lauantaina, marraskuuta 29, 2014

Kohta sanotaan hei hei

Nimittäinen tälle tyhmälle marraskuulle. Huomenna alkaa joulu! Kaivan joulukuusen ja kaikki koristeet esille. Vielä kun tuo ymmärtäisi sataa lunta niin oishan se. Lunta odotellessa voikin hyvin tutustua lisää (villa)kirjonnan saloihin. Törmäsin meinaan sen verran ihkupihkukirjaan, että oli ihan pakko hankkia. 

Paljon on erinäisiä kukkasia mutta tällä hetkellä eniten viehättää linnut ja hevoset.

Harmi ettei ole sopivaista villakangasta käden ulottuvilla. Tai oishan sitä armeijan sarkaa. Siinä vaan se harmaa on jotenkin hankalan sävyinen, se latistaa kaikki värit tympeiksi. 

Sain tanssittua tuhat sivua Lohikäärmetanssia ja sitten päätin että on aika jatkaa ne kirjoneulekukkasukat loppuun, niistähän puuttuu enää toisesta teräosa. Kättä ojentelemaan ohjevihkoa kohti mutta sepä olikin kadonnut. Käänsin koko huushollin ympäri enkä löytänyt. Naama meni vähintäänkin ruttuun. Käänsin huusollin toiseen kertaan ympäri, eikä sitä tyhmää vihkoa siltikään löytynyt. Sitten piti lähteä Maakariin kyselemään vihkon perään. Olivat kuitenkin myyneet kaikki ohjevihkot loppuun. Höh. Mutta onneksi sitten löysimme kaavion ja sain siitä kopion mukaani. Iso kiitos siitä! Nyt saan sukat valmiiksi.

PS. Titityyn reissulle saatiin käyttöön isompi bussi. Eli jos haikailet mukaan niin vielä pitäisi mahtua mukaan. 

10 kommenttia:

  1. Onko sulla ikiomia nuo Tulen ja jään laulu -sarjan kirjat? Ovat kirjastossa aika lailla menossa enkä ole omia ruvennut hankkimaan. Tietysti on se joulupukki, mutta mietin vaan, että sieltä mahtaisi joutaa lainaankin, jos vain joskus jossain nähtäisiin? Upea kirja. Minäkin tilasin itselleni jonkun kansanperinne-opuksen, mutta se ei ole vielä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkastosta olen näitä lainannut. Ensimmäisiä osia varmaan saa tuosta vaan. Lohikäärmetanssia piti odottaa reilu kuukausi. Siitä sain eka kakkososan ja ykköstä piti odoottaa vielä kolme viikkoa sen jälkeen. Ahmasin molemmat sitten alle viikossa ettei kovin montaa päivää myöhästynyt palautus. Dvdllä multa löytyisi kaksi ekaa tuotantokautta, jos kiinnostaa.

      Poista
    2. No hemmetti. Mulla on ollut se ykköskausi pitkän, mutta rupesin katsomaan stä vasta nyt, kun tv alkoi näyttämään kausia uusintoina. Sitten oli pakko saada se kakkoskausi. Huutelin facessa eikä kellään tutulla siellä ollut. Pirskatti kun en muistanut, että sinä olet ko. sarjan ystäviä, sillä menin sitten ja ostin sen kakkosen. Kohta on varmaan ostettava se kolmonenkin, vaikka tulishan se telkkarista kun vaan jaksais odottaa. Olen lukenut netistä kaikki mahdolliset juonipaljastukset ja ajattelin siirtyä kirjoihin, jahka tästä joululomille päästään. Kirjastoon siis!

      Poista
    3. Yks vaihtoehto on ottaa hbo nordic ja kattoa sieltä kaikki neljä. Otin sen kesälomalla kuukaudeksi ja katsoin kolmos ja neloskauden(ja neuloa posotin samalla)

      Poista
  2. Ihana kirja. Minä sinun innostamana tein räpikkäät huovitetusta villakankaasta ja koristelin ne huovutellulla kukalla.( blogissani kuva). Nyt yritän kirjoa lagalla kukkia. Sinun innoittama lukija, kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun räpikkäät olivat tosi kauniit. Hienoa jos olen kylvänyt inspiraatiota!

      Poista
  3. Tää kirja ON huippu! Oli myös pakko hankkia se heti kun ekan kerran näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kyllä ihan loistava hankinta! Ei kait se auta kun hankkia villakangasta ja alkaa kokeilla

      Poista
  4. Mua kyllä puhuttelevat noi heposet ja kukkaset aivan erityisesti. Olisikohan syytä joskus ottaa ihan neula kauniiseen käteen ja yrittää saada jotain aikaiseksikin? Ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan heposet ovat kyllä ihania, onpa siellä seassa yksi yksisarvinenkin. Ei kait se kauhaean vaikeaa olisi, mutta miksi se aloittaminen tuntuu niin kauhean vaikealta? Antais mennä vaan

      Poista