sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

Väliaika

Peltoaarista on nyt käännetty ja perattu n. 3/4. Sinne on kylvetty hernettä, keräsalaattia, mangoldia, rucolaa, pensaskrassia ja sipuleita. Taimet saavat vielä odotella. Niitten on vähän pakkokin kun ovat sen verran honteloita. Kesäkurpitsa piti kasvattaa toiseen kertaan kun palellutin ensimmäiset. Eräs tuulinen yö puolestaan taittoi parsakaalin taimia, joten niidenkin osalta ollaan lähtökuopissa. Loppupäivän taidan pysytellä poissa pellolta ja ottaa iisisti: uupumus iski.
Koska onhan sitä muutakin mitä voipi puuhata. Vaikka kehrätä. Rukilla on menossa maitoproteiinia, joka onkin aikamoinen kaveri kehrättäväksi. Peijakkaan luikasta, aina meinaa lipsua sormista. 
Aiemmin valmistunut wesleydale oli ihan toista maata, sitä saattoi vedellä miten vaan ja aina pysyy kasassa. Tästä yksilöstä voisi vaikka tulla joku päivä sukat. Tosin en ole ihan varma että riittääkö metrit, pitää sitten keksiä joku kaveri tälle.
Sukista puheenollen, käytiin eilen kaupungilla ja mukaan tarttui Cookie A:n sukkia. raukkaudella -kirja. Sen kun olin lukenut, piti hakea lankaa ja luoda silmukat. Liekö sitten lukutaidossa vikaa vai mitä mutta aloituksen kanssa tökki oikein urakalla. Vaikka luin ohjeen moneen kertaan, kesti aika pitkään ennenkuin tajusin että mitä pitää tehdä. Mallista voitaisiin käyttää termiä haastava.

8 kommenttia:

  1. Ahkera ja kylmää kestävä ihminen olet sinä. Minä makaan täällä flunssassa ja hädin tuskin jaksan virkkuukoukkua nostaa. Tivolireissu tosin piti tehdä.

    VastaaPoista
  2. Outi: tuolla kylmässä kun oikein kovasti heiluu niin pysyy lämpösenä. Voisi se kyllä vähän lämpösempää olla

    VastaaPoista
  3. Kyllä ne kasvaa ilman ,että menee ylitöiksi, nimimerkillä kokemusta on. Ihania ovat sinun kehruut taas ja mikä väri, voih' ja ah'ihanaa

    VastaaPoista
  4. Sirkkis: kyllä ne kasvaa, kunhan saa ensin maahan :) onneksi tuolla sataa aina välillä niin ei ole "pakko" mennä

    VastaaPoista
  5. Lissajous? Haasteista huolimatta näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  6. Jaaha, siellä näyttää olevan puikoilla sama malli, joka mullakin on tarkoitus tehdä. Lankaki on ollu valmiina jo jonnin aikaa(hennompaa punaa kuitenki kuin sulla), mutta starttia ei ole tapahtunut. Missä lie vika...

    VastaaPoista
  7. maija: lissutpa hyvinniin. kantalapun kohdilla aivot nyrjähti. pitää sulkeutua jonkin kammioon neulomaan se. telkkarineuleeksi piti kääntää pari sivua eteenpäin ja aloittaa monkeysit

    tess: se startti on monesti se vaikein osuus.

    VastaaPoista
  8. (copypastesin kommenttini uusiks tänne)

    Kaivoin oikein mittanauhan tarkistaakseni pyörän halkaisian: 63cm. Vähän pienempi siis kuin Aapramilla, ja mun ämmäkin näyttää vähän erilaiselta; http://neulovannaisenpuuhamaa.blogspot.fi/2012/04/arja-tuli-taloon.html

    VastaaPoista