sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

9-1 elämää

Eipä sitä arvannut minkälaiseen seikkailuun sitä joutuu kun kissan kanssa lähtee aamukävelylle. Mennä jolkoteltiin kohti merenrantaa. Poukaman kohdalla katseltiin sorsia. Kun sorsa alkoi räpistellä siipiään vedessä niin Bertta päätteli, että se on vähintääkin joku Ilmestyskirjan peto, pörhisti turkkinsa ja luikki pois. Päättelin että on aika palata takaisin kotia.

Kotimatkan verralla Bertta kävi haistelmassa ison männyn juuria, palasi minun luo ja sitten säntäsi takaisin puuhun. Muutamassa sekunnissa se oli jo ties kuinka korkealla. Minä roikuin fleksin toisessa päässä ja pistin hanttiin ettei se kiipeäisi enää sen korkeammalle. Samalla maanittelin sitä alas. No, Berttahan on hyvä kiipeilijä ja siellä se tyytyväisenä tähysteli korkeuksissa. Sitten Bertta yritti tulla alas ja siinä kaikki menikin perseelleen. Sen tassut lipesivät ja korjausliikkeitä tehdessään se onnistui saamaan narun pariin kertaan oksan ympärille ja jumissa oltiin. Bertta sai luikerreltua puoliksi irti valjaista, vain kaulan ympäri menevä remeli oli paikoillaan.

Sitten tassut lipesivät toisen kerran ja Bertta roikkui kaulastaan narussa. Siinä vaiheessa omasta suusta alkoi tulla suhteellisen paljon ääntä. Huusin apua minkä kerkisin ja keuhkoista lähti. Lähitaloissa verhot heiluivat ikkunoissa mutta kukaan ei vaivautunut edes takaovelleen kysymään mikä hätänä. Bertta pääsi takaisin jaloilleen oksan päälle. Huusin edelleen apua ja olin jo aikamoisessa paniikissa. Bertta tipahti toisen ja kolmanen kerran, ja tuntui että repeän liitoksistani kun en pysty auttamaan sitä. Jättääkkö kissa puuhun ja juosta kotia hakemaan tikkaita vai mitä tehdä? Jonkin ajan päästä lähitalosta tuli pitkien keppien kanssa vanhempi mies auttamaan. Saatiin vähän löysättyä hihnaa, niin että Bertta pääsi lähemmäksi puun runkoa ja tukevammin oksan päälle. Mies kävi vielä hakemassa oksasahan, jolla saatiin oksa poikki ja hihna vapaaksi. Bertta katsoi tilaisuutensa tulleen ja kiipesi vielä vaan ylemmäksi paksun oksan päälle.

Siihen tuli kaksi kävelyllä olevaa naista tilannetta ihmettelemään. Jätin ne vahtimaan Berttaa ja juoksin kotia hakemaan tikkaita. Kädet tärisivät ja jalat tärisivät kun varastosta tikkaita kaivelin. Sitten juoksujalkaa takaisin männyn kupeeseen. Tikkaat ovat semmoiset alumiiniset ja niitä pystyy jatkamaan. Ne ääripituuteen ja ylös. Naiset pitivät tikkaista ja minä kiipesin. Kiipesin kolmanneksi ylimmälle askelmalle, enkä todellakaan uskaltanut katsoa alas. Veikkaan että tikkailla on pituutta joku kuusi metriä.

Ja mitä tekee Bertta kun pääsen ylös? Yrittää kiertää puun toiselle puolelle. Sain irrotettua fleksin valjaista. Kissaa olikin sitten vaikeampi saada irti puusta. Se tarrasi jokaisella kynnellään kiinni oksaan. Sain sen kuitenkin revittyä irti. Hanttiin laittava kissa kainalossa ihmettelin että miten täältä nyt laskeudutaan? Kissasta tiukasti kiinni muutama askel alas ja sitten piti vaan uskaltaa siirtää sitä yhtä kättä, joilla itse oli tikkaissa kiinni. Mitä lähemmäksi maa tuli sitä enemmän alkoivat jalat täristä. Maahan kuitenkin päästiin ja ihan ehjin nahoin.

Maan kamaralla laitetiin valjaat takaisin kunnolla kiinni, samoin fleksi. Kiittelin auttajat maasta taivaisiin. Bertta tiukasti kainaloon ja kotia kohti. Tässä vaiheessa tunsin kuinka jännityksen ja stressin laukaisema migreeni hyökyi päälle. Silmissä vipatti mitä eksoottisemmat siksak-kuviot. Berttaa kantohommma lähinnä ärsytti ja se rimpuili minkä kerkisi. Minä likistin tiukemmin syliini ja kannoin sen kotia saakka. Kotona Bertta meni samantien syömään ja minä lähdin siipan kanssa hakemaan tikkaita. Vähänhän sitä hirvitti katsoa missä korkeuksissa sitä oli äsken heilunut, ei sitä siinä hetkellä niin ajatellut mitä siinä olisi itselle voinut käydä. Se, että näkee kissansa roikkumassa kaulastaan puussa, on sen verran kamalaa että on valmis tekemään mitä tahansa.

Nyt se rontti makoilee omassa pedissään. Näyttää selvinneen pelkällä säikähdyksellä. Minä taasen söin kourallisen särkylääkettä ja aurakuviot katosivat. Tosin niskahartiaseutu on aivan jumissa samoin leukaperät. Jalkojakin heikottaa. Meidän auttajat tuskin lukevat minun blogia, mutta heille kaikille kolmelle ISO kiitos. Ja niille, jotka vain katselitte verhojenne raosta ettekä tehneet yhtään mitään, niin...mitä teille nyt sitten voisi edes sanoa? Jos joku huutaa apua ja on selvästi hädissään niin voisihan sitä edes tarkastaa että mikä on hätänä? Eikö?

31 kommenttia:

  1. Emma11.58

    Voi apua! Mullakin on kissa karannut korkealle oksalle narun päässä, mutta on tullut onneksi samaa reittiä takaisin.
    Varmasti aivan hirveä kokemus. Onneksi osaa edes kiinnosti toisen hätä. Hyi kamala.

    VastaaPoista
  2. voi kauheaa, sydän rupesi aivan hakkaamaan, joitakin ihmisiä ei kyllä ymmärrä jos joku huutaa apua niin voisi kyllä käydä kysymässä miten voisi auttaa. Mutta tuollaisia ne kissat on, hetken päästä pedissään ylpeänä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kokemusta on kun kolme kissaa meillä asustaa:)

    VastaaPoista
  3. Hui kauhea mikä kokemus! Onneksi oli ystävällisiäkin ihmisiä joilta sait apua. Hävetköön ne ketkä eivät vaivautuneet auttamaan!!!
    Täytyy olla onnellinen, että meidän kissat eivät ole (ihme kyllä) lähteneet puihin kiipeilemään lainkaan kun valjaissa myöskin heitä ulkoilutamme...

    VastaaPoista
  4. OI KAMALA KUINKA VARMASTI PELÄSTYIT. ONNEKSI BERTTA ON NYT TURVASSA KOTONA JA MITÄÄN EI KUITENKAAN HÄNELLE JA SINULLE KÄYNYT. INHOTTAVAN KYLMIÄ IHMISIÄ SITÄ VOIKIN OLLA KUN EI REAGOI TUOLLAISEEN LÄHIMMÄISEN HÄTÄÄN HÄVETKÖÖN MOKOMAT :( OTTAKAA MOLEMMAT TERVEHDYTTÄVÄT PÄIVÄTORKUT NIIN TOIVOTTAVASTI SINUNKIN PÄÄNSÄRKYSI SIITÄ HELPOTTAA <3

    VastaaPoista
  5. Huh, onneksi kuitenkin edes jotkut tulivat avuksi ja saitte pienen pelastettua!

    VastaaPoista
  6. Voi hirvitys, mikä juttu! Aivan järkyttävä tilanne. Nuo hetket, joilloin kissa menee paniikkiin, ovat pihalla tosi pelottavia. Eläin säntäilee kuin päätön kana eikä mikään komento auta (niin kuin se nyt edes normaalisti kissaan tepsisi). Tuossa olisi voinut kyllä käydä huonosti; onneksi selvisitte niskasäryllä molemmat. Eikö ole jännä, miten sitä ihminen hätätilanteessa venyy? Veikkaan, että normitilanteessa olisit antanut sen tikkaille kiipeämisen ja alas laskeutumisen "ilman käsiä" jäädä toiseen kertaan.

    VastaaPoista
  7. Taitaa mennä sarjaan "ompahan mitä vanhana muistella"....

    VastaaPoista
  8. Kaikille kommentoineille: kiitos sanoistanne! Vähän tässä pitää vielä toipua ja rauhoittua. tuntuu että adrenaliini ei niin vaan kropasta poistu. Bertalla kaikki tuntuu olevan hyvin, aika väsynyt se pieni apina on. Nukkuu minun sylissä kerällä ja uneksii. Ja niille tikkaille en takuulla olisi huvikseni kiivennyt, sen verran paha korkeanpaikankammo minulla on.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi15.12

    Ihan hengästyi tuota lukiessa.
    Onneksi olette ehjinä. Molemmat.
    -äiti-

    VastaaPoista
  10. No huh huh.
    Kissa paniikissa (!) on ihan arvaamaton.
    Onni teillä mukana. Ja leijonaemon energia.
    (Hyi mitä naapureita!)

    VastaaPoista
  11. Huh mitä draamaa, no onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  12. Huh, onneksi selvisitte molemmat pelkällä säikähdyksellä! Meidän Alpo-kissakin välillä syöksähtelee puihin ja joskus on hihna jäänyt oksiin kiinni mutta onneksi apu on aina tässä kotipihalla ulkoillessa ollut lähellä.

    VastaaPoista
  13. Voi kauhistus, mikä tarina! Onneksi selvisitte ehjinä. Taas tuli yksi syy lisää inhota flexiä, sitä paholaisen keksintöä.

    VastaaPoista
  14. Hui hirvitys! Sydämestä otti, kun tätä luki. Onneksi selvisitte ehjin nahoin, kumpikin.

    VastaaPoista
  15. Hui kauhistus! Itsekkin kissanomistajana rupes kummasti omaa kurkkua kuristamaan, kun kuvittelin pikkuista puussa killumassa. Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

    VastaaPoista
  16. Onneksi kaikki päättyi hyvin! Voin vain kuvitella kauhusi hetket ja nosta keskarin teinimäisesti niille verhonheiluttelijoille!!!!
    Bertalle oikein iso rutistus ja monta rapsutusta:)

    VastaaPoista
  17. Hui kääk! Hurjaksi meni se lenkki.
    Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta elin kyllä kauhun hetkiä tarinaa lukiessa. Onneksi monet kissat tasaantuvat iän myötä, ehkä Bertta ei kovin monta kertaa toista samaa temppua - jos koskaan. BÖÖ heile jotka eivät yrittäneetl auttaa lähimmäistä.

    VastaaPoista
  18. Onpas Bertta ollut vähän tuhma. Onneksi lopussa kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  19. Hui kamala, tuli ihan vedet silmiin kun luki tätä, varmasti ollut todella kamala kokemus! Onneksi lopulta kaikki päättyi hyvin ja niitä avunantajiakin tuli! Tsemppiä tilanteesta toipumiseen, varmaan ainakin sulla pyörii mielessä jonkin aikaa.

    VastaaPoista
  20. Valitettavasti en kuullut sinun huuto Kempeleeseen asti, olisin tullut apuun!!! Onneksi kaikki meni loppujen lopuksi hyviin.

    VastaaPoista
  21. Voi ei mikä tunne lukea tuota, pelotti miten siinä oikein kävi. Huhhuh. Uskon että oli kamala tilanne. Joskus ollut jotain vastaavaa tilannetta omien eläinten kanssa, ei noin pelottavaa kyllä. Onneksi selvisitte molemmat! Mulla olis tullu itku ainakin jälkeenpäin.

    VastaaPoista
  22. Huh mikä seikkailu! Onneksi oli onnellinen loppu. Kissat on siitä veikeitä että ovat moisenkin seikkailun jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pesupuuhat on yleensä ensimmäisenä mielessä.

    VastaaPoista
  23. Kauhea tarina! Pelkäsin jo että nyt kävi huonosti, mutta onneksi selvisitte molemmat. Se on kyllä kumma, kun ei ihmiset enää tule apuun, jos joku apua tarvitsee.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi22.45

    Onneksi selvisitte ehjinä hurjasta kiipeilystä! Meillä on kolmen vuoden valjastelukokemus kissani kanssa ja muutaman kerran olemme olleet pahassa pulassa. Kissani on onneksi melkomoinen houdini ja ketkuttelee itsensä nopeasti irti valjaista, kun jää kiinni -valjaat ovat aika löysät. Olemme sittemmin rajanneet ulkoilun tuttuun pihapiiriin ja lähikatuun, sillä vieraassa ympäristössä kissa saa arkana helpommin hepulin ja säntäilee minne sattuu.
    Viime kesänä kissa karkasi valjaineen ja pitkine talutushihnoineen toisen kissan perään, eikä sitä löytynyt mistään koko illan etsinnöistä huolimatta ja pelottavin ajatus oli juuri tuo hirttyminen hihnaan. Naapuruston koiranulkoiluttajat olivat hyvin ystävällisiä ja osallistuivat kissan etsintään. Aamulla kissa ilmestyi kotiin ilman valjaita täysin kunnossa ja nukuimme päivän sohvalla voipuneena yön rasituksista.
    helena

    VastaaPoista
  25. Suurin osa tämänpäivän ihmisistä eivät välitä mitä on hätä ja apuun eivät vaivaudu. Se on valitettava tosiasia. Onneksi sait apua ja asia päättyi onnellisesti.

    VastaaPoista
  26. Hui kamala! Hyytävä sattumus käynyt teillä, onneksi selvisitte säikähdyksellä! <3 Onneksi sait apua ja pystyit toimimaan tilanteessa järkevästi. Mitäs sitä ei oman kullan takia tekisi. <3

    Joku tuolla jo sanoikin, että paniikissa oleva kissa on arvaamaton. Tiedän tuon paremmin kuin hyvin ja voin vain kuvitella, millaista on ollut kantaa Berttaa kommelluksista kotia.

    Rauhallista ja mukavempaa alkavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  27. Anonyymi12.22

    ehkä ne sieltä ikkunaverhojen raoista katsoi että kissa siellä vain on eivätkä viitsineet vaivautua. yleensä nuo episodit päättyvät siihen että palokunta soitetaan pelastamaan kissaa. Kaikki eivät edes pidä kissoista. Olet myös varmaan kuullut tositarinoita siitä ettei kukaan pysähdy auttamaan vaikka ihminen (lapsi, vanhus jne) olisi selkeästi apua tarvitsemassa. Nykymeno vaan on tällaista, vaikkei se hyväksyttävää olisikaan.

    VastaaPoista
  28. Hui, onpa teillä ollut dramaattinen aamu! Onneksi selvisitte säikähdyksellä molemmat. Ehdin jo kauhistua. Rapsutuksia Bertalle! <3

    VastaaPoista
  29. Hyyyi kamala miten pelottavaa! Mä olisin varmaan saanut paniikkihysteeriakohtauksen enkä olisi osannut tehdä mitään, tärissyt vaan puun alla. Onneksi kaikki päätty hyvin.

    VastaaPoista
  30. Siis ihan kamala tilanne!!! Onneksi, onneksi kaikki päättyi hyvin, sinä ja Bertta selvisitte molemmat ehjin nahoin. Huhhuh! Ihan nousi karvat pystyyn kun luin kertomusta. Tuo lähimmäisenrakkaus ei aina tosiaan toteudu...pari viikkoa sitten näin syvässä ojassa jotain valoa ja päätin mennä katsomaan mikä on tilanne, no sinne oli lipsahtanut nuorelta pojalta pieni mönkijä, onneksi poika oli kunnossa. Niin me tytärlapsen kanssa auttamaan ja lopulta mun vyöllä se saatiin hinattua ylös, ohi ajoi autoja monta ja yksi kevari...kukaan ei auttanut vaikka kuinka huitelin apua. Pimeääkin jo oli. Kun päästiin takas autolle, niin siellä se kevarikuski piilotteli puun takana, mutta punainen tulipää paljasti, että tupakalla siellä piilotteli, että mua ärsytti!

    VastaaPoista