sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Juhlien jälkeen

Eilen meillä juhlittiin 6-vuotiasta oikein pitkän kaavan mukaan. Ensin HopLoppiin hyppimään. Sieltä Mäkkäriin ämppäämään mahat täyteen. Kaasu pohjassa kotia viimeistelemään tarjottavat. Sitten vieraat jo tulivatkin ja tunnelma oli vähintääkin katossa. Synttärisankari ei halunnut ollenkaan kakkua vaan muffisseja, sehän passasi minulle. Poikajoukko putsasi pöydän ja rynni yläkertaan leikkimään. Välillä sieltä tiedotettiin että popparit on loppu.
Sitten myöhemmin piirreltiin kirjaimia lahjaksi saatuun tehtäväkirjaan, katsotiin Putousta (se Voice of Finland -sketsille nauroin ääneen, ne oli enemmän tuomareiden näköisiä kuin ohjelman oikeat tuomarit) ja viimein möngittiin peiton alle. Talouden karvaisin otti kyllä piiitkät unoset jo ennen varsinaisia yöunia. Taisi olla se kaikista väsynein juhlien jälkeen.
Ja jos ne mun kirjoneuletakin kuulumiset kiinnostavat niin kerrottakoon että se on nappeja vaille valmis. Ompelin tänään hihat paikoilleen, vasen hiha ei istu niin hyvin kuin oikea, ja neulasin kauluksenkin. Veikkaisin että ensi viikonloppuna saadaan viralliset kuvat. Nyt saattaisi tuntua että virkkaaminen voisi tehdä hyvää.

5 kommenttia:

  1. ...vaikka kuinka nuo versojen pirskeet ovat hauskoja- sitä jotenkin kokee aina juosseensa vähintäänkin puoli- maratonin niiden jälkeen. Tai ainakin tämä. Mutta teidän juhlat kuulostivat hauskoilta ja onnittelut kuusveelle! Silityksiä Berthalle!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6:00 ip.

    Aika rientää niin nopeaan; onnea 6-vuotiaalle.
    Miltei kuulen Bertan kehräyksen.
    -äiti-

    VastaaPoista
  3. Noin kivat synttärit ovat tosi jees. Bertta varmaan vahtasi liikaa ja siksi unet maistui. Pikkumiehelle onnittelut ja äidille iloa ♥

    VastaaPoista
  4. Anonyymi11:01 ip.

    Palokassa taas unohdettiin lähettää onnittelut aikanaan. Nyt sitten myöhästyneitä onnitteluja nuorelle herralle, täältä pesee. Juhlat taisivat olla erityisen onnistuneet, josta pisteet äidille, joka älysi varmaan tehdä niitä poppareitakin lisää.
    Rolle lähettää erityisterkut Bertalle!
    Tuo kirjoneule on kyllä huippua!

    VastaaPoista
  5. Wrs: lastenjuhlisa selviää kun lähtee liikkeelle lehmän hermojen kanssa. Olihan se toki aika kiva lössähtää sohvalle kun viimeinenkin vieras oli lähtenyt. Hyvät pirskeet

    Äiti: kiitos, kohtahan se on sitten ne kymppijuhlat

    Sirkkis: bertta osallistui tarmokkaasti töhöttämiseen. Serpetiinit ja ilmapallot ja kaikki!

    Palokka: poppareita paukutettiin ahkerasti ja kun kaikki olivat lopput tartuttiin suolatikkuihin. Sunnuntaina saikin sitten imuroida tarmokkaasti popparin muruja. Bertta nukkuu juuri nyt mun sylissä, kerrotaan terveiset kun herää :)

    VastaaPoista