lauantai, tammikuu 22, 2011

Tasku

Tulin antaneeksi täällä blogissa julkisen uuden vuoden lupauksen: suunnitella ja neuloa lisää paitoja pojille. Lupaukset on pidettävä ja tässä tulee todiste nro 1. Lapsi halusi poseerata. Laittoi kukka-lein päähänsä kruunuksi ja poseerasi mitä villimmin...

Tasku
Lanka: hahtuvaa Määkylän puodista, vajaa kaksi kiekkoa, väri sellainen pistaasin vihreä
Puikot: 4,5 mm
Fiilis: noh, ihan ok

Sain idean taskuihin viime syksynä kun vaatekaupan ikkunassa oli villapaita, jossa oli isot, pyöreät taskut. Taskut olivat pystyssä sivusaumassa. Kotona piti viritellä että miten ne sitten menisivät ja helpothan ne oli, vaikkakin ensimmäisestä versiosta tuli täysympyrä.

Sitten vaan paidan silmukat puikoille ja neulomaan. Suunnitelmia piti muuttaa siinä vaiheessa, kun huomasin ettei tuo meidän pieni olekaan niin pitkä että sen taskut voisi laittaa pystyyn. Mutta mikäs siinä, laitetaan ne sitten vaakaan. Olisi myös voinut laittaa vaikka kengurutaskuksi. Taskunsuun resori kannattaisi neuloa ainaoikeana. Hahtuvaa kun pitää neuloa pikkasen eri otteella kuin lankaa, joten resori on turhan lörppä.

Kaarrokkeen kavennukset lähtivät vahingossa samoista kohdin, mutta kun se näytti ihan kivalta, jatkoin "virheellisesti" loppuun saakka. Mutta mikäs siinä, nyt ne ovat tuommoiset sädettäiset, joka tuo rytmiä yläosaan. Vähän olen miettinyt, että tekisin tuolle isommallekin oman paitansa, jos siihen saisin ne taskut pystyyn. Dropsin Nepal oranssina olisi aikas jees. Pittää miettiä. Olisi muitakin suunnitelmia, virta vaan on vähän vähissä. Ei oikein huvita nyt.

Kävin eilen kotiuttamassa Sytyck-kisani 4. sija palkinnon Lumoavasta Langasta:

kaksi vyyhtiä BC Garnin Silkbloom Extra Finoa ja Succaplokki Bastilli silmukkamerkkejä. Kyllä nyt kelepaa! Kiitos kaikille äänestäneille.

21 kommenttia:

outi kirjoitti...

Kivat nuo taskut! Tuommoinen olisi komea meidänkin nuorimmaiselle; isompi ei oikein neuleiden päälle ymmärrä. Ja virran vähyyttä on täälläkin. Jospa se kevään myötä taas kääntyisi kasvuvauhtiin?

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hauskannäköinen!
Onnea poseeraajalle !
-äiti-

sirkkis kirjoitti...

Tosi mahtava pojan neule ja taskussa on se juttu.

Pikkis kirjoitti...

Aivan mieletön!! Nuo taskut on ihan mahtavat, täydelliset taskut! Olisi kyllä kiva nähdä nuo myös pystyssä :)

Soile kirjoitti...

outi: virran vähyys lienee yhteydessä neuletyhjiöön. ei oo mittään työtä kesken! eikä edes tiedä mille alkaisi...

äiti: kerrotaanpa onnittelut, kiitos paketista

sirkkis: ja hahtuvasta tulee valmista ja nopsaan :)

pikkis: kaitpa se pystyversiokin on tehtävä

Anonyymi kirjoitti...

Komeita ovat: paita ja linssilude. Onnitteluja kummajaiselta.
- Marika -

Muriska kirjoitti...

Upea!
Niin kivoja puseroita :)) en jaksa oottaa et jossain välissä on aikaa tehä tälläsiä!

Vilppumaan Erika kirjoitti...

Jahas ja koskas tämmösen saa tehdä Vilppumiehelle :) Aivan mahti, taas! Väri on kyllä mun silmään niin herkku ja malli säteineen jotenkin ihan ehdoton, jes!

Ps. Sain vihdoin laitettua robotti-versioni Ravelryyn, toivottavasti se auttaa levittämään robojen ilosanomaa edelleen :)

pirle kirjoitti...

Mukavasti kerrot syntytarinan työlle, johon luova ihminen keksii ratkaisuja sitä mukaa kun homma etenee. Herkullinen ja iloinen lopputulos, siitä todisteena lapsen "kiharainen" hymy :)

Tiina kirjoitti...

No voihan ihanuus! Kivat nuo taskut, tykkään. Ohjetta odotellessa.. ;)

Tui kirjoitti...

Ihanat noi taskut! Ja noi palkintolangat, oi mikä väri!

Lissu kirjoitti...

Siellà hàn mukavasti keekoilee sòpòssà puserossa. Seuraavaa pikkuista nuttua vaan kehiin, niin ei tule tyhjiòtà siinà hommelissa. Muutenhan ei taida tànààn tyhjàà olla!!! Haleja

Vilma kirjoitti...

Onpa kiva paita! Ehdottomasti hyvä uudenvuodenlupaus, kannatetaan: lisää tällaisia, kiitos, niin että voin hyvällä syyllä jatkaa siskonpojan vaatettamista tädin tekemillä neulepaidoilla. :)

Pirena kirjoitti...

Onnea myös tuosta Sytyck-kisan 4. sijasta. Ihanaa lankaa sait.

Emma kirjoitti...

Hauska paita, muhkeat taskut! Hahtuvapaidassa ei palele :)

Delaney's Duds kirjoitti...

love this design!!! the pockets are perfect for her to put little treasures in!

Sirutuuli kirjoitti...

Blogissani on siulle jotain kivaa..

Anonyymi kirjoitti...

Taas täällä Keski-Suomessa ollaan myöhässä! Oivallista synttäriä 3-vuotiaalle! Kakkua varmaan löytyy ja synttärilahjaksi hieno villapaita! Väri varsinkin on herkullinen. Niin oli joulusuklaakin, jota pääsin hiukan maistamaan. Ehkä sitä on vielä teilläkin jossain jemmassa säästetty tätä päivää varten - jos vaikka löytyy sieltä hauskasta paidan taskusta!. Toivottavasti - vaan ei todennäköisesti kuitenkaan.
Iloista juhlintaa joka tapauksessa teille kaikille!

Kummit ja kummityttö veljineen

Susi kirjoitti...

Oi miten kiva pusero ja taskut! Ja ihana palkinto, onnittelut täältäkin :)

Hege kirjoitti...

Adorable - both the sweater and the girl :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kaunis villapaita. Ihan täydellinen.
Maria