sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Maalari maalasi

Vihdoin on päästy siihen hauskimpaan hommaan: maalaamiseen. Kun tapetti oli saatu riivittyä pois seinältä, kaivettiin pakkeli esille.
Sitten hiottiin ja hiottiin kunnes päästiin maalaamaan pohjamaali. Tempastiin teippirajat.
Ja eikun väriä seinään. Sävy on Tikkurilan Punajuuri ja täytyypä todeta että ihan on nimensä väärti väri. Vähän odotin tummempaa, tällä kuitenkin mennään. Nyt odotellaan että kuivuu ja vetäistään sitten vielä yksi kerros. Puolimärkänä kun on vaikea sanoa tuleeko tasaista vai ei. Märkänä väri on mustikkasmoothieta ja kuivana punajuurta.
Kunhan tuo on saatu valmiiksi maalataan sänky tumman keltaiseksi. Sitten revitään vastapäisen seinä tapetti. Se seinä jää valkoiseksi. 

Niin ja ne villahousut eivät ehdi huomisaamuksi jalkaan. Lanka loppui kesken toisessa lahkeessa. Tuo haarakiila on aika, öh, eksoottisen näköinen, hyvin ne kuitenkin jalkaan istuu.
Ei tässä neuleitten osalta kuitenkaan työttömänä olla. Täpläkauluria piti purkaa ja neuloa kaulusosa uudelleen. Onhan se hyvä että on kaulan kohdalta napakka, mutta jos pää ei meinaa mennä läpi, niin onhan se silloin vähän turhan napakka.

15 kommenttia:

  1. Kaunis punajuuriseinä ja villikset ovat ihanat. Millainen lanka niissä on??

    VastaaPoista
  2. Punajuuri on kyllä melko erikoinen väri, siis hyvässä mielessä. Eipä ole ihan jokasessa makkarissa samanlaista. Ihana ko uskallat valita muutaki ko "kodikkaan beigeä" (vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole, kai..)
    Villahousuista olen mieki haaveillu. Ja mies. Huh, siinä voiski mennä tovi ko alkais hälle villiksiä tehä.. Mutta ko se on pyytäny, että jos joskus, niin pakkohan se on joskus sitte..

    VastaaPoista
  3. Tuo seinäväri on ihan kuningas. Tuulettelin jo täällä, kunnes luin tummankeltaisesta sängystä. Piti lukea toiseenkin kertaan.:D Ei se hullummalta kuulosta, ihailen vain innovatiivista otettasi. Meikäläinen kun täällä arpoo, että ovatko musta, ruskea ja harmaa liian "rohkeita" valintoja.. Ja sori langan loppumisen puolesta. Mutta katsoppas säätietoja, et sä tarvi huomenna villiksiä, loppuviikosta vasta. Eli sait peliaikaa!

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä seinä nyt hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Sirkkis: niissä on yksi säie dropsin fabelia yksivärisenä ja saman firman alpakkaa, semmoinen mix väri. Aika saman sävyisiä ovat.

    Heidi: se beige olisi aika hurjaa minulle! En vosi kuvitella asuvani neutraalin värisessä kodissa. En itekään ole mitenkää "neutraali" :)

    Outi: joo, huomen aamulla vain -10 uskoisko sitä? Ja se keltainen pitää olla semmonen tumma, likainen. Se passaisi pienenä pisteenä myös sun harmaaseen palettiin. Mietippä oikein tummaa myrskyn harmaata ja siihen semmoista sinapin keltaista kaveriksi.

    Neulisti: ainakin jos verrataan siihen mitä se oli :D

    VastaaPoista
  6. Jep, jep, on syvyyttä sävyissä!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi17.24

    Onneksi pakkanen hieman hellittää. Saa sitten nähdä mitenkä pitkäksi aikaa.
    Kolmatta peräkkäistä flunssaa täällä parannellaan.
    Oiskohan villahousuista ollut apua...
    Hyvänvärinen seinä.
    -äiti-

    VastaaPoista
  8. Äiti: No enpä tiijä, huomiselle -10 ja tuulta 20m/sek? Vielä on -25 ja tuulee

    VastaaPoista
  9. Jotenkin nämä ilmat saavat ajattelemaan villahousuja. Minäkin olen jo katsonut ohjekirjasta niiden kuvia, mutten vielä ajatellutkaan ruveta tekemään.

    VastaaPoista
  10. Pikkusisko: sitä pitää kypsytellä. Mullakin meni useampi vuosi ja sitten piti toimia

    VastaaPoista
  11. Heips. Pakko kommentoida. Punajuurenvärinen seinä on ihan ykkönen, onnea rohkeudesta! Ei mitään perusbeigeä.

    ja ihana blogi sulla muuten, linkitin sen omaan aloitelmaani (lankasuora.blogspot.com)!

    Katja

    VastaaPoista
  12. Turhan napakasta kaulurista ois voinu kehitellä sopivasti löysän pipon... eh-eh (huono vitsi, myönnetään, mutta tuli tarve olla vitsikäs, tosin kiville karahti). Villahousuja olen meinannut neuloa minäkin, kun mua aina palelee. Housujen ohjekin on ollut yöpöydän laatikossa jo kolme vuotta, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Pitäisi ryhdistäytyä! =o)

    VastaaPoista
  13. Hei. Luin blogiasi ja löysin heti ainakin yhden neuleen jonka haluaisin toteuttaa. Eli 15.1 otsikolla Lämmintä ylle. Semmoinen hartioiden päälle menevä juttu. (En tiedä miksi sitä kutsutaan) Olen tosi aloittelija, vaikka sukat ja lapaset jotenkin onnistuukin multa.

    Kaipaisin kovasti neuvoja miten lähden alkuun tuon neuleen kanssa. Eli käykö tuohon ohjeeseen langaksi 7 veljestä? Onko riittävän paksua, ainakin vyötteessä taitaa olla puikkokoko 4. Jos 7 veikka ei sovi niin osaatko kokeneempana suositella jotain Novitan lankaa tähän. Entä miten pitkät pyöröpuikot minun pitää ostaa, että tämän tekeminen onnistuu?

    Olisin erittäin kiitollinen vastauksestasi. :) Haluaisin malttamattomasti aloittaa neuleen sillä olen oikea vilukissa ja minua paleltaa sisälläkin. Ei tarvisi kulkea hölmön näköisenä torkkupeitto harteilla koko ajan :) Naapurikin kysyi jo minulta olenko kipeä kun kuljen ympäriinsä peittoon vuorautuneena :)

    VastaaPoista
  14. Jatkoa edelliseen kommenttiini. Eli nyt bongasin siitä kysymästäni neulepostauksesta että lanka on isoveljen paksuista. Eli 7veikka ei siis käy jos tekee näillä silmukkamäärillä. Jospa siis ostaisin isoveljeä ja 60cm pitkät pyöröpuikot. (katsotaan mihin kokoon päädyn) Katsotaan miten käy. Tuleeko valmista vai ei :)

    VastaaPoista
  15. Ansku: kiva kuulla että tykkäsit mallista. Koitan vääntää viikonloppuna jonniinmoisen ohjeen kasaan. Pintaneulehan on 2oikein 2nurin joustinta, sitä 6-7 kerrosta, sitten nurja kierros ja sitten joustin toisin päin, eli aloitetaan 2 nurin 2 oikein.

    näitä pystyraitoja taisi olla 7-8 ja sitten seuraavilla nurjalla kierroksilla kavennetaan nurjien joustinraitojen kohdalla yksi pois. Sitten pitää vaan laskeskella että jäljelle jäävä luku on neljällä jaollinen. Se tarkoittaa joillakin kierroksilla paria kavennusta lisää/vähemmän. Sitten vaan kavennellaan ja välillä sovitetaan, milloin on kavennettu tarpeeksi. Sitten vielä pari joustinraitaa kaventamatta, jotta saadaan kaulus.

    Siinä se pääpiirteittään.

    VastaaPoista