keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

126 paljettia myöhemmin

Nyt se olisi valmis!


Rosa på ball
Malli: Sidsel Høivikin Vakker strikk till alle årstider -kirjasta
Lanka: Silje Alpakka, tumman harmaa, haalean vaaleanpunainen, vaaleanpunainen, tumma pinkki sekä kirkas vihreä
Puikot: 3,5 ja 4 mm
Lisäksi: paljetteja ja helmiä
Fiilis: oj då!

Mistähän aloittaisin? Varmaan siitä että kun postipoika toi Vakker strikk -kirja niin siitä iski kaksi mallia kuin salama. Rosa på ball oli niistä se toinen. Tovin sain metsästää lankaa. Mallissa oli käytetty Du Store Alpakan Mirasol -lankaa ja erinäisten hakusessioden jälkeen totesin ettei lankaa saa Suomesta, Norjasta ja Ruotsista kylläkin. Missään ei kuitenkaan ollut kauppaa, josta olisin saanut kerralla kaikki tarvittavat värit. Sitten jotenkin vahingossa ajauduin Lankavan sivuille ja siellä tärppäsi. Lankavan mukaan Silje Alpakka on sama kuin SandnesGarnin Alpakka. Jos näin todellakin on niin kokemuksen mukaan lanka on mitä mainioin. Joten tilausta postiin.

Kuten aiemmissa postauksissa kirjoitin niin tiheyden kanssa oli vähän ongelmaa. Eikä se tainut puikkojen vaihtamisenkaan jälkeen ihan täysin oikein olla. Siellä suunnalla suurinpiirtein kuitenkin.

Itse neule oli aika helppoa kirjoneuletta vaikkakin Portissa tuli neulottua takakappaleeseen vähän sitä sun tätä, ei mitään sellaista jota ei muutamalla silmukanjäljentämispistolla olisi voinut korjata.

Kun neule oli neulottu, aloitin kirjonnat. Etuliepeen kukkasten ympärille tehtiin ketjupistoja ja kukkasen keskelle linnunsilmäpistoja. En kyllä olisi koskaan uskonut ompelevani paljetteja neuleeseen, ne kuitenkin antavat sen viimeisen silauksen. Harmi ettei kuviin saatu vangittua paljettien välkettä. Paljetit ovat läpinäkyvät ja sopivassa valossa ne kimaltelevat. 

Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta. Ja jostain kumman syystä noita kirjailuita ja muuta näperrystä oli tosi kiva tehdä. Nyt vaan pitää heittäytyä vähän arkisempien neuleiden pariin, pojat tarvitsevat lapasia. Niihin tuskin laitetaan paljetteja tai helmiä.


58 kommenttia:

  1. Voi luoja miten kaunis! Ihana!! tuo kirjoneule, ja ketjupistokirjonta ja paljetitkin vielä.... hitsi et on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä oli kyllä kiva tehdä, sormet syyhyää aloittaa jotain vastaavaa

      Poista
  2. Oooh, aivan yyyberihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos. Huomenna onkin pakkaspäivä, pitänee lähteä ulkoiluttamaan :)

      Poista
  3. Raikuvia aplodeja ja heleitä hurraahuutoja. Huikean hieno ja mikä työmäärä. Vielä toiset aplodit kaupan päällisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aplodeista. Kyllä ne viimeiset paljetit jo vähän tökkivät, mutta siinähän ne nyt lepäävät

      Poista
  4. No tulihan siitä just hieno! Kirjailut tekevät sen kirsikan kakun päälle. Pitääkö tuosta otsikosta päätellä, että paljettien ompelu oli tarkkaa hommaa? ( Millä langalla teit?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman kirjotoja tää olisi vaan "tavalinen" kirjoneule. Paljetit ja paljetin päällä olevat helmet on ommeltu ihan tavallisella ompelulangalla. Välillä tuntui että ommeltavaa vaan piisaa ja piisaa. Sitten yhtäkkiä ne oli ommeltu.

      Poista
  5. Aivan yli-ihana. Minäkin tahtoisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitten vaan puikot heilumaan :) tämä ei ole vaikea, mutta puuhaa kyllä piisaa, mutta se on vaan hauskaa kun saa värkätä!

      Poista
  6. Ihana! Upea! Ja todella kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kyllä tuli tosi kiva. Vähän harkitsen tekeväni ne mätsäävät kämmekkäätkin.

      Poista
  7. Hieno tuli ja vain parani kirjonnan myötä. Kaunis oli jo Portissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä heräsi eloon kirjonnan myötä. Ja kyllä ne paljetitkinovat ihan jees, vaikka niitä vähän vierastankin

      Poista
  8. Todella kaunis lopputulos, kaiken vaivannäön arvoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä oli kyllä paljon mutta missään vaiheessa, paitsi pari viimeistä paljettia, ei tekeminen tuntunut tylsältä. Kiva tehdä ja toivottavasti vielä kivempi käyttää

      Poista
  9. Todella kaunis lopputulos, kaiken vaivannäön arvoinen! :)

    VastaaPoista
  10. Ei ihme, että tykkäät kovasti. Niin minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitten vaan pohtimaan sitä seuraavaa produktiota.tai pitäisi kyllä sitä tirppaakin edistää

      Poista
  11. Upea! Jäin silmät (ja suu) pyöreinä ihastelemaan!

    VastaaPoista
  12. Sinä olet kyllä supertaitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirjonnoilla saa ihmeitä aikaa. Tavallinen muuttuu vaikka miksi!

      Poista
  13. Se on hieno! Nuo värit on niin tajuttoman kauniit. En ole paljettien ystävä, mutta tuohon ne jotenkin kuuluvat. Laita niitä vaan poikain lapasiin, vaikka sisäpuolelle. Onnea uudelle nutulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljetit toimivat tässä hyvin. Kun ne on tuommoiset läpinäkyvät niin ne eivät hyppää silmille. Kiiletelevät eriväreissä kun valo osuu niihin. Sellaiset pienet timantit

      Poista
  14. Anonyymi21.42

    Onnea:) aivan huikea!
    Anna

    VastaaPoista
  15. Tosi kaunis ja upea neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt sitten miettimään että oisko se seuraava samasta kirjasta se kannen neule vai se yksi valkoharmaa vai mikä?

      Poista
  16. Oijoi tosiaan! Mutta että 126 paljettia? On siinä saanut olla nainen jokseenkin näppäränä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon lukemaan päädyin. Yhteen kukkaseen menee 7 paljettia ja kun kukkia on 18 niin jotain tuon kaltaista lukua siitä tulee.

      Poista
  17. On kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin kovasti

      Poista
  18. Voi miten kaunis neule ja suloiset värit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli kiva että suunnittelija oli oli valinnut tumman harmaan pariksi tavanomaisen valkosen sijasta haalean vaaleanpunaisen. Tulee pehmeämpi kontrasti

      Poista
  19. upea!! paljetit kruunaa koko jutun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus niitä paljettejakin tarvitaan :)

      Poista
  20. Kyllä se nyt on valtavan kaunis ja mielettömän nopeaan sait sen tehtyä. Itselläni menisi puoli talvea tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se talvi merkkinen vuodenaika kestä 3 kuukautta? Siitä puolet: 6 viikkoa! Ei aika eikä mikään ;)

      Poista
  21. Voi, miten UPEA! Olet kyllä taitava neuloja, käyn täällä usein ihailemassa ja huokailemassa sinun neuleita. Kerrassaan mieletön jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäinen villapaita on neulottu joku 26 vuotta sitten. Siitä on pikkasen tullut kehityttyä :D

      Poista
  22. Tämä on niin upea!

    VastaaPoista
  23. Oiih! Huikean kaunis!
    Kerrotko joskus, mitä takille kuuluu? Onko lanka yhtä hyvää kuin Sandnesin alpakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitäisikin joskus muistaa tehdä postauksia vanhemmista neuleista ja mitä niille tänään kuuluu.

      Poista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Tulipa siitä kaunis. :)

    VastaaPoista
  26. Mielettömän upea!!!

    VastaaPoista
  27. Äärettömän upea ja kaunis neuletakki!

    VastaaPoista
  28. Tää on niin kaunis takki.Hienot kirjailut ja vielä paljetitkin. Kirjailu varmaan tuntui mukavalta kun näki kuinka kaunista sillä saa aikaiseksi, ei ollut 'turhaa' nysväämistä. Oikein onnistunut neule.

    VastaaPoista
  29. Voi miten valtavan kaunis takki. Tuijotin kuvia vaikka kuinka kauan ja neule näyttää koko ajan vain upeammalta!

    VastaaPoista
  30. Vaude, sanattomaksi vetää,,,

    VastaaPoista
  31. Anonyymi22.15

    Henkeä salpaavan kaunis!

    VastaaPoista
  32. Oijoijoi mikä ihanuus ja sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista