keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Hyväksi havaittu

Vuosi sitten neulomani Olivia-takki on paljastunut oikeaksi ihmevaatteeksi. Se käy kaikkien vaatteiden kanssa sekä kesällä että talvella. Se on ihanan kevyt ja aina mukava päällä. Sellainen vaate jota ei tartte asetella tai nykiä, antaa vain olla ja jossa erityisesti on hyvä olla. Voisiko neuletakilta enempää vaatiakaan?

No, että semmoisia olisi useampi.

Olivia
Malli: Kim Hargreaves, Thrown Together -kirjasta
Lanka: BC Garn Semilla, menekki pikkasen kahdeksatta kerää
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: no nyt niitä on kaksi, jei!

BC Garnin Semilla oli minulle ihan uusi tuttavuus. Vaikutuksen se teki minuun vallan ihanalla tummalla magentallaan. Väri on siitäkin kiva ettei se ole ihan tasainen vaan siinä on seassa vähän tummempaakin. Se tuo neulepintaan ihan uutta syvyyttä.

Lankaa oli aivan ihana neuloa vaikka aluksi sen kanssa oli pieniä vaikeuksia: en meinannut millään saada tasaista jälkeä. Kun yhdistelin kappaleita toisiinsa huomasin että takakappale, josta neulomisen aloitin, on ihan kamalan epätasaista kun taas hihat, jotka tein viimeisenä, ovat siloisemmat. Eli jotain kehitystä oli tapahtunut matkan varrella! Lanka oli oikeastaan kauneimmillaan ainaoikeassa neuleessa. Raglankavennuksista sain kyllä aika törkeän näköiset, mutta antaapa olla. En oikein tiedä miten mun pitäisi tehdä ne kavennukset, kun niistä aina tulee vähän kököt.

Takista tuli myös ihanan kevyt, se painaa vain pikkuisen päälle 350 grammaa. Se ei myöskään kutita eikä pistele. Koska tiheys oli eri kuin ohjeessa, neuloin takin xs-silmukoilla, mutta m-koon pituudella. Tein myös tähän takkiin 3/4 hihat, koska ne tuntuvat hyviltä. Napinlävet ovat ohjeessa jotenkin tosi kaukana reunasta. Ompelin ensin kaksi samankokoista nappia, ja ylin sitten näytti ihan hölmöltä. Saksin sen pois ja laitoin tilalle isomman, nyt pelittää!

Pitääköhän vielä joskus neuloa kolmas?

Edit: vähän meni pieleen tuo langanmenekki, korjasin sen ettei tule väärinkäsityksiä.

19 kommenttia:

  1. Onpas ihana neuletakki! Näyttääkin ihan sen malliselta, että pysyy mukavasti päällä ja sopii moneen menoon.

    Jos kovin haluttaa neuloskella neuletakkeja tuolla mallilla, niin tännepäin voi lähettää yhden kappaleen myös ;D

    VastaaPoista
  2. no vau! ostin tänään langat ihka ekaa villatakkia varten, ja toivon, oi toivon, että vielä joku päivä voin ylistää omaa villatakkiani näin kommeesti! erikokoset napin onpi kyllä veikeä ja oikein osuva ratkaisu! :)

    VastaaPoista
  3. tess: no jos näitä ihan päntiöinään ja kymmenittäin alkaa syntyä, niin varmasti siitä laumasta yksi riittää sinullekin :D

    heikku: kaikkea onnea ensimmäiselle villatakille, ja varmasti voit olla ylpeä siitä!

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis ja kauniin värinen villatakki! Tekisi mieli itsekin toteuttaa sama ohje ellei niitä villatakkeja olisi tälläkin hetkellä kolme kesken. :) No ehkä sitten ensi vuonna.

    VastaaPoista
  5. Olivia on ihana malli! Toistoa olen miettinyt itsekin, virheistä viisastuneena pienin muokkauksin. Nappiratkaisu on veikeä.

    VastaaPoista
  6. Ihanat napit!! Mistä tuollaisia voi ostaa?

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä kuin sinä; näyttää takki todellakin siltä, että siinä on mukava olla! Ja kaunis se on. Pitäisi kyllä tehdä mieluummin sellaisia villatakkeja, joita ei tarvitse koko ajan nykiä tai asetella; mulla tuntuu niitä aseteltavia olevan liikaa... :S Ihana ratkaisu tuo erikokoiset napit, ja on muuten tosi kauniit napit!
    Outi

    VastaaPoista
  8. On kyllä ihan sinun näkönen ja kivan mallinen. Hihojen pituus vaikuttaa kätevältä.

    VastaaPoista
  9. emmanuelle: no, nythän sulla on selvät sävelet ensi vuodelle?

    olivia: on kiva kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vähän ehkä tylsä neuloa, mutta valmistuu joutuisasti

    jonna: olen ostanut nämät aikaa sitten tuosta Nappi-Kikasta.

    outi: ihan samaa mieltä, käyttövaatteiden pitää olla mukavia päällä. mullakin on niitä neuleita joita pitää nykiä ja tuntuu että niissä on jotenkin hankala olla. ei enää semmoisia kiitos

    amelia: tässä mallissa on pussihihat ja musta vähän tuntuu että ne olisivat täyspitkinä hankalat

    VastaaPoista
  10. Kiva väri ja kiva malli. Mietityttää kuiteskin, että noi napit olet varmaan aukaissut ja asetellut vain kuvausta varten, sillä painovoiman pahus taitaa vetää niitä alaspäin...

    VastaaPoista
  11. On kyllä niin sun näköinen ja värinen neule! Aivan älyttömän kiva idea nuo kaksi erikokoista nappia. Jotenkin tuntuu, että sun ylistys saattaa aiheuttaa intoa neuloskella Olivia myös itselleni joskus, mutta toisaalta se neulomattomien joko on jokseenkin pitkä.. Saapas nähdä. Mutta hieno tuo on!

    VastaaPoista
  12. Anonyymi8.55

    Kaunis, tyylikäs, ihana väri! Wau mitkä napit, korut!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis takki, väri on kyllä upea... Ja napit piste iin päälle :D

    VastaaPoista
  14. nätto rätti: tottakait ne on aseteltu nätisti kuvaa varten, jotta yksityskohdat näkyvät. mutta ei ne todellisuudessakaan mitenkään rempota. napit ovat hyvin kevyttä puuta, joten ne eivät roiku polvissa

    outi: kyllä tää omalta tuntuu. heti kun laitto päälle niin tiesi että ollaan kavereita

    ritva: kiitos, pitää varmaan käydä nappi-kikassa kattomassa onko näitä vieläkin valikomissa, ja ostaa muutama varastoon. jos vielä joskus tarttisi

    emma: tää väri on kyllä makea!

    VastaaPoista
  15. Upee Olivia! Malli on sulle näköjään just eikä melkein, itselle nuo rinnan ylle napitettavat on ongelmallisia varustuksen vuoksi. Ei se nyt NIIN mittava ole, mutta jostain syystä kaikki tuon mallin tyyppinen lähtee rinnan päältä telttamaisena, eikä laskeudu kauniisti :( siksi minun täytyy neuloa tuollaisia muille ja ihailla niitä sitten kaukaa..

    Todella hyvä oivallus nuo erikokoiset napit!

    VastaaPoista
  16. erika: olivian voipi myös neuloa siten että tekee napituksen alas asti. sitten voipi ite päättä kuinka monta nappia auki mennä räähöttää

    VastaaPoista
  17. Ai, kyllä onkin kivan mallinen neuletakki! HIeno hieno!

    VastaaPoista
  18. Niin on kaunis villatakkisi, että kelpais mullekin. Värikin just presiis.

    VastaaPoista
  19. Soma takki, väri... OIH!

    VastaaPoista