sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Sadonkorjuumaiskis

Menin eilen pellolle rikkaruohoja kitkemään ja palasin kolmen ison kesäkurpitsan, punasipulinipun ja hernekulhollisen kanssa. Siitä sitten pohtimaan mitä niille tekis.

Muistin nähneeni Pinterestissä kesäkurpitsa piirakan kuvan ja sitä sitten metsästämään. Alkuperäinen ohje löytyy täältä
Sitruunatimjamit puuttuivat kaapista enkä muutenkaan jaksanut itkettää niitä kesäkurpitsaviipaleita niin kauaa, mutta hyvää siitä silti tuli.
Ainesosina jauhoja, voita, valkoviinietikkaa, kesäkurpitsaa, vuohenjuustoa, suolaa, pippuria ja oliiviöljyä.

Ja ohjehan menee kutakuinkin näin:

1 1/4 kupillista vehnäjauhoja
150 g voita

Nypi voi ja jauhot muruksi. Lisää yksi teelusikallinen suolaa ja yksi ruokalusikallinen valkoviinietikkaa sekaan. Puristele isoksi palloksi ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja ripottele niille suolaa. Odottele jonniin aikaa ja pyyhi viipaleen pinnalle helmeillyt neste pois.

Kauli taikina jauhotelulla leivinpaperilla suurinpiirtein ympyräksi. Leikkaa vuohenjuustosta pieniä paljoa ja ripottele ne taikinan päälle. Ripottele juuston päälle mustapippuria. Laita kesäkurpitsaviipaleet kulhoon ja kaada sekaan pieni loraus öljyä ja pyörittele ympäriinsä. Lado kesäkurpitsat pohjan päälle. Ripottele vielä päälle pikkaisen suolaa ja loraus öljyä. Laita piirakka uuniin 200°/n. 45 min.

Aikas bueno hyvää. Tosin pienten ihmisten kanssa piti aikalailla vääntää että suostuivat maistamaan.

Sushin kanssa on otettu uusintaerä. Tällä kertaa tuli jo paljon edistyksellisempiä versioita. Nättivät hyviltä ja maistuivat niin hyviltä että söin itseni ihan ähkyyn. Pienillekin ihmisille kelpasi.

6 kommenttia:

  1. Mums, mitä herkkuja! Vaikka sushi ei kuulukaan mun herkkuruokiini, niin nuo sinun sushisi nähtyäni tekisi mieli taas maistaa.

    VastaaPoista
  2. it looks very delicious!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8.12

    Nam.
    Koska minua pelottaa tuo rasvan määrä suolaisissa piirakoissa, teen ehkä kevyemmän pohjan siten, että sekoitan jauhot ja suolan ja siihen vettä, kunnes tuntuu melkein sopivalta taikinalta, ja lopuksi sitten ruokalusikallinen öljyä ja toinen voita. Samalta se maistuu ja rakennekin on hyvä. Tosin, os piirakassa on korkeat reunat, ne saattavat paistuessaan kuivua.

    OP

    VastaaPoista
  4. Nam! näyttääpä herkulliselta!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20.22

    Sain ensimmäisen kesäkurpitsan maalta, oli vain kymmensenttinen mutta maukas.
    Mitenkähän olis täytetyt kurpitsat?
    Mutta noita susheja pitää ainakin tehdä.
    -äiti-

    VastaaPoista