keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Pöllövillitys sitten lensi tänne Pohjan perukoillekin.

Ei pöllömpää
Malli: Owls, Kate Davis
Koko: taloutemme kuusivuotiaalle
Lanka: Novita Fauna
Puikot: 4,5 mm ja 5 mm
Fiilis: ei pöllömpää

Mulla oli hinku pöllöihin. Paksu lanka vastusteli, en ole sen ylin ystävä. Mutta kappas, kappas, löytyyhän meidän taloudesta muitakin ihmisiä joille neuloa. Sitten kun vielä muistui se purkulanka mitä jäi yli Minivaara-paidasta, niin eikun puikot suihkimaan.

Tiheyden ollessa eri, piti vähän säätää. Loin apulangan kanssa silmukat kolmeatoista pöllöä varten ja neuloin ensin kaarrokkeen. Pöllöjä sävelsin sen verran että mahan kohdalle tein ainaoikein neuletta. Niskan puolelle tein lyhennettyjä kierroksia ja sitten kaventelin silmukoita ja pyysin poikaa vähän väliä mallailemaan paitaa. Kaulus nyt vähän töröttää tolleen tyhmästi, mutta päätin olla välittämättä.

Sitten kun kaarroke oli valmis poimin alareunasta silmukat vartaloa ja hihoja varten. Kainaloon loin 12 silmukaa. Ja sitten vaan mennä pösöteltiin. Lauantaina aloitin ja maanantai-iltana oli valmista. Nopsaa kuin mikä. Niin ja muistin samoilla tulilla neuloa pikkasen ylimääräistä helmaan ja hihoihin ettei heti huomenna jää lyhyeksi.

Vaikein osa oli nappien löytäminen. Tuli mallailtua toistaa kymmentä ennenkuin löytyi sopivat. Tai olisi niitä sopiviakin ollut, mutta ei tarpeeksi. Kiitos sinne Nappi-Kikkaan kun jaksoitte ettiä!

41 kommenttia:

  1. Ihana pöllöpaita pikku-miehellä!.
    Pöllöt on pop:-).

    VastaaPoista
  2. Anonyymi18.43

    Heippa!
    Aivan mahtis pöllöpaita!
    Ja tuo mekon väri on ihana,itselläkin kinnostaa tuo väri.
    Hyvää tuuria ja onnea venymiseen,kyllähän sitä jaksais jos ei tarvis koko ajan huolehtia.
    Sirpa

    VastaaPoista
  3. Aivan kertakaikkisen upea, ei voi kun ihailla! Hieno malli ja tosi nätti väri. Niin ja tietysti myös ne napit...

    VastaaPoista
  4. No ei tosiaankaan pöllömpi ja hyvä idea tuo ainaoikeinvatsa. Tuommoseenhan sais hyvin upotettua jämänapit sillain että joka pöllöllä ois erilaiset silmät.

    Sain muuten postia tänään, kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Annikainen vei sanat suustani! ;D Ei siis ollenkaan pöllömpi paita ja tuo aina oikein pöllön vatsassa on hieno oivallus!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi19.38

    Ihanat söpikset pöllöt!Meillä pöllöjä seikkailee vain kestovaipoissa ja pihapuissa.

    Olen tulossa Ouluun hiihtolomalla ja koetin kuikuilla "ostoksilla" -tunnisteen takaa paikallisia lankakauppoja, ei osunut silmään. Kerrotko jonkun hyvän tai muutamankin?

    Lankamari

    VastaaPoista
  7. Upea! Eikä kauluskaan ole lainkaan pöllömpi!

    VastaaPoista
  8. villa lankala: pöllöt on pop, ravelryssäkin näytti muutama olevan...

    sirpa: kullankeltainen on kyllä kiva väri sekin. heitetään huolet vähäks aikaa huitsin kuikkaan, ei jaksa, ei huvita huolehtia.

    maria: kiitos, napeissa oli kyllä hommaa,pieni hetki meni ommellessakin

    annikainen: eripari napeissa on ideaa, kokeilin sitä itsekin, mutta ei sitten löytynyt sellaisia että olisi tullut mukava kokonaisuus

    matleena: musta tuntui että massuun piti saada jotain täytettä

    lankamari: jos lisää lankoja havittelet niin Villiina Hallituskadulla, Maakari rautatieasemalla, Somikki Kirkkokadulla ja Nappi-Kikka Isollakadulla

    affen: no kyllä se vähän töröttää, mutta ei nyt jaksaviitihalua ruveta säätämään lisää. ihan tarpeeksi hyvä.

    hege: thanks!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi20.23

    Kiitos, tuo tuli kyllä puoliammattilaisen langanostajan nopeudella...

    Suoranaista lanka"pulaa" en pode, mutta mukava on vilkaista tarjonta ja toki - koskaan en ole hyvistä lankakaupoista kieltäytynyt...

    Lankamari

    VastaaPoista
  10. Onpas ihanaisia pöllöjä. Pöllöjen mahojen ainaoikea on loisto idea.

    VastaaPoista
  11. Voi kun upea! Hieno malli lapsen paidaksi!

    VastaaPoista
  12. Ihana!

    Saako kopioida ainaoikein-mahat? Tää olis hyppäämässä puikoille lähiaikoina ja noi mahat on ihana lisä!

    VastaaPoista
  13. Hienot pöllöt, tykkään erityisesti tuosta ainaoikein -mahasta. Näyttää aidolta.

    VastaaPoista
  14. Onpa kiva! Nuo ainaoikeinmahat on tosi hyvännäköiset. Jos vain sallit niin saatanpa minäkin matkia sitten joskus, kun saan omat pöllöt puikoille... :)

    VastaaPoista
  15. Upeat pöllöt täällä. Näin Annikaisella arpajaisvoittonapit, niinikään ihania - oletko tehnyt itse ?

    VastaaPoista
  16. Voi mikä söpöliini! Ja tuo pöllöpaita on kyllä pakko saada joskus itsekin puikoille. :)

    VastaaPoista
  17. särmä: kiitos, lapsikin tykkäsi niistä

    piritta: minustakin tää on passeli malli lapselle

    tui: kopsaa pois vain, helmineulekin voisi näyttää kivalle?

    annip: tuo aina oikea tuli vaan jostain, halusin että että siinä olisi "jotain", olisi enemmän pöllön näköinen

    vilma: siitä vaan, en minä pahastu

    sari: napit ja se nauhan pätkä on itse tehtyjä, tuli vähän leikittyä leimasimilla

    pikku-kettu: tässä mallissa on kyllä jotain, se vaan on.

    VastaaPoista
  18. Tosi ihania, pirteän värisiä pöllöjä ja onhan "täysi" massu "tyhjää" parempi;)

    VastaaPoista
  19. Heh, johan selvisi minullekin mitä se puhe pöllöistä pesuhuoneessa oikein tarkoitti. =)

    Todella hieno neule ja söpöjä pikku pöllöjä. Jännä, mitä kaikkea neulomalla saakaan aikaan.

    VastaaPoista
  20. Ihana paita ja sopii lapselle hienosti!
    Harmittaa, kun omat pöllöt on jo valmiina, olisin ehdottomasti halunnut tuollaiset mahat niillekin. Ihanat pöllöt!

    VastaaPoista
  21. Oi! Tuolleenhan tosiaan tulee pöllömpi masu :)

    VastaaPoista
  22. Oi mikä väri...onneksi Alfassa ei värit puhuttele just nyt, niin ei ole tarvinu rynnätä lankakauppaan, vaikka tuo paita kovasti himottais. Muuta lankaa en ole jaksanu ees suunnitella tuohon sen jälkeen ku siivosin lankavaraston (olis niitä entisiäki nimittäin).
    Hyvin sopii pikkumiehelle tuo keltainen väri. Kiva kun pojille puetaan muutakin ku sitä iänikuista sinistä. :)

    VastaaPoista
  23. Upea neule nuorelle miehelle!

    VastaaPoista
  24. Ihana ja väri on aivan mainio! Olin ajatellut itselleni tätä pöllöpaitaa, mutta eipä olisi pöllömpi idea tehdä sitä pikkumiehelle.

    VastaaPoista
  25. Onpa vinkeen näköinen lapsenkin versiona.

    VastaaPoista
  26. Oh dear, it's just wonderful!!!

    VastaaPoista
  27. jenni20.29

    Arpajaispalkinto tuli tänään postisssa, kaunis kiitos!

    VastaaPoista
  28. Anonyymi21.18

    Suloinen pöllöpoikue !!!!
    t. Lukija

    VastaaPoista
  29. Veikeä pöllöpaita!

    VastaaPoista
  30. Tosi kiva paita! Huomasin heti noi pöllöjen masujen modaukset ja ne on kyllä paremmat kuin alkuperäiset!

    Etsin itselleni halpoja lankoja Karnaluksista, mutten raaskinut ostaa, kun oli ollut 46€ paidan arvo siltikin. Täytyy jatkaa bongailuja.

    VastaaPoista
  31. Tuo on kyllä supersöpö paita:o)

    VastaaPoista
  32. Voi kamaluus kuinka söpö paita pikkujäpällä!!! Mä en kestä, mun pöllöt on jo valmiit ja niillä on ihan tylsä, sileä vatsa :P Itekki modasin aika paljon ja veikkaanpa että tolla muutoksella pöllöt olis ollu just eikä melkein! Mutku nyt on jo nappilistat kiinni ja päätelty melkein ja kaikkea :( Voi NYYH!

    Mut siis pointti: upea paita :D :D

    VastaaPoista
  33. Voi että! Mahtava. Hu huuu!

    VastaaPoista
  34. Saw your owls sweater on ravelry. Lovely. Could you guess how many meters it consumed? Sorry, no Finnish!

    VastaaPoista
  35. Söpöin pöllöpaita ikinä!

    VastaaPoista
  36. Sarah: sweater weighes about 300 grams so there are about 435 meters of yarn. (Which sounds quite few?) This yarn is discounted but I think SandnesGarn's Fritidsgarn is quite similiar.

    Ja te muut, inspiroitukaa ihan vapaasti pöllöjen massuista :)

    VastaaPoista
  37. Inspiroiduin, todenteolla! Tuo englanti sujuu kyllä muuten tosi hyvin mutta ohje on silleen hiukan vieras, etten oo kaarrokeneluletta vielä koskaan tehnyt, enkä tiedä miten osaan modata tuon koon sopivaksi (ajattelin pojalleni tehdä, hän on 1v4kk mutta 2-vuotiaan kokoinen). Oisko jotain iisibiisi-vinkkejä?

    VastaaPoista
  38. erika: kannattaa luoda ne kaarrokkeen silmukat apulangan kanssa (provicional cast on) ja testaila miten on sopivan kokkoista. Sitten vaan pöllöt ohjeen mukaan. Kavennusten kanssa kanstiin vaan soivetella ja katsoa miten paljon tarttee kanventaa ja kuinka korkeaa tehä. Siten vaan poimii ne silmukat apulangalta ja tsuubailee tarvittavat silmukat alaosaan ja hihoihin. Silleen mmini tein ja tässä ollaan :)

    VastaaPoista
  39. Siitä tul Mielettömän Upee!!!

    VastaaPoista
  40. Thank you Soile! Curious, just did a pattern last year from a SandnesGarn book. Haven't used Fritidsgarn but can find something suitable in my boxes of wool!

    VastaaPoista