sunnuntaina, syyskuuta 02, 2012

Ei lähe,

ei irtoa. Olen aloittanut sen mekon jo kaksi kertaa ja tämäkin viritelmä taitaa mennä purkuun. Ensimmäinen oli Niamh, jonka bongasin Ravelryn kautta. Mallineule alkoi kuitenkin tökkiä neuloessa. Jotenkin se vaan näytti tyhmältä. Kuvissa se näyttää nätiltä mutta neulottuna vähän semmoinen "Hei olen Soile, ja tämä on ensimmäinen pitsineuleeni".

Uutta etsintää peliin. Garntudion sivuilta löytyi kastemekko, joka miellytti silmää. Siitä lyhyempää versiota ja puikot suihkimaan. Sen parissa ei kovin montaa kuutiota Oulujoessa kerinnyt virtaamaan kun alkoi tökkiä. Huoh. Haapsalusall-kirja kouraan ja mallineuleita tutkimaan. 
Kissankäpälä voi ehkä olla se jokin. Pitää tuumata. (Tuossa kuvassahan se ei nyt juuri miltään näytä, mutta kirjan kuvien perusteella varsin nätti kuvio.) Ei taas jaksa luoda kahtaa sataa silmukkaa ja neuloa 5 cm huomatakseen ettei nappaa.
Talouteen kun pesitynyt valitettavasti näitä muitakin, jotka pitäisi saada uudelleen nappaamaan. Odd Molly Wanna Bee olisi hihoja vaille valmis. Kädentie vaan vaikuttaa hieman liian avaralta, joten takki on jäänyt lepäämään.

Sitten on se ikuisuustakki, joka taitaa kohta viettää yksivuotissynttäreitään. Sain kuin sainkin nitkutettua ne hihat loppuun saakka ja jopa aloitettua frillan. Tällä hetkellä 120 cm:n pyörö on tupaten täynnä silmukkaa, ja olen todennut ettei näytä siltä kuin pitäsi. Joten sekin horrostaa nyt työpöydällä.

Vähän tuntuu siltä että neulon kohta ne toiset pöllölapaset. Ne nyt ainakin toimii.

6 kommenttia:

  1. Mulla on ollut sama tilanne päällä myös täällä päässä. Purkanut olen yhdenkin langan useampaan kertaan. Urheasti vain jatkoa peliin jos vaikka lopputulos sittenkin miellyttäisi valmiina. Usein nuo penteleet on kanssa semmoisia että vaikutta tehdessä siltä ettei tästä mitään tule, mutta lopputulos on kuitenkin päällä hyvännäköinen :)

    VastaaPoista
  2. amuk: pitsissä on aina se ongelma että neulomisvaiheessa se näyttää tyhmältä. Pingottaminen tekee pitsin. jospa se tästä, kerkisin bongata jo neljännen mallin...saas nähdä

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15.17

    Siis minusta tuo Ravelryn mekkö oli hieno. Dropsin mallissa vähän liikaa kaikkea.

    Kuules, olisit nähnyt sen minun pitsihuiviyritelmän, joka siis olisi ollut minun minun ensimmäinen pitsini. (Kun ei nappaa, niin ei nappaa.)
    Sisuunnnuin, ja aloitin sekä kirjoneuletakin, design as you go menetelmällä, 5 eri väriä. Tilasin myös langat Hallet's ledge -takkiin.´Jeps.

    Teen kirjoneuletta ja palmikkoa ja pitsit saa tehdä joku muu.

    Kiva kuulla, että jollakin muulla on ikuisuusprojekteja. Mulla ei se tekeminen vie kuin rapian kuukauden, jos ei ole muuta, mutta se suunnittelu...

    (Muuten tietysti ikuisuusprojektit eivät ole kivoja ollenkaan.)¨

    OP

    VastaaPoista
  4. Siellä NappiKikassa oli mun mielestä nappihyllyn vieressä seinällä harmaata "sitä-kaameaa-lankaa". Unohditko jo sen ajatuksen valmiista frillasta? Ja lisään Odd Molly-tuskaasi entisestään. Se Hanko-lanka nyppyyntyy pentele!

    VastaaPoista
  5. Op: se ravelyn malli tökki, ja ohjeesta puuttui täysin mitat. Pitsiä sinänsä on kiva neuloa, se vaan vaatii tiukkaa uskoa että hyvä on tulossa

    Outi: tämäkin vielä, ei varsinaissti innosta virkkaamaan hihoja. Ois pitäny hankkia täyttää puuvillaa. Paitsi että sekin voi nyppääntyä, catania ainaskin nöyhtääntyy

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20.06

    Kudo sellainen pieni mallitilkku ensin, niin näet sitten minkälaista pitsiä olisi tulossa. Siihen riittää sellaiset 25 - 30 silmukkaa. olen aina joskus todennut sen että kannattaa

    VastaaPoista