sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Pyllykukkia

Pyllykukat varmaan kuulostavat ensi alkuun suhteellisen eksoottiselta ja ikävältä vaivalta, eipä huolta mitään. Nyt puhutaan vähän toisenlaisista pyllykukista.


Nimi tulee sitä että nämät kukat laitetaan penkin ja takapuolen väliin. Ei ehkä se kaunein nimitys mutta minkäs voit, niiksi ne meidän Merijärven reissulla nimettiin.

Lankoina on langanloppuja Maijaa ja Vetoa muun muassa.

Ohjeessa oli käytetty 8 millin koukkua, ja piti sitten kokeilla paksummalla langalla mimmosia kukkia niistä tulisi.

Ja niistähän tuli erityisen muhkeita pyllykukkia. Lankana on Dropsin Eskimoa kun en muutakaan keksinyt tähän hätään. Hyötysuhde on toki vähän huono koskapa yhdestä kerästä tulee häthätää kaksi kukkaa ja lankakin taitaa nöyhtääntyä alta aikayksikön.

Kukkiin tehdään 12 muhkeaa terälehteä, joista sitten joka toinen painetaan kukan nurjalle puolelle. Näin kukasta saadaa paksu ja se on myös nurjalta puolelta kivan näköinen.

Ja jos olisin tarpeeksi sekaisin tästä keväisestä auringon paisteesta niin sitähän saattaisi jopa ajatella tekevänsä maton. Onneksi en ole (vielä) ihan niin sekaisin.

Merijärven reissulta hankituista hahtuvista ensimmäiset kaksi kiekkoa ovat muuttuneet langaksi. Aaprami ei tykkää tehdä näitä. Heittelee remmiä jatkuvalla syötöllä pois paikoiltaan. En tajua mikä sitä vaivaa. Sitten kun vaihtaa harmakseen, niin ei mitään hätää. Kumma touhuaja.


21 kommenttia:

  1. Aivan mahdottoman kauniita ne ovat! Ovat varmaan pehmeitä pyllyn alla.

    VastaaPoista
  2. Ihania pyllykukkia. Melkein voisi innostua itsekin virkkaamaan.

    VastaaPoista
  3. Meheviä vappukukkia omasta takaa - kelpaa noilla istuskella simaa siemailessa!

    VastaaPoista
  4. katriina: jos niitten päälle sitten raskii istua

    taina: innostu, innostu!

    pirle: pittää vielä muutama kukkanen virakta, että riittää ahterin alle. vapuksi voisi jo valmista ollakin

    VastaaPoista
  5. Tosi nättejä on sinun viime aikojen virkkaukset olleet, nämäkin pulleroiset aivan ihania!

    VastaaPoista
  6. Pyllykukat on mahtavia!

    VastaaPoista
  7. Pyllykukat on pop!

    VastaaPoista
  8. Kyllä mulla ainakin naksahti siihen malliin, että kukkamatto ois melkonen juttu :)

    VastaaPoista
  9. On ne ihania. Nimestä huolimatta. Mä kans mietin, että miten noiden päälle raaskii istua - saatikka astua. Se mattoinnostus nimittäin vielä iskee; ois se niin upea. Pieni sängynedusmatto makkariin? Ihan vaan snadi?

    VastaaPoista
  10. Voi mahdoton jotta on komeita pyllykukkia.

    VastaaPoista
  11. Ihania pyllykukkia, haluaisin iteki kokeilla jos saisin jotai vastaavaa aikaan. Ihastelin aikasemminki ku kokeilit noita pullistelevia kukkia tehä, näyttää kyllä tosi ihanilta.

    VastaaPoista
  12. Mua nauratti kun kirjoitit niin mukavasti sun Aapramista. Minäkin tänään jatkoin kehräämistä pitkän tauon jälkeen. Tuntuu niinkuin remmi olis löystynyt itsekseen tuon huilitauon aikana. Kohta ei kiristyruuvi enää kierry enempää. Sitten täytyy lyhentää remmiä, ettei käy viskomaan, niinkuin sulla.
    Mukavia nuo sun pyllykukat. Luulis alkavan kutittaa istuessa.

    VastaaPoista
  13. Upeat värit ja muodot noissa kukissa!
    Itse heti ajattelin, että tuollaisethan minä virkkaan kesäksi rivarini puutarhaan, niin johan kukkii. En ole nimittäin mikään viherpeukalo ja äärimmäisen huono hoitamaan kasveja.. Käsityön opettajalle sopisi juuri tuollaiset pyllykukat ;)

    VastaaPoista
  14. Mahtavia pyllykukkia! Ja hahtuvasta kehrätty näyttää ihan unelmalta kyllä. Ja tietenkin kiinnostaa tuo harmas edellisessä postauksessa. Minkäs verran sulla sitä on ja onko jo joku tietty projekti mielessä? Mulla ois myös tuota karstalevyinä. Ne on karstattu käsin, ja siellä on mukana semmosia pikkuisia kökköjä, sellaisia tosi tiiviitä villakohtia. Olen pari kertaa ihan testimielessä sitä värttinällä pyöräyttänyt, mutta sitten kun oikeasti aloitan, pitää ne kököt aina tempoa sieltä seasta pois.

    Minä olen se tyyppi, joka joulun alla kyseli kehruuvinkkejä ja sitten kävi kommenttilootassasi hehkuttamassa opittua taitoa ja kiittelemässä. Aloitin uuden blogin, joka löytyy osoitteesta valoisapuoli@blogspot.com. Sieltä löytyy kuva tuotoksestani, jos olet kiinnostunut. Tai on se siellä, vaikket olisikaan kiinnostunut :)

    VastaaPoista
  15. Aívan ihastuttavia pyllykukkia! Tuommoisen voisi virkata lämmittimeksi viileisiin kesäiltoihin, kesäteatteriin tms. ulkoilmatapahtumiin. Malleja, joihin saa upotettua sekalisia jämälankoja, tarvitsee aina toisinaan.Voisitko, jaksaistko, viitsisitkö laittaa ohjeen?

    P.S. Satutko muistamaan sellaista mattoa, jossa Piltti-purkkien kansia päällystettiin virkkaamalla? Kannet kiinnitettiin toisiinsa, ja lopputuloksena oli jalan alla hauskasti napsuva matto.

    VastaaPoista
  16. Tosi mahtavia pyllykukkia!

    VastaaPoista
  17. Ihania pyllykukkia!
    Löytyykö ohje jostakin, kun heti rupes virkuuttamaan, enkä ihan hahmottanut, miten ne terälehdet oikein menee.

    Pakko kertoa, että meillä pelataan silloin tällöin pyllysienipeiä Wii:llä.

    VastaaPoista
  18. Heipä hei täältä pyllykukkien keskeltä. Ohjeet löytyvät Inspiraatiota Japanista postauksen ensimmäisen kuvan vasemmanpuoleisesta kirjasta. Kirjan nimeä en nyt osaa kirjoittaa... kukkien kuva on heti kannessa. Kirjaa voi tilata esim. Pomadour24 kaupasta etsystä.

    Ja mitä kukkatutoriaaliin tulee, niin sellainen on tekeillä.

    VastaaPoista
  19. Pääh. Beavis ja Butthead nykäisi just läpyt mun päässäni.
    Itsekin heti fundeerasin pyllykukkasia sängynvierusmatoiksi. Jos käyttäisi mattoja. Mutta se ideakin olisi jo kaunis.

    VastaaPoista
  20. No voihan hitsi, kun näyttää helpolle noi sun ohjeet. Tekis mieli ruveta heti virkkaamaan, mutta piru, kun on niin monta keskeneräistä työtä jo nyt... Täytyy laittaa ohje korvantaa =o)

    VastaaPoista
  21. Inspiroivan kauniita pyllykukkia.

    VastaaPoista