maanantaina, elokuuta 25, 2014

Taas mennään

Blythen vaatteista palataan takaisin omiin releisiin, Singerit ovat saaneet taas viikonloppuna aikamoista kyytiä.

Nythän kävi niin että Ameriikasta tilatut kaavat löysivät vihdoin ja viimein tiensä perille. Välillähän ne levähtivät Miamissa melkein viikon. Tiedä sitä mitä siellä puuhasivat, ennenkuin jatkoivat matkaansa tänne meille. Täällä ne sitten revittiin hetkessä auki ja eipä aikaakaan kun sakset leikkasivat kaavoja ja sitten kangasta.

Ensimmäisenä testiin joutui Prairie-slip, jota näköjään nykyisin saa osto-pdf-tiedostonakin. Koska minulla on ollut suunnittelijan kanssa erimielisyyksiä mm. ompelujärjestyksestä niin luin ensin ohjeen kokonaan, että käsitin mitä tehdään ja sitten tein itse parhaaksi katsomassani järjestyksessä.

Ja tämmöinen siitä tuli: (kumma että aurinko voi häikäistä vaikka taivas on pilvessä.)

paljon pidempi kuin odotinkaan. Mallikuvassa mekko näyttää hädintuskin polvimittaiselta. Mutta pituudesta huolimatta oikein bueno!

Kankaat ovat Eurokankaan pellavapalalaarista. Ruskea on hieman "löysempi" kudoksinen kangas ja siksi laskeutuu todella kivasti. Yläosa istuu hartioista hyvin eikä esimerkiksi kumartuessa näy napaan saakka. Leveys alkaa hulmuta vasta kainaloista alaspäin. kokoasiat ovat taas kohillaan, s-koon rinnanympärys on n. 120 cm…tämä kannattaa huomioida jos tätä mallia mielii ommella. Muutenkin Tinan mallit kannattaa aina mitata kaavoista ettei sitten tule yllätyksiä.

Helmafrilla on pitkään ja hartaasti, veikkaan 4-5 vuotta, säilöttyä Amy Butlerin kangasta, joka on ollut aivan liian arvokasta yhtään mihinkään ompelukseen. Nytkin mietin että raaskinko, kunnes lopetin vatuloimisen ja revin kankaan (näyttävästi ja äänekkäästi) frillasuikaleiksi. Sitä suikaletta sitten piisasi ainakin 6,6 metrin edestä. 

Tämä ei jää tähän. Käyn nyt kuitenkin testaamassa tässä välillä liikuntatunnin nimeltä Hiit. Hien luvataan virtaavan.

2 kommenttia:

  1. Se 120 senttiä kyllä piiloutuu hyvin. Pelkäsin ennakkoinfosi perusteella mahdotonta liehua, mutta hyvältähän tuo näyttää. Vai meneekö sun muokkausten piikkiin sitten? Hymyilytti nuo sun ohjeet: ensin luetaan Tinan teksti ja sitten tehdään, niin kuin itsestä tuntuu.:D Ja kannatti saksia Butler, mukava piristys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muokannut kaavaa mitenkään, se väljyys vaan laskeutuu sivuille, helmahan on täysin suora. Ainoa muutos on tuo ruskea alempi kaitale, se on leikattu kapeammaksi, koska muuten kankaasta olisi jäänyt tyhmiä hukkapaloja. Ohjeet on tehty 110 cm leveälle kankaalle, joten kantsii vähän laskeskella paljonko esim. kaitaleelle tulee pituutta jos pitää ottaa kolme kankaan mittaa. 110 senttisellä se on 330 ja 150 leveällä jo 450 cm. Minusta tää on ehkä kivoin tekemistäni Tinan malleista.

      Poista