sunnuntaina, elokuuta 23, 2015

Pimeässä loistavat kärpäset

Korkkasin Puikkomaisterin kirjan Loistavilla niityillä. Mitään superihanaa käsinvärjättyä lankaa ei tietenkään ollut käden ulottuvilla, joten päädyin siten tuttuun ja turvalliseen Regian sukkalankaan. Mikäpä oli tyytyessä kun löytyi sen verran säpäkät värit ja kauppias oli laittanut langan vielä -20 % alennukseen.

Ei muuta kuin silmukkaa puikolle ja menoksi. Nyt mennään jo toisessa sukan varressa. Joutuisa on ollut, kuten ohjeessakin luvattiin. Vähän yritin säätää, että kuvioiden vaihtumiskohta menisi aina tasan. Useissa Muhu-kuvioissa on todella leveät mallikerrat, joten täysin tasaaminen on vaikeaa. Ihan nätisti ne kuitenkin menee. Ohjeessa kierroksen vaihtumiskohta on säären sisäsyrjässä. Minusta sen kuuluu olla takana, mutta sehän on täysin makuasia. Kaaviossa on myös kärpäsiä, joita inhoan yli kaiken. Neuloin ne neonvihreällä, eivät ole niin ällöjä sillä värillä :)

Tuohon oikeaan sivupalkkiin mennä täräytin Instagram-tilini. Sieltä voi bongata lisää neulekuvia kissakuvien kera. Saa seurata, ei ole pakko.

14 kommenttia:

  1. Minäkin kävin tänään ostamassa tuon kirjan, vaikka muka aioin ensin harkita asiaa. Mutta toisaalta, miksi harkita, kun on tämmöisiä malleja? Just tosin sain tuossa elefantti-kirjoneulesukat kuvattua blogiin ja mietin, että kannattaako mun kirjoneuleita oikeasti tehdä, kun niitten kanssa menee aina ajantaju ja muutenkin menee ihan sekaisin. En tiiä. Riskaabelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoneuleissa on se riski että niihin voi rakastua :) vielä yksi kierros

      Poista
  2. Kirjoneulekuviona kärpäset on ihan huiput! Mä aloin nimittäin neuloa kirjasta Ainoja, niitä missä on pelkästään kärpäsiä. :D
    Upeet tulee noista sun sukista, kirjoneuleguru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörisevät kärpäset on ällöjä. Tänä kesänä niitä on onneksi ollut vähän. Neuleisiin niitä voi neuloa, hempeissä väreissä.

      Poista
  3. Mä taisin kans tilata tuon. Saa nyt nähdä, koska tulee... Mut mä tykkään niistä kärpäsistä. En tiedä miksi. Ja muutenkin odotan innolla, jos vaikka neulekärpänen taas purisi voimallisemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tän kirjan myötä ei kirjoneuleinnostus herää, niin sitten on kumma. Tosin mulla on tiedossa yksi kirja, jonka myötä ei olla enää innostuksessa vaan ihan kuumeessa. Palataan siihen sitten...

      Poista
  4. Mulla on samat puikoilla, kirja piti heti aloittaa vaikeimmasta tietysti. :) Ihanat sukat on sullakin tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kait tämä vaikein ole? Ohdakuviossa tosin välillä pitää aika tarkkana vahdata rivejä. Samoin olisi ihan hyvä osata laskea, ettei tarttisi purkaa...köh. Malli on kyllä nätti.

      Poista
  5. voi ihanuutta! nyt alkoi taas houkuttaa nuo kirjoneuleet....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjoneuleissa on taikaa :)

      Poista
  6. Meillä nuorempi kissa on kärpästen perään. Syöneekö Bertta nyt sun sukat, jos kovin hoksaa neonina hohtavat öttiäiset?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäpä en osannut ajatella, kärpäset kyllä saavat kyytiä

      Poista
  7. Kyllä kärpäset sopii säärystimiin, jos on isoja. Silloin ne elävät lajitoverit ei uskalla tulla lähellekään. Koreita värejä jälleen.

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää! Tuo kirja houkuttelisi kovasti..varsinkin kun blogeihin alkaa ilmestyä kuvia näistä upeista töistä!

    VastaaPoista