maanantaina, syyskuuta 27, 2010

SYTYCK: Koreografi

"Haasteesi on KOREOGRAFI. Olet jo niin kokenut neuloja, että on aika pistää oma luovuus peliin ja suunnitella oma malli! Kokeile miltä tuntuisi kirjata ylös oman neuleen edistyminen aina ohjeeksi asti. Haasta itsesi toteuttamaan se mielessäsi muhinut ideanpoikanen ”The Neuleesta”! Kanssaneulojien kannustuksella uskallat ehkä jopa tarjota ohjetta myös Ullaan?!"

Vai niin! Että koreografinakki siis napsahti. En sitä kyllä osannut odottaa. Eiköhän tästä kuitenkin jotain kehitellä. Itse ajattelisin kilpailun tarkoituksena olevan jokinlainen mukavuusrajojen ulkopuolella neulomisen. Jos miettii että aikalailla kaikkea on tullut neulottua paitsi soutuvenettä, niin mikähän olisi se juttu joka takkuaa eniten.

No, lapasethan se on minun akilleen kantapääni. Ihmisenä joka käyttää käsineinään pelkästään lapasia, luulisi olevan niitä joka lähtöön. Surullinen tosiasia on se että tällä hetkellä taitaa olla kahdet käyttölapaset, jotka molemmat ovat aivan hirveässä kunnossa. En osaa eritellä miksi niitten neulominen on niin työlästä ja epämukavaa. Onko se se että niitä pitää tehdä kaksi? Sukkiakin pitää, mutta se ei ole mikään ongelma. Vai onko se se peukalo? Kun muuten olisi valmista niin sitten on se peukalo. Joku semmonen ahdistus siinä taitaa olla.

Jotenkin se lapasohjeen tekeminen tuntuu kuitenkin vähän riman alittamiselta. Pitäisihän sitä tavoitella suuria ja neulasta sekä tehdä ohjeet kokopukukirjoneulehaalariin koissa 34-52. Siinähän olisi se todellinen haasteiden haaste! Tietysti jos niihin lapasiin ujuttaisi useampia eri tekniikoita ja ties mitä koukkuja, niin voisihan siinä olla sitä jotain. Laitetaan mietintään.

Toinen ajatus mihin voisi tarttua olisi poikien neuleet. Pojille suunnitellut neulepaidat yms. ovat jotenkin kurjia ja aneemisia. Iloisen harmaita tai jotain kalastavia pikkumiehiä. Tästä aiheesta olen narissut useampaakin otteeseen. Pitäisi varmaan ryhtyä sanoista tekoihin.

Tämmösiä suunnitelmia siis mielessä. Tietysti jos jollekin tulee mieleen mimmoinen neuleohje minun pitäisi suunnitella, niin toiveita kuunnellaan. Toki loppupeleissä teen niinkuin itseäni huvittaa, mutta virkistävät ideat ja ajatuksenjuoksut ovat aina tervetulleita!

22 kommenttia:

  1. Poikien neule, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin jo pitkät jutut ja hittolainen, bloggeri, sekoilee, eikä anna mun kommentoida sulle. Yritän vielä lyhyesti, että go for it. Molemmat hyviä. Ja mä oon niin onnessani, kun sulla ne lapaset ei ruleta. Että sullakin on sellainen syndrooma. Mulla ne sukat ja sulla lapaset. Kiitti tästä!

    VastaaPoista
  3. Ei lapasten tarvitse olla mikään rimanalitus, mutta poikien neule kuulostaa kyllä ihan ylivedolta vaihtoehdolta!

    VastaaPoista
  4. taina: tätä pitää miettiä. ja poikain vermeille on meidän taloudessa käyttöä

    outi: lapassyndrooma, kyllä. ei niitä vaikea ole tehdä ja ovat aina tarpeellisia. mutta töökivät niin peijakkaasti!

    minna: lapaset vaan tuntuvat niin mitättömiltä, pitäisi olla jotain "suureellisempaa"

    VastaaPoista
  5. Voi, poikien neule, ehdottomasti!! Kahden (kohta kolmen) pojan äitinä olen useampaan kertaan manaillut aneemiset poikien neule ohjeet. Mutta itsellä ei taito riitä neuleen suunnitteluun.

    VastaaPoista
  6. Mulla oli aikanaan ongelma sukan kantapään neulomisen kanssa, nykyään lapasissa se peukalo tökkii. Ymmärrän tuon ongelman siis hyvin. Nyt on ollut harvinaislaatuinen tilanne, kun sain kirjoneulelapaseen peukalon tehtyä heti, siihenpä se innostus sitten loppuikin. Toinen pitäis vielä vääntää.

    Ei lapaset mikään rimanalitus ole. Niihinkin pystyy tekemään ties mitä kommervinkkejä, jos haluaa. Toisaalta poikien neule kuulostaa hienolta idealta. Aika aneemisia on pikkujannujen neuleet. Mie aattelin tehdä sukat. Yksi kirjoneuleidea olisi. Saapa nähdä.

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä tuosta poikien neulevalikoimasta. Pojat kun ovat kuitenkin aika luovia ja mielikuvitusrikkaita olentoja - miksi heillä pitäisi olla joku mini-mies - villapaita/ takki? Siinä olisi hyvät edellytykset vaikka mihin...

    VastaaPoista
  8. Voi, päädy poikien neuleeseen!
    Minulla on kaksi pientä poikaa joille olen koittanut keksiä kivoja villapaitoja ja eihän siitä tule mitään; valmiita malleja ei ole ja omasta päästä ei irtoa (kuin tukka tuskaillessa).

    VastaaPoista
  9. tellu: eli en ole tämän poikain neulepaita ongelman kanssa yksin

    tess: se peukalo se lapasen plääh juttu taitaa olla. vähän niinkuin aloittaisi homman uudelleen vaikka juuri päätteli kämmenosan silmukat. lapariin saa upotettua vaikka mitä tekniikoita, kontti- ja kirjoneuletta, palmikoita, pintaneuleita, mitä vaan!

    mari: pitää varmaan laittaa pojat pirrtämään millainen niitten mielstä olisi kiva villapaita. ties mitä hyviä ajatuksia irtoaisi. äitillä ja pojilla kun voipi olla erilaiset ajatukset hyvästä vaatteesta

    mirja: valinta alkaa tosiaan kallistua poikain neuleen kannalle. lapasia voi sitten neuloa joskus toistekin :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin kaipaisin pojan paitaa/takkia.

    Tosin luulen että omassa kansantanssi -tehtävässä tulen jotain vastaavaa palmikoilla ja kaapeleilla tekemään. en ole vielä ihan saanut ajatuksiani kasaan. Hajanaisia repaleita siellä ja täällä, mutta miten ne ymppää yhteen...

    VastaaPoista
  11. Minäki kannatan poikien neuletta. Niitä on ihan liian vähän ja yleensä aika tylsiä. Voisin vaikka kaveri pojulle neulasta villiksen sitten.
    Ja terkkuja Istanbulista. Täälä ei pahemmin villapaitaa tartte. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi hyvä idea olisi nuo isät ja pojat. Niiden neulemallit ovat tosi yksipuolisia. Minäkin aikoinaan hemmottelin tuota ukko-kultaani neulepaidoin ja lopetin kun aina samanmoisia olivat, vain lanka ero. Lastenmalleissa on ihania tyttöjuttuja vaan ei pojille.

    VastaaPoista
  13. Kahden pojan äiti sanoo "PLIIIIIIIIS" niille poikien neuleille! :) Ihan oikeasti, meidän pojilla ei ole äidin neulomia paitoja, koska en ole löytänyt kivoja malleja kuin yhden jussipaidan ja yhden puuvillapalmikkopaidan. Mua ei kiinnosta kirjoa jälkikäteen jotain traktorin tai dinosauruksen kuvaa puseroon, joka on muuten neulottu yksivärisenä...

    Ihania lastenneulemalleja on kyllä muuten olemassa, mutta niiden suurin koko on tyyliin 80 cm... ja arvaa ehtiikö kukaan niitä söpöjä neuleita neuloa siinä vaiheessa, kun lapsi on sen kokoinen, että sille mahtuu ne alle 80 cm vaatteet. :)

    Joku ihana värikäs poikien paita tai vaikka palmikkopusero ois kiva, ja mieluusti vielä jostain peruslangasta, koska kun lapset eivät kovin montaa vuotta samaan paitaan mahdu, niin ei viitsisi niiden materiaaliin ihan koko omaisuuttaan upottaa. :)

    Tai jos tarvit enemmän haastetta niin suunnittele miesten neule jostain muustakin aiheesta kuin kalastuksesta tai metsästyksestä. ;) Vaikkapa tietokoneaiheinen paita nörttimiehelle! Ja sitten sarjoitat sen nörttipojan kokoon myös, siis koot pojille 90-180 ja miehille S-XXXL. Siinä on haastetta! :D

    VastaaPoista
  14. Kirjoneuletta pojille?!

    VastaaPoista
  15. hanna23.59

    pojan äitinä hihkuin tuota poikaneulekohtaa. sun värisilmä ja ideat, jotain ihanaa pojille JOO! jos ei tähän haasteeseen, niin muuten sitten. joohan?!

    en muuten ikinä kommentoi, pahoittelut siitä, mutta kovasti tekemisiäsi ihastelen. itse vähän laiska ja alkuruudussa mitä neulomisiin tulee, mutta susta saa intoa ja inspiraatiota, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  16. Poikien neuletta äänestän minäkin! Saisko vielä kokohaitarissa 80-140 cm ;-)

    Ei vainkaan. Meiltä löytyisi käyttäjää melkein joka kokoon.

    VastaaPoista
  17. Taidan liittyä poikaneuleen perään kiljuvien äitien ja ihmisten joukkoon :) Jonnan ehdottama kirjoneule voisi olla riittävän haasteellinen? Vaikka meidänkin pieni "mies" on välillä vähän liiankin pikkuvanha, en ihan vielä haluaisi sitä pikkumieheksi pukea.. Mua jotenkin friikkaa jo se, kun poikia puetaan pukuihin juhlia varten, kravatit ja kaikki, siinäkin mielessä tytöille on enemmän valinnanvaraa. Vastustan näitä perinteisiä pukukoodeja voimakkaasti :)

    VastaaPoista
  18. Täällä moni huutelee pikien neuleiden perään. Ihan nin vaan soppaa sotkeakseni, tee jotain, missä on kirjoneuleisia palmoikoita. ;) Jos sen vielä saat puetuksi ohjeeksi, mitä muutkin ymmärtää, niin aika peto olet. ;)

    No siis vakavasti, jos et ole ohjetta ennen tehnyt, niin luulisin lapastenkin olevan ihan riittävän haasteellinen juttu vääntää. Tosin noille poikien neuleille näyttää olevan tilausta. Sellaisen ohjeelle olisi siis kysyntää.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi13.48

    Hei!
    Jo jonkun aikaa blogiasi seurailleena ja kuvia & kirjoitustyyliäsi ihailleena jätän nyt ekaa kertaa kommentin: poikien neule. Niin samaa mieltä niiden ankeudesta! Joko ne on "isälle ja pojalle samanlaiset norjalaisimitaatiovillapaidat" tai "reippaalle auto/traktori/juna/kalamiehelle perusmallinen neule kuvalla rintamuksessa". No niin, itsehän en siis osaa kuin toivottavasti toteuttaa ja vähän soveltaa, eli kannustan kovasti :)
    terv. Ahava

    VastaaPoista
  20. Hei!

    Kahden pojan äitinä: juu, ilman muuta poikain neule, mahdollisesti isälle ja pikkusiskolle sovellutusmahdollisuus. Jos mahdollista, niin jostain helposti saatavasta langasta.
    Tsemppiä suunnittelutyöhön, mutta kyllä se sinulta varmasti sujuu!

    VastaaPoista
  21. Oi, poikien neule, kyllä, juu, pojillekin jotain kivaa!!

    :)

    VastaaPoista
  22. Poikien neule, kiitos! Mielellään saumaton raglan ja kokoja paljon :) Minulla on kolme poikaa ja keskimmäinen (2v) on vilukissa. Jopa Ravelry tuntuu tarjoavan eioota suuriin vaatimuksiini :)

    VastaaPoista