sunnuntaina, elokuuta 18, 2013

Loppu häämöttää

Tänään on viimeinen lomapäivä, vähän on haikea mieli. Veikkaan että huomenna aamulla kun kello soi 6.15 saattaa tuntua vielä kaameammalta...noh, ei ajatella sitä vielä. 

Ajatellaan sen sijaan että kohta voi siirtyä syksyisempiin vaatteisiin. Vaikka laittaa Gudrunilta tilaamani mekko päälle!

Outille tiedoksi että tällä kertaa oli kokoasiat kohillaan. Ja jos on oikein nopsa niin Gudrunilla on vielä tänään ja oliko se huomennakin 10 euron alennus ostoksesta. Minä odotan kovasti niitä Muhun saarilla kuvattuja talvivetimiä. 

Käpälät on sen verran kipeinä että mietin tässä listaa mitä olisi kiva neuloa tai virkata, sitten joskus. Ensin voisi vaikka saada valmiiksi keltaisen kukkatakin, sitten aikaa sitten aloitetun plussapeiton ja virkatun huivin. Prinsessaleivostakin voisi edistää. Kun nuissa ei kuitenkaan ole tarpeeksi  niin voi aloittaa jotain uuttakin vaikka söpöt maatuskalapaset, lankaakin olisi. Dropsin isoäidinneliötuubi houkuttaisi myös ja tämä Rowanin Anatolia vasta jotain olisikin! Siihen löytyisi omasta hyllystä Orkeneystä jääneitä lankoja. Toki muutama kerä pitäisi hankkia. 

Että vähän huonoja aikoja tiedossa paukkuville ranteille.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi13.47

    Hengästyttävä tuo sinun listasi. Itse yritän saada neulottua ja ommeltua varastot pois tämän vuoden loppuun. Onnistunee.

    Rowanin Anatolia on hieno, mutta saako Rowanin langoista mitään rumaa ylipäätään.

    OP

    VastaaPoista
  2. Paranemista käsille neuloville ♥ Hurmaavaan mekkoon kun sonnustautuu jo työkin iloiten alkaa. Hauskaa viikkoa ♥ työn iloa ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania suunnitelmia ja tsemppiä töihinpaluuseen! Tuollaisella mekolla kelpaa tosin töihin palata. Ihania käsitöitä tulolla - pikaista paranemista. Täällä hoidetaan kipeytyvää kättä pippurilaastarilla - ja onneksi toimii.

    VastaaPoista
  4. Mikä ihme se on, että mun eka kommentti ei tartu tänne sun sivuille? Sanoo vaan HUPS tämä ohjelma. Ja sitten kirjoitan kiltisti toisen, joka tähän asti ainakin on onnistunut. Eli uusiksi ja lyhyemmin: mulla on tuo mekko harmaana, mutta en ole ihan varma, onko se mun juttu. Ja Dropsia olen miettinyt minäkin. Maatuskalapaset on mulle uus ohje, luulisin, kiitos siitä. Ja vielä se tärkein eli hirmusti tsemppiä aamunousuun. Minä olen noussut jo reilun viikon ja jestas, ettei siihen kello kutoseen totu. Raskasta on ollut. Mutta reippasti vain uusia katastrofeja kohti, kyllä me tästä(kin) selvitään!

    VastaaPoista
  5. Op: yritetään pitää se tuommoisena ja mielluummin lyhennetään kuin pidennetään :) ja kyllä niistä rowanin langoistakin saa, sanotaanko mielenkiintoisia ratkaisuja

    Sirkka: kiitos, olisiko se motto sitten että nätti mekko, parempi mieli?

    Krisse: kiitos, tsemppiä tarvitaan, aikaiset aamuherätykset eivät ole sitä parasta herkkua

    Outi: ei sua täällä hyljeksitä! mulla teki yhteen väliin tuota hupsista ja aina ennen kommenton julkaisua otin tekstistä kopion, jonka sitten lättäsin paikoilleen jos meni hupsiksen puolelle. Aamuheräämiset on kyllä vaikeita ja varsinkin sitten kun aamuisin(kin) on pimeää. Mulle tuo mekko oli kyllä ihan täys napakymppi ja semmoinen bukleeliivikin kuten mallikuvassa olisi aikas jees

    VastaaPoista
  6. luin tosta sivupalkista, että kesäkissa Bertta... meinasin tukehtua, mutta onneksi tarkistin vielä ennen poliisille soittoa...

    VastaaPoista
  7. mokkakissa: bertta on ihan joka vuodenajan kissa. kässäkissailu on viimeaikoina jäänyt vähemmälle. ei tartte soittaa poliisille.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi8.30

    Tuo Anatolia on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
  9. Gudrun, oi! Juuri selailin mattojen kuvia netissä. Tahdon mm. kaiken. Ja vaatteet kans. Oi!

    VastaaPoista