En ole ikinä tykännyt termistä ruuhkavuodet. Mutta niitten keskellä näköjään nyt vellotaan. Pää on vielä pinnalla. Saas nähdä milloin hörppää.
Jouluakin kait pitäisi ajatella. Lahjoja ei ole vielä pahemmin hankittu, ja totuuden nimissä ei vielä edes mietittykään. Sen verran olen toimeentunut, että vaihdoin kesäiset verhot vähän paksumpiin ja imuroidakin ajattelin. Siis ajattelin. Huomenna, sen olen jo päättänyt, kaivan joulukoristeet esiin. Jos se jouluajatus siitä kirkastuisi?
Kaikeasta huolimatta olen kerinnyt neulomaan. Tai ehkä se on ollut niin että olen paennut kaikkia tekemättömiä juttuja neulomalla? Tai sitten ne jutut ovat jääneet tekemättä neulomisen takia? Hmm, taidan valita ensimmäisen vaihtoehdon.
Tilanne on kuitenkin se että Kiemura on edennyt kainaloihin saakka ja vasen etukappalekin on kohta kaula-aukossa.
Mallissa on muuten todella voimakkaat vyötärökavennukset, 96 silmukkaa pois verrattuna lantiomittaan. Tälleen sovitellessa en voi olla ihan varma meneekö nappi sitten valmiina kiinni. Veto on kivan tuntuista lankaa, jota on ilo neuloa.
Niin ja oli se kisa siitä neulomiskolostakin. En sitten muistanut osallistua, vaikka aikomus olikin. Tässä kuitenkin minun koloni, toisessa päässä sohvaa.
Tästä on hyvä paimentaa jälkikasvua, teemuki keikkuu pöydän reunalla ja telluakin voi vahdata toisella silmällä. Toinen neulomispaikka on köökin pöydän äärellä. Siinä on hyvä keskittyä vaativiin kaavioihin. Vaikkapa sitten kun päästään neulomaan Kiemuran yläselkää. Siinä kaavio on koko kappaleen levyinen, uh oh.
Tässä se kirjoneuletakki pikkuhiljaa, rivi kerrallaan, kehkeytyy. Nyt ollaan menossa vyötäröllä, kavennukset on tehty ja kohta taas levennellään.
Täytyy myöntää, että vaikka hidasta onkin, tätä on niin kiva tehdä! Kaikki kierrokset ovat erilaisia ja kokojan pitää olla tarkkana kun porkkana. Nurjalla puolella saa sopivasti aivojumppaa, kun katsoo kuvioita vasemmalta oikealle ja neuloo eri suuntaan.
Toki eilen illalla tuli pieni hengityskatkos, kun kokeilin tätä päälleni: etureunat jäivät kymmenen sentin päähän toisistaan. Hieman jo alahuuli väpätti, että tää ei oo totta! No, eihän se onneksi ollutkaan. Laitoin työhön toisen pyöröpuikon, jotta silmukat ovat varmasti tasaisesti. Sitten saattoi huokaista, leveys oli just eikä melkein. Toki pikkasen arpapelillähän tässä on menty: ohjeessa tiheys on 21s/10 cm ja mulla on 24/10 cm.
Jos tälle illalle vielä muutaman kierroksen värkkäisi?
Istutaanpa nyt alas ja katsotaan mistä se kenkä puristaa vai puristaako mistään. Vai pitäiskö vain löysätä pipoa.
Mikä on siis suurin angsti?
- No tuo reuna. Se rullaantuu tyhmästi ja siinä on tyhmät värit. Tunkkaiset. Ja muutenkin se reuna on tyhmä.
Eli pura reuna pois.
- Selvä. Purettu.
Mitäs muuta?
- Tuosta vaaleammasta keltaisesta en tiedä. Onko se liian vaalea? Kirjontaan on varattu tummaa punaista ja vihreää, mutta ne tuntuvat tunkkaisilta.
Kokeile kirjontoja joillain muilla väreillä.
- No, koklataanpa. Pinkki ja kirkas vaalean vihreä näyttävätkin aika kivalta vaaleamman keltaisen kanssa. Näinhän se toimii!
Onkos vielä jotain muuta?
- No tuo petrooli on vähän tyhmä ja sitten tuo punainenkin on nyt yksin.
Kokeileppa olisiko sen petroolin sijasta se kirkas vaalean vihreä tai pinkki parempi. Kirjo suoraan siihen päälle niin ei tarvitse muutaman rivin takia purkaa kaikkea.
- Katotaanpa...no joo! Nythän tämän kanssa voi elää ja edetä!
No niin, kaikki on nyt siis hyvin?
- Mutta mitäs siihen reunaan sitten laitetaan?
Tee siihen nurin päin tuo nyt petroolin värinen kuvio joko sillä vihreällä tai pinkillä, kumman sitten valitsitkin, ja sitten taite nurjalle.
- Jaahas, no niinhän mä teen.
Miten tämän kanssa nyt niin ahistaa? Vähän väliä pitää pysähtyä miettimään, että onko kaikki nyt hyvin vai miten. Ensimmäinen angsti oli kokoangsti. Takin alku näytti aivan valtavalta. Pisti mietityttämään, että mallikuvassa on tietyistä syistä se pönkkähame. Tämä angsti kuitenkin selätettiin mittanauhan ja vanhan villatakin avulla.
Seuraava angsti on ollut väriangsti. En ole ihan varma tätä vaaleasta keltaisesta. Onko se liian vaalea? Onko se liian keltainen? Olisiko se pitänyt tehdä kuitenkin tummemmalla keltaisella? Ja siinä Pirkka-langassa olisi ollut ehkä paremmat keltaiset...Tämän angstin kanssa ei ole päästy mihinkään. En osaa päättää onko tuo väri hyvä vai ei. Sehän muuttuu vielä kun siihen tulevat ne kirjailut. Pitäisikö tehdä muutaman kirjailu ja päättää sitten?
Suurin angsti kohdistuu tuohon reunaan. Se menee sellaiselle rullalle ettei mitään määrää eikä rajaa. Saanhan se varmasti tasaiseksi? Saanhan?
Varmaan olisi viisainta pistää tää nyt hetkeksi jäähylle ja miettiä näille kysymyksille vastaukset. Työ on kuitenkin sen verran suuri, etten halua sitten valmiissa takissa katua tuota keltaista väriä saati vaipua epätoivoon tuon helman kanssa.
Suurin ihmetys on kuitenkin se että, milloin minusta on tullut tämmöinen jahkailija?
Ihan vain muistutuksena, että huomenna lauantaina rukit pyörivät Lumoavassa Langassa kello 10 alkaen. Tulkaapa mukaan ihmettelemään! Oma rukki ei olekaan vähään aikaan pyörinyt, kun pyörittäjällä on ollut muuta hommaa. Huomenna ajattelin askarrella vauvakamelisilkin kanssa, saas nähdä miten onnistuu.
Tänään kuitenkin askarrellaan kirjoneuletakin alun kanssa. Vielä on vähän vaikea sanoa miltä näyttää. Ensimmäinen kuvio on vasta muotoutumassa. Tietty kaikkia Epäilyksiä ja Entäsjos-juttuja pyörähtää mielen vieressä. Kuten vaikkapa että Pirkka-langalla olisi voinut olla mehevämmät värit. Olisiko sittenkin pitänyt tehdä punasävyinen neule? Onko tämä nyt oikean kokoinen? Tuleeko tästä varmasti hieno? Miksei tämä ole jo valmis?
Starttasin sitten seuraavan Sytyck-neuleen kanssa. Sen työnimi oli "Kolme kuhaa ja yksi ufo". Ja imperfekti on ihan oikea aikamuoto. Katsokaas, kun pääsin etukappaleen puoleenväliin saakka, iski Epäilys. Suunnitelma, joka ajatuksissa ja paperilla näytti ja tuntui tosi hyvälle, olikin neuleena tyhmä. Tympeä ja tyhmä. Ei mikään ilopilleri. Ei mitään verrattuna Robotteihin.
Tuijotin eilen illalla tekelettäni pitkään. Nukuin yöunet ja aamulla päätin että kötystys puretaan. Miksi neuloa mitään joka tuntuu vastenmieliseltä? Tämä maailma ei tarvitse enää yhtään tyhmää ja tympeää poikain neuletta. Joten nyt pitää miettiä suunnitelma B. Vai onkohan se jo C?
Tätä suunnitelma B:tä uhkaa tosin pari päivää sitten äkkäämäni kirjoneuletakkimalli, joka iski sataa ja tuhatta tajuntaan. Tämä on niin pakko saada ettei mitään määrää eikä rajaa. Tokihan se on neulottu taas kerran jostain sellaisesta langasta mitä on vaikea hankkia. Erinäisiä vaihtoehtoja käytyäni läpi, löysin Vuorelman Veto -langan. Tänä iltana testataan! Voi pojat että testataankin!
Isoveljen Robottitanssi on nyt valmis.
Robottitanssi II
Malli: oma, ohje julkaistaan ensi viikon alussa!!
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Lanka: Marks&Kattens Superwash Safir, 6 kerää tummaa oranssia, TitanWool Kristal, 1 kerä petroolia
Fiillis: no jesh!
Kyllähän tätä odotettiin. Eräs kävi vähän väliä tarkastamassa missä vaiheessa mennään. Ja sitten kun eilen illalla pyysin valmista ja kuivunutta paitaa sovittamaan, niin kyllähän ne silmät säteilivät. Lienee kait paras kiitos äitille?
Myönnetään että kirjoneulekuvion jälkeen oli aika tylsää neulottavaa. Varsinkin kun hihat oli liitetty vartalo-osaan ja silmukoita oli ihan tarpeeksi. Piti jo vähän tuskailla että miksi poika on jo niin iso. Ja isommaksihan se tuosta vaan kokoajan kasvaa...
Kaarroketta ei tällä kertaa tarvinnut tehdä kuin kertaalleen, mutta kaula-aukkoasioita tuli sitten säädettyä useampaan otteeseen. En todellakaan tiedä onko se kaikkien taiteitten sääntöjen mukaan. Tai sainko sitä edes kirjattua oikein ylös.
Tunnustan että hieman vierastan sitä että sisarukset puetaan samanlaisiin vaatteisiin, mutta antaa olla tällä kertaa. Onhan nuot aika hauskat yhdessä!
Tarkastan ohjeen vielä kertaalleen tämän viikonlopun aikana ja koitan selvittää että menikö tuohon isompaan paitaan 6 vai 7 kerää. En ole oikein päässyt itseni kanssa yhteisymmärryksen siitä asiasta.
Oli miten oli, ensi viikon alussa, joko maanantaina tai tiistaina ohje on ladattavissa pdf-tiedostona.
Lumisadepallo-soittorasiat saivat taas kerran pojat ihan sekaisin. Kaikkien laulut piti soittaa moneen kertaan, yhdessä ja erikseen.
Laatikoista löytyi vanhoja tuttuja sekä yllätyksiä.
Ja tietyt koristeet pitää laitaa tietyille paikoille. Posliininen piparkakkutalo kuuluu mummun lipaston päälle.
Kranssi palloineen nostetaan keittiön pöydän päälle. Se tosin tarkoittaa sitä että keittiössä ei näe kunnolla reiluun kuukauteen. Mutta mitäpä siitä.
Nyt otan pienet päikkärit, sitten paistamme ensimmäiset piparit ja keitämme lisää glögiä.
