keskiviikkona, elokuuta 03, 2011

Palstalla

Kävin viemässä kurkuille vettä, ja jo kaukaa näkyi että ensimmäinen auringonkukka on auennut.

Minulla on kahtaa eri lajiketta olevia auringonkukkia. Toiset ovat puoleen reiteen ja toiset polven alle. Pikkasen on taitanut kuivuus verottaa koska muutama kukka on nuupahtanut täysin. Tai sitten niihin on iskenyt joku tauti.

Parsakaaliin on ilmestynyt kookkaampia kukintoja. Pitää vaan olla tarkkana sadon korjaaminen kanssa koska ne puhkeavat kukkaan ennenkuin kissaa ehtii sanoa. Ovat aivan älyttömän hyviä kun paistaa voissa pannulla! Mulle ei meinaa jäädä mitään koska herra 4-vee vetää niitä kaksin käsin. Ensi vuonna laitan parsakaalia tuplasti.

Kesäkurpitsatkin venyvät vauhdilla. Eilen tein kesäkurpitsakeittoa, ja olipa se hyvää! Pienemmät kurpitsat ovat aivan ihanan makeita ja maistuvat parhaiten ihan vaan semmoisinaan. Myös voissa paistetut kuutiot ovat namia. Mikä voissa paistettu nyt pahaa olisi?

Ja ne kurkut, siellä on pari pientä tuloillaan. Nyt vaan tarvittaisiin sitä sadetta etteivät kuivu kasaan.

Se superjättipotti on tietenkin maissi, tämmöisiä tähkiä puskee lehtien välistä. Mahtavatkohan keritä?

20 kommenttia:

  1. Jos maissi ei kerkeä, niin kuivaa syksyllä maissitähkät muistoksi =o)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun laitoit palsta-kuvia :) Tosi hyvän näköinen on sun parsakaalikin! Mä laitoin kerran vain sitä ja sain kyllä yhden kukinnon mutta tosi pienen; hyvää sekin kyllä oli. Kesäkurpitsakeitto on parhautta!
    Outi

    VastaaPoista
  3. Melkein tulee ikävä omaa palstaa, kun näitä sun kuvia katselee. Mutta näin ihanaa ei synny ilman kovaa työtä :-)

    Eikös ne ole luvanneet lämmintä lokakuulle asti. Toivottavasti maissi ehtii kypsyä siihen mennessä.

    VastaaPoista
  4. hanna: lähdetään nyt kuitenkin siitä oletuksesta että satoa tulee. mutta suunnitelma b astuu voimaan jos kohta a ei pidä paikkaansa

    outi: parsakaali on oikein terhakkaa ja isot lehdetkin sillä on. puskat ovat polveen asti korkeat!

    tintti: suurin työ oli tänä vuonna se maan kääntäminen ja juurien poisto. Mutta sen jälkeen on saanut ottaa aika iisisti. Eli se pari viikkoinen raadanta kannatti. tuo palsta kynnetään syksyllä, pitää jostain tarkastaa että mikä päivä se on. Siihen menssä kaiken pitää olla valmista

    VastaaPoista
  5. Tiina H.17.34

    Jos ne on niitä kaupungin palstoja, niin vuokra-aika on syyskuun loppuun. Meillä on välillä käännetty kyllä vasta pitkällä lokakuun puolella, mutta ei uskalla ottaa riskiä ja jättää kasvamaan mitään sellaista, joka olisi saatava pois.

    Tosi hyvä sato tulossa teillä! Meilläkin tulee oikeastaan kaikkea muuta hyvin, mutta punajuuria en tuolla palstalla ole ikinä onnistunut saamaan (kymmeneen vuoteen).

    VastaaPoista
  6. Sullahan on hillitön sato siellä! Maissiakin! Mulla on yksi ehdotus varisten varalle ensi kesäksi. Kerron kunhan nähdään.

    VastaaPoista
  7. Upeita kesäkurpitsoja. Minun tahtovat vain mädäntyä päästä ennenkuin ehtivät minkään mittaisiksi. Eivät taida tykätä laatiosta. Ensi vuonna situtan sitten väljemmin.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi20.55

    Hienolta näyttää! Millaisella reseptillä teit kesäkurpitsakeittoa? Kuulostaa herkulliselle...

    VastaaPoista
  9. Kesäkurpitsaa on syöty täälläkin. Tein tässä päivänä eräänä paistosta johon tuli sipulia, kesäkurpitsaa, maissia ja papuja. Voissa paistettuna tietty, sit suolaa ja pippuria. Maistui siltään ja pastan kaverina.

    VastaaPoista
  10. Onko maisseissasi emikukkia? Tuo kuvan kukkahan on hedekukka eikä siihen tule satoa, mutta edellytyshän se on sekin sadolle. :)

    Anteeksi, jos aliarvioin tietämystäsi. Minulla on kasvitieteilijänä vaikeuksia arvioida ihmisten tietämystasoa asioissa, jotka ovat minulle itselleni itsestään selviä. x_X

    VastaaPoista
  11. Wau!! Hienolta näyttää. Auringonkukat on semmosia iloisuus pläjäyksiä ettei vertaansa löydy. Josko sitä itekin sitten ens vuodeksi sais jo kesäkurpitsat kasvamaan, saapi nähdä. Lykkyä kasvatuksille.

    VastaaPoista
  12. tiiha h: kaupunginhan tämä. en muista yhtään milloin se traktori viime vuonna kävi maan kääntämässä. tosin viime vuonna siellä oli elokuun lopulla enää kosmoskukkia.

    outi: sisältääkö ehdotus ruutia?

    anpali: osa kurpitsoista nuukahtaa ja kuivuu kasaan, osa kasvaa isoksi. En tiedä mistä se johtuu

    nimetön: laitoin kattilaan öljyä ja siinä vähän aikaa pyörittelin kesäkurpitsanpaloja. kurpitsa oli tosi iso kimpale. Sitten pikkasen vettä, joku desi tai vähän päälle ja kaksi kasvisliemikuutiota sekaan. Sitten annettin porista että kurpitsan palat pehmenivät. Sauvasekottimella soosiksi ja purkki kermaa perään.

    jonna: kuulostaa herkulliselta!

    judiuni: en ole mikään hortonomi joten tietämykseni taso on vähän niin ja näin. Maissia on useampikin yksilö, joten josko siellä sitten olisi joku tyttökukkakin seassa?

    nanna: auringonkukat ovat ihania. pitää tänään käydä katsomassa olisiko joku toinenkin nuppu auennut

    VastaaPoista
  13. Emikukat tulevat alemmas lehtihankoihin ja tuo hedekukka latvaan. Emikukka on vihreä suikula, jonka päässä on emit kuin tukko hiuksia. Hauskannäköisiä ne ovat ja helppoja tunnistaa. :)

    VastaaPoista
  14. judiuni: kiitos tiedosta, pitää käydä tutkimassa. nyt muistankin että olihan siinä siemenpussissa jottain pölyttämisestä.

    VastaaPoista
  15. Kyllä kannatti maanperkaus silloin keväällä. Nyt saatte noin makoisat antimet.
    Postipoika toi minulle jotain somaa ja tärkeää, KIITOS, vaan eipä ollut osoitetta, jonne olisi voinut lähettää paluupostia... vähän harmittelin sitä.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi12.27

    meillä maissist on valmistunut aina siinä syys-lokakuun vaihteessa... et harmi jos pelto ehditään kyntää ennen kuin sato on valmis :(

    VastaaPoista
  17. love your sunflower photo

    VastaaPoista
  18. Anonyymi19.35

    Kun kesäkurpitsa alkaa kasvaa, voi sen kukan poistaa siitä kurpitsan päästä, niin ei pääse pilaantumaan kukan alta. Jos kukkia on paljon ei kasvi jaksa kaikkia kasvattaa hedelmiksi asti, vaan lakastuttaa osan.

    VastaaPoista
  19. nimetön: tämä kesä on ensimmäinen kuin kurpitsoita kasvattelen, joten tämä oli hyvä vinkki, kiitos!

    VastaaPoista
  20. Kivan näköistä palstallasi. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan parsakaalia ensi kesänä..

    VastaaPoista