perjantaina, heinäkuuta 03, 2015

Viimeinen voitelu


Kun virkkuutyön valmistumisesta on kulunut jo sopivasti aikaa, ja on päässyt värkkäämään kaikkea muuta niin nyt taitaa olla olo jo sen verran lauhtunut, että voidaan palata peiton yksityiskohtiin. 

Aloitin Sophien villaversion virkkaamisen huhtikuun alussa. Toissa sunnuntaina sinnillä väänsin viimeisenkin kierroksen loppuun saakka. Sitten peitto saikin maata mytyssä viikon verran ennen kuin kykenin päättelemään loput langanpäät sekä virkkaamaan parit koristekukat. En tiedä miten se loppu ottikin niin koville. Enää ei napannut ei niin yhtään. Varsinkin kun mielen vieressä pyöri jo yhtä jos toistakin muuta tekemistä.


Lankoina peitossa on sekalainen seurakunta villalankoja. Paljon Hailuodosta kesäreissuilla ostettuja kasvivärjättyjä villoja, Pirkkalankaa niin ohuena kuin paksunakin, Dropsin Alpakkaa ja Nepalia, Cascadea, Sirkka-ryijylankaa, Lett Lopia sekä erinäisiä värjäämättömiä villoja Pirtin kehräämöltä. Vähän sitä mitä sattui löytymään. 


Peiton päihin en tällä kertaa virkannut niitä ruutuja vaan tein raitaa vähän vajaa 20 cm kumpaankin. Näin peitosta tuli suorakaiteen muotoinen. Pingotin peiton neljälle Finnfoam levylle. Kun sattui vielä aurinkoinen ja tuulinen päivä, niin peitto kuivui ulkona 5-7 tunnissa. Kokokin kasvoi sen verran kivasti että mitoiltaan peitto on mitä sopivin sänkyyn. 

Nyt ei kyllä kykene virkkaamaan pieneen hetkeen. Tuolla olisi yksi neulekin ollut valmiina jo toista kuukautta. Siihen pitäisi vaan virkata nyöri ja pari koristekukkaa nyörin päähän. Mutta ei pysty eikä kykene. Pitää tehdä jotain pientä ja nopsaa nyt.




(Niin vissiin juu.)

42 kommenttia:

  1. Pientä ja nopsaa? Ja sinä vai? HAH! ;D

    Peitosta tuli upea, niin maan kertakaikkisen upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen nimenihän on pientä ja nopsaa, helppoa ja vaivatonta :D tietäsitpä vaan mihin olen lusikkani työntänyt…palataan siihen sitten kun uskallan itsellenikin myöntää että terapian tarpeessa ollaan.

      Poista
  2. Ihana ja upea ovat aika latteita sanoja kun yritän miettiä miten kertoisin että tuo peitto on kyllä superhyper ihana! Yksityiskohdissa riittää katsottavaa kuin missä tahansa kuuluisassa taideteoksessa ja nuo värit.... Voi tauti että osaatkin valita sieltä sekalaisesta seurakunnasta just ne oikeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Peitossa kyllä yksityskohtaa pisaa. Niihin oli hauska suunnitella värityksiä matkan varrella. Värejä oli helppo valita kun ensin oli ne kasvivärjätyt vyyhdit. Sitten vaan kaikkea mikä sopi nihin väreihin.

      Poista
  3. Vau, tulipahan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä itsekin, tällä hetkellä ehkä eniten ilahduttaa se että se on valmis!

      Poista
  4. Minä kutsuisin tuota kyllä jo Aarteeksi isolla A:lla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se varmaan muodostuu Aarteeksi sitten ajan kuluessa. Harmi vaan ettei siitä puuvillaisesta tullut samankokoista

      Poista
  5. Aika sanattomaksi vetää. Upea kuulostaa turhan laimealta. Sanoisinko siis vaan että ohhoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohhoh kuulostaa ihan hyvältä :) Sellanen se on vähän fiilis itelläkin. Kaikkeen puuhaan sitä ihminen ryhtyykin.

      Poista
  6. Mielettömän upeita nämä molemmat peittosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta ei enää kolmatta :)

      Poista
  7. No on siinä ollut hommaa! Aivan upea on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valehtelisin jos väittäisin että iisi piisi. Kyllä siinä sai yhden jos toisenkin tovin istua ja pistellä menemään. Valmista kuitenkin tuli vaikka usko meinasi välillä loppuakin.

      Poista
  8. Onnea uudesta peitosta . Kunnioitan sinun taiteellista silmää jolla luot täydellisen herkullista värien sinfiniaa. Tuosta peitosta sanoisin oikea mestarin työ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään kyllä itsekin kovasti tämän version väreistä. Hassusti näyttää kuvissa paljon vihreämmältä kuin onkaan. Vaikka kyllähän siinä vihreääkin muutama kerä on.

      Poista
  9. Anonyymi16.20

    Komea peitto. Sitten sitä pientä ja nopeaa, älä virkkaa sitä nyöriä, neulo i-cordia niin pääset taas puikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne puikot on kaivettu esiin ja tikutettu villi kiilto silmissä. Ehkä minä joku päivä sen nyörin virkkaan, saattaahan siihen joku 10 minuuttia elämästä kulua...

      Poista
  10. Voi pojat, en muuta sano. Pitää joskus tulla livenä katsomaan ja huokailemaan. Ihan hillittömän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Joko laitan teen kiehumaan?

      Poista
    2. Voi rähmä! Mulla on harmillisesti viikonlopuksi muuta ohjelmaa, joten älä vielä.:D

      Poista
  11. Ihan hurja homma ja hieno peitto kuin mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä pari muutama kaks-kolme silmukkaa on perätysten ja päällekkäin :) mutta sainpas valmiiksi!

      Poista
  12. tää on huikee! :)

    VastaaPoista
  13. Käsittämättömän hieno! Aloin joskus takavuosina virkkaamaan isoäidin neliöpeittoa puro-langasta sun innoittamana ja se(kin) on mulla edelleen kesken. Että en tajua, miten kukaan saa tällaisia valmiiksi noin lyhyessä ajassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitten palasten kanssa menee aina ikä ja terveys. Mulla on tuolla toissa keväänä aloitettu palapeitto kesken. Tai eihän se edisty kun sitä ei tee. Mutta kun tekee toista sataa samalla mallilla olevaa lappusta niin kyllähän se puuduttaa

      Poista
  14. Todella ihana peitto! :) Onko teillä kaksi parisänkyä, vai vuorotteletko villapeiton ja puuvillapeiton välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvillasen voi pedata näin kesällä ja sitten syksymmällä vaihtaa villaseen.

      Poista
  15. Toi on kyllä niin ihana. Mutta ymärrän melkoisen hyvin, että virkkausähky saattaa kestää vielä hetken aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän yritin liennyttää virkkaamisähkyä neulomalla pari tiskiliinaa. Virkkasin niihin koristereunuksen. Ei se enää niin pahalta tuntunut :)

      Poista
  16. Wau! Tosi upea peitto!

    VastaaPoista
  17. Huikean hieno! Täällä yritetään kasvattaa kärsivällisyyttä, että joskus pystyisi tekemään muutakin kuin pientä ja nopsaa :D

    Kyllä on mahtavan upea... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan se että pitää aina haastaa itteään tekemällä jotain ihan päättömän kokoista tai sitten monimutkaista juttua. Kun on harrastanut neulomista ja muuta käsin tekemistä 25 vuotta niin joku "tavallisen" tekeminen ei enää oikein nappaa.

      Poista
  18. se on hieno! ihanat värit kans!

    VastaaPoista
  19. Wau!!! Olen sanaton.

    VastaaPoista
  20. Aivan mieletön! T. Uusi lukija. :D

    VastaaPoista
  21. Aivan mieletön! T. Uusi lukija. :D

    VastaaPoista
  22. Aivan uskomattoman ihana

    VastaaPoista
  23. Piti tunnustaa tänne, että nämä postaukset saivat munkin tekemään tämän peiton. Tosin mulla meni siihen kyllä 7kk :D

    VastaaPoista