maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Mille alkais?

Ulkona ripeksii vettä. Ei osaa päättää sataako vai ei. Jos menen palstalle, sataa takuulla. Jos jään sisälle, ei varmasti sada. Mille alkais? En ole ainoa, joka odottelee palstalle pääsyä:





Toisaalta voisi vaikka leipoa oliivileipää. Tai sitten näyttää Unikkopelto-huivi, joka valmistui tässä joku aika sitten.

Lankana on Aade Logaa, yhteensä n. 330 grammaa. Neuloin niin pitkään kuin lankaa riitti. Ihan sopivan kokoinen tuli, vaikka pieni lisäpituus ei olisikaan haitaksi ollut.

Huivissa on toki pikku moka. Yläreunan taitetta tuli neulottua samalla kun katsoi Suomi-Ruotsi kultaottelua. Tai tuli katsomisen ohessa neulottua, miten vaan. Ajatus ei kuitenkaan ollut neuleessa. Jäi sitten kaventamatta tai vaihtamatta puikot pienempiin kun tein taitteen. Nyt se taitos sitten kiepsahtaa aina nurin. Purkamaan en ala koska sivujen reunatkin pitäisi purkaa.

Pittää keksiä jottain.

Huomenna pitää olla pussijuoksuvastaavana.

21 kommenttia:

  1. Kaunis huivi. Olen tähän asti neulonut kirjoneuletta ainoastaan suljettuna neuleena. Mietin tässä, että mitenkähän hermojaraastavaa olisi neuloa kirjoneuletta tasona... Nurjalla puolella pitää varmaan lankoja kiepsutella joka värivaihdon jälkeen, ettei lankajuoksut jää oikealle puolelle... Meniko huivissa ajallisesti kauankin? Nm. ehkä minäkin sitten joskus =o)

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä iskee! Siis tuo huivi. Aivan ihanat värit ja olen aina ollut vähän heikkona Kaffe-tyyppisiin palluroihin.;) Hillittömän hieno! Hiukka kateellisena katselen myös vihreyttä terassillasi. Miksi muilla onnistuu siemenestä kasvattaminen ja minulla ei? Näkisitpä tomaattiparkani.

    VastaaPoista
  3. hanna: tää ei ole varsinaisesti kirjoneuletta. Käytin tässä samaa tekniikkaa kuin Pieniä kiviä paidassa. Eli kierroksella on vain yksi väri ja sitten tietyt silmukat nostetaan ja tietyt neulotaan. Voin tehdä kaavion, josta asia selvinnee paremmin. Neuloin huivin kärjestä ylöspäin leventäen. Osassa lisäyksistä oli se ongelma että lisäykohdassa ei neulottukaan silmukoita. Sitten piti vaan tekaista silmukka aiemman kierroksen silmukoiden välistä

    Aluksihan huivi eteni huimaa vauhtia hieman hyytyen viimeisille kierroksille, joissa oli semmoiset 330 silmukkaa

    VastaaPoista
  4. outi: ootko laittanut ne itämään liian aikaisin? Nämät on laitettu kasvamaan kylvömultaan joskus huhtikuun loppupuolella, siinä pääsiäisen aikaan. Ulos olen kiikutellut päiväksi ja sitten taas yöksi sisälle. Nyt ovat olleet pari yötä ulkona. Nuot isot kesäkurpitsat hankin tänään puutarhalta eikä samettiruusujakaan ole ite tehty. Maissi kyllä näyttää vähän huonolta, josko se sitten piristyisi kun pääsee pois ahtaasta pikkupurkista. Mulla on tämmösiä harhaluuloja että saisin maissin tekemään jopa tähkiä, hah!

    Mutta vielä on käännettävää ja perattavaa, noin 4x4 metriä

    VastaaPoista
  5. Enpä ole ikinä kuullut tuollaisesta tekniikasta (missähän luolassa minä olen kasvanut ja elänyt...), mutta kuulostaa jännälle. Laita ihmeessä ohje!! =o)

    VastaaPoista
  6. Ihana kääriytymishuivi! Tarpeeksi iso ja iloisen värinen. Ja voi kuinka nuo taimesi ovat houkuttelevan näköisiä! Minä oon lasika, meillä on palstat niin kaukana että tiedän etten jaksaisi käydä hoitamassa mutta silti tuo viljelykuume meinaa iskeä kesän alussa. Jospa laitan pihalle ruukkuihin edes jotain ;)
    Outi

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis huivi, ihanat värit!
    Taru

    VastaaPoista
  8. Aivan mielettömän kaunis huivi. Minäkin olisin kiinnostunut kaaviosta, jos ehdit sellaisen jossain vaiheessa tekemään. Vaikka nyt kyllä puutarha vetää puoleensa minuakin, joten neulomiset taitaa jäädä syksylle.

    Palstasi näyttää muhevalta, ja pikku-sade varmaan tekee sille hyvää. Täälläpäin ainakin on vähän kärsitty kuivuudesta..

    VastaaPoista
  9. Anonyymi9.29

    Tomerannäköisiä taimia.
    Täällä on ruusuliisoja, verenpisaroita, chiliä, paprikaa ja auringonkukkaa. Tosin auringonkukkaa näyttää pukkaavaan 3-4 taimen "puskissa" ulkona muutenkin. Oravat niitä kasvattelevat.
    Nätti huivi ja reunan kääntyminen muisto kultaottelusta.
    -äiti-

    VastaaPoista
  10. Ihana, mahtava, kaunis!

    VastaaPoista
  11. No niin, siinä on taas malli joka saa minut hulluuden partaalle. Laitatko oikein postauksen kaaviosta vai vain pyytäneille s-postiin? Minäkin haluaisin.

    VastaaPoista
  12. Vou mikä huivi!

    VastaaPoista
  13. Tartutit jo toisen kerran innon tuohon tekniikkaan! Tutkin kaaviota siitä edellisestä neuleesta ja päätin, että testitilkku on ainakin tehtävä. Läikkyvän kiehtova on tämä uusin huivisi - ihailen :))

    VastaaPoista
  14. Anonyymi21.17

    Minä olin eilen melontavastaava. Kukaan ei kastunut - kokonaan. Puolilitimärkiä oli senkin edestä. Ens vuonna minäkin olisin mielellään pussijuoksuvastaava, siinä tosin voi katketa hampaat. Nimim kokemusta on..

    Tulkaapa joskus kattoon mun taimia niin saatte hörönaurut. Kuten tuosta meidän julkisivustakin. Sellaista kun ei enää näet ole.

    Milloin nähdään? Chez Pasquis on muuten avattu. Siellä sopisi uudessa ihanassa huivissa pyörähtää? ;)
    -Maiju-

    VastaaPoista
  15. Siellà on (taas ) ahkeroitu. Nàyttàà olevan kesàkurpitsaakin tulossa. Sitten vain tàyttàmààn niitten kukkia.

    VastaaPoista
  16. Ei ei, kyllä minä olen ollut myös huhtikuussa vasta liikkeellä. Saattaa olla, ettei valo ole riittänyt tai sitten vika on vain minussa. Synkkiäkin tosiasioita on katsottava joskus silmiin.:)

    VastaaPoista
  17. Kaunis huivi! Tuli tunne, että olen merkannut sellaisen faveksi ravelryssä, ja niinhän olinkin. (Tanskalaisen suunnittelijan Christel Seyfarth'in pallurakuvioiset Poppy ja Bonbon-huivit)
    Tekniikka tietty erilainen, hänellä siis kirjoneuleena ja steekataan auki, mutta ulkonäkö sama. Jee, pane vaan kaaviota, se helpottaa, en ole stekkauksen fani lainkas.

    VastaaPoista
  18. Upea ja tahtoo kans samanlaisen! Tosin pieni epäilys, että mitenhän tuollaisen jaksaisi neuloa...

    VastaaPoista
  19. Voi jestas miten kaunis huivi!!!!!

    VastaaPoista
  20. Unfortunately I don´t understand anything written here, but this scarf looks so very pretty! Wonderful!

    VastaaPoista