sunnuntai, maaliskuu 04, 2012

Viimeinen oksu

Oksu-prokkis sai vähän nolon lopun.
Talvioksennus
Lanka: Fabel Print
Puikot: 2,5 mm

Tavoitteenahan oli neuloa vuodenaikojen värityksen mukaan printtivärjätyistä langoista neljät kamalan väriset/kuvioiset sukat, jotta voisin tyytyväisenä räkättää että kyseiset länttilangat ovat kammottavia. Kevät olikin sitä, käsittämättömiä kuvioita. Kesä oli siedettävämpi, Syksy oikeastaan ihan jees ja Talvi kiva. Että mitä tähän nyt sitten sanoisi?
Ja tunnustetaan heti perään että eilen näin jollain pikkutytöllä röyhelölangasta neulotun huivin. Se oli oikeastaan aika nätti. Keski-ikäkö se näin oirehtii?
Niitä verhojakin mietin ja testaillessa tuntui että tämän niin ihanan valon tielle tuli ihan liikaa esteitä. Pimeällähän ei ole mitään väliä kuinka paljon tavaraa sen ikkunan edessä on, valoahan kun ei ole. Mutta nyt on toisin. Piti kehitellä suunnitelma B. Se on nimeltään Operaatio Lippunauha. Testiversio on nyt teipattuna verholautaan.
Ja juu. Taitaa olla että tällä mennään. Laput laitetaan vähän kauemmaksi toisistaan, niitä koristellaan vähän lisää ja hankitaan verhonipsuja että saadaan lippunauha verhokiskoon kiinni. 

Juu, näin me tehdään.

12 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Minä tykkään kaikista noista sun oksu-sukista.
En linkittänyt sun nimeä vielä tässä ekassa huivikirjoituksessa. Haluan katsoa moniko tietää mistä blogista on kyse. Niin se huivi vie kuin pässiä narussa. Saas kattoo montako unikkoa minä noista langoista saa.

Soile kirjoitti...

Pirena: toivottavasti langat riittävät oikein moneen unikkoon. Niitä on kiva tehdä, ja kierrokset menevät kuin huomaamatta.

outi kirjoitti...

Kiva lippunauha ja neljät sukat ovat aina positiivinen uutinen - väreistä huolimatta.:) Mutta se röyhelöhuiviasia jäi hikan askarruttamaan... Tekisi mieli melkein yllyttää, että tartuppas siihen. Mitähän sä saisit semmoisesta aikaiseksi? Jotain kivaa kuitenkin ja sitten me kaikki innostuttaisiin röyhelöhuiveista ja... Oisko se aika kamalaa?:DDD

Neulisti kirjoitti...

Ikä ei tule yksin. Niin ne maut muuttuu. Moni asia, jota on nuorempana vastustanut henkeen ja vereen onkin vanhempana alkanut viehättää aika lailla. :)

Röyhelöhuiveja en kyllä kestä vieläkään. :D

Soile kirjoitti...

Outi: älä yllytä älä, pian oon kuitenkin sitä hankkimassa. Ja oisko sit sitten kiva? Sullakin olisi pian oma röyhelö kaulassa. Aattele nyt.

Neulisti: niinhän se on että vannomatta paras eikä koskaan saa sanoa ei koskaan. Mutta jätetään tää röyhelöhuivi asia tähän. Ollaan kuin ei oltaisi siitä puhuttukaan.

morso kirjoitti...

On meillä makuja moneksi - hyvä niin. Kevään ja syksyn värimaailmat kelpuuttaisin omaan kaappiini, mutta kesän pinkit ja talven kokonaan jättäisin neulomatta. ;) Nyt kun just tein lapaset kolmella värillä=kolmella langalla, niin tykkäsin siitä, että saan värin vaihdon just siihen mihin haluan enkä sinne, mihin se on sattunut roiskahtamaan. Vähentyköhän noiden kirjavien lankojen käyttö meikäläisellä. :)

A-L kirjoitti...

kun muut kommentoi neulomuksia niin minä tietysti kiinnitin huomioni tuohon verhotestiin. lippusiima-henkinen ratkaisu on todella hyvän kuuloinen idea!! go for it!

Nanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Nanna kirjoitti...

Noh, makujahan on monenlaisia. Nimittäin Kevät on minun mielestäni ehdottomasti paras oksusukkapari!! Ihanat värit. :)

Katjuska kirjoitti...

Minä kyllä ihan tykkään sun oksusukista!! Tuota "kevät"-väriä taitaa olla minullakin odottamassa vuoroaan, mut tänä talvena oon tykännyt neuloa sukkia Step6:sta, sopivan paksuista kolmosen puikoille ja ihanan pehmoista :-)

Soile kirjoitti...

Morso: on hyvä että makuja on monta, silloin jokaiselle löytyy se oma juttu! Olishan se vähän tylsää jos kaikki tykkäisivät samoista jutuista

A-l: sain just koristeltua ja ommeltua lippusiiman kasaan. Sitten pitäisi enää vääntäytyä kauppaan ostamaan verhonipsuja. Että saapas nähdä milloin ripustajaiset ovat :)

Nanna: keväässä on kiva tuo vihreä, se on just semmoisen kevään vihreä. Ne läntit on ne höh-kohdat

Katjuska: fabelissa on kivaa se että se on tarpeeksi ohutta, mahtuu siis hyvin kenkiin eikä myöskään veny mahottomasti.

-P- kirjoitti...

Mua ei kyllä okseta noi sukat! Tykkään niistä, etenkin talvi ja kevät oksennuksista! Ja hauskalta näyttää tuo lippunauha! Siitä tulee varmasti huippu, kun se on valmis!