Voi että minä tykkään tämmöisistä joutilaista kesäsunnuntaista. Miten onkaan mukava istua takapihan terassilla, nauttia auringosta, kuunnella ja katsella meren kohinaa. Tuntea kuin joutilaisuus hiipii kroppaan. Välillä voi käydä nyppäsemässä pari rikkaruohoa, hakea pakastimesta jäätelöä ja kenties vähän virkata.

Hexagonit ovatkin olleet viimeaikoina hieman epäsuosiossa, mutta aina niihin muutama pala valmistuu silloin ja vähän lisää tällöin. Jos se vaikka ensi kesänä olisi valmis?

Rukkikin olisi terassille nostettuna, kertasin sillä aamulla merinosilkkiä. Päädyin sitten Navajo-kertaukseen ja ihan mukavaa tästä tuli. Vähän ylikierteistä mutta silti.

Nyt voisi jatkaa jonkun keskeneräisen villakasan kanssa. Mutta ei taida huvittaa. Taidan mennä takaisin istuskelemaan. Kerrankos se aurinko paistaa? Tosin tuuli hoitaa homman ettei kuumaksi pääse ja sen takia pitäkin olla vähän varovainen kun on auringossa ettei käry käy.

Nyt vaikuttaa hieman siltä että se sopivainen neuletakki on lyötynyt. Ainakin puikot on kaiveltu esiin, ja aikaa sitten Colourmartilta tilattu silkkilanka on päässyt käyttöön. Rakkautta on ilmassa!

Tosin väri taitaa tulla vaihtumaan padassa kunhan takin tekele on valmis. Mua ei tämmönen vaalean kaurapuuron värinen niin hirmusesti viehätä. Saattapi joku tietty kysyä että mikäs tässä mallissa nyt niin haastavaa on, kun kerran sellaisen perään huutelin. Noh, pelkkää sileää neuletta. Erittäin haastavaa.

Olisihan mulla ollut mielessä yksi toinenkin takkimalli. Ja siihen olisi ollut sopivasti itse kehrättyä shetlanninvillan ja silkin sekoitetta. Suunnitelma karitui siihen että olin mennyt kehräämään liian ohutta lankaa! Eikä ollut kovin kauaa aikaa siitä kun pohdin opinko ikinä tekemään ohutta lankaa niitten köysien sijaan. No, nyt olen oppinut ja itken että liian ohutta...hah!

Menen takasin neulomaan ja odottelen josko se helle tulisi tännekin. Ei ole vielä näkynyt.

Noh, tauko ja tauko kehräämisestä. Taukohan se viisi minuuttiakin on. Tartuin takasin toimeen merinosilkin kanssa, mutta olen tehnyt vain pienissä pätkissä. Heti kun on vähänkin kyllästyttänyt olen vaihtanut toisiin hommiin.

Se mikä tässä eniten mietityttää on se miten langan kertasin. Pistettäisiinkö taas navajoa kehiin vai ihan vaan kaksisäikeistä. Kaksisäikeisenä tästä taitaisi tulla aika kirjavaa jos ja kun raidoitus ei osu kohilleen. Navajon ongelma on se että mulla on tätä tavaraa kaksi noin sadan gramman topsia jotka ovat keskenään vähän erilaiset. Silloin lopputulema olisi kaksi vyyhteä jotka olisivat pikkasen erilaiset.

Noh, pittää tehdä vielä se toinenkin rullallinen, ehkä se sitten siinä värkätessä kirkastuu.

Olen yrittänyt löytää kivaa neuletakkimallia mutta mikään ei nappaa. Haluaisin sellaisen (ihme)takin joka passaisi kaikkien muiden vaatteiden kanssa ja olisi kiva ja kaunis ja edes vähän haasteellinen tehdä. Ei ole löytynyt.

Kehräämö on surissut. Viikossa australian villan reilu puolikas on muotoutunut langaksi.

Vasemalla on se mistä lähdettiin ja oikealla valmista kamaa. Vyyhdin strategiset on noin 100g/400 metriä, kolmisäikeistä, Navajo-kerrattua.

Tämä on ensimmäinen isompi Navajo-kerrattu vyyhti. Ja koskapa lupasin laittaa siitä videota niin täältä pesee ja linkoaa. Lanka itse näykyy ehkä vähän huonosti kun on sen verran ohutta, ja varsinkin kun Blogger vielä pakkaa videota. Mutta jotain tämmöistä liikehdintää on Navajo-kertaus:



Kerratun langankierre vielä hakee uomiaan, välillä on tiukkaa välillä löysää. Jospa se sitten ajan kanssa löytäisi sen sopivaisen?

Noin muuten olen lankaan tyytyväinen. Värit ovat kauniit ja kolmisäikeinen näyttää kivalta. Katotaan olenko samaan mieltä kunhan olen tästä jotain neulonut.

Kehruutehdas pitää nyt kuitenkin vähän taukoa. Rukin ääressä istuminen on käynyt vähän työlääksi, joten huilitaan vähän. Ei ole mukavaa että harrastus muuttuu suorittamiseksi.

Tukitoimintoina kaivoin esiin puikot ja värkkäilin pitsihuivin alkua sekä etsin myös koukun ja huitelin sillä.

Lisäksi otin pienen tietoisen riskin ja kokeilin villatopsien värjäämistä. Kunhan nämät tästä kuivuvat niin katotaan miten kävi. Värit ovat ainakin lupaavat, ja tiedän miten nämä langaksi saattaisin.

Edellistä postausta voisi vaikka jatkaa että eikä tässä vielä kaikki. Postilla oli taas asiaa minulle. Tällä kertaa lähetys tuli Belgian maasta.

Vasemmalla ylhäällä on merino/tussahsilkkiä (70/30), liukasta ja kiiltävää. Pelottaa jo valmiiksi osaanko kehrätä tätä. Sen vieressä on ruskeaa Corriedalea, sitten merkillä ruskeaa villaa olevaa tavaraa. Edessä alhaalla valkoista Uuden-Seelannin lammasta ja sen vieressä harmaata shetlannin lampaan villaa. Kaikki niin ihanaisia ja pehmeitä että! Ruskeissa ja harmaissa on todella kauniit luonnonvärit. Valkoista luulin vähän sävykkäämmäksi, mutta se on täysin valkoista. Uskaltaisikohan tätä värjätä?

Tuosta kaupasta vielä sen verran että se on pääosin ranskaksi vaikka kieleksi valitsisikin englannin, mutta hyvin sillä pärjää. Hinnat ovat edukkaat, mutta postimaksut ovat ihan meidän kotoisen Postimme tasoa, joten jos tilaat niin tilaa reippaasti. Toimitus ei ollut niitä nopeimpia, kesti joku kolmisen viikkoa.

Niin ja vielä yksi juttu: kaupan kuvissa villan värit, ainakin näissä värjäämättömissä, on ihan erit kuin luonnossa. Joten kannattaa lukea värin kuvaus eikä vain tuijottaa kuvaa, kuten eräs teki. Kuvassa harmaalta näyttävä merinosilkki olikin luonossa pikimustaa...mutta ei valiteta. Olen hankintoihin niiiiiin tyytyväinen! *kehrää* hih!

Kun ensin kärvistelee töissä valtaisan närästyksen kanssa ja pohtii riittääkö pelkät Renniet päivittäisen kalorimäärän takaamiseksi, ja sitten polkee kotia älyttömässä vastatuulessa, ja kotona odottaa raivotaudin kynsiin joutunut kaksivuotias, mököttävä kuusivuotias ja edellä mainittuihin tyyppeihin vit...kyllästynyt aviomies, niin on mukavaa huomata pöydän nurkalla "Teille on tullut isokokoinen kirje" -lappunen. (Vaikka toisaalta siitä taas tulee mieleen viime kesänä hankitut postilaatikot, jotka maksoivat 150 euroa kipale ja joihin ei paljon kirjettä kummempaa saa luukusta sisään.)

Sitten sen mököttävän kuusivuotiaan kanssa postiin, ja mitä ihania leikkikavereita pussista paljastuukaan! Nam, nam, nam!

Siihen se riemu sitten loppuukin, ja nyt pittää paijjalla sitä kaksivuotiasta parempaan kuosiin. Huutaa mun sylissä niin että näppäimistö kastuu. Kersat.

Jos siitä oman studion puutteesta silloin narisinkin, niin on tässä ainaski yksi hyvä puoli: sen "studion" voi siirtää ulos.

Ulkona on kiva huurruutella. Pitää vaan kiristää remmiä aika reippaasti. Liekö sitten ilmankosteus vai mikä, mutta säädöt pitää olla ulkona ihan erit kuin sisällä.

Niin ja sitten pitää seuraavalla kerralla muistaa laittaa matto tai joku rukin alle. Ihmettelin tänään miksi kantapää on niin kamalan kipeä, ja kun tuossa rukkia uudelleen pyörittelin tajusin miksi. Se liipotin täräyttää maahan osuessaan aina jonkin verran, ja kun tarpeeksi monta kertaa tärryyttää niin kipeäähän se käy. Sisällä mulla on ollut aina matto tai se talja rukin alla eikä kantapää ole kertaakaan tullut kipeäksi.

Lisää lankaa.

Tällä kertaa merinoa, jonka teosta olen aiemmin väläytellyt kuvia.

Mutta itse lanka laitetaan kuviin vasta nyt, kun se on tavoittanut uuden omistajansa*.

Vyyhdillä on n. 100g/646 m edestä tavaraa, ja ainakin itse olen vallan ihastunut.

Toinen säie on yksiväristä, sellaista lapsen kakan väristä. Toinen säie on raidallista: tummaa keltaista, murrettua oranssia ja lapsenkakan ruskeaa. Kummatkin topsit ovat ostettu Merinovillasta, Petäjävedeltä.

Kehruukorissa vuoroaan odottelevat nämä veijarit.


Tuo ruskea on australian villaa, pörröistä ja tahmaista, mutta siitä tulee helposti tosi tasaista ja ohutta. Puna-valko-petrooli on taasen merinon ja silkin sekoitetta joka lipsuu sormissa. En vielä tiedä miten teen merinosilkin kanssa. Alkuperäinen ajatus oli kerrata vähän erilaiset topsit keskenään, toisessa on enemmän valkoista. Mutta en sitten tiedä, tuleekohan vähän liian kirjavaa? Australian villan kohtalo tulee olemaan Navajo-kertaus.

*Jos Elena tarvitset tätä lisää, niin villaa on varastossa toinen mokoma lisää ja se kyllä muotoutuu langaksi tarvittaessa.

No, nyt päästään itse asiaan, lankaan. Niin, täällä ei edelleenkään neulota. Pari päivää sitten sain valmiiksi kaksi isoa vyyhtiä ihanaista shetlannin lampaanvillan ja silkin sekoitusta. Värit ovat vallan mainot mutteivät tietenkään halunneet olla yhteistyössä kameran kanssa.

Vyyhdeillä on yhteensä painoa vajaat 200 grammaa ja metrejä sellaiset 910.

Villasilkkisekoitetta oli hyvä kehrätä. Merinon jälkeen oli pieniä vaikeuksia kun kuitu olikin tyystin erilaista. Mutta kun vauhtiin pääsi, tuli sormien välistä helpoisti sellaista vahvan ompelulangan paksuista säiettä.

Kerratessa kuitu tuntui saippuaiselta, johtuiko sitten silkistä vai villasta,vaikea sanoa. Mulla on uuden tekniikan myötä tullut hankaluuksia kertaamisen kanssa. Ennen rullalta otettu lanka oli heti suoraa ja sileää, nyt oli kierrettä kertauksessa liikaa ja lanka sen mukaisesti kippuraista. Kyllä se kastelun myötä oikenee. Pitänee vielä hakea sitä sopivaista suhdetta millä mennä.

Parittomalla loppurullalla piti tehdä testi navajo-kertaamisesta. Siinähän yhdeltä rullalta tehdään kolmisäikeistä lankaa. Oikea käsi tekee lenkkejä ja vasen sitten ohjailee lankaa rullalle. Juutuupista katsoin vähän mallia ja sitten syvän itseluottamuksen varassa rukin ääreen. Ja kas, kans sehän onnistui!

Tosin se huitominen oli niin hassua että nauratti koko ajan kun lankaa rullalle huiteli. Pitää joskus kuvata kameran kanssa, niin näette.

Yllätyksekseni kolmisäikeinen ei ollut edes paksua, itseasiassa melki tykkään tästä enemmän kuin kaksisäikeisestä. Kuvista ei tietenkään hahmota langan paksuutta, mutta se on sellaista pikkasen Sisua ohkaisempaa.

Pihamaalle on ilmestynyt erinäisiä töröttäjiä:

Hyvää Äitienpäivää, erityisesti omalleni ja mummolle myös!

Eräänä päivänä pläräsin lehtihyllyllä. Käpälään osui Studios-lehti, joka aiheutti välitöntä, eksponentiaalisesti kasvavaa kateuden tunnetta. Lehti jäi hyllyyn. Miksipä sitä itseään liikaa kiusaamaan. Niin upeita työhuoneita ja kaikkea. Huoh.

Mutta onhan se työtila minullakin, tervetuloa kehräysstudiooni!

Studio sijaitsee olohuoneen ja keittiön rajamaastossa, rukki on olkkarissa ja penkki keittiössä. Tilaa valaisee mummolta peritty jalkalamppu. Lampun alla mummo virkkasi, ja siksi uskon että se tuo hyvää fibaa minullekin. Luonnonvaloa toki tulee oikealla puolella olevasta ikkunastakin, mutta illan tullen on hyvä sytyttää valo.

Rukin alla on angoravuohen tai jonkun sellaisen eliön talja. On pehmeä, ei luista ja sopii teemaan oikein hyvin. Käden ulottuvilla on näppärästi kaikki tarvittava, keittön pöytä ja lanka-arkku. Jommalla kummalla voi lepuuttaa teekuppia, eikä jääkaapillekaan ole pitkä matka. Telkkarin äänikin kuuluu surinan seasta, ja lapsia voi vahtia toisella korvalla.

Että mitäpä tässä valittamaan. Studio mikä studio.

Voi blogini miten olet ollutkaan hylättynä. Samoin kaikki muutkin blogit, joita en ole kerinnyt lukemaan saati kommentoimaan.

Syynä eivät ole olleet Vappu-hulinat: pienin rähisi aamu viiteen ja heräsi sitten pirteänä kello seitsemän.

Syynä ei myöskään ole ollut American Carshow, jossa taas oli toinen toistaan upeampia autoja.
Syynä eivät myöskään ole olleet hexagonit, joiden ohjeen menin jo matkan varrella unohtamaan. Pieni mutta aika oleellinen ulkonäköön vaikuttava asia. (Vasemalla väärin tehty, oikealla oikein.)

Mutta syyllinen, se suurin aikavaras. Se ihana kapistus joka tuottaa lankaa.

Muttei sitä oikein rangaistakaan voi?