sunnuntaina, helmikuuta 03, 2013

Oululaiset nummet

Kerran tweedneuleen vaatimaa englantilaisnummea ei ollut tarjolla niin tehtiin kuvausretki meren jäälle. Kun vielä saatiin mukaan aito irlannisusikoira, joka myös nummella käyskennellessä on hyvää seuraa, niin olohan oli melkein kuin kumpuilevilla nummilla.

Kun Elvi-koira oli ensin saanut reuhtoa jäällä suurimmat höyryt pois, aloimme poseerauspuuhiin. Allekirjoittaneella oli vähän turhan usein silmät kiinni ja suu auki ja kaksoisleukakin hyvin esillä, Elvi onneksi osasi homman vähän paremmin.


Orkney 

Malli: Orkney, Marie Wallin, Rowan Magazine 52 ja Suuri käsityö 11-12/12
Lanka: Rowan Felted Tweed väreissä: Camel, Carbon, Bilberry, Peony, Watery, Seafarer, Pine, Ginger, Celadon, Cinnamon, Phantom, Gilt ja Mineral
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Napit: Nappi-Kikka
Fiilis: no jopas jopas
Kiitos: Satulle kuvista ja Elvi-koiralle poseerauskaveruudesta

Takista tuli kyllä hieno. Olen iloinen että neuloin tämän. Malli oli suht joutuisa neuloa, tammikuun 2. päivä aloitin ja viime sunnuntaina eli 27.1 päättelin viimeisen silmukan.
Felted Tweed on aivan ihana lanka, ne värit ja se tuntu. Lankahan näyttää rouhealta ja karkealtakin mutta on kaikkea muuta. Lisäksi se on hyvin kevyttä, joten valmis vaate ei paljoa paina, 362 grammaa nappien kera. Lämminkin on ja mukava neulottava, passaa ihan älyttömän hyvin juuri kirjoneuleeseen. Käytin vähän isompia puikkoja kuin ohjeessa ja neuloin s-koon silmukoilla, jolloin päästään m-koon mittoihin. Jossain vaiheessa näytti siltä että tulee nakin kuorta, mutta hyvinhän se sitten loppupeleissä asettui. Ongelma oli siinä etten huomioinut mitatessa että etukappaleet menevät napituksen kohilta päällekäin. Noh, onneksi oli kyse vain muutamasta sentistä. Pituutta neuloin n. 10 cm enemmän kuin ohjeessa. 


Ohjeessa kappaleet neulotaan kaikki erikseen. Jopa etukappaleiden taakse alavaraksi kääntyvä nappilista neuvotaan neulomaan erikseen ja sitten ompelemaan kiinni. Ei mitään järkeä. Neuloin etu- ja takakappaleet yhdessä sekä nappilistat myös. Ihan tarpeeksi tuli pääteltäviä langanpäitä tälläkin tavalla. Steekkaamaan en kuitenkaan alkanut, suhtaudun siihen puuhaan epäluuloisesti, eli neuloin ihan tavallisesti ees taas. Kuviot eivät ole mitenkään monimutkaisia, joten nurjalta neulominen ei tuottanut tuskaa. Hihat neuloin pyörönä kainaloon saakka. Näin ommeltavaa tuli vain olkasaumat ja hihapyöriöt, joista jälkimmäisiä piti mallailla useampaakin otteeseen paikoilleen. Eivät ne vieläkään täydelliset ole mutta saavat nyt kelvata.
Napit löytyivät Nappi-Kikasta. Ensin ajattelin että ovat vähän turhan vaaleat, sitten päätin niitten antaa olla noin. Tummuvat käytössä jos tummuvat.

48 kommenttia:

AnniKainen kirjoitti...

Voi ihme, miten ihastuttava kirjoneule. Näyttää hyvältä, niinkuin nuo Oulun nummetkin :)
Tuosta nappilistasta; tuliko siitä miten paksu, meinaan kun ajattelin tehdä samanlaisen omaan takkiini. Niin että pököttääkö se? Kuvissa ei kyllä siltä näytä.

WeirdRockStar kirjoitti...

Mielettömän magee rotsi!!! Olisin itse kyllä aika kuohkeana joten " no jopas jopas " fiilis on vähintään oikeutettua!

Sinä löydät aina kuviisi kyllä mainioita Berttoja ja Elvejä, tällä kertaa Elvi kieltämättä sointui takin fiiliksiin loisteliaasti.

Jana kirjoitti...

hienoa!! todella upea! minun "kärsivällisyys" ei riitäisi semmoiseen :-(

Minna kirjoitti...

Neulekateus iskee tuollaisia katsellessa! Oma kärsivällisyys ei ehkä ihan riittäisi... ;)

Kati kirjoitti...

Takki on kyllä kaunis ja värit ovat aivan herkulliset. Ja voi, irlis. <3 Ystäväni irlanninsusikoirat saivat joskus aikaan ikuisen sympatiseeraamisen kys. rotua kohtaan. Uljaita otuksia ja siltti ihan hirmuisen hellyyttäviä röllyköitä. :)

Raiku kirjoitti...

Onpas taas upeaa kirjoneuletta. Tässä alkaa tuntua siltä, että itsekin pitäisi tehdä.

Steekkaukseen minulla on samanlainen varauksellinen suhtautuminen... Kai se pitäisi muka opetella, mutta kun ilmankin pärjää.

Tiina kirjoitti...

On se mahtava! Niin kauniit värit, oih!

Norppanen kirjoitti...

Tämä on kyllä kaunis ja hattua nostan miten nopeasti sait valmista!
Pipokin lienee itse tehty, kiva malli!
Irlanninsusikoirat on niin hellyyttäviä kaikessa suuruudessaankin :)

Ingi kirjoitti...

Hyvin kaunis! Kivat luonnonläheiset värisävyt, pituuskin on juuri sellaisenaan täydellinen!

Peppiina kirjoitti...

Kyllä on komia takki! Näitä kun nyt alkaa ilmestyä, niin oma kirjoneulehinkukin kasvaa :)

Soile kirjoitti...

annikainen: kiitos, ne on nämä oululaiset nummet aikas tasaisia. ei siitä nappilistasta nyt mitenkään kauhean paksu tule, jos toisen tekisin niin neuloisin lista sileää oikeaa. ohjeessa on 10 1n ribbiä ja sehän on vähän paksumpi kuin sileä.

wrs: kuohkeana :) kun piireissä sattuu näitä eläinystäviä olemaan niin pitäähän ne ottaa leikkeihin mukaan. Bertta katteli Elviä ikkusta ja näytti olevan vähän sitä mieltä että ei kyllä tuon kanssa aleta. Bertta on hädintuskin Elvin pään kokoinen

jana: oma kärsivällisyys on mitä sattuu, mutta kun oikein kovasti jotain haluaa niin sitten vaikka tikun nokassa

minna: sitä ei kuule aina tiedä mihin kaikkeen se oma kärsivällisyys riittää :)

kati: kiitos! elvi 2-vee oli aikas vauhdikas kun se laukkasi pitkin jäätä sinne ja tänne. saattaisi sitä vähän säikähtää kun semmonen tulisi vauhdilla mutkan takaa vastaan. symppis mikä symppis!

raiku: steekkaamattakin pärjää. toki jos on oikein monimutkainen kuvio, niin kyllähän se helpottaa jos voi neuloa pelkästään oikealta. mutta muutoin: ei mun juttu.

tiina: kiitos!

norppanen: aikas vauhdikkaastihan tämä puikoilta tuli, taisin olla niin innostunut :) pipon malli on Rikke, ohje löytyy netin syövereistä.

ingi: kiitos, olisi jäänyt vähän lyhyenlaiseksi jos olisi tehnyt ohjeen mittojen mukaan.

peppiina: kiitos, tässä mietitään että mitäs kirjoneuletta seuraavaksi. Felted Tweediä jäi aikas mukavasti tähteeksi, niistä tulisi varmaan jotain kauluria tai säärystintä tai jos ostaisi muutaman kerän lisää niin vaikka toinen takki?

Katri kirjoitti...

Todella kaunis neule! Luulen, että minunkaan kärsivällisyyteni ei riittäisi moisen tikuttelemiseen, kuten moni muukin on jo todennut. Mutta varmasti se on kyllä kaiken vaivan arvoinen.

Inkeri kirjoitti...

Kertakaikkiaan upea takki

Lammas kirjoitti...

Jälleen kerran olet tehnyt upean työn!

ellie kirjoitti...

Upea takki! Wau

kio kirjoitti...

tosi kaunis takki!

Soile kirjoitti...

katri: kyllä se on vaivan arvoinen! ja vaivaahan ei ollut :)

inkeri: kiitos!

lammas: kiitos, mitähän tässä seuraavaksi keksisi?

ellie: kiitos!

kio: oikein kiva malli neulottavaksi.

Elli ja Aura kirjoitti...

Älyttömän hieno! Ja olet kyllä nopea. Tosin kirjoneule on koukuttavaa... ;)
Elli

Piiku kirjoitti...

Vallan upea - ja omasta mielestäni joutuisuus tämän neuleen suhteen on kyllä tosi suhteellinen käsite.... ei joudu ei! Hiljaa hyvää tulee kuitenkin.

Distant Knitter kirjoitti...

Jotakin aivan upeaa! Vau.

Emmanuelle kirjoitti...

Todella kaunis takki! Mielenkiinnolla odotan mitä neulot jämälangoista. :)

Nasti kirjoitti...

On kyllä upee. Työtähän siinä toki on mutta oman kokemukseni mukaan kirjoneuleessa pysyy mielenkiinto erilailla yllä kun koko ajan tapahtuu :) Jämälankaprojektia odotellessa...

Soile kirjoitti...

elli: kirjoneule on koukuttava. se neulominen menee vähän siinä sivussa kun katselee kuvion syntymistä

piiku: kyllä se valmiiksi joku päivä tulee. joutuisalla tarkoitan sitä että tämä malli nättää paljon monimutkaisemmalta kuin onkaan.

distantknitter: kiitos!

emmanuelle: kiitos, en vielä tiedä mitä jämistä tulee ja jos ostaisi vähän lisää niin mitä väriä? joku semmonen muhulaistyyppinen voisi kiinnostaa mutta nämä värit ovat siihen ihan vääriä

nasti: olet oikeassa, kirjoneuleessa tapahtuu kokoajan, aina voi neuloa sen toisenkin kierroksen että saa kuvion valmiiksi ja sitten huomaamattaan on aloittanut jo seuraavankin kuvion. joku hamaan tulevaisuuteen kestävä sileä oikea *puistatus*

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Enpä ole tainnut koskaan nähdä yhtä kaunista kirjoneuletta!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Ai että on kivat värit ja kuviot! Oikeastiko neuloit 10 cm lisää pituutta? Se alkupärinen on ihan napapaita sitten.
Nauti nyt tuosta ihanuudesta :)

outi kirjoitti...

Bloggeri ryppyilee ja kadotti kommenttini jonnekkin... eli jos ilmaannun kuitenkin tupalana, niin vika on tekniikassa.;) Niin, kävin minäkin meuhkaamassa neuleesi ihanuutta; se on yksinkertaisesti upea. Kunnioitukseni vain nousee, kun kehuit neuloneesi kirjoa myös nurjalta. Ainakin minulla se käyttää NIIN hitaasti, etten voi kuin äimistellä sitä, ettei sinulla kulunut kokonaiseen takkiin kuin kuukausi. Huippu homma!

sirkkis kirjoitti...

Sata pistettä ja iso onnittelu , kyl on upea ja lähikuvassa näkyy neuleen kuvio ihanasti. Kaikin puolin onnistunut. Hieno koira kuvauksessa mukana.

outi kirjoitti...

Tupalana? Tuplana, siis. Taitaa täällä olla muutakin vikaa, kuin pelkkää tekniikkaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis.
Ovatko Elvi ja Bertta tavanneet toisensa kuonokkain ?
-äiti-

Lea P kirjoitti...

Voi että on kaunis ja kiitos vinkeistä puikkoihin ja kokoon. Hyvä tuollainen kuvausassari, syö kotonaan;)

Soile kirjoitti...

tellu-tellervo: kiitos!

mari: se ohjeen paita taisi olla 50 cm, siinä kyllä napa palelee :) tämä on 60 sentin hujakkaa, eikä haittaisi vaikka olisi viitisen senttiä vieläkin pidempi.

outi: tuplana tai tupalana (kotitalouskapistus?), miten vaan :) mä teen sen nurjan silmukan vähän eri tavalla kuin koulussa opetettiin. se oli niin kummallinen vääntäminen etten oikeastaan edes osannut tehdä niin, joten kehittelin oman tapani.

sirkkis: kiitos, elvi on eri epeli. siinä kuule lumi pöllysi ja tanner tömisi kun 70 kiloa koiraa tömisti ohi täyttä laukkaa

äiti: eivät ole tavanneet. turhaa stressata kissaa kun tietää että se kuitenkin saa hepulin.

leap: kiitos itsellesi. puikothan tietty kannattaa valita sen mukaan mimmoista käsialaa tekee. elvillähän saattaa jokunen kilo ruokaa upota...

Anonyymi kirjoitti...

Upea takki.
En oikein tiedä, mitä muuta tuosta sanoisi. No sen, että kun jossain vaiheessa sanoit, että vartalomyötäilyjen puuttuminen saa tuntemaan hyvinsyöneeltä, niin ei ainakaan näytä siltä, istuu hyvin. OP

Hepsi kirjoitti...

Upea takki!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi että miten kaunis takista tuli. Ihanat nuo värit.

Veera kirjoitti...

HIRRRRMUISAN ihana! Tuollaisen kun saisi omilta puikoilta putoamaan, niin olisi kyllä elämäntehtävä saavutettu sillä saralla!

ArualMaria kirjoitti...

VAU! Aivan upea neule! Nostan hattua moiselle kirjoneuletaiturille! :)

Judiuni kirjoitti...

Upea lopputulos!

Paula kirjoitti...

Mitä tähän voi muuta sanoa kuin että UPEA. Ja melkoisen nopeasti teit, tuollainen olisi itselle kyllä ihan elämäntehtävä, siis elämänpituinen... :D Aivan mieletön!!!

sanna kirjoitti...

Olet sinä kyllä uskomaton noiden kirjoneuleittesi kanssa! Mielettömän kaunis takki!

Oranssi kirjoitti...

Törkeän hieno.

Voin rehellisesti todeta olevani kade. Mulla tuollaisen tekemiseen menisi vuosia, jos koskaan valmistuisikaan.

Itse olen kerran steekannut. Ei ollut kamalaa. Kirjoneuleen tekeminen käyttämälläni nurjan neulomistavalla on hiiiiiidasta. Tekisin siis suljettuna, jos uskaltaisin ryhtyä.

Värit ja lanka yleensä myös ihanat.

frost kirjoitti...

Upia on! Pitäisi kokeilla tuota tweediä joskus. Oon aina ajattellut, että se on yhtä rouheeta kuin miltä näyttää. Kiitos, kun kerroit sen olomuodosta. En ole koskaan edes ajatellut kokeilla sitä, kun ihoni on niin herkkä. Mutta sitä minä vain en vieläkään ymmärrä, miten joku voi tikuttaa tuollaista kirjoneuletta kokonaisen takillisen verran!

siina*k kirjoitti...

No on se hieno!
Hokasin vasta, että mehän puhuttiin puhelimessa tässä eräs päivä takaperin :D

Soile kirjoitti...

Op: se pönökkä olo oli silloin kun helma vähän kirrasi ja keskiosan pussittamaan, sellainen pukee harvempaa ;) hyvin se siitä suttaantui! Käyntin lievää pahoinpitelyä viimeistyllä

Heosi: kiitos!

Enkuli: kiitos, tweedin värit ovat kyllä kivat, kaikki passaa kaikkien kanssa

Veera: vai että elämäntyö :D

Arualmaria: kiitos

Judiuni: kiitos, huomenna tämän näkee livenä paloasemalla

Paula: tämä kyllä neuloontui minustakin jotenkin tosi nopsaan, odotin paljon pidempää taistoa. Kuviot olivat aika yksinkertaiset, pitkiä langanjuoksuja ei ollut. Vain se yksi kuvio tökki

Sanna: kiitos, kirjoneulomukset vaan ovat SE juttu

Oranssi: pari paitaa on tullut steekattua, eihän se vaikeaa ole mutta jotenkin...luonnotonta, ei minun juttu.

Frost: tweed on todella pehmoinen lanka ihoakin vasten, ei kutita eikä tunnu semmoiselta villaiselta. Vähän pörrönen se kyllä on. Tee eka joku pikkuisempi juttu niin voit kokeilla tuntua

Siinak: kiitos, niinhän me juteltiin, kummityttö sai lahjakorttinsa :) jos sitä taas hiihtiksellä pääsisi käymään teitin kaupassa

Pitko kirjoitti...

Tavattoman hieno kirjoneule! Täällä istun kunnioituksesta mykistyneenä. :)

Olen jonkin aikaa haaveillut kirjoneuleliivistä, ja tuo takki kyllä inspiroi.

Unknown kirjoitti...

Upea, istuva neule ja ihana hymy!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Itse aloitin samaisen neuletakin teon M-koossa vastikään (ohje Suuri Käsityslehti 11-12/2012) ja jännittelen vähän tuota kokoa. Missä koossa sinä teit neuleesi?

Soile kirjoitti...

nimetön: neuloin koon s-silmukoilla, mutta isommilla puikoilla, jolloin pääsin m-koon mittoihin. Resorissa oli 3 milliset ja kirjoneuleessa 3,5 milliset. pituusmitat sitten ihan itse sovitellen

Rose kirjoitti...

It is beautiful. You did a wonderful job of knitting it. I am in awe!