sunnuntaina, toukokuuta 18, 2014

Ämpäri kaupalla lämpöä

Jes, ulkona tarkenee ihan oikeasti, vaikka varjossakin. Onhan tätä jo odotettukin. Olen tainut olla koko viikonlopun ulkona. Eilen taloyhtiön talkoissa ja tänään köllinyt virkkuun kanssa takapihalla. 

Molla Millsin Virkkurikin on korkattu. Kävin hakemassa rullan ontelokudetta ja metsästin metallivanteita. Sitten vaan virkkaamaan. Täytyy sanoa että näin tuhdin tavaran kanssa meinaa olkapää lähteä sijoiltaan. Kovin pitkiä sessioita ei kerrallaan kyllä kestä. 

Kiva siitä kuitenkin tuli. Metallivanteet antavat muotoa, vaikka eiväthän ne muuta lösähtämistä estä. Toki pinta on sen verran vankka että eiköhän se pystyssä pysy. Ontelokude oli Esteri-nimistä ja koukkuna oli 8. Mallissa oli käytetty jotain paksumpaa vaihtoehtoa, mutta siitähän selviää muutamalla ylimääräisellä silmukalla sekä kierroksella.

Sankana on siipan vanha vyö. Eka aattelin jotain ohuempaa, mutta tämänkokoiseen ämpäriin voi kyllä laittaa tämmösen leveämmäkin. Kaverina voisi kyllä olla toinen ämpäri, vaikka semmoinen harmaa. Mitä eroa muuten on sangolla ja ämpärillä?

Ämpäristä ulos kurkistelee lammaspaita, joka kiltisti odottelee toista hihaa. Saa kyllä hetken odotella, koska ämpärin jälkeen on ihan pakko kokeilla sellaista optista kuviota. 

15 kommenttia:

  1. En tiedä ämpärin ja sangon eroa, mutta ämpäristä tulee aina mieleen tämä vanha Velipuolikuun sketsi. Käy kattomassa: http://www.youtube.com/watch?v=ErLh0SqEJqc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi21.15

      Hieno, pirtsakka sanko-ämpäri. Ja sangat on upeat. Olen vannonut, että minen ala virkkaamaan matonkudetta/ontelokudetta, en ala, en. Vaikka käytännössä tuolle olisi käyttöä. Paljonko meni kudetta? Ei sillä, että minä, en...en.
      Ja Outi, kiitos nauruhalvauksesta, tuli samalla katsottua pari Tyyne-sketsiä. Meillä oli koulussa tyyppi, jota sanottiin Tyyneksi...voi hyvä tavaton...OP

      Poista
    2. Hah! Viiä mitä? No sitä ämpäriä! Ai minne?

      Poista
    3. ja OP, ostin kudetta sellaisen kilon painoisen kartion ja sitä jäi sen verran jälelle että siitä vielä jotain saa. JA aika nopsaan sen kyllä virkkaa. Jos ei lähde olkapää sijoiltaan

      Poista
  2. Kiva ämpäri! Ja tuo keltainen väri on niiiiin ihana!!! (varsinkin tälläisinä päivinä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo keltaisen sävy on kieltämättä miun mieleen. Kukkapenkitkin ovat ihan keltaisenaan kun kevätlinnunsilmät ja narsissit kukkivat.

      Poista
  3. Sangolla ja ämpärillä taitaa isoin ero löytyä puhujan murrealueesta. ;) Mutta siis hauska ämpäri, kovasti iloisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murretta minäkin veikkaan. Ite tosin puhun sekä sangosta että ämpäristä. Myös vati ja soikko sekä vihta ja vasta menevät.

      Poista
  4. Meillä päin on totuttu sanomaan ämpäri. Joten kivan näköinen ämpäri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle passaa :) tuo on kyllä kiva. Ehkä se saa pikkuveljen joku päivä

      Poista
  5. Näppärän näköinen ämpäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä sun kommentista saisi näppärän puheharjoittelulauseen :D

      Poista
  6. Hauskan näköinen käsityö kassi.

    VastaaPoista
  7. Pirtsakka väri.

    VastaaPoista
  8. Ämpäri-sana tulee varmaan ruotsista:

    http://sv.wikipedia.org/wiki/Hink

    En hink, en spann eller ett ämbar, en behållare med handtag.

    VastaaPoista