sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

No katoppa

Tässä muutama päivä sitten sain Ajatuksen. Loin 490 silmukkaa ja niitä sitten neulomaan. Välillähän se vähän huimasi että mitä tästä mahtaa tulla. Ilo on ollut melkoinen, sillä näyttää tulevan juuri sitä mitä piti.

Vielä vähän pätkää ensimmäistä hihaa ja varmaan se toinenkin pitää tehdä ennenkuin voi valmiiksi julistaa. Olen sopinut itseni kanssa että tämän jälkeen neulon ne kaksi muuta puuttuvaa hihaa ja sitten saan aloittaa ihan minkä tahansa pitsihuivin.
Muutama päivä sitten myös Bertta sai Ajatuksen. Se hokasi että kun parvekkeella vähän hyppää ja pikkasen kiipeää niin pääsee katolle. Siitähän sitten seurasi parvekkeen verkottaminen. Verkottamisen aikana kissa istui oven takana ja huusi minkä kerkisi. Kun ovi avatiin, kissa tuli vähintäänkin nohevan näköisenä partsille ja hyppäsi. Voi sitä paheksunnan määrää.


11 kommenttia:

  1. Voi sinua kun taas noivain ja tuloksena neule mitä ihanin. Sanoin vain jotta katteeks käyp ;D
    Voi Berttaa kun esteen tekivät, nyt teidän on kerrottava hänelle kun tulee vanhemmaksi niin verkko poistuu.

    VastaaPoista
  2. Siis missä välissä nämä 490 silmukkaa? Kun oli sitä mojoa, kieltäymystä ja aika moninaista sukkaa. En minä muuta, mutta että aika riskinä siellä on oltu. Voimia Bertalle. Kyllä siellä nyt kisua koetellaan.;)

    VastaaPoista
  3. Sirkkis: musta vähän tuntuu siltä että sinne katolle tullaan pyrkimään kovalla intensiteelillä jatkossakin. Ja se huudon määrä on valtava jos katolla on lintu.

    Outi: siinä angstin lomassa ne tuli tehtyä. Eikä se yhtään angstia helpota kun puikolla on älytön määrä silmukkaa, neulotaan ja neulotaan eikä tunnu etenevän ollenkaan, eikä tiedä yhtään onko tulossa hyvää vai huonoa. Kerrotaan terveiset bertalle. Tuossa vieressä se aurinkoa paistattelee, pesee itseään ja kehrää niin että sohva tärisee.

    VastaaPoista
  4. Oho. Ihan muutama päviä sitten vaan. Mulla on niska jo jumissa liiasta neulomisesta... Mutta hienolta näyttää, lanka on jänskän oloista.

    Ja voi pientä Berttaa. Kyllä se siitä tokenee, mutta järkytys on varmasti ollut valtava :D

    VastaaPoista
  5. Mari: noh, muutama päivä on venyvä käsite. Lanka on bc garnin tussah tweediä

    VastaaPoista
  6. Näyttää just siltä millaisen aloittamista olen suunnitellut viime päivät, mutta herranjestas, viissataa silmukkaa!!! Mä suunnittelin kyllä vähän vähempi... Hieno!

    VastaaPoista
  7. Minna: juu, sillä määrällä se tuli aloitettua. Kokoajan kun kaventaa niin loppua kohdin nopeutuu. Ensimmäiset kierrokset kyllä olivat aika....

    VastaaPoista
  8. Anonyymi11.10

    Mielenkiintoisen näköinen neule. Näytähän sitten lisää kun on valmis.
    Oijjjoi Bertta poloista kun ei pääse kattoretkelleen.
    -äiti-

    VastaaPoista
  9. Voi pientä Berttaa, minkä ne sinulle tekivät... :D

    Kauniilta näyttää paita, taitaa olla ihan sen viidensadan silmukan arvoinen. :)

    VastaaPoista
  10. Voi hupsua Berttaa.

    VastaaPoista