lauantaina, kesäkuuta 02, 2012

Hymypoika

Poikanen tuli viimeisenä päivänä koulusta hymypoikapatsas kainalossaan, kasvoillaan korviin saakka ulottuva hymy. Siinä se nyt töröttää minun patsaani vieressä. Tyttöpatsaan pohjassa on vuosiluku 1982. Myönnetään että olen täysin liikuttuneessa mielentilassa.

10 kommenttia:

  1. Anonyymi12.08

    Onnea Hymypojalle ! Ja tytölle myös.
    -äiti-

    VastaaPoista
  2. Voi kuvitella fiilikset. Minä taas näin kun niitä jaetiin ja ja niitä hymyjä! Onnea vaan äidillekin!

    VastaaPoista
  3. Onnea Soile , on ihnaa kun sinulla ja pojallasi on nyt Hymy-patsaat ja sanoisinko perinne jatkuu.Olkaa onnellisia kaikki ansaitusti.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun perinne perheessänne jatkuu: onnea molemmille! Patsaat on hienoja.

    VastaaPoista
  5. Minä en tykkää näistä, mutta johtunee siitä että jossain lastenleirillä eräs tädeistä sanoi minua varten tarvittavasta hapannaamapatsaasta... Happamia, sanoi kettu!

    VastaaPoista
  6. Mitäs ne sanoikaan niistä putoavista omenoista ja puista... Onnea hymypojalle!

    VastaaPoista
  7. Äiti: kiitos, kiitos

    Sirkkis: kiitos, olemme iloisia ja juhlimme jätskillä :)

    Kaisut: musta tuo tasan 30 vuotta patsaiden välillä on aika hauska sattuma

    Ii: tädillä oli tyhmät puheet, älä huoli. Tosin tietäisin muutaman ihmisen jolle tommosen hapannaamapatsaan voisi ojentaa...

    Outi: kiitos, poikaa ei tosin kiinnosta neulominen. Hää haluaisi päästä avaruuteen lomailemaan :)

    VastaaPoista
  8. Oi onnea! Pojalle ja äitille!

    VastaaPoista
  9. Oi miten hauskaa! Oma lapseni sai stipendin kiinnostuksesta kuvataidetta kohtaan, kyllö lämmitti äidinkin mieltä. Hymytyttö ja -poikaperinne on minusta tosi hieno.

    VastaaPoista
  10. Omena ei kauas puusta putoa =o)

    VastaaPoista