keskiviikkona, toukokuuta 21, 2014

Traktori kävi


Palstalla on todistettavasti käynyt traktori. Vielä kun ne reviirimerkit ilmestyisivät niin pääsisi puuhaamaan. Palstapäivähän on ensi lauantaina, mutta kuten kahtena viime keväänä on todettu, ei se suinkaan tarkoita tällä palstalla sitä että puuhaan pääsisi. Reviirinmerkkaajat ovat tullet sitten kun ovat jaksaneet. Siinä ei paljoa minun puhinat ole auttaneet. Jospa sitä kuitenkin yllättyisi tulevana lauantaina iloisesti?

Tosin koivuallergia on tällä hetkellä niin hyvässä kukoistuksessa, joten voipi olla ettei siitä maata jaksa lähteä kääntämään vaikka pääsisikin. Kerkisin jo ihmetellä kun mitään oireita ei näkynyt eikä kuulunut, mutta ihan omiksi tarpeiksi niitä on viime päivinä riittänyt. Että ei se vaiva ole mihinkään poistunut. Onneksi lääkitys on sen verran tanakkaa tavaraa ettei ihan tolkku poissa ole, mutta on tämä ihan tarpeeksi karseaa näinkin.


Traktorin käyminen sai myös aikaiseksi jonniinmoista taimiahdistusta. Taimikasvatus ei ole sujunut niin hyvin kuten vaikka viime vuonna, jolloin tähän samaan aikaan jo tuskailtiin monikymmensenttisten papujen kanssa. Tällä hetkellä härkäpavut ovat visusti hiljaa mullan alla. Samoin kaikkien muittenkin, auringonkukkaa lukuunottamatta, itäminen on ollut jotenkin vaisua. 

Toki tässä on nyt vielä aikaa maagiseen kesäkuun 10. päivään, joten otetaan ihan iisisti. Peltoon kuitenkin kylvetään ensin herneet, köynnöskrassit, salaatit, mangoldit ja perunat. Sitten vasta on taimien aika.


Kuvat ovat tältä illalta. Herukassa näyttää olevan jo kukat tulossa!

6 kommenttia:

  1. Minullakin kukkivat nyt nuo kirjaoikarililjat ihan villinä. Muistin viime vuotisen vinkkisi olla kitkemättä (kun ovat niin heinän näköisiä). Nyt kun on ollut kiirettä ja vaikka mitä niin, ettei ole juuri pihalle ehtinyt, niin johan kukkii. Kannattaa siis pitää huonompaa siivoa näemmä penkeissä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapenkkien kanssa pitää olla varovaisesti. Tuolla on monia sipulikukan siemenistä itäneitä, jotka näyttää heinältä. Esim. Jättilaukka ja sitten se semmonen sininen, jonka nimeä en tietty just nyt muista

      Poista
  2. Kaikenlaista on sis ohjelmassa. Etenkin sitä malttamista. ;) Ja vähänkö olen kateellinen noista tummista kirjopikarililjoistasi. Minä onnistuin ostaman pussin, jossa sitten luvatun monivärisyyden sijasta olikin pelkkiä valkeita versioita. Nättejä toki, mutku mä halusin noita ruudullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltti on valttia, mutta hankalaa se ithensä hillitteminen on. Ja olipas sulle sattunut huono sipulipussi, valkoisissakin muuten on ruudut. Jos et löydä näitä tummia, niin palaappa syksymmällä asiaan. Voin kaapaista tuolta muutaman sipulin sinulle. Siemeniäkin tuottavat, mutta niiden itämistahdista ei kyllä voi mennä takuuseen.

      Poista
  3. Ai idätät härkäpapuja! Mielenkiintoista, eipä olisi tullut mieleeni. Vieläköhän tälle kesää ehtisi. Ei varmaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimikasvatin ne viime kesänäkin ja satoa tuli yllin kyllin. Täällä pohjoisessa meinaa olla vähän ongelmia sadon kerkiämisen kanssa. Joskus syksyn pakkaset kerkiävät ensin.

      Ja jos nyt laitat kasvamaan niin kyllä kerkiävät.

      Poista