maanantaina, elokuuta 20, 2012

+ 4°

Aamulla oli aika kylmä. Lähetin lämpimiä ajatuksia plantaasilla kärvisteleville kesäkurpitsoille ja parsakaalin kasvaville kukinnoille. Pysykää rohkeina!

Pyörän selässä paleli niin käsiä kuin korviakin. Miten se on niin vaikeaa muistaa että + 4 ° on kylmää? Vastaneulotut lapasetkin olisi olleet.

Johnny Rotten Anarchy Mittens

Malli: Suzanne Stallard
Lanka: Drops Lima, vaalean sinistä, luonnon valkoista ja punaista, kerä kutakin
Puikot: 4 mm vai oliko ne muka 4,5 mm? Kyllä ne 4 milliset oli.
Fiilis: lämpöset
Kolmen värin kirjoneule on kyllä niin syvältä ahterista ei mitään rajaa eikä määrää. Onneksi keskellä lapasta oli edes muutama kierros ettei tarvinnut kuletella muita kuin yhtä väriä. Tiheyskin päätti olla jotain ihan muuta kuin ohjeessa, joten piti miettiä kaikki uudelleen. Jätin ranneosan neulomatta ja aloitin suoraan lippukuviolla. Sitten vähän tuumasin peukalon paikkaa ja siinähän se. Vähän ehkä pikkasen isot. Pysyvät kuitenkin kädessä eivätkä tipahda maahan, vaikka kuinka seisoisi tumput suorina.
Pitäisi neuloa muutamat muutkin lapaset. Vaikkapa Horatio and Oren
ja Perianth.

Mutta nyt ensin kuitenkin virkataan niin että tyrät rytkyy.

14 kommenttia:

  1. Haa! Päättelemme rohkeasti, että rouva on käynyt Hanko-ostoksilla? Ja minäkin olen hiukan funtsinut noita pöllölapasia.:D Kiitos muuten avusta siinä yhdessä harrasteasiassa: kaikki järjestyi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Noilla lapasilla kelpaa kyllä taistella kylmää vastaan!

    VastaaPoista
  3. Outi: haa itelles. Hankoa on hankittu, mutta ei harmaana, ehei. Räiskyvänä mustana sitä kassillisen latasin mukaani. Tässä nyt sitten väännetään. Katotaan mitä tulee. Ranteet kipeiksi ainakin. Tee sä eka ne pöllö-lapaset ja minä sitten taas perässä...tulee jo aikamoinen stalkkerifiilis

    Lammas: jos se vilu tulee näittekin kanssa niin sitten ollaa pulassa

    VastaaPoista
  4. Jos niitä vähän huovuttais? Horatio ja oren on kivoja...

    VastaaPoista
  5. Oioioi mitä lapasia!!! Kiitos huimasti linkeistä, taitaa jäädä uudet langat odottelemaan ja siirtyy lapasprojekti puikoille!!

    VastaaPoista
  6. Mulla kyllä nyt hiukan huivittaa ensiksi, joten en ala pöllöillä ihan justiinsa. Sitä paitsi en ole tajunnut, että Hankoa saisi myös mustana. Ihan epistä!

    VastaaPoista
  7. Mokkakissa: mut oisko ne sitten liian kapeat? Ne pöllölapaset on ihan parasta. Kunhan eka virkkaan ranteet paskaksi ja niskat jumiin, niin tehdään sittn lapasia

    Nanna: olepas hyvä, tuolla samaisella suunnittelijalla on vielä pesukarhulapasekin....

    Outi: no joko sopiva malli on löytynyt? Mäkin olen ollut siinä uskossa että hankossa on ain niitä epävärejä. Musta oli yllätys.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi22.27

    Sinäkin. En minä oikein tiedä, onko noi anarkistilapaset, kuvion kun voisi tulkita myös tukevan rojalistista valtiota. Tuommoisilla olisi ihana elvistellä Englannissa kuningattaren syntymäpäivänä, Skotlannissa pitäisi ehkä miettiä, missä noita pitäisi, jos sattuu omasta naamavärkistään pitämään sellaisena kuin se luonnollisesti on.

    Kivoja oli lapaset myös linkeissä. Harmi, etten ole mielestäni löytänyt sellaista lapaslankaa, joka kestäisi kirjakassien ja kauppakassien alituisen kantamisen nuhjaantumatta.

    Lähetä tänne jotain säteitä tai jotain, mulla on vähän kaikessa sellainen "aina voin aloittaa huomenna" -periaate. Ei hyvää tiedä se.

    OP

    VastaaPoista
  9. Op: kzboom! Täältä tulee sädettä. Tiedä sitten miten meinaat niitä käyttää, mutta väliäkö hällä :)

    Mun lapaset menee kurjaan kuntoon pyöräillessä, nuhjaantuvat ohjaustangossa. Huovutetut lapaset ovat kestäneet parhaiten.

    Pittää kattoa tarkkaa missä paikassa laittaa nuot tumput käteen ja laulaa god save the queeniä.

    VastaaPoista
  10. Voin kuvitella, että jonkinmoinen homma kolmen värin kirjoneuleessa on. Mulla on vielää ihan tuskasen hidasta kahdellakin :) Ei silti, että antaisin periksi - yhdet kirjoneulelapaset teen talveksi ja sillä selvä ;)

    VastaaPoista
  11. Upeat lapaset. Itse olen neulonut vain muutamaan otteeseen kirjoneuletta - kolmella tai useammalla langalla! Ja siihen ärsyyntymisen tähden en ole kahdellekaan langalle antanut enää mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  12. Kaalit kyllä kestää kylmää, mutta kesäkurpitsa on herkkähipiäisempi.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi21.28

    Lapasia tarvitsee täälläkin aamuisin. Ja välillä miltei toppatakkia.
    Perianth-lapaset ovat nätit.
    -äiti-

    VastaaPoista
  14. Ooo, kolmikerroslapaset! Olisi nannaa! Huikeat nuo pöllöt, ehkä pakko tehdä. :) On kyllä vielä Totoro-lapasetkin tekemättä, kun toisesta rupesi tulemaan jostain syystä noin tuplat isompi kuin ensimmäisestä. O_o

    VastaaPoista