lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Kiemurrellen

En ole ikinä tykännyt termistä ruuhkavuodet. Mutta niitten keskellä näköjään nyt vellotaan. Pää on vielä pinnalla. Saas nähdä milloin hörppää.

Jouluakin kait pitäisi ajatella. Lahjoja ei ole vielä pahemmin hankittu, ja totuuden nimissä ei vielä edes mietittykään. Sen verran olen toimeentunut, että vaihdoin kesäiset verhot vähän paksumpiin ja imuroidakin ajattelin. Siis ajattelin. Huomenna, sen olen jo päättänyt, kaivan joulukoristeet esiin. Jos se jouluajatus siitä kirkastuisi?

Kaikeasta huolimatta olen kerinnyt neulomaan. Tai ehkä se on ollut niin että olen paennut kaikkia tekemättömiä juttuja neulomalla? Tai sitten ne jutut ovat jääneet tekemättä neulomisen takia? Hmm, taidan valita ensimmäisen vaihtoehdon.

Tilanne on kuitenkin se että Kiemura on edennyt kainaloihin saakka ja vasen etukappalekin on kohta kaula-aukossa.

Mallissa on muuten todella voimakkaat vyötärökavennukset, 96 silmukkaa pois verrattuna lantiomittaan. Tälleen sovitellessa en voi olla ihan varma meneekö nappi sitten valmiina kiinni. Veto on kivan tuntuista lankaa, jota on ilo neuloa.

Niin ja oli se kisa siitä neulomiskolostakin. En sitten muistanut osallistua, vaikka aikomus olikin. Tässä kuitenkin minun koloni, toisessa päässä sohvaa.

Tästä on hyvä paimentaa jälkikasvua, teemuki keikkuu pöydän reunalla ja telluakin voi vahdata toisella silmällä. Toinen neulomispaikka on köökin pöydän äärellä. Siinä on hyvä keskittyä vaativiin kaavioihin. Vaikkapa sitten kun päästään neulomaan Kiemuran yläselkää. Siinä kaavio on koko kappaleen levyinen, uh oh.

10 kommenttia:

  1. Tulee tosi kaunis neuletakki! Ihanat kuviot ja lämmin keltainen sävy.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sä olet ollut rivakkana. Ei ihme, jos vähän muut hommat jää vaiheeseen. Mulla ainakin menee hommat niin. Katos, priorisointi, sehän on päivän sana.

    VastaaPoista
  3. Tuo on eksotiikkaa arjessa parhaimmillaan - voi pikamatkailla vähäksi aikaa neuleeseen...
    Upeaa jälkeä!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä siitä tulee ihana! Ei ihme, jos muut hommat on hunningolla, kun olet neulonut jo noin paljon...No, tärkeimmät asiat ensin. Ehtii sitä siivota vielä moneen kertaan jouluksi ja niitä lahjojakin ostaa :)

    VastaaPoista
  5. Mielettömän kaunis. Todella upea.
    Itse olen todennut että jos yhteen asiaan keskittyy, ei voi toisia samalla intensiteetillä hoitaa siinä sivussa.
    Näyttää siltä että keskittymisesi Kiemuraan on todella kantanut hedelmää, ja kainaloihin asti jo!

    VastaaPoista
  6. Tosta tulee todella upea!

    VastaaPoista
  7. Väritys on herkullinen ja tuo kaava on jännä. Uteliaana odotan valmistumista. Noin runsas kuvio vaatii kokoaikaista katsomista, minulle tulee muuten virheitä.

    VastaaPoista
  8. Ei uskois sun hurjaa neuletahtia ellei olis kuvat todisteena. Wau, tulee ihana. Ja kyl se nappi näyttää kiinni menevän. ;o)

    VastaaPoista
  9. jaana: hyvältähän tämä tässä vaiheessa näytttää. ja siitä keltaisesta angstistakin on päästy eroon

    outi: priorisointipa hyvinniin. tietty vähän vaikuttaa siltä että mun priorisoinnilla saattaapi ruoka jäädä tekemättä...

    pirle: tähän kun keskittyy, unohtuu maiset murheet aika tehokkaasti

    tess: joulusiivous on ihan turha aloittaa vielä. katsos kun lapsiperheessä siivoaminen on sama kuin lakaisisi lumisateessa. joten neulotaanpa ensin

    wrs: nyt pittää paahtaa kun on draivi päällä. tässä on sen verran paljon hommaa ettei auta jarrutella

    jossup: niin minäkin toivon

    sirkkis: ennen kainaloita mallikerta on itseasiassa aika helppoa, vain noin 13-16 silmukan levyinen. mutta yläosassa tulee olemaan silmä kovana kaavion vahtaamista

    puuhapetenvaimo. kyllä se nappi varmaan kiinni menee. tai sitten vaan pitää vetää napaa kohti selkärankaa :)

    VastaaPoista
  10. Aivan uskomattoman sievä! En olekaan ennen nähnyt tuollaista. Kiitos tästä. Nyt tiedän.

    VastaaPoista