sunnuntaina, heinäkuuta 21, 2013

Tilannekatsaus

Tilanne Ilo-takin kanssa on nyt tämä:
tarkkasilmäisempi saattaa huomata että lanka on vaihtunut. Satuin löytämään Prismasta 8 kerää Puroa -30 % ja suhteellisen pienen harkinnan jälkeen poimin kahdeksan kerää koriini (enempää ei ollut). Saman verran pitäisi löytää lisää, joten elämme jännittäviä aikoja.
Delightista aloitettukin on vielä kasassa ja sekin jaksaa hymyillä vaikka onkin jäänyt toistaiseksi paitsioon. 

Ravelryn Oulu-ryhmässä meillä on yhteisvirkkuuna tämä samainen takki. Tervetuloa mukaan!

12 kommenttia:

  1. Nyt kuule on niin iloinen tuo sun selkäkukkasesi, että minähän puran tuon omani (sattui aika tunkkaiset sävyt Lehtoa) ja teen yhdestä ainokaisesta Ilo-kerästäni uuden. Siis jos siinä sattuvat olemaan sävyt noin jetsulleen kuin sinulla. Tosi hyvälle näyttää hän.

    VastaaPoista
  2. outi: jätin kokonaan pois sen vimeisen kierroksen pylväät, olisi ollut liian isoa niin. Ja ehkä vähän notkeampi muutenkin tulee ilman sitä pylväskierrosta. ja lankaakin säästyy. Kuvan viritelmään on mennyt karvan päälle kolme kerää.

    Mulla on ruudut olalta kiinni vähän pätkää. Kädentiet on vähän naftit mutta eiköhän se tästä.

    VastaaPoista
  3. Molemmat ovat hienoja. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta rupee näyttämään ja mielenkiintoista on.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, hienoa!

    VastaaPoista
  6. Oi että miten sievä siitä tulee! Juurikin sellainen ilon takki. :)

    VastaaPoista
  7. Aina kun mää alan miettimään, että teen jotain yksiväristä ja askeettista ja pelkistettyä, mää osun tänne ja hurahdan näihin värijuttuihin ja kukkiin :) Oon miettiny mummonneliö- tms. takkia varmaan koko virkkuu-urani, vaan vielä en oo tehny. Ja voi että mua harmittaa, mulla oli vielä tovi sitten aika isokin keko Puroa tyhjänpanttina, mutta lahjoitin pois. Olisin todella laittanut ne sulle postissa tulemaan!

    VastaaPoista
  8. Hmmm, teilläpäin riehunee sitten ihan kunnollinen ILO- epidemia?
    Hyvältä näyttää, oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi19.01

    Nyt on ihan pakko kysyä, että missä Oulun Ravelry-ryhmä kokoontuu? Haluaisin alkaa tekemään tätä ihanan pirteätä virkkauksen ilotulitusta:)

    VastaaPoista
  11. oi, siitäpä tulee nätti! tuollainen liivikin sopisi sinulle mainiosti siis se ilo-takki ilman hihoja ja tuollaisena napakan mallisena.

    VastaaPoista
  12. nimettömälle tiedoksi että Ravelry on netissä oleva neulojien ja virkkajien yhteisö. Siellä meillä on Oulu-ryhmä, jossa keskustellaan kaikista hyvin tärkeistä asioista. Siellä on myös live-kokoontumisten aikataulut.

    VastaaPoista