lauantaina, toukokuuta 28, 2011

Tee oma Unikkopeltosi

Tässä pieni ohjeistus Unikkopeltohuiviin. Kuviollahan voi toki neuloa mitä mielii. Lankana huivissa oli Viron villaa eli Aade Longaa, mutta langaksi kelpaa muukin liukuvärjätty villa. Raidoittamalla myös yksivärisestä.

Aloitin oman huivini alakärjestä luomalla kahdeksan silmukkaa pohjavärillä. Lisäyksiä tehdään kumpaankin reunaan jokaisella työn oikean puolen kierroksella. Lisäsin silmukan nostamalla langan ensimmäisen ja toisen silmukan välistä ja neuloin sen takareunasta oikein. Vastaavasti kierroksen lopussa toiseksi viimeisen ja viimeisen silmukan välistä. Kierroksella, jossa ensimmäiset ja viimeiset silmukat nostetaan, lisäys tehdään muuten samoin, mutta nostettu silmukka neulotaan vasta seuraavalla kierroksella. Kierroksella neulotaan siis vain yhdellä värillä ja V merkin kohdalla nostetaan silmukka neulomatta. Työn nurjalle puolelle tulee lankajuoksuja, koita pitää ne suurin piirten hypättyjen silmukoiden leveyisinä.


Vieläkö ollaan kärryillä? No hyvä. Kaavioon on merkitty työn alku, siinä on kolme ensimmäistä Unikkoraitaa. Siitä vaan samalla tavalla niin kauan kuin jaksaa. Minulla oli viimeisellä kuviokierroksella 38 Unikkoa. Sitten neuloin muutaman kierroksen vihreää ja yhden kierroksen oikein nurjalla, josta sain taitteen. Sittenpä kannattaakin vaihtaa puikot esim. 0,5 - 1 mm pienpiin, jotta taite pysyy nurjalla eikä laineile. Taitekierroksen jälkeen kavenna yksi silmukka pois molemmista reunoista jokaisella oikean puolen kierroksella. Tee taitteesta noin 3-4 cm korkea. Päätä silmukat ja ompele taite nurjalle.

Sitten sivut. Poimi ensin toisesta reunasta silmukat puikoille ja tee yksi rivi Unikkoja, lisää yksi silmukka molemmissa reunoissa jokaisella oikean puolen kierroksella. Tee sitten taite eli neulo nurjalla yksi kierros oikein. Jatka sitten pelkällä pohjavärillä yhtä monta kerrosta kuin kuviotakin. Päätä silmukat. Tee toinen reuna samoin. Ompele alakärjen taitteiden keskisaumat yhteen ja ompele sitten sivujen taitteet nurjalle.

Valmis huivi kannattaa kastella ja oikoa kuivumaan, jolloin pinta siloittuu.

Jotain kysyttävää - laita kommenttia. Tuo kaavio näyttää minunkin silmiin sekavalta, mutta noin sen pitäisi mennä. Huomauttaa jos ei mene. Kiitos!

torstaina, toukokuuta 26, 2011

Kasvaa - vähenee

Palakasa kasvaa ja palstalla kääntämättömän maan määrä vähenee. Enää olisi semmonen tunnin homma. Sitten pitäisi vielä tasoitella ja koittaa kaapia viimeisetkin rikkaruohon juuret pois. Ihan niin pieteetillä en taida hommaa hoitaa kuin palstanaapurit: ne siivilöivät mullan. Siivilöivät!

Kunhan viimeiset möyhennökset on tehty, kylvän herneet ja sipulit. Sitten pitää vähän miettiä muitten istutusjärjestystä, taimia ei vielä viiti pistää peltoon. Kuiteskin tulee joku kylmä yö ja se siitä taimikasvatuksesta.

Mitä sitten Unikkopeltohuiviin tulee, niin teen siitä kaavion. Jospa vaikka viikonloppuna saisin sen aikaiseksi. Ovat katsos luvanneet vesisadetta ja silloinhan ei pellolle mennä. Joo, mulla on pakkomielle kaivamisen suhteen.

maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Mille alkais?

Ulkona ripeksii vettä. Ei osaa päättää sataako vai ei. Jos menen palstalle, sataa takuulla. Jos jään sisälle, ei varmasti sada. Mille alkais? En ole ainoa, joka odottelee palstalle pääsyä:





Toisaalta voisi vaikka leipoa oliivileipää. Tai sitten näyttää Unikkopelto-huivi, joka valmistui tässä joku aika sitten.

Lankana on Aade Logaa, yhteensä n. 330 grammaa. Neuloin niin pitkään kuin lankaa riitti. Ihan sopivan kokoinen tuli, vaikka pieni lisäpituus ei olisikaan haitaksi ollut.

Huivissa on toki pikku moka. Yläreunan taitetta tuli neulottua samalla kun katsoi Suomi-Ruotsi kultaottelua. Tai tuli katsomisen ohessa neulottua, miten vaan. Ajatus ei kuitenkaan ollut neuleessa. Jäi sitten kaventamatta tai vaihtamatta puikot pienempiin kun tein taitteen. Nyt se taitos sitten kiepsahtaa aina nurin. Purkamaan en ala koska sivujen reunatkin pitäisi purkaa.

Pittää keksiä jottain.

Huomenna pitää olla pussijuoksuvastaavana.

perjantaina, toukokuuta 20, 2011

Palstalla

Maanantaina oli pellolla odotettu vieras: traktori oli tullut tekemään kevätkynnön.

Torstaina olivat miehet käyneet merkkaamassa palstojen rajat.

Tänään siellä olin minä ja talikko.

Sota rikkaruohoja vastaan on aloitettu. 1/10 palstasta on käännetty ja perattu.

sunnuntaina, toukokuuta 08, 2011

Äitienpäivänä












Kukkia, sukkia ja pärinää.

maanantaina, toukokuuta 02, 2011

Sukkaa pukkaa

Postimies oli ollut kiltti ja tuonut minulle paketin. Arvasi varmaan että maanantaina se paketti ilahduttaa kaikista eniten.

Paketissa oli kuusi unssia merino-nylon sekoitetta kehrättäväksi. Kivasti olivat pakattuina. Ja aikas kivasti aateltu, näistä on helppo tehdä kolmisäikeistä sukkalankaa kun kuidut on valmiiksi jaettu yhtä suuriin osiin. Pisteet The Cup Cake Fiber Co:lle.

Ai, niin ja onhan mulla (taas) uudet sukat:

itsekehrätystä nämäkin. Oli vaan tullut tehtyä niin kauhian ohkaista lankaa että saapas nähdä kuinka kauan kestävät.


sunnuntaina, toukokuuta 01, 2011

I hear voices

Lauantain vastaisena yönä unessa kuuluu ääni ti-ti-ti. Ja aina vaan uudestaan ti-ti-ti. Ihmeteltiin ääntä, kunnes löysimme huoneen, jonka yksi seinä oli täynnä palohälyttimiä. Aikamme kun etsittiin niin löytyi se ääntelevä palohälytin ja otimme siitä virrat pois. Ääni vaimeni mutta alkoi sitten uudelleen, ti-ti-ti. Siinä vaiheessa havahduin hereille, ja se ääni kuului edelleenkin. Mutta ei se palovaroittimesta tullut. Nousin istumaan ja kuuntelin. Yritin hahmottaa mistä se ääni tulee ja mikä se on. Ti-ti-ti. Kolme sekuntia väliä ja taas ti-ti-ti. Nousin ylös ja kävelin eteiseen, kunnes valkeni. Ääni tuli ulkoa. Siellä joku yli-innokas tirppa huusi itselleen seuraa. Ti-ti-ti. Räpsäytin sälekaihtimia, josko siivekäs häipyisi. Ti-ti-ti. Avasin oven, ja tyyppi vain karjui. Palasin sänkyyn ja yritin saada unen päästä kiinni. Kello oli neljä. Karjuja vaihtoi piisiä: titty-titty-titty. Sitä saas kolmen sekunnin tauolla ja keuhkot täysillä. Puoli tuntia se huusi pää punaisena, kunnes vaikeni. Sitten nukahdin uudellen, kunnes taas viideltä: ti-ti-ti! Ja kuudelta perheemme pienin katsoi hyväksi ajankohdaksi nousta ylös.

Nousin minäkin ja neuloin lintusukat valmiiksi.



Tsirp Tsirp
Malli: oma, kuviot jostain vanhasta Novitasta
Lanka: Vuorelman Veto (keltainen), Nalle (pinkki), Sandnes Alpakka (vihreä ja vaaleanpunainen) ja punainen jottain tuntematonta ihmettä
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: titty-titty-titty

Se sama siivekäs valvotti tänä aamuna siippaa.