sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013

Luetun ymmärtäminen

Joskus se vaan on jännää millaisiin hankaluuksiin sitä itsensä voi saattaa kun tulkitsee ohjetta omalla tavallaan. Kirjoneuletakkiproduktiossa näitä tilanteita on tullut turhankin usein. Esimerkiksi selän yläosassa tarkastin moneen kertaan että siinä on 88 silmukkaa kädenteiden kavennusten jälkkeen. Kun pääsin olkiin asti, silmukkämäärät eivät täsmänneet ohjeen kanssa. Silloin huomasin että ohjeessa silmukkamäärän piti olla 81. Se mistä oman lukuni oli tullut, oli täysi arvoitus. Olat sitten piti säveltää. Se ei onneksi mikään ihmeellinen homma ole.

Sitten hihat. Ohjeen mukainen hiha on aika napakka. Päätin tehdä jo alusta alkaen muutaman silmukan lisää. Mutta mitäs sitten jatkossa? Noh, unohdin lisätä silmukoita ohjeen mukaisessa rytmissä kun keskityin kuvioiden tekemiseen. Että saa siitä aika napakan tälläkin tapaa. Sitten se hihapyöriökin meni vähän miten sattuu kun kavennusten silmukkamäärät nyt eivät vaan mitenkään mätsänneet ohjeen kanssa. Joko ohjeessa oli joku bugi tai sitten mää taas tulkitsin mitä sattuu. Veikkaan jälkimmäistä. Pyöriön loppuosa piti neuloa kolmeen kertaan että se sopi hyvin kädentien kanssa yhteen. Nyt pitäisi sitten osata tehdä se toinenkin hiha samalla tavalla "väärin". Kuvassa hökötys on nuppineulattu kiinni.

Vähän kyllä se ettei takissa ole vyötärömuotoiluja häritsee, näyttää hyvin syöneeltä kun tuon vetäsee päälleen.

16 kommenttia:

outi kirjoitti...

Takista taitaa tulla niin komia, ettei kukaan tajua miettiä vyötärömuotoilujen puutetta. Tsemppiä toiseenkin hihaan!

mokkakissa kirjoitti...

Haha, kuvasta ei kyllä oikein käe että mitään hämärää olisi tekeillä...

Soile kirjoitti...

outi: kiitos tsempityksestä, toinen hiha on monesti se vaikea tikki, kun suurin hurma on haihtunut.

mokkakissa: kaksi silmukkaa sinne tänne, sitä kukaan valmiissa huomaa, mutta tämä ohjeen luova tulkitseminen minua hämmästyttää.

lottapotta kirjoitti...

Aivan järisyttävän hieno tekele sinulta taas!
En voi ymmärtää miten teet uusia juttuja koko ajan niin nopeasti!

Blogiasi on kyllä ilo seurata :)
Aina saa inspiraatiota ja ehkä vähän ahdistustakin että miks olen itse niin hidas ;D

Soile kirjoitti...

Lottapotta: älä ainakaan ahdistuksen puolelle lipsu, se on ihan turhaa. Ei nämä tämmöiset ihan yhdessä päivässä synny, minultakaan. Tätä on väännetty vuoden alusta alkaen. Kierros kierrokselta se syntyy. Joka päivä kun muutaman kierroksen tekee niin viikossa saa aikaiseksi vaikka mitä!

Altocumulus kirjoitti...

Kuulostaapa jotenkin tosi tutulta, ohjeen lukeminen on välillä yllättävän vaikeaa. Mutta hienolta tuo sun takki näyttää, vaikka vähän oikaisitkin ohjeesta. ;)

sirkkis kirjoitti...

Voi ihana siitä tulee ja tokko se vyötärä on häiritsevä.

Taina kirjoitti...

Se on kyllä niin makeen näköinen, että vaikea vastustaa kiusausta. Olis varmaan jo puikoilla, jos osaisin hetkenkään kuvitella pitäväni tuollaista vaatetta jossain tilanteessa päälläni...

Soile kirjoitti...

Altocumulus: nooh, tuopahan jännistys elämään kun soveltaa omiaan ja siten koittaa saada jutut mätsäämään :)

Sirkkis: vielä on mahdollisuus pelta nappilistojen leveydellä. Tehdään nyt eka toinenkin hiha valmiiksi ja sitten katellaan kokonaisuutta.

Taina: mietin jo nyt päätäni puhki että mimmoisten kuteiden kanssa tätä pidetään. En ole vielä keksinyt. Takki vaan oli niin hieno ettei voinut jättää neulomatta! Eiköhän sille vielä sopivat kaverit löydetä.

Johku kirjoitti...

Vitsi, en ole yhtään kirjoneuletyyppiä, vaan tämä näyttää tosi hyvältä =)

Tuija kirjoitti...

Oooh! Sanattomana ihastelen taas uutta kirjoneuletta ja toivon, että joskus minäkin semmoisen saisin aikaiseksi...

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Rowanin ohjeet on kirjoitettu semmaoisella koodistolla että vähemmästäkin menee lukutaito solmuun. Komia takki siitä tulee vielä!

Kaveriksi yksiväristä ja jotain jossa on lisää volyymiä, jos tuo on tiukka, niin minä sen pukisin.

Soile kirjoitti...

Johku: fair isle on ainakin minuun iskenyt viimeaikoina ja kovaa. Niissä on sitä jotakin.

Tuija: eihän tämä vielä ole vamis! Moneksi tunniski on vielä ähertämistä ja se rasittava kuviokin (kolmeä värilä yhtäaika) on vielä edessä.

Mari: en tiedä oliko ne ohjeet kkostikkaat vai ajattelinko niitä vain jotenkin kummallisesti. Mitotus kyllä on jotenkin nafti, ja kokojen välinen ero on minusta aika iso. Tämmösen kanssa vosi joku ohut, hyvinlaskeutuva volyymihelmainen mekko olla kiva?

vilppumaan erika kirjoitti...

No mutta voi morjens miten hyvännäköinen se on kuitenki! Montaako väriä?

Soile kirjoitti...

Erika: kiitos, siinä on yhteensä 13 eri väriä. Jos nyt lennosta oikein muistan

Anonyymi kirjoitti...

Moi Soile! Tsemppiä urakkaan! Katsoin samaa ohjetta SK:sta, mutta lehden kuvissa neule ei muka ollut mulle tarpeeksi värikäs. Sun kuvissa värit näyttää paljon paremmilta! Odotan innolla lisää kuvia :) Erityisesti kauluksesta, miten se oikein istuu päälle sitten lopulta? Saattaisin itsekin innostua neulomaan tätä, mutta onneksi on kirppislangoista kirjoneuleinen kaarroketakki puikoilla, tepsii aika hyvin kirjoneuleintoon :)