Markkinoilla

Perjantaisin on Poggio Mirteton kylässä markkinat. Sinnehän harakat suuntasivat aarteenkiilto silmissään. Matkaopas tiesi tarkkaan mille pöydälle suunnata ensiksi, ja minä kipitin kiltisti perässä. Pöydät notkuivat pitsi- ja merkkausliinoja. "Käykää kimppuun, penkokaa!", huusivat kauppiaat, ja me teimme työtä käskettyä.

Ensin minäkin pöyrittelin pitsiliinoja, mutta ristipisto- ja kirjontaliinojen kohdalla sydän pompotti vielä nopeampaa vauhtia. Niitä kertyikin vinhaa vauhtia käsivarrelle. Kun kaikki vähänkään mielenkiintoiset oli kasasta seulottu, piti käsivarrelta tehdä raaka pudotuspeli. Tässä aarteet pestyinä kuvumassa.

Välillä käytiin cappucinolla ja chokolatolla. Matkaopas jäi odottelemaan alkuasukasystäväänsä, ja minä luikahdin kojujen väliin. Takaisin tulin villalankapaketin kera, jonka olin onnistunut ostamaan huolimatta erityisen onnettomasta italiankielen taidostani.


Sitten suuntasimme toiselle kadunpätkälle, jossa myytiin pääasiassa syötävää.

Toki sieltäkin löytyi aarrepöytä, josta siltäkin löytyi erinäisiä aarteita.

Sunnuntaina on Roomassa Porta-Portesen kirppisalue. Vain muutama korttelin pätkä Trasteveren juna-asemalta. Se kirppis on jotain elämää suurempaa: mitä vaan pälkähtää päähän, niin taatusti joltain kojulta löytyy. Kaikkea krääsästä raskaan sarjan antiikkiin.

Sisäinen harakkani räkätti kovasti kristallikruunujen perään. Oli antiikkista Muranolasikynttelikköä, oli irto kristallipaloja. Sydän itki verta kun niitä en mukaani saanut.

Ihan toisessa päässä kirppisaluetta oli taas pitsipöytää. Sitä taas tongittiin silmät kiiluen.

Hinnat olivat tällä pöydällä korkeammat kuin Poggio Mirtetossa, mutta eivät mitään verrattuina Suomen hintoihin vastaavilla markkinoilla.

Samalla kojulla oli puuvillaisia ja pellavaisia yöpaitoja ja -mekkoja. Kaikki niin ihania etten tiennyt miten päin olla.





Kaikkea ei kuitenkaan mukaansa saa. Aivan mahtava paikka, kannattaa ehdottomasti käydä, jos on Roomassa sunnuntaisin!

Iso kylä

Sinnehän ne kaikki tiet vievät. Juna, pari metroväliä ja pieni matka jalan. Sitten edessä olikin:

Ja olihan se valtava.

Niin paljon kaikkea ja kaikenlaista ettei tiennyt minne silmänsä laittaa.

Parhaiten mieleen jäivät pienet pullukat enkelit, tai mitä lie kerubeja ne nyt sitten ovatkaan. Miten marmori olikin saatu näyttämään ehdalta selluliitilta?

Pietà-veistos oli todella kaunis, pieni ja herkkä. Vastapainoa kaikelle mahtipontisuudelle ympärillä.

Isolta kirkolta suuntasimme Enkelten sillan kautta kohti Piazza Navonaa. Enkeleistä yksi oli saanut sulkaisan glorian päänsä päälle.

Piazza Navonalla tsekattiin suihkulähteet, joista Fontana dei Quattro Fiumi oli remontin alla. On se huikeaa mitä kivenlohkareesta voikin saada aikaan!

Jatkettiin matkaa edelleen Pantheonin temppelille, joka oli aika mykistävä paikka. Haluaisin olla paikalla kevätpäiväntasauksen aikaan kun aurinko paistaa kupolin reiästä sisään. Se olisi varmasti hieno hetki.

Temppelin edessä olevalla suihkulähteellä söimme vähän pitsaa ja katselimme hulinaa. Samassa naaman eteen tungettiin kameraa, räps räps, ja ennenkuin tajusinkaan, kuvaaja oli kadonnut. Tiedä nyt sitten minkä Voguen kantta naamani koristaa...

Sitten suuntasimme kohti Piazza di Spagnaa, mutta löysimme itsemme Fontana di Treviltä, eikä se eksyminen haitannut yhtään. Niin kaunis että!

Löytyiväthän ne Espanjalaiset portaatkin, mutta se paikka ei oikein sytyttänyt. Paikalla oli valtavasti kaikenmaailman kaupustelijoita, ja portaat satojen ihmisten peitossa. Kiipesin ihan ylhäälle asti, muttei se näköalakaan niin huimaava ollut.

Portailta jatkoimme metron ja junan kautta takaisin Poggio Catinoon, liottamaan tuskaa huutavia jalkoja paljussa, samalla siemaillen proseccoa.

Pikku kyliä

Aloitetaan matkakertomus vaikka pienistä kylistä, joita on kylkikyljessä. Minulta meni aluksi täysin tyystin sekaisin missä kylässä milloinkin oltiin, mistä tultiin tai mihin oltiin menossa. Suuntavaistokin katosi kun tiet kiemurtelivat milloin mihinkin suuntaan.

Majapaikkani oli Poggio Catino nimisessä kylässä. Se kuuluu Rietin provinssiin ja se on noin 100 kilometriä Roomasta koilliseen. Da Vincin lentokentältä pääsee paikallisjunalla n. 1,5 tunnissa Poggio Mirteton juna-asemalle ja siitä sitten autolla mutkitellen ylös mäkiä 300 metrin korkeuteen meren pinnasta n. 15 minuuttia. Sitten ollaankin perillä.

Kuvassa Poggio Catinon keskusta ylhäältä kaupungintalon pihalta. Vähän ennen kappelin ovea on oikealla ovi, josta pääsee Lissulaan.

Sitten kun kameraa kääntää vähän oikealle näkyy alhaalla laakso, jossa jossain päin luikertetelee Tiber-joki. Aamuisin joen kohdalla oli usvavana. Aamulla yleensä olimme täysin pilvessä, ja päivällä kauempana siintävät vuoret olivat udun peitossa.

Kaupungintalon vieressä oli pieni aution näköinen talo, joka oli minusta kaikessa rapistuneisuudessan hurmaava. Tosin en käsitä miten tuo pieni parveke voi pysyä paikallaan tipahtamatta?

Kylissä luikertelee meikäläisittäin erittäin kapeita ja kuoppaisia autoteitä, mutta varsinaiset kadut ovat rappusta rappusen perään.

Parin päivän jälkeen pohkeet jo huusivatkin armoa.


Mutta silti ne rappuset olivat niin sympaattisia. Nämä rappuset löytyvät naapurikylästä Casperiasta.

Toinen asia mihin ihastuin olivat talojen katot.


Sekä ihanat vanhat pienet autot. Isomman auton kanssa olisikin vähän turhan haasteellista.

Eikä se italialainen käsintehty gelatokaan niin erityisen pahaa ollut...

Kotona

36 tuntia kotimatkanteon aloittamisen jälkeen olen kotona. Matkaan mahtui niin rikki mennyt paikallisjuna, taksi, pari lentokonetta sekä reilusti myöhässä oleva pendolinojuna.

Mutta kotona ollaan, ja aarteet on kaivettu esille. Sauna on lämpiämässä. Kunhan vähän lepään, kerron enemmän.

Heipat

Pillit pussiin ja pussin suu kiinni. Nyt nokka kohti lämpimämpiä kelejä: Lissun luo herkuttelemaan, ja jospa Elenakin vähän soittaisi haitaria?

Matkakässäksi lähtee virkattavia kukkasia.

Kotia jää poikain kera odottelemaan herkullisen vihreä topsi.

Huomasin että se rimmaisi mukavasti Tuulian värjäämän kelta-punaisen topsin kanssa. Ehkä ne joku päivä ovat yhdessä raitasukat?

Nyt pakkaan matkalaukun ja huomenna aamulla jännitän lentokoneessa, laskeutuminen tekee pahaa. Takaisin sitten viikon kuluttua, pus! Voikaa hyvin!

Huivi se on mun huvini

Pitsihuivien neulomisessa on yksi juttu. Neulottaessa ne ovat hirvittävän rumia.

Kun huivi on neulottu, huivi kastellaan ja tehdään taika nuppineulojen kanssa.

Sitten se varsinainen huvi alkaa.

Kaikukukka
Malli: Jenny Johnson Johnen/Echo Flower
Lanka: itse kehrättyä merinon ja silkin sekoitetta, n. 100 g
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: vähän jäi naftiksi

Alun kukkakuvio ei sitten millään meinannut mennä jakeluun. Aika monta toistoa tarvittiin ennenkuin kuvio asettui takaraivoon, eikä siltikään ihan ulkomuistista mennyt. Enkä myöskään ole ihan satavarma tykkäänkö tuosta kukkakuviosta. Se on jotenkin, sekava?

Reunuksen kuviosta tykkään kovasti, siinä tosin sai ensimmäisillä kerroksilla tuijottaa kaaviota ja tiukasti.

Kukkakuviota toistin 10 kertaa ja nyt valmiina vähän harmittaa etten tehnyt 12 toistoa tai enemmänkin, lankakin kun olisi riittänyt. Mutkun se ryttymytty on puikoilla, on vähän vaikea arvioida mikä se koko nyt sitten milloinkin mahtaisi olla. Mutta ei se mittään, kyllä tällä pärjätään. Väri on aivan mahtava, vaikkei haluakaan toistua kuvissa oikein.

Kymmenen vuotta sitten kysyin Siipalta, että pitäiskö meidän käydä kultasepänliikkeessä? Se virnisti, ja sitten käytiin ostamassa sormukset.

Tänään sitten syötiin herkkua tuon vuosipäivän merkeissä, kohta mennään saunaan ja illan hämärtyessä, lasten mentyä nukkumaan otetaan lasilliset skumppaa.

Pidä huivista kiinni Tatjana!

Käytiin viettämässä pääsiäistä mummolassa. Menomatkalla tuli piiiitkä jono autoja vastaan ja tulomatkalla taas sama jono. Mummolassa oli ohjelmistossa kummipojan kutittelua, pilkkimistä, mämmin syöntiä ja kiikkutuolin keinuttamista. Seppälän kirppiskin tuli tsekattua (kallista, Karhulan lasitölkki ilman kantta 23,- hah hah, pitäkää tunkkinne!) sekä projekti Koulu, hyvin oli edennyt.

Ennen mummolaan menoa valmistui yksi huivi.


Aeolian

Malli: Elizabeth Freeman/Aeolian
Lanka: Wetterhoffin Silvia, yksi vyyhti
Puikot: 3 mm
Fiilis: jestapajepulis

Leikin upporikasta ja rutiköyhää ja lisäsin kaksi mallikertaa lehtikuviota. (Vähänkö jännitävä elämä mulla.) Uhkapelionni oli myötä kun lanka riitti kuin riittikin. Ilman niitä lisäyksiä huivista olisi tullut pieni. Eihän se mikään iso ole nytkään, mutta tällä mennään.

Mummolareissulla melki valmistui seuraavakin tuotos, vielä olisi kahdeksan kierrosta ja päättely.

Niin ja anopinkieli on päättänyt kukkia tänä vuonna. Viime vuosi jäikin väliin kun pienin terminaattori kävi katkomassa kukkavanan.