maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Japanilaisia kukkia

Viimeinenkin kukkanen valmistui sunnuntaina aamulla siinä rajamaastossa kun ei oikein ollut varma tuliko kääntäneeksi kellot illalla vai ei. Lanka loppui kahtaa kukkaa vaille valmista. Dementia ei onneksi ollut saanut täysin otetta koska muistin että tästä langasta oli jäänyt rullan loppu kehruusta, ja sillä lopulla oli harjoiteltu navajo-kertausta. Arkeologisten kaivausten jälkeen se löytyi ja siitä riitti kahteen kukkaan, jäi vielä 60 senttiä jäljellekin! Tosin viimeisissä terälehdissä piti vähän huijata ja tehdä vain seitsemän pylvästä kahdeksan sijaan. Lankana on siis itte kehrättyä shetlannin lampaan ja silkin sekoitetta. Taisi olla suhteella 70/30 %. Jos ihan oikein muistan niin vyyhdillä oli mittaa 910 metriä ja sitten jottain 100 gramman päälle. Virkkaaminen syö ihan tolkuttomasti lankaa.

Malli löytynee alunperin jostain japanilaisesta virkkuukirjasta, ilmeisesti useammastakin. Löytyypä omastani 300 virkkuukuviota kirjastakin, kun oikein jaksaa etsiä. Japanilainen sekin. Paloja on 54 ja mitat ovat n. 170 x 35 cm. Kuvissa huivi näyttää ihan hirmuisen isolta, mutta myönnettäköön että aluksi se tuntui vähän naftilta. Tosiasiahan on että tää on semmonen hienosteluhuivi. Talvipakkasilla tarttetaan vähän toisenlaista lämmikettä kaulan ympärille. Varmaan sopiva kaveri niille työpäiville kun talo ei muista lämmetä viidenteen kerrokseen saakka, ja ikkunoista hujuttaa niin että hiukset heiluu.

Nyt haluaisin kuitenkin ajatella keväisempiä asioita.

30 kommenttia:

  1. ihana, herkkis huivi ja upeet värit! onnittelut upeesta huivista!

    VastaaPoista
  2. Aah ja voih! Onpa romattinen ja kaunis :)
    Jahka tässä saadaan muutama ikuisuusprojekti päätökseen niin sitten täytyy tehdä tommoinen.

    VastaaPoista
  3. nipsu: kiitos, tästä langasta on suunniteltu vaikka mitä, mutta tähänhän se olikin tehty!

    villaruusu: tää tuli virkattua aika nopsaan, palaset tulivat valmiiksi joutuisasti. olen kokeillut tätä samaa mallia paksummalla langalla, mutta siitä tuli vähän tönkkö

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis huivi! Ihanat värit ja tuo kukkamalli on kyllä herkkä ja kaunis. Oot sä kyllä mestarivirkkaja(kin)! :)
    Outi

    VastaaPoista
  5. Voi, miten ihana! Ja voi, miksi oon nii-iin onneton virkkaamaan itse! Kaunis on tuo.

    VastaaPoista
  6. Hyvä juttu! Ja hyvä uutinen, että virkkaus syö paljon lankaa.. taidan aloittaa heti. On nimittäin lankaa...
    Kysymys: Yhdistitkö palat sitä mukaa kun tulivat valmiiksi vai vasta jälkeenpäin??

    VastaaPoista
  7. Outi: noh, ossaan virkata vain semmoisia mitkä lähtee keskeltä...

    taina: k.i.i.t.o.s.

    jasmiina: tää on aika helppo malli, vain ketjusilmukoita ja pylväitä

    mokkakissa: laitoin palaa samointein kiinni toiseen, näitä olisi vähän hankala kiinnitellä toisiinsa jälkikäteen. kiinnytyskohdat kun ovat niin harvassa. ja olipahan sitten valmis kun viimeinan pala oli virkattu

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis huivi! ♥ Hyvin näyttää istuvan ja käyvän sinulle. :)Riittäisi itsellekin kärsivällisyys tuollaiseen... :D

    VastaaPoista
  9. Suloisia kevätkukkia :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis väritys! Muuten rouva, missäs viipyy sen ihanan punaisen Helsingin-tuliaisen tarkempi esittely?

    VastaaPoista
  11. Onnittelut, se on hieno! Vatvon täällä omani kanssa sitä, että tenkö kolmeen vai neljään riviin noita kukkia. Yritin vahdata kuvistasi, montako kerrosta sulla on, mutten saa tolkkua: eli neljä vai kolme kerrosta. Koko näyttää nimittäin hyvältä. Mulla pitäisi vielä rypistää: vasta noin puolet valmiina. Kolmessa kerroksessa.

    VastaaPoista
  12. Miten herkulliset värit huivissasi!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi20.38

    Hei,
    Älä "Neulova narttu" yhtään vähättele taitojasi virkkaajana. Nimittäin, minusta ne mallit, jotka alkavat aina keskeltä ovat vaikeimpia saada onnistumaan kauniisti. Ja se palasten toisiinsa liittäminen (syvä huokaus).Minulla on täällä kalalangasta sivuverhot kesken...no kohta tulee kesä, ja kesällä sitten...

    VastaaPoista
  14. ellu-kana: kiitos, aluksi vähän epäilytti tämän kansaa, mutta kyllä se tästä

    emma: kiitos!

    suvi: ai niin, mä olen ihan jo unohtanut että sitä piti näyttää. eipä se dementia nyt niin kaukana ollutkaan..

    outi: näitä on neljässä kerroksessa. olisi kaponen jos olisi vain kolmessa. ainakin tällä hetkellä. rypistä, rypistä!

    minna: värit ovat herkkua

    nimetön: semmoisissa malleissa johin eka virkataan x määrä ketjusilmukoita ja sitten virkataan ees taas, kuten vaikka verhot, on ihan nöy nöy. se ketjusilmukkarivi kiristää ihan älyttömästi. pitäsi varmaan tehdä se numeroa isommalla koukulla tai jotain. lisäksi vasenkätisyydestä on välillä harmia ohjeitten kanssa, virkkaan eri suuntaan kuin ohje menee. Mutta juu, en minä ihan poropeukalo ole virkkaamisen kanssa.

    VastaaPoista
  15. Kauniit värit ja hienosteluhuivejakin tarvitaan, varsinkin jos ne on noin ihania... =)

    VastaaPoista
  16. Ihana.
    IHANA.
    Ihan A.
    I-HA-NA.

    VastaaPoista
  17. Kelpaisi minullekin!

    VastaaPoista
  18. Voi kuinka ihana ja nam mitkä värit. Tyttömäisen romanttinen :D

    VastaaPoista
  19. On se vaan upea!

    VastaaPoista
  20. Ihana huivi,herkkä,kaunis ja kauniit värit!

    VastaaPoista
  21. Ihana huivi ja DALAHÄST! <3

    VastaaPoista
  22. Todella kaunis!
    Oletpa muuten vikkelä virkkaaja, etkö vasta alkanut tuon projektin kanssa?

    VastaaPoista
  23. Kaunis ja sopii sinulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  24. koo: kyllähän niitä koreilujuttujakin pitää olla. olisihan se vähän tylsää jos aina kaikki olisi vain käytännöllisiä

    sister: kiits, kiits, kiits

    jonna: pitäisikö kaivaa koukku sitten esille? :D

    sirkkis: villassa oli jo letillä kivat värit, eikä ne siitä pahentuneet vaikka sen eka kehräsi ja sitten virkkasi. itse asiassa tässä on aikalailla noromaiset värit, vaikka se "mitä ihmettä" -väri puuttuukin seasta

    sannu: kiitos! kyllähän tällä kelepaa

    puikkojen kilinää: onneksi kokeilin tätä ohuemmalla langalla, se paksusta langasta tehty kokeilu on tosi jäykkä

    tui: dalahästit on söpöjä!

    kottby: laskujen mukaan tähän meni semmoiset 10 päivää, n. 5 kukkaa per päivä. yksi kukka tulee aika vikkelästi. Jos illalla kattelee jottan elokuvaa tai greyn anatomiaa niin äkkiä tulee tehtyä 4-8 kukkaa

    annikainen: kiitos, pidän tästä kokoajan vaan enemmän. alkuun olin vähän epäluuloinen kun se lankakin yritti loppua

    VastaaPoista
  25. Ihana, todella kaunis :)

    VastaaPoista
  26. Anonyymi10.00

    Voi miten kaunis huivi. Sopii niin hienosti nuo sävyvaihtelut, oijoi.

    Anu

    VastaaPoista
  27. Tosi onnistunut! Värisävyjen vaihtelu tulee tosi kauniisti esiin.

    VastaaPoista
  28. I love the colors you chose for this shawl!!

    VastaaPoista
  29. Ihana, ihana, ihana! Nuo väritkin, saa naaman vihertämään! (:
    Muistatko tarkemmin sen japanilaisen 300- virkkuukuviota- kirjan nimeä, tai mistä sitä saa?

    VastaaPoista