Palataanpa sitten virkkulappujen pariin, aiheena palojen yhdistely.
En varsinaisesti päättele langanpäitä, vaan virkkaan niihen päältä seuraavaa kerrosta. Kun ovat jonkin matkaa silmukoiden, tässä tapauksessa pylväiden, alla, katkaisen edellisen kierroksen langan. Samalla tulee päätelyä myös aloittavan kierroksen lanka. Langat näkyvät hieman pylväiden välistä, mutta minua se ei haittaa.
Sitten siihen yhdistämiseen. Kun lappu on valmis vedän langan viimeisen silmukan läpi ja jätän lankaa n. 50-60 sentin pätkän. Tätä lankaa käytän yhdistämiseen. Jos leikkaat langan liian lyhyeksi, nou hätä. Voit virkata kokonaan uudella langalla. Jos sauma on toooosi pitkä, kannattaa käyttää uutta, kerältä tulevaa lankaa.
Yhdistäminen tapahtuu siten, että laput laitetaan oikeat puolet vastakkain. Reunoissa näkyy tuommoiset v-jonot. Ujutetaan koukku itseä lähimmän palan ulommaisesta v-lenkistä. Ensimmäinen v-lenkki on se missä on kulma. Koukku ujutetaan taaimmaisen vastaavan lenkin kohdalta, myös ulommaisesta reunasta. Sitten vaan vetäistään koukku läpi. Eli piilosilmukkahan se.
Sitten otetaan seuraavat v-lenkit. Samalla pidetään huoli että oikeat v-lenkit osuvat kohdikkain. Jos yhdistettävä sauna on pitkä, kannattaa käyttää nuppineuloja kohdistamisesn avuksi. Esim. Babette-täkin neliöt yhdistin tällä tekniikalla. Kun kahdeksan kulmiossa tulee nurkka, niin siitä vaan jatketaan ilman pysähtymistä.
Tähän kohtaan vielä edit: nurkasta siis jatketaan vain jos on tarvis!
Nurjalla sauma näyttää tältä:
ja oikealla tältä:
eli oikealla puolella ei näy mitään saumaa, eikä myöskään yhdistämisessä käytettyä lankaa. Sauma on myös litteä. Itse käytän tätä tapaa siksi, että voin tehdä ensin kasan paloja valmiiksi, sommitella ne ja sitten yhdistää.
Jos kaikkien reunojen väri on sama tai haluat mennä ihan fiilispohjalla, niin silloin kannatta tsekata Attic24-blogista how-to. Se on sitten enkuksi ja samalla myös tämmöisten heksojen teko-ohje. Josta minäkin olen omat tietoni ammentanut. Sieltä löytyy myös tämä sama piilosilmukointiohje, jos minun oli liian sekavasti ja ylimalkaisesti selitetty.
Nyt lienee parasta katsoa totuutta silmiin ja myöntää ettei tämä täkki taida valmistua koskaan.
Se on kiva, se on kaunis, se on ihana. Tykkään siitä kovasti ja tiedän että valmiina se olisi riemun aihe. Valmiina on jo 111 palaa, joista viimeiset ovat valmistuneet, öh, pari kuukautta sitten. Täkkiin tarvittaisiin ainakin 200 palaa lisää, joten tällä vauhdilla täkki olisi valmis lokakuussa 2015. Jos silloinkaan.
Lankaakin pitäisi hankkia lisää ja nyt en oikein tiedä jätänkö leikin sikseen. Haluanko ostaa lisää lankaa täkkiin, jota todennäköisesti en saa valmiiksi? Jos ostan lankaa lisää, intoutuisinko virkkaamaan lisää paloja? Jos virkkaisin kesälomalla joka päivä kaksi palaa, saisin kasaan 70 palaa, jos kolme palaa niin 105. Ei kuulosta pahalta, mutta en taatusti virkkaisi joka päivä. Turha huijata itseään.
Myönnetään että koko täkki on yksi piikki lihassa. Se ilkeästi muistuttaa olemassa olostaan pilkistämällä kassistaan, jonne olen sen sullonut. Se vaatii tulla valmiiksi, mutta minulla ei riitä intoa. Mistä sitä saisi?
Malli: Lilac Leaf Shawl/Nancy Bush, kirjasta Knitted lace of Estonia
Lanka: Lana Gatto, Wool Biocomponente (50% villaa, 50% akryylia), n. 50g/625m
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: sininenhän se on, mutta muuten kiva
Lanka on Casperiasta eräältä Signoralta ja marinoitunut hänen hoiteissaan, veikkasin että toistakymmentä vuotta. Päätin tehdä langasta hänelle shaalin kiitokseksi vieraanvaraisuudesta, jota sain kokea. Toivottavasti huivi on hänelle mieluinen. Signora on ollut kova tekemään käsitöitä mutta käsien operoinnin jälkeen hän ei ole enää voinut neuloa tai virkata. Varmaan kova paikka käsillään tekevälle ihmiselle.
Koskapa lankaa oli vain rajallinen määrä, hieman jännitti sen riittoisuus. Hyvinhän se riitti, vain kaksi lehtimallikertaa vähemmän kuin mallissa ja lankaakin jäi jäljelle joku 5 metriä. Toinen jännäämisen aihe on miten huivi pysyy muodossaan. Pingoitettuna sen koko oli n. 56x167 senttiä, mutta minusta tuntuu että se on vetäytynyt kasaan aikas paljon. Pitää kattoa kelpuutanko sitä vai puuhaanko toisen shaalin.
Tänään oli yksi juttu, josta voi olla erityisen iloinen. Perjantaina kotiin tullessa kylppärin lattialla odotti pesukoneen rumpu. Korjaaja oli kuulemma lähtenyt hakemaan stefoja. Ei sitten kuulunut takaisin. Pyykkikori triplasi sisältönsä viikonlopun aikana. Tänään kun palasin töistä niin rumpu oli paikoillaan ja kone kunnossa. Stefat olivat siis löytyneet. Nyt voin siis pestä pyykkiä! Tarkemmin ajateltuna, onkohan se sittenkään niin erityisen hihkumisen aihe?
Mikäs se on suristessa kun suvi hellii. Kiitos, teitä on aina mukava emännöidä!
Perjantai-iltana mulla olikin toisenlaista, unista kehruuseuraa. Vähän piti varoa ettei pojan hiukset mene seassa rullalle. Yhdistelmä lämmin kesäpäivä (kait tätä nyt kesäksi voi jo kutsua?) ja pienet pojat tuottaa viimeistään illansuussa väsyneitä ja likaisia pikkupoikia.
Kaivelin Lissun saamasta lankaperinnöstä itselleni muutaman kerän ohuen ohutta lankaa.
Täydessä vyyhdissä on 100 g/1250 m, eli oivallista huivikamaa. Värihän on minulle täysin väärä, mutta tämä ei tulekaan minulle, vaan Signoralle, keneltä lanka alunperin on. Ongelma on se, ettei vyyhti ole täysi, vaan 50g eli lankaa on silloin joku 600 metriä, ja se taasen voi olla vähän hintsusti. Toinen mikä mietityttää on langan koostumus:
puolet tekoa. Pysyykö se mitenkään kuosissaan pingoituksen jälkeen? Neulasin ensin toisen päädyn ja pingotin se hyvin kevyesti. Nyt se on pyörinyt pöydillä viikon verran, ja kyllä se aika hyvin on pysynyt.
Tätä samaista ainetta on sitten vielä lisääkin. Tuo vaaleampi punainen on tällä samalla koostumuksella, tummempi on täyttä villaa. Vaaleanpunaista on täysi vyyhti ja tummempaa puolikas vyyhti.
Aamulla mulle tultiin sänkyyn kertomaan että kukkapenkissä on söpö hiiri. Kun sitten sain väännettyä itseni ylös, näin minäkin sen söpön hiiren. Tosin olin aika varma että se on myyrä. Siinä se mussutti jotain. Ilmeisesti en ollut vielä kunnolla herännyt tajutakseni että lauseessa: "myyrä mussuttaa jotain kukkapenkissä" on jotain todella pahasti vialla. Sitten kun tajusin sen lauseen merkityksen, syöksyin ulos hätistämään saamarin elukkaa, pojat kannoilla kiljuen ettei söpöä hiirtä saa häiritä!
Paskat se mikään hiiri ollut, tulppaaninhimoinen myyrä! Yhden se oli jo syönnyt maata myöten, kahtaa muuta vasta napostellut. Prkl elukka!
No, eihän siellä Italiassa ilman kutimia oltu.
Viimeisenä ylimääräisenä päivänä kiipesin kunnantalolle ja löysin pienen penkin varjossa, jossa oli mukava kilkutella puikkoja sillä välin kun muut viettivät siestaa. Samalla pohdiskella lähteekö lento seuraavana päivänä, ja mihin asti päästään.*
Suoraan edessä oli kunnantalon kulma ja taaempana vuoret.
Vasemmalla alas laaksoon ja edelleen Tiber-joelle.
Tramonto a Poggio Catino
Malli: Oma tavisperussukka
Lanka: itsekehrättyä wensleydale-villaa, navajo-kerrattua, vajaa 200 grammaa
Puikot: 2,5 mm
Fiilis: jepjep
*Helsinkiin asti päästiin. Matkalla lentokentälle paikallisjuna meni rikki Roma Tiburtiana asemalla. Hetken aikaa pörräsin ihmeissäni että mitäs nyt. Aseman ulkopuolelta sain taksin, jolla matka jatkui. Muuten hyvä kyyti, mutta kuski olisi voinut hieman enemmän keskittyä ajamiseen. Vähän huippaa kun toinen ajaa 130 km/h, tekstailee tekstiviestejä ja kommentoi liikennettä kummatkin kädet irti ratista. Perille kuitekin päästiin, ja kun tutkin kentällä taulua mille check-tiskille mennä, huomasin että kaulassa liehunut Kaikukukka-huivi oli kadonnut. Jäänyt joko junaan, asemalle tai taksiin.
Koneella pääsin Riikan saakka. Siellä oli Oulun lento myöhässä, ja varmuuden vuoksi varasin itselleni paikan illan viimeiselle lennolle Helsinkiin. Oulun lento sitten peruttiin ja meidät komennettiin hakeman matkalaukut. Sitten laukut piti tsekata uudemman kerran ja taas turvatarkastukseen. Tässä vaiheessa olin jo sen verran väsynyt, että rouva turvatarkastaja sai pitää minulle puhuttelun käsiväskyyn unohtuneesta vesipullosta.
Kun yhteensä kuusi tuntia oli kulunut Riikan kentällä, pääsimme vihdoin bussiin, joka ajoi pienen potkurikoneen viereen. Siinä vaiheessa polvia hieman täristi. Lentoemo huitoi koneen ovelta, eikä meitä päästetty bussista pois. Koneen miehistö kun oli Vilnasta tulevassa koneessa, eikä se ollut vielä laskeutunut. Koneeseen kuitenkin päästiin. Koneen käynnistäessä moottoreita se tärisi ja tutisi siihen malliin että lievästi sanottuana kammotti. Yllätys oli suuri, kun se pysyi ilmassa perille saakka ja lasku oli koko reissun tasaisin.
Helsinki-Vantaalta Leppävaaraan ystävien luoksi pariksi tunniksi nukkumaan ja aamulla Oulun junaan. Matka meni joutuisasti Kokkolaan saakka, josta köröteltiin routavaurioiden takia kävelyvauhtia Ouluun. Limingassakin pidettiin 15 minuutin hiljainen hetki, kun odoteltiin vastaantulevia junia. Täytyy sanoa että junamatkan viimeiset kaksi tuntia olivat käsittämättömän pitkäveteiset. Asemalla pojat tulla juoksivat vastaan. Itkuhan siinä pääsi.
Eikä siinä vielä kaikki. Postipoika oli vihdoin ja viimein raahautunut meidänkin laatikolle. Tuomisinaan kankaita. Kauniita, vaikkakaan en tajua miksi olen tilannut ruskeasävyisiä kankaita? Mulla ei ole vielä ihan tarkkaa tietoa mitä näistä tulee, mutta jonkun kivan hamosen tahi essun voisi värkätä. Palat ovat half-yard eli semmoset 45x110 cm.
Myös siippa oli saanut postia. Sisällä oli tietty jotain käsittämättömiä mopo-osia, mutta kuori oli erityisen hauska. Tai sitten se on hankkinut Tamagotchin tai jotain.
Kävin 1/10 hehtaarin tiluksillani tsekkaamassa tilanteen. Tuloksena saavillinen juolaheinää ja valvattia. Positiivista on se, että retiisi on noussut. Samoin herne näyttää elonmerkkejä kuten kähäräendiivikin. Muut ovat hiljaisempia. Harakat yrittävät viedä sipulit.
