sunnuntaina, toukokuuta 03, 2015

Luetun ymmärtäminen, osa 73 B

Tai ehkä otsikon pitäisi olla luetun väärin ymmärtäminen. Se kait tätä tilannetta kuvaisi paremmin. Olen virkanut hiki päässä sitä villaversiota Sophie-peitosta. Eilen illalla koin valaistumisen, että miksi se puuvillainen peitto niin kovasti kiristää tietyistä kohdin. No siksi, että tekijä on lukenut ohjetta ylimalkaisesti. 
 Nyt vasta tajusin että fpttr, fpdtr ja fptr eivät ole yksi ja sama asia. Kappas, kappas. Fp tarkoittaa front post eli virkataan etukautta edellisen kierroksen silmukan ympärille. Tr on treblecrochet eli pitkäpylväs. Dtr on tietysti tuplapitkäpylväs ja ttr triple eli kolmoispitkäpylväs. Minä olen tehnyt kaikki tavallisena pitkänä pylväänä, joten ihmekös jos vähän kirraa. 

Vähän meinaa kiristää korvien väliäkin kun tämän jutun tajusin. Villaversiossa lienee ainakin muutama kohta oikein ja peitto pysyy aika hyvin kuosissaan. Puuvillainen ei meinaa asettua ei sitten ollenkaan. Varmaan pingottaminen tulee auttamaan asiaa. Tosin minulla ei ole haisuakaan mille alustalle peiton sitten aikanaan pingotan. 

Tänäänhän tuli lisää ohjetta. Mua jo rasittaa se vaalea turkoosi, eikä sitä olekaan kuin kerä ja vähän toista jäljellä. Muuten lankaa on kyllä yli kymmenen kerää jäljellä. Pitänee taas kehitellä jotain omia väriskaaloja tähän ohjeen pätkään.

Ja kun tässä on nyt tähän virkkuuseen liittyviä antipatioita tuotu esille, niin kovasti toivoisin että olisin puuvillaversiossa käyttänyt isompaa koukkua. Vähän turha toive tässä vaiheessa juu, mutta kuitenkin.

12 kommenttia:

  1. Anonyymi20.24

    Kastelu auttanee asiaa puuvillassakin. 2 peitettä jo paljon ja pieni vika se koukun koko. Korjaa se siinä kolmannessa peitossa.
    Onnistisikohan pingotukset ulkona?Jos neulaisi huovat maahan, jotain suojavuoreksi väliin ja neulat kenttään kiinni?
    t. M&M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas peitto...no huh huh, ihan niiiin sekasin täällä ei (vielä) olla. Nurmikolle pingottaminen voisi olla ihan hyvä ajatus, kunhan ei sitten ala sataa vettä kesken kaiken :)

      Poista
  2. No voi surkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tätä ja tällä mennään

      Poista
  3. Anonyymi21.12

    Eikun peilin eteen ja sanomaan; Hyvä Minä !! Upeelta näyttää nimittäin - ainakin ent.kotikunnastastas katottuna - kaikki tekoses !! Kyllä oot KURKO !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, taidan mennä peilin eteen ja huudahtaa että onnistuimpas eri tavalla... Vähän kyllä voisi lukutaitoa kehittää

      Poista
  4. No nyt on tilanne se, että jos et olis alottanu tuota villaista, et olis ehkä koskaan huomannut, että olet lukenut ohjetta vähän toisella silmällä ja olisit sitten ajatellut, että ohje oli huono. Mutta kun aloit villaista tekemään, niin huomasit mokan. Voiko tästä oppia jotain. Esim, että älä tee koskaan toista samalla ohjeella tai sitten sen, että ymmärtää lukemansa. Minä aina luulen ymmärtäväni ja kaikki muut on väärässä. Kyllä se puuvillainen varmaan kostutuksessa tokeentuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä usko että opin tästä yhtään mitään :DDD

      tuossa puuvillaisessa on muuten vielä se yksi jännitysmomentti, siinä voi värit levitä kastelussa. pitää muistaa käyttää reilusti lämmintä vettä.

      Poista
  5. Aika samassa kohdassa mennään tuon villaversion kanssa. Mullakin meni muutaman kerran ohi ne eri pitkät pylväät, onneksi villa on aika anteeksiantava kuitu... kunhan kastelee kunnolla niin se vanuu suuntaan jos toiseenkin. Sun villaversio näyttää todella kutsuvalta! niin pehmeän murrettuja sävyjä että voi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeessa on kyllä ihailtavan perusteellisesti selitetty kaikki vaiheet, mutta mua se perusteellisuus joskus häiritsee. Välillä on vaikeaa löytää kaiken seasta se itse asia, eli mitä pitää tehdä.

      Poista
  6. Anonyymi8.45

    Jos peittosi on Dropsin puuvillalankaa, sitä ei merseroitua, niin voin kokemuksesta sanoa että ainakin turkoosista lähtee väri pesitpä miten tahansa. Oon pessy lasten peiton sekä 60 että 40 pesussa ja aina värit levisivät. Toinen juttu, että tuo peiton pingotus auttaa vain hetken. Kohta on sama tilanne kiristysten ja kupruilujen kanssa. Oon testannu tämänkin jo neljäkymmentä vuotta sitten. Jos mun peitto olisi niin purkaisin ja tekisin ohjeen mukaan, mutta kun minä en ole sinä etkä sinä ole minä vaan minä olen minä ja sinä olet sinä ja peitto on juurikin sinun, niin teet niinkuin itse harkitset parhaaksi, ja otat riskin "jos sittenkin kastelu ja pingotus auttaisivat". En millään pahalla sano, mutta haluan oman kokemukseni kertoa.
    -Inkeri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu että nyt mennään tällä mitä on katkeraan loppuun saakka. Mua jo tympii se, että aloin edes tekemään puuvillasta tätä, koska a) peitto painaa kuin synti, b) katso kohta a. Ajatus että purkaisin monen viikon työn ja tekisin saman uudelleen, ei kiitos. Ja siksi toisekeen, jos peitton on esim.sängyn päällä, niin eihän se koskaan ole siinä millin tarkaan suorassa ja sileänä. Paitsi jos sen tärkkäisi :D

      Poista