maanantaina, lokakuuta 17, 2016

Kirjoneulesyksy

Tämä syksy on ollut Kirjoneulesyksy. Ehdottomasti.


Kaikki alkoi siitä Lumi Karmitsan kirjasta, josta ensimmäisenä neuloin jo esitellyt Tsiisukset. Eikä se todellakaan siihen jäänyt, koska siippa vonkui omia lapasiaan. Siipan vanttuiden langaksi otin Dale garnin Falkin ja 3 mm puikot. Tuli aika isot. 

Kärkikavennukset piti tehdä hieman ripeämpää tahtia ettei mene uunikintaan puolelle. Näin jälkeenpäin viisastuneena veikkaisin, että siipan lapaset olisivat olleet varmaan ihan sopivat jos olisin neulonut samaisella Regialla kuin omanikin mutta olisin vain suurentanut puikot 2,5 millisistä 3 millisiin. Tiijä häntä, neulottu mikä neulottu ja siippa ei nurise. 


Tsiisusten jälkeen siirryttiin makaaberiin aiheeseen ja tikutin Hilpeät kallotumput. Näissä lankana oli SandnesGarnin Sisua ja puikot 2,5 milliset, ja näillä spekseillä saatiin sopivat lapaset vanhemmalle pojalle, jolla on pikkaisen pienempi käsi kuin minulla. 

Malli on tosi rasittava neuloa: kaaviota sai kytätä ihan koko ajan. Tuntui, että tuo pohjan ruutukuosi pomppi minne sattuu ja aina oli rivi sekaisin. En myöskään tykännyt kärjen kavennustavasta: nauhakavennus se olla pitää!


Seuraavana puikoille sujahtivat Kissimirrit. Sukat ovat kuvassa vielä keskeneräiset. Nyttemmin ne ovat jo valmiit, en vain ole saanut aikaiseksi kuvattua niitä. Muuntelin vähän ohjetta. Ohjeen mukaisessa sukassa kun on 72 silmukkaa terässä. Se on täysin no-go juttu. Mulla on yleensä sukissa se 60 silmukkaa terässä, joten 72, vaikka kirjoneuletta olisikin, on ihan liikaa. Kaventelin muutaman silmukan pois jo varressa ja terään päätyi 66 silmukkaa. En myöskään tykännyt kiilakavennusten aiheuttamasta "pykälästä", joten päätin siirtää ne kantapohjaan. Koskaan aiemmin en ole sijoittanut kiilakavennuksia kantapään alle, mutta täytyypä sanoa, että toimii oikein hyvin. Koska kavennuspaikka oli vasta kokeilun asteella on sukissa eri näköiset kiilat. Mutta mitäpä tuosta, siellä ne ovat kantapään alla. Lankana Kissimirreissä on Regiaa ja puikot ovat 2,5 mm.

Viimeisimpänä kirjasta on valmistuneet Buddhat, ne vilkkuivat jo tuossa ylemmässä kuvassa. Buddhien kanssa on ollut eniten säätämistä. Kokeilin käyttää ohjeen mukaan paksumpaa lankaa. Ohjeessa koko määriteltiin "reilu naisten koko" ja se tosiaan oli reilu: mun molemmat kädet olisivat mahtuneet lapasiin. Palasin sitten tutun ja turvallisen Regian pariin ja puikoiksi otin 3 milliset. Niillä tuli sopivan levyistä, mutta kärkikavennusten jälkeen totesin, etteivät sormet mahdu lapasen sisäpuolelle. Pöh. 

Purin sitten kaiken pois ja aloin pähkiä miten lisää pituutta. Samoin minua häiritsi ohjeessa kovasti tuon viimeisen pinkin raidan sijoittelu. Minusta se kuuluu ranneosaan, ohjeessa se tulisi suoraan peukalon juureen. Ja siinä se kuulkaa näyttää ihan tyhmältä! Eli Buddhan alapuolelle ja yläpuolelle piti saada lisää kerroksia.

Ihan silmämääräisesti järkeilemällä se ei onnistunut, vaan piirsin ensin koko kaavion koneella ja siihen lisäsin tarvittavat kerrokset. Buddhan alle tein lootuskukan ja kruunuun lisäsin muutama kiehkuran lisää. Kämmenpuolen kuviota säädin sitten sen mukaan. Näissä lapasissa pitäisi kyllä ehdottomasti olla kiilapeukalo. En sitten jaksanut alkaa enää sitä säätämään. Sitten seuraavaan pariin semmoinen? Kiilapeukalo kun nyt vaan on 100 kertaa parempi kuin aukkopeukku. Lankana Buddhissa on Regia ja Väinämöistä.







26 kommenttia:

  1. Mahtavia töitä! Ja tosi hyvät modaukset tuossa Buddhassa. Voin ehkä joutua hiukan apinoimaan... Ja muuten heti katsoin että noihinhan sopisi intialainen peukalo kuin nenä naamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialaista peukalosysteemiä en olekaan kokeillut, täytyypä tsekata. Ja saa apinoida, ole hyvä!

      Poista
  2. Aivan ihania! Mulla tuo kirja polttelee nåpeissä. Ehkä saan kohta puikoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä inspiroiva. Mutta varoituksen sana: kannattaa ihan tosissaan miettiä niitä kokoja.

      Poista
  3. Hienoja töitä. Itse olen vasta ihaillut kirjan malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mallit ovat mukavan erilaisia, hauskoja

      Poista
  4. routa20.24

    mie jo ihmettelin välillä että onko jotain tapahtunut, kun ei blogissa kuulunut mitään. mutta ymmärtäähän sen tuommosen säätelymäärän kanssa ettei ehdi blogaamaan kuin vasta kun säätelyt on säädetty.Tosi hyvin olet säätänyt. Noi kissat on kyllä ihanimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ole mittään tapahtunut, lähinnä laiskottanut blogin suhteenn :) Tuo instaaminen on paljon joutusampaa niin tulee paljon postattua sinne. Kissojen naamat ovat kyllä tosi nätit, ihan kuin jostain kiiltokuvasta.

      Poista
  5. On oltu reippaana, kerta kaikkiaan upeita lapasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirjoneuleiden neulominen on kyllä niin <3 <3

      Poista
  6. Nämä kaikki on niin hilpeänhauskoja! Ihan mieletön työ niissä on ollut, kun sinuntasoinen tikuttelija joutuu miettimään ja säätämään noin paljon! Kisusukat ja Tsiisus-lapaset on suosikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoneuleessa on se taika, että aina pitää neuloa vielä muutama kierros että näkee miten kuvio kehittyy. Milloin ilmestyy Tsiisuksen silmät, entä Buddhan suu. Sitten ne onkin yhtäkkiä valmiit.

      Poista
  7. Upeita lapasia! Tuosta kirjasta löytyy kyllä hienoja ja hauskoja malleja. Itse ajattelin ehkä jossain vaiheessa tehdä kissavillasukat tuosta kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissasukat ovat kyllä vallan somat. Eivätkä mitenkään vaikeat neulottavat. sen verran pitkiä langanjuoksuja kylläkin, että pitää muistaa sitoa lankoja tasasin välimatkoin.

      Poista
  8. Mahtavan hienoja kirjoneuleita. Ehkäpä jonain päivänä uskaltaudun kokeilemaan. Jatkuva kuvion seuraaminen ei varmastikkaan ole parhaita puoliani, siksi ne aina jää. Ihailen silti valmiita töitä kovin. Upeat värit kaikissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjoneuletta kannattaa harjoitella jollain helpolla geometrisellä kuviolla, jossa ei ole pitkiä lankajuoksuja. Ruudut ja pystyraidat ovat nou nou. Joitain pieniä tipluja tai ristejä, rasteja...

      Poista
  9. Voi tsiisus - täällähän on kirjoneuletehdas pyörähtänyt käyntiin. On nää kaikki kyllä niin hauskoja, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tämmönen hikipaja. Ihan epäinhimillistä puurtamista :D

      Poista
  10. Alisa20.03

    Hei onko sulla siis instagram ja jos, niin millä nimellä? Blogin nimellä en nopsaan katsottuna löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instakanavalle pääsee: s.pyhanniska
      Mulla oli tuossa blogipalkissa sellainen insta-ruudukko, jossa näkyi kuusi viimeisintä kuvaa. Mutta se sitten yksi päivä päätti lakata toimimasta, joten otin sen pois.

      Poista
  11. Aloin tehdä tsiisuksia ohuesta pirkkalangasta 2.5 puikoilla mutta lanka onkin minusta yllättävän paksua. Joten kovin paksut ja isotkin tumput tuntuu tulevan. Miehelle joutavat, jos valmiiksi saadaan. Vähän niinkuin peltiä ovat... Olikohan lanka väärä valinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohut Pirkkalanka on kyllä samaa paksuutta kuin Regian sukkalangat eli 400m/100g, eikös? Jos sillä saa 2,5 millisillä peltiä niin ohuempaan lankaan on vähän hankala vaihtaa, koska sitä ohuempi on jo sitten pitsilankaa, jonka kestävyys lapasissa voi olla vähän heikohkoa. Hankala nyt suositella mitään sopivaista lankaa tähän hätään.

      Poista
  12. Kauniit tuli Buddha-lapasista! Hienosti sait ratkaistua kuvio-ongelman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buddhista tuli kyllä aikas hienot. Se kiilallinenn peukalo olisi kyllä ollut paras ratkaisu

      Poista
  13. Hauskoja kirjoneuleita ja ihanat värit! Ite en varmaan olisi jaksanut noin paljon säätää, vaan olisin lahjoittanut itselle väärän kokoiset eteenpäin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän se setviä miten näistä saa oikean kokoiset, voi sitten tehdä vaikka sarjan :D

      Poista