei ole sitä mitä pitäisi. Ohjeessa on 3,25 mm puikoilla 29 silmukkaa 10 sentillä. Minulla oli 3 millisillä 26 silmukkaa. Kävin hakemassa 2,75 milliset, kokeillaan niillä. Kaksipuolosiin en halua mennä, koska silloin neuloksesta tulee minun makuuni liian tiukkaa. Jos se ei tuolla puikkokoolla onnistu, alamme laskea. 

Lanka on Jamieson's Shetland Spindrift -lankaa. Se on kaksisäikeistä, rouheaa villaa. Se ei ole pumpulinpehmeää muttei kutita tai ole ikäväntuntuinen ihoa vasten. Pienen tikuttelun jälkeen olen varma, että lanka pehmenee neuloessa ja käytössä. Ja mitä väreihin tulee, niin nam nam! Yhdellä kerällä on 25 g ja metrejä on 105. Oikein mainiota kirjoneuleita ajatellen. Minun tilauksessani taisi olla 14 eri väriä. Tilasin suoraan Jamieson'silta ja tilaus tuli n. viikossa. 


Ja tästähän päästään sujuvasti seuraavaan lankatutustumisen. Sain Kehräämö Christinalta sukkalankaa testattavaksi. Kamera vähän villiintyi väreistä. Etualalla on sävy nimeltä Auringonlasku ja keskellä Ruska. Ruska puhuttelee minua näistä kahdesta eniten. Oikein mukavan tuntuisia. Nyt kun sitten löytyisi sopiva sauma laittaa nämä puikoille, niin voin kertoa neuletuntumat ja siitä edelleen jalkoihin testattavaksi. Sukkalangan tärkein ominaisuushan on se miten se kestää ahkeraa käyttöä. Harmaa lanka on kaksisäkeistä Kainuun harmasta. Taisivat siellä muistaa, että olen harmaksen ystävä. Olen muutama vuosi sitten neulonut Christinan huivipaksuisesta harmaksesta peiton, jota on nujuutettu ties missä. Edelleenkin se on tosi hyvässä kunnossa. Kehräämö Christinaan löydät Merijärveltä tai www.kehraamochristina.fi

Nyt pitäisi saada sitä Portissakin mainostettua neulomaa.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2017

Virikkeitä

Postipoika on ollut minulle suopea. Ensin saapui Roosa nauhan neuleohjevihkonen. Suunnittelin siihen kevään korvilla linnuilla koristellun neulesetin, joka nyt sitten polleana paistattelee vihkosen sivuilla. 



Jotenkin hassua nähdä ne ihan oikean mallin päällä ja lehdessä painettuina. Vihkosessa on muutama sukkamalli, jonka haluaisin neulasta. Mutta seuraavaksi saapuneet postipojat sotkivat to-do -listani täysin.


Perjantainen postipoika toi uusimman Laine magazinen. Lehti on tuttua Laine-laatua ja ensimmäinen aukeama on koko lehden suosikki aukeama. Joo, ne ovat mainoksia, silti niin mehevät yhdessä. Lehdessä ei sinänsä ollut mitään sellaista "pakkosaadahetinyt" -mallia, ehkä ne kämmekkäät voisi. Syynä tähän on torstainen postipoika, joka oli saanut maailmani sekaisin sen verran lahjakkaasti.


Taikasanat ovat Marie Wallin ja Shetland. Shetland on Marien uusin neulekokoelma nimensä mukaisesti perinteistä shetlantilaista kirjoneuletta. Marien kirjassa on sattumoisin samanlaisia maisemia kuin Laineessakin.


Malleja kirjassa on 12 ja niistä voisin heti neuloa 10. Eli osuu ja uppoaa. Suosikkini on ehkä tämä Yell. Siinä on tuo epätavallinen muoto, joka minua viehättää. Toki se voi tehdä vaatteesta myös hankalasti käytettävän. Ehkä myös se, että siinä on selkeämpi harmaa osa ja sitten reunassa tuo väri-iloittelu. Takkiin on olemassa myös siihen sointuvat kämmekkäät, joihin sitten voipi upottaa mahdolliset ylijäämät.

Toinen ihana malli on Unst. Minulla tosin on jo yksi tämän tapainen neuletakki, mutta kaksin aina kaunihimpi, tai jotain. 


Lisäksi kaarrokepaita Bressay ja Scalloway pipo huutelevat nimeäni. Bressay voisi olla vaikka ihan alas asti kirjoneuletta?


Lopputulemana kaarsin Jamieson's of Shetland kauppaan ja kotiudutin sieltä 16 eri väristä lankakerää kotiin. Yritin ensin etsiä sopivaa vaihtoehtoa, mutta Jamieson'sin 220 värin paletti on jotain ihan käsittämätöntä. Nyt on taas syy odottaa postipoikaa.


Kuvissa keekoilevat kirjoneuleet ovat nekin rouva Wallinin suunnittelemia. Lankana näissä molemmissa on Rowanin Felted Tweediä.
Orkney-takista löytyy postausta tästä ja Sage-mekosta tästä.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2017

MC Koppakuoriainen ja muut pörriäiset

Yksi ilta kaivelin lankakasojani jotain tiettyä, jo unohdettua, etsien. Silmäkulmassa vilahtivat Louhittaren Kytöläinen ja Sandnesin mohair. Tiesin heti heidän olevan Match made in heaven. Heidän rakkautensa hedelmänä syntyi pörröpaita mitä mahtavimmassa happaman keltaisen värissä. Asiaa ei kuitenkaan pidä jättää tähän, koska asioistahan voi aina tehdä vaikeammat kuin ovatkaan. Kesällä tulin hankkineeksi Makingzine-lehden Flora ja Fauna numerot ja jälkimmäisessä on ihanan Dottie Angelin suunnittelema koppiais-kirjontakuvio. Päätin, että minun paidassa pitää nyt ainakin ensi alkuun yksi koppiainen olla. 


Väriksi ajattelin jotain hempeän vauvankakan ruskeaa, mutta eilisessä Louhittaren Luolan neulemiitissä sitten käänsin takkini ja nyt minulla on vaalean sininen koppis tuloillan. Tiedä sitten onko olemassa vaaleansinisiä koppiksia. Kohta on. Kunhan saan aikaiseksi. Ja ympärille mohairkukkia. 


Miitistä toki kantautui lankaakin mukaan, ihan maltillisia määriä tällä kertaa. Näistä tulee brioche-huivi. Sitten joku päivä sekin.


Koska ensin pitää vääntää yki brioche-lapasohje valmiiksi. Ohjeiden kirjoittaminen on yhtä iloista puuhaa kuin tikkujen työntäminen kynsien alle. Miten asian saa kerrottua niin, että kaikki ymmärtävät sen ilman, että jaaritellaan? Miksi asia, joka on itselle ajatuksena täysin selvää, on kirjoitettuna täyttä hepreaa, josta ei itsekään enää ymmärrä mitä pitää tehdä ja miksi? Miksi kaavioista ei huomaa itsestäänselviä virheitä? Miksi ne korjaa mielessään oikeiksi? Todella tuskaista. 


Ensi viikolla ilmestyvässä Roosa nauha -neulemallistossa on muuten ohjeita minun kynästä ja puikoilta. En ole vielä uskaltanut lukea painetusta ohjeesta mahtoiko sinne jäädä mitään ylimääräisiä kukkasia. Mallisto on muuten tosi kiva. Siellä on ainakin parit sukat, jotka pitää neuloa. Ja ensi kuussa sitten vasta jännää onkin! Ensin on Portti-retriitti Siikajoella ja sitten loppukuussa Pompomin superviikonloppu Kuopiossa, jonne menen opettamaan brioche-neulontaa. Siinä välissä taasen ilmestyy eräs lehti, jossa on useamman sivun artikkeli minusta sekä yhden ihanan pörröhuivin ohje. Ja sitäkin ohjetta on kuulkaa tavattu...