torstaina, syyskuuta 24, 2009

Tohtori Tuho - otaksun?

Kesän korvilla sain pussillisen lankoja Italiasta. Liekö sitten pohjoinen ilmanala vai mikä niin mokomat ryhtyivät mykkäkouluun. Määräisin niille kuritushuonetta eli pahvilaatikkoa sängyn alla. Muutaman viikon mökötettyään, laatikosta alkoi kuulua sipinää. Vähänhän siinä silmät pyörivät päässä kun kuulin mitä suunnitelmia niillä oli. Kun jankutus oli jatkunut ja jatkunut, päätin kaivaa puikot esiin.

Nan
Malli: Kim Hargreaves/Thrown Together
Lanka: Viking, valmistajasta ei hajua kun kaikki vyötteet ovat jossain, n. 550 g, 60% villaa, 40% olikohan se akryylia?
Puikot: 10 mm
Napit: Nappi Kikasta
Fiilis: en tiijä

Mistähän alottaisi? Neuloin xs-koon silmukkamäärillä, malli kun oli vähintääkin väljä. Hihoihin lisäsin pituutta että ne olisivat täyspitkät. Kaula-aukossa meni vähän silmukat sekasin kun neuloin kappaleet yhdessä ilman saumoja. Sävelsin vähän sinne päin.

Muutoin malli oli tosi nopsa neuloa. Lanka kun oli kaksinkertaisena ja puikot kymppimilliset, eihän siinä kauaa nokka kerkiä tuhista. Perjantaina illalla aloitin ja sunnuntaina illalla oli valmista. Tässä vaiheessa takki oli mukavan napakka mutta täysin väärän värinen. Väri padan ääreen mars.

Käytin taas kerran Dylon käsiväriä, sävyä Intense violet. Laitoin kaksi pussia lämpimään veteen ja takin sinne sekaan lillimään. Ylös nousi mukavan sekä kivasti epätasaisen värinen takki. Mutta mitäpä tapahtui koolle? No sehän venyi ja paukkui. Helmaan tuli pituutta lisää ainakin kymmenen senttiä, hihoihin samoin ja vähän ekstraa toiseen kaupan päälle. Leveyttäkin tuli ihan kiitettävästi.

Pikkasen veti suuta mutruun. Ja saattoi siinä jokunen ruma sanakin päästä. Urhoollisesti kuitenkin laitoin napit kiinni ja nyt on peilailtu peilin edessä ihan päntiöinään. Onko se hyvä vai ei? Onko se liian iso vai mukavan väjlä? Ei tiijä vielä. Ehkä se joku päivä selkiää.

Sää ei kuitenkaan seljennyt vaan saimme kunnolla sadetta niskaamme.


29 kommenttia:

  1. Ihana väri ja noi napit on ihan huiput!

    VastaaPoista
  2. Voi, minusta se näyttää niin suloiselta, ihana muhkelo! Ja söpöt kuvat!

    VastaaPoista
  3. Musta se on ihan mahtava!

    VastaaPoista
  4. Kuin sulle tehty, Peppi Pitkätossu! Siis onhan se sulle tehty, höh! Ei siis mulle. Vaikka kyllä kelpais! (Vihje: Jos et itse tykkää...)

    VastaaPoista
  5. maria: tässä on samat napit kuin Olivia-takissakin, ja ne ovt tosi kauniit, se kukkakuvio ei erotukaan näissä kuvissa

    satu: muhkelo :D

    miumu: kiitos, yritetään totutella

    lissu: ai mikä vihje? mitämitämitä?! :D

    VastaaPoista
  6. Ihanan syksyinen! Näyttää niin mukavalta pitääkin.

    VastaaPoista
  7. Kivaltahan tuo näyttää ja värikin on nami. Mie kuvittelin mielessäni, että se venähti niin paljon, että naapureillekin riittää :D

    VastaaPoista
  8. Elios: tuolla rääseikössä oli kauniit värit ja ilmassa keltainen syysvalo

    tess: no ei tää ihan soputeltta mittoihin venynyt :D

    VastaaPoista
  9. Minusta tuo on semmonen just mukava "humpula-takki"(tarkoittaa siis että sellainen kiva vetäistä muiden vaatteiden päälle ja lämmitellä:)
    Ja väri on ihan sinua!

    VastaaPoista
  10. Ihana! Ehkei tuollaista päällystakkia edes helposti saisi tarkoituksella tehtyäkään. Kuvista näyttää, että esim. hihoissa on juuri sopiva mukavuusvara ja neule on jo varmaan näyttänyt suurimmat yllätyksensä, eli päästä vaan uusi ystävä kotiutumaan :)

    VastaaPoista
  11. Minusta se näyttää kivalta. Sinä näytät kivalta. Värit päälläsi namuilta. Minä vetäisin rotsin niskaan ja menoksi.

    VastaaPoista
  12. Neule näyttää siltä, että se on tarkoituksellakin muhkea, eikä näytä liian isolta tai tee sinua ison näköiseksi (nimimerkillä joskus on tullut tehtyä neuleita, joissa näyttää kymmenen kiloa painavammalta). Käyttöön vaan, takki näyttää ihanan mukavalta ja lämpimältä!

    VastaaPoista
  13. Kaunishan tuo on! Toivottavasti opit vielä tykkäämään siitä. :)

    VastaaPoista
  14. Kuvissa näyttää ainaki hienolta. Just semmoselta, että on vaan vetastu tuolin selkämykseltä päälle, mutta silti näyttää tyylikkäältä. Naistenlehdessä varmaan seisois jotain "bohemian chic" tai vastaavaa.

    VastaaPoista
  15. Rennon reipasta, väri tyylikäs. Kivaa kerrospuentaa :)

    VastaaPoista
  16. Minusta toi näyttää hyvältä. Tosin jos vertaa alkuperäiseen malliin, tavallaan ymmärrän pettymyksesi. Jos mielessä on joku tietty malli on toisinaan aika vaikea sulattaa sitä erilaista lopputulosta, vaikka se ihan kiva oliskin.

    VastaaPoista
  17. your jacket looks so cosy - just the thing to throw on as the weather cools, and i love the violet and orange layers with your socks!

    VastaaPoista
  18. Sulla on kyllä aivan mahtava tyyli!

    VastaaPoista
  19. näyttää upealta kääriytymisvillatakilta. Itse en tykkää kinttanoista ja kirraavista neuleista joten sikälikin tuo näyttää upealta. Ehkä tuo venyminen oli se lankojen koska; pidithän niitä kurituslaatikossa, upotit veteen lillimään ja vielä kehtasit värjätä ne. Ei ihme että reipasluonteinen lanka kiivastui. Mutta, kyllä te hyvin tulette toimeen, ei siis syytä mutristella.

    VastaaPoista
  20. Voi miten hieno peppipitkätossumainen kokonaisuus! Kyllä keräät katseita jopa ruskan keskellä!

    VastaaPoista
  21. iinu: humpula :D, Intense violet-väri on mun vakiovärjäysväri. tuo allaoleva mekkokin on värjätty sillä

    kirsi: yritetään mukautua siihen että tämä oli langan "tahto"

    outi: kiitos, tuo oli nätisti sanottu!

    colibridreams: on tässä vielä vähän sellainen pullea olo. toisaalta tule instant -10 kiloa kun takin ottaa pois!

    mari: kiitos, toivossa on hyvä elää. ehkä sitten kun on kunnolla kylmempää?

    amelie: naistenlehdissä taitaakin olla että mitä rennompaa niin sitä kauemmin on ährätty?

    pirle: vaatetta oli juu aika monta kerrosta ja silti meinasi palella. varsinkin sen jälkeen kun kaatosateessa lompsi kotia...

    taina: itseasissa en kovasti tykännyt alkuperäisestä mallista, ne syvät raglanit olivat jotenkin, kököt. mutta kun lanka kerran kiihkeästi sellaiseksi halusi, niin minkäs minä sille mahdoin

    pinry: thanks, yes is cosy, but in the limits if cosy just means too big :DD

    ilona: kiitos, minä tartten värivitamiinia

    tuijam: lankojen kosto? no toisaalta ne saivat muotoutua juuri siksi miksi halusivatkin. miksi siis vieläkin kiukutella holtittomalla venymisellä? ehkäpä ne olivat sitten kiivasluontoisia italialaisia. tosin itse lanka oli muistaakseni valmistettu Belgiassa

    nasti: taidan mennä töitten jälkeen takasin tuonne rääseikköön ja laulen vähän hopsulaheissansaata. jospa ne maiset murheet siinä unohtuisivat?

    VastaaPoista
  22. Ihanat kuvat, kuin jostain sadusta. Lämpimän ja lutusen oloinen neule :)

    VastaaPoista
  23. Hyvältä näyttää!!

    VastaaPoista
  24. Takki on on mun mielestä ihan kiva:) Tuo valmiin neuleen värjääminen...Saadakseen melko tasaisen värin neuleeseen olen yleensä joutunut värjäämään kaksi kertaa neuleen. Sen jälkeen värin on yleensä olleet enemmän kuin bueno:)Lohduttiko?.Neuletta kannattaa hiukan käännellä väriliemessä värjäyksen aikana.

    VastaaPoista
  25. Ihana neule! Tykkään tästä lopputuloksesta enemmän, kuin alkuperäisestä. Väri on herkullinen, samoin kuin noissa muissa vaatteissasi.
    Et rupeaisi mulle stylistiksi?
    Kivaa syksyn jatkoa :)
    PS: Hommasin jo langat raitapolvareihin, kunhan ehtisin vain neuloo keskeneräset alta pois. Eli kiitos vinkistä ja ohjeesta!

    VastaaPoista
  26. Hyvalta tuo ainakin sinun paallasi nayttaa, onko siella sisalla sitten mukava oleskella on vain sinun paatettavissasi. Ja jos ei niin voisit tehda vapauttavan harjoituksen: sakset kateen ja silpuksi.

    VastaaPoista
  27. Sattumalta sivuillasi. Kiva kuvasarja hauskasta asukokonaisuudesta! Katselenpa mitä täältä sinun luotasi löytyy muuta...

    VastaaPoista
  28. Anonyymi22.29

    Kiitos hyvistä kuvista sukanvarren kiristykseen ja tuo takki on vallan söpö-siis passeli.
    Niinap

    VastaaPoista
  29. Anonyymi3.30

    Die Auswahl an Anhängern ist riesengroß und die thomas sabo online shop deutschland Wahrscheinlichkeit, dass jemand genau das schmuck thomas sabo gleiche Bettelarmband wie man selbst trägt, ist verschwindend ohrringe creolen gering. Auch nach vielen Jahren noch begeistert das Bettelarmband seine Besitzer. Es strahlt einen ganz eigenen thomas sabo uhren billig Charme aus und kann sowohl Glückssymbole, Armband mit Anhänger als auch Liebesbezeugnisse, Freundschaftszeichen oder thomas sabo schmuck günstig einfach modische Akzente beinhalten. Je nach dem, thomas sabo schmuck wie man es schmückt, kann es elegant, sportlich, modisch, thomas sabo charm club anhänger schlicht oder ausgefallen wirken. Es passt sich auf diese Weise immer wieder dem Anlass und dem gewählten thomas sabo shop Kleidungsstil an. Manche Trägerinnen weisen nach einiger Zeit zuhause eine richtige kleine Sammlung an Anhängern thomas sabo engelsflügel auf, um das Bettelarmband immer wieder neu schmücken zu können. So bleibt es auch nach langer Zeit immer noch interessant und kommt niemals aus der Mode. Der Design- und Produktionsprozess bei der Life Kollektion ist sehr ähnlich wie bei der Oliver Weber Kollektion.

    VastaaPoista